Opillinen ja henkilökohtainen ongelma

Voimme jakaa koko kirjeen vaikkapa seuraavasti:
1. Luvut 1-4 Pelastuksen perusta
2. Luvut 5-8 Pyhitys eli eläminen kristittynä
3. Luvut 9-11 Kysymys juutalaisten kohtalosta
4. Luvut 12-15 Käytännöllisiä ohjeita ja neuvoja
5. Luku 16 Terveiset

Opillisesti keskeinen kysymys jaksossa on Jumalan valinta, josta Paavali puhui jo edellä, 8:28-30. Toinen keskeinen opillinen kysymys on pelastushistorian tarkastelu.

Samalla kuitenkin huomaamme, että juutalaisten (valtaosan) jää­mi­nen kirkon ulkopuolelle oli Paavalille henkilökohtaisesti ki­peä asia.

Jakson ymmärtämistä vaikeuttaa se, ettemme tunne kunnolla tämän päivän juuta­laisuutta, saati sitten Paavalin ajan juutalaisuut­ta. Risto Santala on sanonut, että vie 15 vuotta oppia tuntemaan juutalaisuus.

Juutalaiset käänsivät selkänsä Jeesukselle hyvin jyrkästi. Kun kristityt käytti­vät parisataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää käännettyä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöstä (LXX), juu­ta­laiset tekivät peräti kolme uutta kreikankie­listä käännöstä Van­hasta testamentista. Näissä uusissa käännöksissä oli nimen­omaan kristittyjen käyttämiä kohtia muutettu niin, etteivät ne enää yhtä selke­ästi sopisi Jeesukseen. Eräänlaisena "ennätykse­nä" tällä linjalla voidaan pitää sitä, että joissakin juutalais­ten keskiaikaisissa Vanhan testamentin kommen­taareissa eli seli­tys­teoksissa on Jesajan 53. luvun kohdalla vain hakasulut ja mainin­ta: "Tästä puuttuu joitakin asioita."

Monet juutalaiset tutkijat myöntävät, että Vanhan testamentin Messias-ennustus­ten olisi jo pitänyt toteutua. Onkin sanottu: "Jos juutalaiset eivät usko, että Messias kantaa heidän syntin­sä, he saavat kantaa ne itse."

Kristityille tämä Roomalaiskirjeen jakso puhuu paitsi Jumalan valinnasta ja pelastushistoriasta, myös siitä, että me voimme oppia juutalaisten kohtalosta ja välttää heidän tekemänsä vir­heen eli Kristuksen hylkäämisen.

Israel käänsi selkänsä Kristukselle - Room. 9:1-5

Vaikka Paavalia oli syytetty juutalaisvastaisuudesta ja -viha­mielisyydestä, hän todellisuudessa rakasti omaa kansaansa. Paa­vali olisi ollut jopa valmis tulemaan kirotuksi - heitetyksi Jumalan valtakunnan ulkopuolelle - jos se olisi auttanut Isra­elia pelas­tumaan. Samoin Mooses kultaisen sonnin teon jälkeen vetosi Juma­laan: "... niin pyyhi minun nimeni kirjastasi." (2 Moos 32:32) Us­kon­puhdistaja Martti Luther huomautti tässä yhtey­dessä, että Kristus todella tuli kiroukseksi ei vain Israe­lin, vaan koko ihmiskunnan pelastumiseksi (vertaa Joh 11:50).

Jumala on Kaikkivaltias - Room. 9:6-29

Kun puhumme Jumalan vapaasta tahdosta, vapaasta valinnasta, pu­humme asias­ta, jonka vain harva on syvästi ymmärtänyt. Kirkko­isä Augustinus ja uskon­puhdis­taja Martti Luther ovat (tässäkin) kohdassa kirkon suuria opettajia. Mutta on syytä muistaa, että Lutherin asiaa käsittelevä kirja "Sidottu ratkaisu­valta" voi olla joko äärimmäisen vapauttava tai äärimmäisen ahdistava kir­ja.

On syytä ottaa huomioon, että Paavali ottaa tämän kysymyksen esille vasta käsi­teltyään pelastuksen perustaa. Meidänkään ei ole hyvä ryhtyä tutkimaan tätä vaikeaa asiaa liian syvällisesti, ennen kuin uskon perusasiat ovat riittävän selviä. Joskus on syytä "nostaa hattua" vaikeille asioille ja toivoa, että Jumala ne myöhemmin meille Pyhän Henkensä kautta kirkastaa.

Puhuttaessa ennaltamääräämisestä eli predestinaatiosta, on tehty paljon vahin­koa, kun ei ole erotettu sitä, mitä Jumala tietää ja mitä hän tahtoo. Vaikka Juma­la tietää, että valtaosa ihmi­sistä joutuu kadotukseen, ei hän silti sitä tahdo, vaan hän tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan (1 Tim 2:4). Tämä on syytä muis­taa ja pitää nämä kaksi asiaa tiukasti erillään: mitä Jumala tahtoo ja mitä hän tietää. On myös tehtävä selkeä ero sen välillä, mitä Jumala tahtoo ja mitä hän sallii tapah­tuvan.

Mutta jos kerran Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan, miksei hän pelasta heitä pakolla tai armahda kaikkia? Tähän emme voi antaa täydellistä vastausta, koska Jumala ei ole sitä meille ilmoitta­nut. Sen tiedämme, että Raamatussa Jumala sel­västi ilmoittaa, että vain Jeesukseen uskovat pelastuvat. Tähän sääntöön Jumala on myös itsensä sitonut. Mutta on syytä huomata, ettei mikään looginen laki tai muu vastaava tässä yhteydessä sido Jumalaa, vaan hänen oma pää­töksen­sä. Miksi Jumala teki tällaisen päätök­sen, sitä emme voi tietää!

Ehkä yksi syy Jumalan valinnan vaikeaan ymmärtämiseen on se, ettei Jumala toimi, kuten me haluaisimme. Jumala tekee, mitä hän haluaa, ei mitä minä haluai­sin (vertaa Jes 55:8-11: Jumalan tiet eivät ole meidän teitämme, eivätkä Jumalan ajatukset meidän aja­tuksiamme). Me länsimaiset ihmiset haluaisimme mukavan, helposti ymmärrettävän ja helposti selitettävän Jumalan. Mutta kumpi sil­loin olisi suurempi: Jumala vai me ihmiset? Perisynnin olemus oli juuri ihmisen halu olla niin kuin Jumala (1 Moos 3:5).

Pelastushistoria on Jumalan valintojen historiaa

Paavali toteaa, etteivät Jumalan lupaukset Israelille ole rauen­neet. Mutta ne koskevat vain niitä, jotka uskovat. Myös Gal 4:21-31:ssä Paavali tulkitsee Van­haa testamenttia siten, että osasta juutalaisia tuleekin "ei-juutalaisia".

Selvittääkseen sanomaansa Paavali ottaa Vanhasta testamentista tutun (Jes 29:16, Jer 18:1-12) savenvalajavertauksen. Rinnalle on hyvä asettaa myös luomisker­tomus: Jumala loi ihmisen maan tomusta (=savi 1 Moos 2:7). Niinkuin saven­valajan ei tarvitse selittää sitä, miksi yhdestä savimöykystä tehdään kaunis astia ja toisesta arkisempi astia, niin ei Jumalankaan tarvitse seli­tellä "savelle" eli ih­miselle omia valintojaan.

Pelastushistoria ei ole ihmisten valintoja - seuraan tai en seu­raa Jumalaa - vaan nimenomaan Jumalan valintojen historiaa.

Augustinus on sanonut: "On armoa, kun Jumala on armollinen, ja oikea päätös, kun hän paaduttaa." Vastakkain eivät siis ole Ju­malan oikeudenmukaisuus tai epäoikeudenmukaisuus, väärämieli­syys, vaan oikeudenmukaisuus ja armo. Tässä jaksossa Paavali haluaa nimenomaan korostaa sitä, että Jumala on armosta valin­nut pakanat.

Mutta meidän ajatuksemme suuntautuu helposti muualle. Ajatus siitä, että Juma­la pelasti Israelin jäännöksen (jae 27), voidaan tulkita kahdella tavalla: 1. Jumala pelasti vain jäännöksen, valtaosa kansasta tuhoutui 2. Osoittaa Jumalan suurta hyvyyttä, että hän pelasti edes jään­nöksen

Jos ja kun opimme huomaamaan, että olemme syyllisiä ja toivot­tomassa velassa Jumalan edessä, emme enää vaadi Jumalalta oikeu­denmukaisuutta, vaan pyydäm­me armoa.

Tätä jaksoa on syytä lukea armahdettuna syntisenä, ei kylmänä filosofina.

Israel yrittää pelastaa itse itsensä - Room. 9:30-10:13

Vaikka Kristus on lain loppu (jae 4), eivät juutalaiset halun­neet hylätä vanhaa pelastustietään, lakia. Näin ollen Kristuk­sesta tuli lain loppu vain uskoville, sekä pakanuudesta että juutalai­suudesta kääntyneille.

Niille, jotka eivät halunneet ottaa Kristusta vastaan, hänestä tuli - Vanhan tes­tamentin ennustusten (Jes 8:14, 28:16) mukai­sesti - kompastuskallio ja loukkaus­kivi (33). Jo juutalaiset Vanhan testamentin selittäjät olivat tulkinneet Vanhan testamen­tin kulmakiveä koskevat kohdat messiaanisesti.

Juutalaiset halusivat - ja haluavat - pelastaa itse itsensä. Omavanhurskaus ja tekojen avulla pelastuminen ovatkin suurimpia pelastuksen esteitä - myös paka­noille. Ihminen haluaisi luonnos­taan ansaita pelastuksensa tai edes osan siitä.

Mutta sellainen on Paavalin mukaan yritys tehdä jo kertaalleen tehty (jakeet 6-7); tekojensa avulla pelastusta etsivä "julis­taa", ettei Kristus voittanut kuolemaa eikä hän nyt istu Isän oikealla puolella kirkkaudessa.

Paavali on pessimistinen oman kansansa tulevaisuuden suhteen, mutta yksi keino hänelle jäi: rukous. Mekään emme koskaan saisi unohtaa, että "rukous on voima, joka liikuttaa Jumalan kättä."

Raamatun yksinkertaisin pelastusoppi

"Uskolla" voidaan tarkoittaa kahta asiaa:
1. Uskoa, jolla uskotaan (jae 9)
2. Uskoa, johon uskotaan (jae 8)

Yksi lyhyimmistä ja parhaista uskon määritelmistä, joita tiedän, on papualaisen apulaispiispa Ray Rasowen lause: "Kristillinen usko on uskoa siihen, että Jumala pitää lu­pauksensa." Uskomme elää kokonaan Jumalan lupausten varassa. Emme voi vaatia pääsyä taivaaseen, voimme vain vedota Jumalan lupaukseen: Kristukseen uskovat pää­sevät (ei: ovat oikeutetut) taivaaseen.

Jaetta 13 on sanottu Raamatun yksinkertaisimmaksi pelastusopik­si. Ajatus ei kylläkään ole Paavalin oma, vaan lainaus Joel 2:­32:sta.

Pietari lainasi samaa kohtaa helluntaisaarnassaan (Apt 2:21). "Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu."

Kuka huutaa apua? Avuntarvitsija, mutta
1. hänen täytyy tietää tarvitsevansa apua (vertaa nukkuja pala­vassa talossa)
2. hänen täytyy uskoa, että apua on saatavilla ja
3. hänen täytyy uskaltaa pyytää apua.

Kenen nimeä huudetaan avuksi? Jeesuksen; "jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: 'Jeesus Kristus on Her­ra.'" (Fil 2:11) Jos tuo tun­nustus tapahtuu vasta viimeisellä tuomiol­la, se koituu kadotukseksi. Jos taas tunnusta­minen tapah­tuu jo tässä elämässä, se koituu siunaukseksi.

Israel kuuli, muttei uskonut - Room. 10:14-21

Jakson alussa Paavali toteaa, ettei kukaan voi uskoa ilman tie­toa Jeesuksesta. Mutta pelkkä tieto ei riitä, sanoma täytyy myös uskoa.

Oliko juutalaisten ongelma siis se, ettei heille oltu saarnattu evankeliumia? Ei suinkaan, hehän olivat kuulleet sen ensimmäise­nä. Mutta he eivät olleet usko­neet sitä, siinä oli heidän ongel­man­sa.

Ihmisen perussyntiä voitaisiin luonnehtia tottelemattomuudeksi tai epäuskoksi. Syntiinlankeemuskin sai alkunsa siitä, kun Juma­lan sanoja ei uskottu, niille oltiin tottelemattomia.

Jumala ei jättänyt juutalaisia tietämättömiksi evankeliumista. Mutta Jumala ei myöskään pakottanut heitä uskomaan, vaan antoi oikeuden kääntää selkä evan­keliumille. Ja tuon valinnan juuta­laiset tekivät.

Meidän suomalaisten on hyvä havaita, että tämän hetken tilan­teessa meidät var­maankin sijoitettaisiin "juutalaisten" osaan. Täällä on ollut kirkko jo vuosisatoja ja evankeliumia on julis­tettu, mutta kuitenkin suurin osa suomalaisista elää erossa Ju­malasta.

Usein Aasiasta ja Afrikasta tulleet kristityt yllättyvät, kun näkevät, millainen "kristillinen" Eurooppa oikein on. Muslimit saavat länsimaisesta elämäntavasta syyn halveksia kristinuskoa.

Mikä asema kristillisellä uskolla on Länsi-Euroopassa? Puhe "j­älkikristillisestä Euroopasta" on ikävän rehellinen arvio, mutta sitä ei pidä ymmärtää luovutta­misena: kyllä herätykset voivat kohdata myös Eurooppaa, ei vain Aasiaa tai Afrikkaa.

Jumala ei ole hylännyt Israelia - Room. 11:1-15

Edelläkuvatusta joku saattoi helposti päätellä, että Kristukseen "kompastunut" (10:33) Israel olisi tullut Jumalan hylkäämäksi. Paavali torjuu tuollaisen ajatuk­sen jyrkästi. Israel on tosin kompastunut, mutta se ei silti merkitse sitä, että se jäisi "ma­ahan makaamaan". Israel tulee vielä nouse­maan.

Paavali perustelee ajatustaan seuraavasti:

1. Hän itse on juutalainen (jae 1). Muutkin alkukirkon johtajat olivat juuta­laisia.

   Jumala oli siis säästänyt jäännöksen samoin kuin Elian aikana, jolloin Jah­velle uskollisia oli vähän (7000, jae 4) ja kansan enemmistö palvoi Baalia.

   Tässä yhteydessä tulee muistaa Jeesuksen sanat kaidasta ja laveasta tiestä: enemmistö kulkee laveaa tietä kadotukseen (Matt 7:13-14). Ei kristityille ole luvattu enemmistöä, vaan vähemmistö.

2. Kun pakanat tulevat kristityiksi, juutalaiset tulevat kateel­liseksi siitä, mitä he menettivät (jae 11). On syytä muistaa, että kristityt palvelevat Israelin Jumalaa ja Is­raelin Mes­siasta.

3. Lopullinen syy Israelin osittaiseen paatumiseen on kuitenkin Jumalan salai­suus, jota emme voi tietää (jakeet 33-34, vertaa myös 5 Moos 29:28).

Moneen kertaan Paavali oli joutunut toteamaan, että juutalaisten paatuminen - kovettuminen, kivettyminen - johti evankeliumin julistamiseen pakanoille (Apt 13:46, 18:6, 28:28). Jos juutalai­set olisivat ottaneet Jeesuksen vastaan, pakana­lähetys olisi edennyt toisella tavalla.

Paavalikin julisti myös juutalaisille, kuten näemme Apostolien teoista (katso myös jae 14), huolimatta siitä, että hän näki juutalaisten paatumuksen seurauksena alkaneen pakanalähetyksen ajan päättyvän vasta aikojen lopulla (jae 15). Vaik­ka enemmistö torjui Kristuksen, joidenkin juutalaistenkin kohdalla sana kyl­vet­tiin hyvään maaperään. Näin on myös tänä päivänä.

Ei ole syytä ylpeyteen - Room. 11:16-24

Israel on edelleen Jumalalle erotettu eli pyhä (jae 16). Jumala ei kadu kutsu­mustaan, eikä kumoa sitä.

Tämä näkyy myös luterilaisessa pappeudessa. Pappi on erotettu Jumalan val­takunnan työhön. Vaikka hän jättäisi papin ammatin ja ryhtyisi vaikkapa kaup­piaaksi, hän olisi yhä pappi, ellei hän eroaisi myös pappisvirasta. Niinpä samat vaatimukset ja oikeudet koskevat myös niitä pappeja, jotka hankkivat elantonsa muusta kuin papintyöstä.

Juutalaiset ovat siis edelleen Jumalan (ongelma)lapsia. Jos kri­stityt olisivat ymmärtäneet ja muistaneet tämän, juutalais­vaino­ja ei olisi ollut.

Puhuessaan uutisleivän pyhyydestä Paavali liittyy Vanhan testa­mentin uhrikäy­täntöön (4 Moos 15:17-21): sadon ensihedelmä tuli uhrata Jumalalle (kiitos)uhrik­si.

Ajatuksella uutisleivän ja taikinan sekä öljypuun juuren ja ok­san suhteista Paavali haluaa muistuttaa pakanakristittyjä siitä, että evankeliumi on lähtöisin Israelista. Siksi ei ole syytä korottaa itseään juutalaisten yläpuolelle.

Tosiasiassa oksastus tapahtui päinvastoin kuin Paavali esittää (jae 24). Siksi ei olekaan ihme, jos oksastus tapahtuu uudel­leen, nyt lähemmin todellisuutta vas­taten: jalot oksat oksaste­taan takaisin jaloon juureen (=Israel pelastuu).

Kristinuskon ei koskaan pitäisi olla minä-keskeistä, vaan Kris­tus-keskeistä (jae 19). On aina muistettava, ettemme pysty an­saitse­maan pelastusta, mutta voimme kylläkin menettää sen (jae 22). Kristus ei ole vain pelastuksen perusta, vaan koko pelas­tus. Emme me tule hetkeäkään toimeen ilman Jumalan apua. Usko ilman Jumalaa on omavanhurskautta, uskonnollisuutta, mutta ei aitoa uskoa (20).

Aikojen lopulla Israel pelastuu - Room. 11:25-36

Lopuksi Paavali paljastaa lukijoilleen salaisuuden: aikojen lo­pulla Israeliakin kohtaa herätys.

Jakeen 26 "koko" ei tar­koita sitä, että jokainen juutalainen pelastuisi, vaan sitä, että herätys kohtaa Israelia kansana eli että suuri osa Israelista pelastuu. Vas­taavaa "koko"- tai "kaik­ki"-sanan käyttöä löytyy muualtakin Uudesta ja Vanhas­ta testa­mentista ja tuon ajan juuta­laisista teksteistä. Ei juutalai­silla ole mitään erityistietä taivaaseen.

Herätys kohtaa Israelia sitten, kun lähetystyö muiden kansojen parissa on tehty loppuun. Myös Ilmestyskirjassa on ajatus tie­tystä Jumalan asettamasta luku­määrästä, jotka pelastuvat (Ilm 6:11, 7:4, 14:1).

Paavali päättää Israelia koskevan jakson Jumalan ylistykseen. Vaikka Israel olikin hylännyt Vapahtajansa, ei Paavali voinut tuntea katkeruutta, vaan kiitol­lisuutta Jumalaa kohtaan.

Jumala on meidän yläpuolellamme, emme me voi vaatia häntä tilil­le.

Jakeen 25 ajatus oman viisauden varassa elämisestä on myös tä­nään ajankoh­tainen. Liian helposti kristinuskostakin tulee vain ihmis­ten rakentama oppi­ko­koelma. Pohjimmiltaan kristinuskossa on kysymys Jumalan ilmoituksesta ja siitä, miten me siihen suhtau­dumme (vertaa 5 Moos 29:28). Vaihtoehtoja on vain kaksi: joko me uskomme ilmoituksen ja elämme sen varassa tai hylkäämme sen ja elämme oman viisautemme varassa.