Roomalaiskirjeen luvuissa 5-8 Paavali käsittelee vanhurskautta­misen seurauksia. Millaista on elää kristittynä; mikä muuttuu ja mikä säilyy ennallaan, kun Kristus tulee meihin asumaan? Voisimme myös puhua pyhityksestä, kristittynä vael­tami­sesta.

Rauha Jumalan kanssa - Room 5:1-5

Tärkein muutos kristityksi tulemisessa on se, että siirrymme Jumalan vihollisista (jae 10) hänen valtakuntansa kansalaisiksi. Sotatila meidän ja Jumalan välillä loppuu. Enää ei yritetä taistella Jumalaa vastaan, eikä yritetä paeta häntä. Kristus lahjoitti meille tämän rauhan hänen sovitustyönsä kautta. Kirkkoisä Augustinus totesi: "Minun sieluni on levoton, kunnes se löytää rauhan sinussa, Jumala."

Moni tämän ajan ihminen ei aktiivisesti vastusta Jumalaa, vaan hän pakenee Jumalaa. Hän pyrkii täyttämään elämänsä rahan, vallan tai menestyksen tavoit­telulla, jotta hänen elämällään olisi päämäärä tai tarkoi­tus. Mutta kuitenkin hän on levoton; perusta, jolle hän rakentaa, ei ole kunnossa ja hän tietää sen itsekin syvällä sisimmässään. Viimeistään kuoleman todellisuuden kohtaaminen tulee riisumaan meidät kaikista vääristä tukiraken­nelmista (Matt 7:24-27). Vasta kun ihminen rakentaa elämänsä Jumalan antamalle perustalle, hän löytää rauhan - paitsi Jumalan - myös itsensä kanssa.

Kristuksen antama rauha on sellaista, jota ei voida meiltä viedä. Tämän ajan murheet ja huolet eivät voi riistää meiltä taivas­osuuttamme. Elämänarvojen asettaminen oikeaan järjestykseen luo meille sellaisen perusturvallisuuden, jota vastoinkäymiset eivät voi meiltä viedä. "Ei hullu ole se, joka luopuu siitä, jota ei voi pitää." Moni kristitty on tällä tavalla saanut olla todistuksena lähim­mäisilleen. Moni on jäänyt kyselemään: "Miksi hän pystyy kohtaa­maan vastoinkäymiset noin rauhal­lisesti? Mikä on hänen mielen­rauhansa salaisuus?"

Mutta tässäkin kohden pätee sääntö: ei ole sellaista Jumalan siunausta, jota ihminen ei pystyisi vääntämään kiroukseksi! Tässäkin kohden evankeliumista niin helposti tulee lakia! Ei se, että tulevaisuus huolestuttaa sinua tai se, ettet aina pysty olemaan iloinen ja rakastettava, ole suinkaan todistus siitä, ettet ole kristitty. Ei Jumala tee kaikista kristityistä saman­laisia; toinen on herkempi masentumaan kuin toinen jne.
　Aina on muistettava, että kristittynä eläminen on jatkuvaa kasvua; ei meistä tule kertaheitolla täydellisiä pyhimyksiä, vaan Jumala Pyhän Henkensä kautta kasvattaa meitä joka päivä. Tämä voi tuntua masen­taval­ta: en koskaan pääse täydelliseksi tässä ajassa; mutta se voi tuntua myös roh­kaisevalta: tämä, mikä nyt on vaikeaa, voi joskus olla helppoa, kunhan Jumala on tehnyt työtään minussa.

Paeta vai vastustaa?

Voimme suhtautua kiusauksiin ja ahdistuksiin kahdella tavalla: joko pyrkiä pakenemaan niitä tai vastustaa niitä. Molemmat ovat oikeita tapoja, mutta aina ei ole helppoa päättää, kumpaa pitäisi käyttää. Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä sääntöä, jonka avulla voimme osoittaa, tuleeko ryhtyä vastustamaan Saatanaa vai paeta tätä kiusausta.

Monet lankeemuksemme johtuvat siitä, että valitsimme tässä kohdin väärin: kun olisi pitänyt paeta, ryhdyimme vastustamaan ja päin­vastoin. On muistettava, että Sielunvihollinen on ovela ja kiusaa sinua sellaisilla asioilla, jotka ovat juuri sinulle vaikeita. Yhdelle se on ahneus, toiselle riidanhalu, kolmannelle laiskuus hengellisissä asioissa jne. Saatana käyttää hyväkseen meidän "heikkoja koh­tiamme". Tämä myös selittää sen, miksi jonkun toisen lankeemukset voivat si­nusta tuntua selittämättömil­tä; tuo asia ei ole sinulle ongelma, mutta se on hänel­le sitä mitä suurimmassa määrin. Toisen lankeemuksia ei tule arvioida omista, vaan hänen lähtökohdistaan.

Jatkuvat lankeemukset jossakin asiassa saattavat tehdä meidän silmissämme tuon synnin hyväksyt­täväksi. Siitä saattaa tulla meille "sokea piste". Saatamme ryhtyä ajattelemaan: "Kyllähän Jumala tämän ymmärtää, enhän minä ole ennenkään tässä asiassa on­nistunut!" Mutta näin ei saisi käydä! Jokainen synti on Jumalalle kauhistus, ei Jumala katso yhtäkään syntiä "läpi sormien". Onkin syytä paeta, jos ennalta tietää, ettei tuota kiusausta kuitenkaan kestä. Entisen alkoholistin ei kannata ryhtyä - ilman Jumalan erityistä kutsua - todistamaan kapakoissa.

Mutta jos me aina vain pakenemme, emme pääse kasvamaan kristit­tynä. Voitot kiusauksista tuovat uutta uskoa ja uusia voittoja. Mutta kaikki voitot saadaan Kristuksen avulla, siksi pahan vas­tustaminen lähtee Kristuksen lähelle menemi­sestä: hänestä lähtee kaikki voima taistella syntiä vastaan.

Jumalan vihollisrakkaus - Room 5:6-11

Jumalan rakkauden suuruus tulee esiin siinä, ettei hän rakastanut vain ystävi­ään, vaan myös vihol­lisiaan - niitä, jotka kapinoi­vat häntä vastaan ja jotka haluavat paeta häntä. Kuten Paavali aiemmin todisti (Room 3:23), kaikki ihmiset ovat luonnostaan Jumalan vihollisia, joten ainoa mahdol­lisuus Jumalalle rakastaa ihmiskuntaa oli vihollisrakkaus.

Jumala ei siis vaatinut meiltä ensin parannusta, kääntymistä hänen puoleensa, huonoista tavoista luopumista tai jotain muuta vastaavaa. Hän antoi kaiken lah­jaksi jo ennen syntymäämme. Kaste on Jumalan rakkauskirje meille jokaiselle.

Jumalan rakkaus on suurempaa kuin ihmisrakkaus. Ihminen ei edes ymmärrä Jumalan rakkautta ja sen syvyyttä. Paavali toteaa, että ihminen olisi ehkä valmis kuolemaan hyvän ihmisen (tai asian - vertaa isän­maanrakkaus, jae 7) puolesta, mutta ei toki vihol­lisen puolesta, kuten Jumalan Poika teki.

Kaksi Aadamia - Room 5:12-19

Ensimmäinen Aadam (1 Moos 5:2: aadam=ihminen) toi syntiinlankeemuksessa syn­nin maailmaan, toinen Aadam - Kristus - toi sovituksen synnistä.
　Ensimmäisen Aadamin synti oli kapina, luopu­minen Jumalan tahdosta ja lähteminen omille teille pois Jumalan luota.
　Kristuksen työ tapahtui kuu­liaisuuden kautta (Fil 2:5-11) ja sen seurauksena myös meille on mahdollista päästä takaisin Jumalan lapsiksi noudattamaan tai­vaallisen Isämme tahtoa.

Paavali oletti lukijoidensa tuntevan syntiinlankeemuskertomuksen (1 Moos 3). Ihmisen synti on pohjimmiltaan yksi eli tottelemat­tomuus, kapina. Sitä kutsumme perisynniksi ja siitä kaikki muut synnit saavat alkunsa. Tämän vuoksi Johannes Kastaja voikin sanoa Jeesuksesta: "Katsokaa Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maail­man synnin!" - ei siis synnit (Joh 1:29).

Nykyajan ihmisen on hyvin vaikeaa hyväksyä perisyntiä. Onpa kristittyjä, jotka julistavat, että ihminen pohjimmaltaan on hyvä, ja kaikki synnit ovat vain erias­teisia erehdyksiä tai puutteita. Tietysti me haluaisimme olla hyviä. Missään ta­pauk­sessa me emme haluaisi olla pohjia myöten pahoja.

Perisyntiopista luopuminen merkitsee kuitenkin koko kristillisen uskon uudel­leen tulkintaa. Miksi Jeesus kuoli ristillä, jos me itsessämme olisimme pystyneet pelastamaan itsemme?

Oikea syntikäsitys on koko kristillisen uskon ymmärtämisen perus­ta. Jos synti on meille vain yksittäisiä tekoja, kuvamme kris­tilli­sestä uskosta muodostuu sen mukaiseksi. Tällöin moralismi on suuri vaara. Mutta jos näemme oman täydelli­sen syntisyytemme, Jumala tulee meille oikealle paikalle ja meillä on tulevaisuus ja toivo.

Juutalaiset - ja monet aikuiskasteen kannattajat - katsovat, että lapsi on tiet­tyyn ikään asti viaton, synnitön. Hän tosin tekee väärin, mutta Jumala ei laske sitä, koska laki ei vielä koske lasta. Mutta Paavali näki synnin ja syntymän sekä synnin ja kuoleman erottamattoman yhteyden. Synti hallitsee koko syn­tymän ja kuoleman välistä aikaa.

Kristus antoi ihmiskunnalle uuden alun: me voimme syntyä uudesti, ylhäältä (Joh 3:3). Mutta vanha maailmanaika ei ole vielä lop­punut, vaan uusi ja vanha kulke­vat rinnakkain elämämme loppuun asti (vertaa Matt 13:24-30, Jeesuksen vertaus pellon vehnästä ja rikkaviljasta).

Laki ei luo syntiä

Jakeissa 12-14 Paavali käsittelee lain ja synnin suhdetta. Hän toteaa, ettei laki luo syntiä, vaan paljastaa sen selvemmin; voisimme ehkä puhua synnintunnon luomisesta.
　Lain poistaminen ei hävittäisi syntiä. Laki on vain ilmaus Jumalan tahdosta. Ilman lakiakin olisi Jumalan tahto, jota voisi joko rikkoa tai noudattaa.

Kaikille

Huomaa jakeen 18 kaksi "kaikille"-sanaa. Paavali haluaa sulkea kaikki syyl­lisyy­den ja rangaistuksen alle, kukaan ei ole synnitön Jumalan edessä. Mutta hän haluaa sulkea kaikki myös vanhurskaut­tamisen alle.

Jos kaikki ovat syntisiä, sinä olet syntinen ja minä olen synti­nen. Jos kaikki ovat vanhurskautettuja, sinä olet vanhurskau­tettu ja minä olen vanhurskautet­tu.

Jos olisi joitakin ehtoja: "Vain ne pelastuvat, jotka..." Saatana herättäisi meissä heti epäilyn: "Pelastunkohan minä?". Mutta kun ei ole ehtoja, vaan Kristus kuoli kaikkien edestä, minäkin voin uskoa pääseväni taivaaseen.

Sovittamattomia syntejä ei ole - Room 5:20-21

Laki on tehnyt synnistä havaittavan, näkyvän. Mutta samalla se on tehnyt hyvän työn: se on paljastanut ihmiselle hänen avuntar­peensa.

Paavali toteaa, ettei kukaan voi tuoda esiin syntiä, jota Kristus ei olisi jo sovit­tanut. Sovittamattomia syntejä ei kerta kaik­kiaan ole olemassa!

Samalla tämä merkitsee sitä, ettei kenelläkään ole enää mitään syytä elää vanhaa syntielämäänsä: uuden, armon varassa elettävän elämän ovet ovat kaikille avoin­na. Kukaan ei ole mahdoton Jumalan valtakuntaan. Jokainen on kyllä itsessään mahdoton, mutta Kristus on kuolemallaan tehnyt mahdottoman kaikille mahdol­liseksi.
　Syntien anteeksisaamisen ja -antamuksen epäileminen on samalla Jumalan lupausten epäilyä ja Kristuksen ristintyön vähättelyä. Se on syntiä.

1 Joh 1:8-10 sanoo, että ne, jotka väittävät olevansa synnittömiä, pyrkivät teke­mään Jumalan valehtelijaksi. 1 Joh 5:9-12 sanoo saman niistä, jotka eivät usko Kristuksen antavan heille syntejä anteeksi ja uutta elämää. Johannes siis sanoo, että yhtä varmasti kuin me olemme syntisiä, yhtä varmasti Jumala Kristuksessa lah­joittaa meille syntien anteeksiantamuksen.

Epäilyjä?

Saatana on kuitenkin ovela ja yrittää herättää meissä epäilyjä tässäkin asiassa ja väittää: "Kyllähän Jumala antaa anteeksi ne synnit, jotka teit ennen kristityksi tulemis­tasi, mutta ei niitä, jotka teit sen jälkeen! Lue vaikka 1 Joh 3:6 ja 9!" Eikä tällainen harha ole ensimmäistä kertaa liikkeellä. Jo varhaisessa kristil­lisyydessä oli niitä, jotka kastattivat yllä mainitusta syystä itsensä vasta kuolin­vuoteellaan.
　Kyseinen käsitys perustuu kuitenkin täysin väärään syntikäsityk­seen ja vää­rään kuvaan pyhityksestä. Eivät vain yksittäiset teot ole syntiä, vaan meidän koko elämämme on synnin "kyllästämä". Toiseksi kyseiset kohdat olisi oikeampi kääntää "harjoittaa syntiä", "elää synnistä".

Pyhän Hengen pikka?

Kun tästä on selvitty, nostaa Saatana joillekin vielä kysymyksen Pyhän Hengen pilkan mahdollisuudesta. Matt 12:31-32:ssahan Jeesus sanoo, ettei Pyhän Hengen pilkkaa saa anteeksi. Onko siis sittenkin vaara, etten saa syntejäni anteeksi?

Perinteinen tulkinta tuosta kohdasta on se, että Pyhän Hengen pilkan seuraus on niin syvä paatumus, ettei ihminen enää halua pyytää syntejään anteeksi tai lähestyä Jumalaa millään tavalla. Syntiä ei siis enää tuoda sovitettavaksi!

Jos kyselet: "Olenkohan pilkannut Pyhää Henkeä?" voit olla huo­letta; tuo kysy­mys itsessään on osoitus siitä, että huolesi on turha. Vain Pyhä Henki nostaa meissä kaipauksen Jumalan puoleen. Silloin, kun synti ei enää vaivaa sinua, on vaara paljon suurempi; jotenkin Jumala on tullut sinulle kovin kaukaiseksi, Pyhän Hengen ääni on vaimentunut.