Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali osoitti, että ilman lakia elävät pakanat ovat syntisiä Jumalan edessä. He ovat kietoutuneet omaan syntisyyteen­sä yhä pahemmin ja heistä on tullut suorastaan synnin orjia.

Toisessa luvussa Paavali antoi aivan yhtä synkän kuvauksen juu­talaisista. Vaik­ka heillä on laki, eivät he ole sitä noudattaneet.

Paavali on siis tehnyt koko ihmiskunnan syylliseksi Jumalan edessä (vertaa jae 9). Paavali on sortanut maahan kaikki ihmis­ten yritykset päästä tasoihin Jumalan kanssa. On kertakaikkinen, peruut­tamaton tosi­asia, että kaikki ihmiset syntyperään katsomatta ovat Jumalan sil­missä velkaa Jumalalle. Ja mikä pahinta, kukaan heistä ei pysty maksamaan velkaansa.

Kolmannessa luvussa Paavali aloittaa "rakentamisen": kun hän on edellä tuhon­nut ihmisten väärät kuvitelmat omasta jumalasuhtees­taan ja pelastustiestä, nyt Paavali ryhtyy kertomaan sitä, miten ihminen pelastuu, eli kuinka velka tulee sovi­tetuksi.

Aihe on uskomme kannalta kaikkein keskeisin. Kysymys pelastuksen perustasta on tärkeämpi kuin mikään muu kristillisessä uskossa: sen varaan rakennamme kaiken muun. Jos olemme tässä väärässä, olemme väärässä myös kaikessa muussa.

Oliko Jumalan työ Israelin kohdalla turhaa? Room. 3:1-8

Paavali jatkaa kolmannen luvun jakeissa 1-8 vielä juutalaiskysy­myksen käsitte­lyä. Oliko Jumalan ja Israelin välinen liitto täysin turha, jos kerran juutalaiset eivät ole pakanoita parem­massa asemassa? 　

Vaikka näin onkin itse pelastuksen asiassa, ihminen ei silti ole kokonaan voinut mitätöidä Jumalan armotekoja. Vaikka Israelin historia onkin synkkää luopumuk­sen historiaa, on se silti samalla myös Jumalan pelastushistoriaa. Israelin luopu­mus huipentui Jeesuksen hylkäämiseen ja ristiinnaulitsemiseen. Jumalan pelastushistoria huipentui samaan tilanteeseen.

Ihminen ei näe asioita Jumalan silmin. Vaikka Israel oli uskoton, Jumala on pysy­nyt uskollisena ja vienyt pelastushistoriaa eteen­päin Israelin vastusteluista huolimatta ja joskus jopa niiden avulla.

Kysymyksiä ja vastauksia

Paavali esittää jälleen itselleen kysymyksiä. Tätä "keskustelua itsensä kanssa" Paavali harrastaa läpi koko Roomalaiskirjeen. Roomalaiskirjeessä on kaikkiaan 70 lausetta, joiden perässä on kysymysmerkki. Ilmeisesti taustalla ovat yleensä olleet todelliset vasta­väit­teet, joita Paavali kertaa ja joihin hän samalla vastaa. Eri puolilla oli Paa­valia vastaan hyökätty monin tavoin ja Paavali tiesi, että samoja vastaväitteitä Roomassakin esitettäi­siin ennemmin tai myöhemmin.

Eikö laista vapaa evankeliumi, armosta pelastuminen, johda synnin väheksymi­seen ja syntielämään, vastustajat kyselivät. Näinhän on usein todella käynyt: on syntynyt erilaisia libertinistisiä, eli laista vapaita liikehdintöjä. Paavalin vastus­tajien oli helppo saada elävästä elämästä tukea väitteelleen.
　Mutta nuo olivat harhaanmenneitä, eivät he olleet ymmärtä­neet oikein Jumalan pelastustietä. Lain väheksyjien ajatte­lu on sellaisen ihmisen ajattelua, joka ei tunne aidosti Jumalaa ja hänen tahtoaan (jae 5). Jumalan tiet eivät ole meidän teitämme, eivätkä meidän ajatuksemme Jumalan ajatuksia (Jes 55:8-9). Emme me voi inhimillisillä ajatuksilla ymmärtää Jumalan pelastus­tietä. Siihen tarvitaan Pyhän Hengen johdatusta. Paavali palaa vielä tähän kysymyk­seen kuudennen luvun alussa.

Tien molemmilla puolilla on ojat

Paavali - kuten Luther myöhemmin - joutui käymään kahden rin­taman taistelua. Pelastuksen perustastakin opetettiin ja opete­taan kahdella tavalla väärin.
　Toisaalla ovat ne, jotka vaativat lain tekoja uskon ehtona. Näitä ns. judaisteja vastaan Paavali joutui taistelemaan erityi­sesti Galatiassa.
　Toisaalla taas ovat ns. libertinistit, jotka ymmärsivät Paavalin opetuksen niin, ettei pelastumisen jälkeen enää mikään rajoita kristittyä. Heidän ongelmansa oli se, etteivät he ymmärtäneet, mihin Jumala ihmisen pelastaa.

Yhä tänäänkin oikeaa oppia joudutaan rajaamaan kahteen suuntaan. Eivät maail­ma ja ihminen ole muuttuneet Paavalin päivistä tässä asiassa. Yhä on helppo tulkita uskon asioita väärin tavalla tai toisella.

Ei ole yhtäkään vanhurskasta - Room. 3:9-20

Paavali päättää ihmisen ongelman hahmottamisen "saarnaan", joka on lainauksia Psalmeista ja Jesajasta (59:7-9). Lainaukset eivät ole sanatarkkoja, johon on useitakin syitä. Paavali ei tietenkään voinut pitää mukanaan koko Vanhaa testa­menttia (vertaa 2 Tim 4:13), tuskinpa hän sellaista omistikaan, sillä kirjat (=kää­röt) olivat tuohon aikaan todella kalliita. Hän siis joutui lainaamaan Vanhaa testamenttia ulkomuistista. Lisäksi hän joutui myös kääntämään sen, sillä hän varmasti osasi Vanhan testamentin paremmin hepreaksi, vaikka varmasti tunsi hyvin myös Septuagintan, eli Vanhan testamentin kreikankielisen käännöksen.

Lopputulos on synkkä: jo Vanha testamentti opettaa, ettei kukaan ole hyvä, kukaan ei ole noudattanut täysin Jumalan tahtoa, kukaan ei ole lain edessä syytön.

Pyrimmekö me kieltämään oman syntisyytemme ja syyllisyytemme? Usein meillä on taipumus vähätellä omia lankeemuksiamme ja rik­komuksiamme sekä samalla paisu­tella lähimmäisemme virheitä ja vajavaisuuksia Jumalan edessä. Näin meistä tulee parempia kuin muut. Mutta tällaisen ajattelun valheellisuus paljastuu, kun Juma­lan Sana saa valaista elämäämme. Sen kirkkaassa valossa me ja muut näymme yhtä syntisinä. Lain peilin edessä kukaan ei ole syytön tai tahraton.

Perisyntioppi - oppi ihmisen perinpohjaisesta turmeltuneisuudesta - on tämän ajan ihmiselle hyvin vaikea hyväksyä. Jo luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvissa Schmalkaldenin kappaleissa todetaan, että perisyntioppi on liian syvä totuus meidän ymmärrettä­väksemme. Meidän on vain uskottava se Jumalan totuutena.

Vaikka ympärillämme on loputtomasti todisteita ihmisen perinpoh­jaisesta pahuu­desta ja syntisyydestä, silti me haluaisimme ajatella olevamme hyviä. Eihän kukaan halua olla parantumattomasti sairas, ei edes pelastuksen asiassa! Kaiken pitäisi kehittyä ja parantua. Koskaan ei ole suosiota saavutettu julistamalla ihmisille heidän pa­huuttaan ja kykenemättömyyttään hyvään.

Mutta jos perisyntiopista luovutaan, edessä on koko kristillisen uskon uudel­leentulkinta. Kaikki vanha sortuu ja tulee mielettö­mäksi. Jeesuksen sovitustyö Golgatan ristillä turhentuu ja me saamme pelastaa itse itsemme. Mutta eri puolilla maailmaa on niitä "kristillisiä" julistajia, jotka saarnaavat ihmisen hy­vyyttä.

Jumalallinen epäjohdonmukaisuus

Ihmisjärjen mukaan lain tehtävä on tehdä ihmisestä hyvä ja nuh­teeton tai aina­kin vähentää ihmisen pahuutta. Mutta Paavali näkee asian aivan päinvastoin: laki tekee ihmisestä syyllisen ja kelvottoman Jumalan edessä. Mitä innokkaammin ihminen yrittää lakia noudattaa, sitä mahdottomammaksi hän urakkansa huomaa. Lopulta hänellä on edessään vain kaksi vaihtoehtoa: joko luovuttaa ja tunnustaa, ettei hän pysty lakia koskaan täyttämään tai val­heellisesti yrittää tulkita laki uudelleen, jotta se olisi mah­dollista täyttää.

Lain tehtävä on osoittaa meille, ettemme voi pelastua omin voimin. Kukaan ei kestä Jumalan edessä. Jokainen suu tukitaan. Laki tuo meille synnintunnon ja Jumalan tuomion väistämättömyyden, ei pelastusta.

Pelastus armosta Kristuksen sovitustyön tähden - Room. 3:21-26

Vasta nyt Paavali pääsee siihen, mihin hän on koko ajan tähdännyt: miten ih­minen pelastuu. Kaikki edeltävä on tähdännyt tähän. Tässä jaksossa on koko Roomalaiskirjeen tärkein ajatus: pelastus on yksin armosta, yksin Kristuksen työn tähden, yksin uskosta, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther asian tiivisti.

Laki on saattanut ihmisen umpikujaan. Mutta Jumala antaa rat­kaisun umpikujaan joutuneelle ihmiselle: kun ihminen ei pystynyt täyttämään lakia ja siten saavuttamaan pelastusta, nyt pelastus tuleekin ilman lakia. Koska ihminen ei pystynyt sovittamaan itseään Jumalan kanssa, Kristus teki sen meidän puolestamme. Uskomme säilyy loppuun asti uskona syntien anteeksiantamukseen.

Jeesus kuoli kaikkien aikojen kaikkien ihmisten kaikkien syntien ja sovituksen tähden. Ranskalainen fyysikko Blaise Pascal on sanonut saman matemaattisen kaavan muodossa: "Se, että ääretön Jumala kärsi äärellisen hetken, vastaa sitä, että äärellinen ihminen kärsisi äärettömästi eli iankaikkisesti!" Jeesukseen asti Jumala oli lykännyt syntien rankaisemista, mutta Golgatalla synti tuomittiin ja sovitettiin.

"... Kristukseen, joka oli puhdas synnistä,
Jumala siirsi kaikki meidän syntimme,
jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden."
(2 Kor 5:21)

Paha ja synti eivät koskaan voi sopia yhteen pyhän Jumalan kanssa. Ei Jumala katso syntiä läpi sormien, vaan hänen oikeudenmukai­suutensa vaatii sen tuomit­semista. Mutta tuo tuomio ei kohdannut synnintekijää, vaan ainoaa Synnitöntä Golgatalla. Tätä on armo.

Joka ei kuitenkaan halua asettaa Jeesuksen työtä oman pelastuk­sensa perustak­si, syntiuhrikseen, joutuu kohtaamaan pyhän Jumalan omin voimin. Luther sanoi, ettei pyhää Jumalaa voi kohdata kuin Jeesuksen kautta, hänen turvissaan.
　Pelastuksen perusta on Golgatan ristissä, ei missään muualla. Pelastus tulee meille meidän ulkopuoleltamme. Itse me emme sitä pysty hankkimaan; se annetaan meille lahjana (jae 24).

Jakeen 21 "Jumalan vanhurskaus" voidaan ymmärtää kahdella tavalla: joko sinä vanhurskautena, jota Jumala meiltä vaatii tai Jumalan lahjoittamana vanhurskautena. Näiden eron huomaamisen avulla Martti Luther löysi armollisen Jumalan.

Jakessa 25 on kreikassa sana "hilasterion", joka tarkoittaa yleensä liitonarkun kantta. Luther käänsi sanan tässä "armoistuin", joissain käännöksissä se on enemmän tulkiten "sovitusuhri". Jukka Thurén ehdottaa Roomalaiskir­jeen kommentaarissaan käännökseksi: "...Jumala on tehnyt Kristuksen verisen ristin syntien sovituksen paikaksi, jonne he saavat uskoen tulla."

Yksi Jumala -yksi pelastustie - Room. 3:27-31

Juutalaiset kerskasivat valitun kansan asemastaan. Jumala ja laki olivat se, mikä erotti heidät pakanoista. Heille Jumala oli puhunut, he olivat saaneet lain ja ilmoituksen. "Kuule Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin." (5 Moos 6:4) oli juu­ta­laisten "uskontunnustus". Juutalaiset painot­tivat erityisellä tavalla sanaa "mei­dän" Jumalamme. Jos joku halusi pelastua, hänestä piti ensin tulla juutalai­nen, valitun kansan jäsen. Herra oli Israelin Jumala.

Mutta Paavali - jälleen kerran - näkee asiat toisessa valossa kuin maanmiehensä. Hän painottaa sanaa "yksi". Jos on vain yksi Jumala, voi olla vain yksi pelastus­tiekin. Jumala pelastaa sekä juutalaiset että pakanat samalla tavalla: uskon kautta. (Jakeen 30 erottelu on lähinnä tyylikeino).

Jakeessa 31 Paavali muistuttaa jälleen, ettei laista vapaa evankeliumi mer­kitse lain mitätöi­mistä tai väheksymistä.