Kolossalaiskirje

Kirjoittaja: 
Pasi Hujanen

Kolossalaskirje luku 1 - Kristus on pää

Pieni teollisuuskaupunki

Kolossa sijaitsi Lykos-joen laaksossa Etelä-Frygiassa. Kaupunki sijaitsi Efesoksesta Syyriaan johtaneen tien varrella. Efesokseen matkaa oli noin 160 km. Lähimmät kaupungit olivat Laodikea (noin 15 km päässä) ja Hierapolis (Kol 4:13).

Kolossan seurakunta ei ollut Paavalin perustama, itse asiassa Paavali ei ollut koskaan käynyt kaupungissa (Kol 2:1). On arveltu, että seurakunnan perusti Epafras (Kol 1:7), joka lienee joskus 50-luvun puolivälissä ollut Efesoksessa ja tullut Paavalin julistuksen kautta kristityksi. Myöhemmin hän palasi kotikaupunkiinsa ja perusti sinne - ja ehkä myös Laodikeaan (Kol 2:1) - seurakunnan.

Kolossa oli villakankaiden valmistuksen keskus ja tärkeän tien myötä kaupunki oli myös kaupan kannalta tärkeä. Ei ollutkaan ihme, että kaupungissa oli paljon juutalaisia. Seurakunta näyttää kuitenkin koostuneen pääsääntöisesti entisistä pakanoista (Kol 2:13).

Paavali kirjoitti Kolossalaiskirjeen vankeudesta (Kol 4:3,18). Mitä ilmeisimmin kysymys on Paavalin Rooman vankeudesta 60-luvun alkupuolella. Tähän viittaa myös se, että joissakin Kolossalaiskirjeen käsikirjoituksissa on loppukaneetti: "Kirjoitettu Roomassa Tykikoksen ja Onesimoksen avulla".

Kolossan kaupunki tuhoutui vuosina 61-62 jKr. tapahtuneessa maanjäristyksessä eikä sitä ilmeisesti enää rakennettu uudelleen, koska mainintoja kaupungista ei ole löydetty maanjäristyksen jälkeen. Paavalin kirjeen jälkeen Kolossalla oli vain muutama vuosi aikaa ennen tuhoa.

Paavali kirjoitti kirjeen varoittaakseen seurakuntaa sinne levinneestä harhaopista, joka oli eri uskontojen sekoitusta, synkretismiä. Siihen liittyi toisaalta asketismia (Kol 2:16), toisaalta enkelien ja muiden henkivaltojen palvontaa (Kol 2:18), ehkä myös ympärileikkausta vaadittiin (Kol 2:11).

Ilmeisesti Paavali oli saanut tiedot seurakunnan vaikeuksista Epafraalta, joka oli uudelleen hänen luonaan (Kol 1:4,7-8, 4¬:12).

Alkutervehdys - Kol 1:1-2

Kaikkiaan viidessä Paavalin kirjeessä mainitaan toisena lähettäjänä Timoteus (2 Kor 1:1, Fil 1:1, Kol 1:1, 1 Tess 1:1, 2 Tess 1:1). Timoteus seurasi Paavalia kristityksi tulemisestaan alkaen (Apt 16:1-3). Timoteus ei ollut kirjuri vaan kirjeen toinen lähettäjä. Jos hän olisi ollut kirjuri, olisi hänen nimensä ollut kirjeen lopussa eikä alussa (vertaa Room 16:22).

Paavali oli Jumalan kutsuma ja valtuuttama apostoli. Siksi hän saattoi opettaa ja antaa neuvoja myös sellaiselle seurakunnalle, joka ei ollut hänen perustamansa. Paavali ei puhunut omissa nimissään vaan Kristuksen, Kolossan seurakunnan todellisen perustajan, nimissä.

Kiitos uskosta - Kol 1:3-8

Monet harhaopit lähtevät siitä ajatuksesta, että "tavallisilla kristityillä" kyllä on oikea perusta, mutta heiltä puuttuu jotakin, mikä tekee heistä "parempia, tosikristittyjä" (esimerkiksi kielilläpuhuminen, uskovien kaste jne.). Näin lienee käynyt myös Kolossassa. Harhaopettajat halusivat lisätä tiettyjä asioita siihen, mitä Epafras oli heille opettanut. Voi olla, että harhaopettajat olivat myös halunneet tehdä eron Paavalin ja Epafraan välillä: "Epafras ei ole kertonut teille kaikkea, mitä Paavali opettaa..." Tässä kiitosrukouksessa Paavali kuitenkin painokkaasti korostaa sitä, että Kolossassa tunnettiin alusta asti pelastava usko. Eikä Paavalin ja Epafraan välille voi tehdä eroa (jae 8).

Kaikissa muissa paitsi Galatalaiskirjeessä (Paavalin kirjeistä) on alussa kiitos. Ehkä meidän olisi hyvä oppia Paavalista: kiitos synnyttää kiitosta, uskoa ja toivoa, epäusko tyytymättömyyttä yms.

Kasvaminen uskossa - Kol 1:9-11

Kolossaan tulleet uudet opettajat olivat väittäneet, että Epafras ei ollut julistanut koko evankeliumia. Siksi he olivat tulleet "täydentämään" kolossalaisten uskoa. Paavali näki Galatiassa (Gal 5:1-6) ja Kolossassa aivan samoin: evankeliumia ei voi täydentää. Sen voi joko ottaa vastaan tai hylätä, mutta sitä ei voi muokata. Kolossalaisilla oli kyllä kaikki tarvittava usko ja tieto, mutta heidän tuli kasvaa sen tuntemisessa.

Uskossa kasvaminen ei ole joidenkin asioiden tekemistä yms. vaan nimenomaan Jeesuksen lähellä elämistä, riippumista Jeesuksessa kiinni kaikissa olosuhteissa (jae 11). Jos meillä on elävä yhteys Jeesukseen, hänestä tulee voima uskossa kasvamiseen. Ei tule niinkään askarrella erilaisten "hengellisten harjoitusten" parissa kuin keskittyä tärkeimpään: elävään yhteyteen Kristuksen kanssa (Joh 15:5). Vain pysymällä Kristuksessa voimme kantaa hedelmää (jae 10).

Krstus-hymni - Kol 1:12-20

Tämä on toinen Paavalin kirjeissä olevista Kristus-hymneistä, toinen on Fil 2:5-11. Molemmat lienevät lainauksia tuon ajan jumalanpalvelusliturgiasta.
 Paavali on tehnyt hymniin kaksi lisäystä: jakeessa 18: "...ja ruumis on seurakunta..." ja jakeessa 20: "...ristinsä veren..." (vertaa Fil 2:8: "...ristinkuolemaan asti...", joka on myös Paavalin tekemä lisäys).
 Se, että jo ennen Paavalia on ollut olemassa tällaisia hymnejä, osoittaa, että aivan kristillisen uskon alusta alkaen Jeesukseen liitettiin jumaluuden keskeiset määreet, kuten Luoja, Kaikkivaltias, Lunastaja jne.

Jakeessa 13 Paavali puhuu siitä, että ihmiset on siirretty pimeyden vallasta Jumalan Pojan valtakuntaan. Tätä ei tänään aina haluta hyväksyä, mutta silti tänäänkin on totta, että on olemassa kaksi valtakuntaa: Jumalan ja hänen vastustajansa valtapiiri. Ihminen kuuluu jompaan kumpaan. Sielunvihollisen valtakuntaan synnytään perisynnin vuoksi, sen sijaan Jumalan valtakuntaan siirrytään kasteen kautta (Kol 2:12).

Samasta asiasta puhuu myös hymnin loppu (jae 20), jossa Paavali puhuu sovinnon tekemisestä Jumalan ja ihmisen välillä. Sovintoa ei tarvitse tehdä, jos ei ole "sotatilaa". Ihminen on luonnostaan Jumalan vihollinen, mutta Jumala halusi pelastaa ihmisen Jeesuksen sovitustyön kautta.

Hymni voidaan jakaa kahteen säkeistöön, jotka molemmat alkavat: "Hän on..." Ensimmäinen säkeistö (jakeet 13-18a) puhuu Kristuksesta luojana, maailman herrana ja hallitsijana. Toinen säkeistö (jakeet 18b-20) puhuu Kristuksesta lunastajana. Voimmekin sanoa, että Jumalalla on ihmisiin kaksinkertainen omistusoikeus: ensiksi luomisen kautta ja sitten lunastuksen kautta.

Varsin pian kristillisen uskon syntymisen jälkeen alkoi esiintyä harhaopettajia, jotka opettivat, ettei Jeesus ollutkaan Jumala, vaan vain jonkinlainen jumalaihminen, Jumalan mies. Areiolaisuus opetti, että Jumala vain asui "ihminen Jeesuksessa" Jordanin kasteelta lähtien, mutta Jumala poistui "ihminen Jeesuksesta" ennen Golgatan ristiä, joten ristillä kuoli vain "ihminen Jeesus". Valitettavasti meidän aikamme ei tee tässä kohden minkäänlaista poikkeusta: kyllä tänäänkin julistetaan - tieteen yms. - nimissä, ettei Jeesus ollutkaan Jumala.

Raamattu opettaa, että Jeesus oli olemassa jo ennen syntymäänsä neitsyt Mariasta - ns. pre-eksistenssi (vertaa Joh 1:1). Ne, jotka kieltävät Jeesuksen neitseellisen syntymän, ovat yleensä varsin haluttomia kertomaan, koska Jeesuksesta tuli Jumala vai tuliko hänestä lainkaan Jumala, jos hän ei kerran ollut Jumala syntymästään lähtien.

Juutalaisuus ei odottanut Messiaan olevan Jumala - tämä oli syynä jumalan-pilkkasyytöksille, joiden perusteella juutalaisten johtajat halusivat Jeesuksen ristiinnaulittavaksi (Luuk 22:70-71, vertaa myös Matt 22:41-45). Sen sijaan juutalaisuudessa puhuttiin personifioidusta Viisaudesta, joka oli mukana maailman luomisessa (Sananl 8:22-31). Kristillinen kirkko tulkitsi tässä kohden Vanhaa testamenttia niin, että Viisaus tarkoittaa Kristusta. Yhä tänäänkin nimenomaan kysymys Jeesuksen jumaluudesta erottaa kristillisen uskon ja juutalaisuuden toisistaan.

Hymni loppuu ajatukseen: "Jeesus sovitti kaikkien ihmisten kaikki synnit." Tätä oppia on evankelisessa liikkeessä perinteisesti kutsuttu "koko maailman autuudeksi". On kuitenkin tärkeä tehdä selkeä ero Jeesuksen sovituksen kaikenkattavuuden ja kaikkien ihmisten pelastuksen välillä. Jeesuksen hankkima pelastus voidaan hylätä, ja siksi ihmisiä joutuu kadotukseen, vaikka Jeesus sovitti heidänkin syntinsä Golgatan ristillä. Koko maailma on sovitettu, mutta kaikki eivät ota sovitusta vastaan ja pelastu.

Se, että Jeesus sovitti kaikkien ihmisten kaikki synnit, merkitsee myös sitä, ettei tarvita enää mitään tai ketään muuta sovittajaa tai pelastajaa. Jeesus on ainoa Jumalan valitsema pelastustie (Joh 14:6), kaikki muut - myös Kolossan harhaopettajien julistamat - pelastustiet ovat ihmiskeksintöjä.

Ennen - nyt - tulevaisuudessa - Kol 1:21-23

Monta kertaa ns. todistuspuheenvuorot noudattavat kaavaa: "Ennen olin..., mutta nyt, kristityksi tultuani, olen..." Kuten edellä totesimme, kristityksi tuleminen merkitsee siirtymistä Sielunvihollisen vallan alta Jumalan valtakuntaan, siksi tuollainen tapa puhua on täysin oikeutettu. Paavalikin käytti sitä tässä jaksossa. Paavali ei kuitenkaan jäänyt vain "nykyhetkeen", vaan puhui myös siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Voimme jakaa jakson kolmeen osaan:
1. Ennen, jae 21
2. Nyt, jae 22
3. Tulevaisuudessa, jae 23

Jae 21 viittaa siihen, että valtaosa Kolossan kristityistä oli entisiä pakanoita. Toki juutalaisiakin olisi voinut täydellä syyllä kutsua Jumalan vihollisiksi, mutta paremmin se on sovitettavissa pakanoihin (vertaa Kol 2:13).

Kristityksi tulon perusta ei ole meissä itsessämme, vaan Golgatan tapahtumissa (jae 22). Tätä kristityn ei pidä koskaan unohtaa!

Myös kristittynä eläminen ja kasvaminen on sidottu Golgatan tapahtumiin: jos ei pysytä tuolla oikealla perustalla, ei "rakennuksesta" tule kelvollista, rakennettiinpa se kuinka hienoista aineksista tahansa (vertaa Matt 7:24-27).

Pyhityselämää uhkaa kaksi vaaraa. Ensiksi on vaara ryhtyä ajattelemaan, että pyhitys on kokonaan kristityn omassa varassa. Mutta ei kristittynä elämisestä tule omin voimin mitään; emme me pysty taistelemaan syntiä vastaan omin voimin - taistelu onnistuu yksin Pyhän Hengen avulla - vertaa Lutherin selitys kolmanteen uskonkappaleeseen:

 "Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.  
 Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. "

Toinen vaara on ryhtyä väheksymään syntiä: "Kyllähän Jumala antaa synnit anteeksi. Eihän kukaan toki ole täydellinen..." On pysyttävä lujasti uskon perustalla, eikä ryhdyttävä harhailemaan takaisin Sielunvihollisen valtakuntaan. Erityisesti Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa Paavali kuvaa tätä: ketä ihminen palvelee, se näkyy hänen elämästään (Room 6:15-23). Pyhityksen perusta on: "pysy Kristuksessa".

Apostolin tehtävä - Kol 1:24-29

Kun Jumala kutsui Saul Tarsolaisen Damaskoksen tiellä pakanain apostoliksi, hän samalla "lupasi", että Paavali saisi kärsiä todistajantehtävässään vainoa (Apt 9:16). Koska maailma ei halua ottaa vastaan evankeliumia, se ikään kuin luonnostaan vainoaa kristittyjä, erityisesti niitä, jotka julkisesti julistavat evankeliumia ja Kristusta.

Paavali näki tehtävänsä kahtalaisena: hänen tuli julistaa Kristusta kaikille (jakeet 27- 28) ja toisaalta hänen tuli opettaa kristittyjä tuntemaan kaikki Jumalan salaisuudet (jakeet 25-26, 28b). Ei ole mitään järkeä evankelioida ihmisiä, jos ei myös huolehdita heidän opettamisestaan (vertaa Matt 12:43-45).
 Lähetystyössä tarvitaan molempia: on jatkuvasti kutsuttava uusia ihmisiä pelastuksen osallisuuteen, mutta ei saa unohtaa nuorten kristittyjen opetustakaan.

Jakeen 27 käännös on ongelmallinen: vuoden 1938 Kirkkoraamattu kääntää: "Kristus teissä, kirkkauden toivo", sen sijaan KR-1992 kääntää: "Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo" (tosin alaviitteessä mainitaan toinenkin käännösmahdollisuus). Kumpikin käännös on sekä kieliopillisesti että teologisesti mahdollinen. Toinen puhuu yksityisestä kristitystä, toinen seurakunnasta tai koko kirkosta. Vain Kristuksessa on tulevaisuus ja toivo, olipa kysymys sitten yhteisöstä - seurakunnasta tai koko Kristuksen kirkosta - tai yksittäisestä kristitystä.