Kolossalaiskirje luku 2

Kirjoittaja : 
Pasi Hujanen

Kolossalaiskirje luku 2 - Kolmoisvoitto

Paavali jatkaa "johdantoaan" vielä toisen luvun alkujakeissa. Vasta jakeesta 6 alkaa kirjeen varsinaisen pääaiheen eli Kolossaan tulleen harhaopin käsittely.

Kristus riittää - Kol 2:1-5

Paavali käyttää tietoisesti harhaopettajien päätermejä jakeessa 3. Viisaus (kreikaksi: 'sofia') ja tieto (gnoosis) olivat harhaopettajien valtteja. Epafras oli uusien opettajien mukaan kyllä julistanut evankeliumin "alkeita", mutta vasta heidän mukanaan oli tullut syvä totuus.

Paavali vastaa harhaopettajille ehdottomasti: Kristus riittää. Golgatan työhön ei ole mitään lisättävää. Jos meillä on vähemmän kuin Kristus, meillä ei ole mitään! Jos meillä on enemmän kuin Kristus, meillä ei ole mitään!

Paavali koki olevansa kaikkien pakanain apostoli: hän ei huolehtinut vain itse perustamistaan seurakunnista vaan kaikista pakanakristityistä (jae 1).

Ilmeisesti Paavali ei ollut käynyt koko Lykos-joen laaksossa, joten Kolossan lisäksi Laodikean (jae 1) ja Hierapoliksen (Kol 4:13) seurakunnat olivat jonkun muun - ehkä Epafraan - kuin Paavalin perustamia.

Kristittynä kasvaminen ei ole mitään muuta kuin sitä, että päästään Jumalan armosta Pyhän Hengen työn kautta lähemmäs Kristusta (jae 2). Jumalan antama pelastus on maailmalle salaisuus (jae 3). Se paljastuu vain uskon silmille. Vain usko näkee Golgatalla syntien sovituksen, inhimilliset silmät näkevät vain ristiinnaulitun ihmisen.

Harhaopettajat olivat taitavia puhujia jo Paavalin aikana (jae 4). Monet lahkot käyttävät paljon aikaa jäsentensä kouluttamiseen mahdollisimman tehokkaiksi käännyttäjiksi, joskus voi puhua suorastaan aivopesusta. Kristillinen usko ei kuitenkaan synny taivuttelemalla tai pakottamalla. Uskon syntyminen on aina Jumalan työ, jota ihminen ei voi määrätä tai kahlita. Evankeliumia on pidettävä esillä, mutta ihmiset joutuvat itse vedenjakajalle: onko Jeesus Vapahtaja vai ei. Kukaan ei voi päättää asiaa toisen puolesta.

Ennen käymistään vastaiskuun Kolossan harhaopettajia vastaan, Paavali antoi tunnustusta Kolossan seurakunnan järjestyksestä ja lujasta uskosta (jae 5). Paavali ei halunnut antaa kuvaa, jonka mukaan Kolossan seurakunta olisi ollut täysin sekaisin. Ei, Paavali tiesi, että seurakunta oli oikealla pohjalla, mutta sinne tulleet harhaopettajat olivat sekoittaneet asioita. Nyt oli tullut aika korjata heidän tekemänsä tuho.

Juurtukaa Kristukseen - Kol 2:6-15

Kristillinen usko ei ole mikään filosofia (vertaa jae 8), vaan sen todellinen luonne voi paljastua vain sille, joka haluaa elää sen todeksi omassa elämässään (jae 6, vertaa Joh 7:16-17). Kristityn tärkein tehtävä on juurtua Kristukseen. Kristuksesta tulee myös kaikki voima kristittynä elämiseen (vertaa viinipuu-vertaus Joh 15:1-11).

Kolossaan tulleet harhaopettajat olivat opettaneet, että Epafraan julistama kristillisyys oli vain alkeita. Nyt oli tullut aika edetä uskossa ja perehtyä "filosofiaan" (näin kreikassa, jae 8; merkitys on kuitenkin laajempi). Mitä tuo filosofia, järkeisoppi piti sisällään, paljastuu osin jakeissa 16-23.

Kysymys ei ollut vain järjellisistä pohdinnoista. Myös mysteeriuskontojen pelastusoppeja kutsuttiin filosofioiksi, joskus myös kaikkea "korkeampaa uskonnollista tietoa" (vertaa gnostilaisuus). Juutalainen filosofi Filon kutsui juutalaisuutta filosofiaksi. Myös jotkut kristityt apologeetat kutsuivat kristillistä uskoa filosofiaksi (Justinos Marttyyri: "Kristinusko on maailman paras filosofia").

Alkuvoimat jakeessa 8 tarkoittanevat lähinnä hellenistisiä uskontojen sekoitusten alkeisvoimia: taivaankappaleita - aurinkoa, kuuta, tähtiä, planeettoja. Antiikin filosofian alku- tai alkeisvoimat taas olivat maa, vesi, tuli ja ilma.
 Ihmisten perinnäissäännöt (jae 8) voivat viitata juutalaisuuteen (vertaa jae 16) tai yleisemmin hellenistisen maailman monien erilaisten uskontojen tapoihin.
 Kristus on kaikkea tuota suurempi. Kristus on kaiken Herra ja pää. Siksi ei pidä langeta takaisin erilaisten alkeisvoimien palvontaan, vaan on oltava Kristuksen ruumiin jäseniä.

Vain kerran Uudessa testamentissa on sana 'jumaluus' (jae 9). Se on lievempi ja epämääräisempi kuin 'Jumala'. Valitettavasti meidän ajallemme on tyypillistä usko "johonkin korkeampaan", "jumaluuteen", mutta ei Kristukseen tai Jumalaan.

Varhainen kirkko käytti yhtenä merkittävänä lapsikasteen perusteena sitä, että Paavali useasti vertasi kastetta ympärileikkaukseen (jae 11). Ympärileikkaus suoritettiin kahdeksan päivän iässä, eikä sitä voinut uusia. Ympärileikkauksen kautta tultiin Israelin kansan jäseniksi. Kaste on samalla tavalla portti Kristuksen kirkkoon.

Jakeissa 13-15 on paljon Uudessa testamentissa harvinaisia sanoja. Onkin arveltu, että Paavali (jälleen kerran) lainaa jotakin jumalanpalvelustekstiä tms.

Valitettavasti on niin, että monet kristityt eivät halua, että Kristus vapauttaa heidät tietyistä synneistä - he haluavat vain vapautuksen synnin rangaistuksesta ja tuomiosta. Mutta Kristus haluaa vapauttaa meidät myös itse synnistä.

Jakeen 14 taustalla on helppo nähdä Joh 19:19-22: Pilatus naulasi Jeesuksen syytöksen ristille Jeesuksen pään päälle. Se oli syy hänen ristiinnaulitsemiseensa. Mutta Jeesus kantoi ristille paljon enemmän, Hän kantoi sinne kaikki maailman synnit. Ristillä Jeesus sovitti kaikki synnit. Hän maksoi velan. Tuona aikana velkakirja mitätöitiin vetämällä sen yli vinoristi (X) velkakirjan kulmasta toiseen. Tuo vinoristi muistuttaa meitä Golgatan rististä ja siitä, että kreikassa Kristus-sana alkaa khii-kirjaimella, joka on juuri tuo vinoristi (vertaa Kristus-monogrammi).

Ristillä Jeesus sai kolmoisvoiton: voiton synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Olemmeko me voittajan puolella?

Vääriä rajoja - Kol 2:16-23

Islamin vahvuudeksi on sanottu sitä, että se säätelee ihmisen elämää täydellisesti. On oltava muslimi "kokopäiväisesti" tai ei lainkaan. Näin varmaan onkin niissä maissa, joissa islam on valtauskonto, täällä länsimaissa elävät muslimit voivat toki elää vapaammin. Mutta kyllä heidänkin elämäänsä säätelevät päivittäiset rukoushetket ja paastokuukausi - ramadan.

Kautta kirkon historian erilaiset harhaopit ovat pyrkineet samaan: säätelemään ihmisten elämää - "jos teet noin, et ole kristitty" tai "jos et tee näin, et ole kristitty".

Harhaopit nousevat usein kahdesta peruslähtökohdasta:
1. Kielletään jotakin, jota Jumala ei kiellä (vertaa jae 20)
2. Sallitaan jotakin, jota Jumala ei salli

Kolossassa oli kysymys ennen kaikkea ensimmäisestä, mutta myös jälkimmäistä oli mukana enkelien yms. palvonnassa.

Korintin seurakunnassa syöminen ja juominen oli myös ongelma, johon Paavalin täytyi puuttua kirjeellään (1 Kor 10:23-31). Yksi syy siihen, että nämä ongelmat nousivat esille eri puolilla oli se, että antiikin aikana teurastus oli aina samalla uhritoimitus. Juutalaisilla oli omat teurastajansa, mutta kristittyjen oli syötävä samaa lihaa kuin pakanoidenkin. Sekä korinttilaiskirjeessä että tässä yhteydessä Paavalin vastaus ongelmaan oli sama: Kristus on kaiken Herra, joten kristityn ei pidä antaa erilaisten epäjumalien määrätä elämäänsä (jae 20).

Jeesuskin puhui ruokien ja juomien katoavaisuudesta (Matt 15:11). Sekä islam että juutalaisuus ovat "ruokauskontoja", sen sijaan kristinuskoon ei liity mitään erityisiä ruokamääräyksiä.

Jakeen 16 jaottelu - juhla-ajat, uudetkuut ja sapatit - liittyy juhlien kolmenlaiseen kiertoon: oli vuosittaisia juhlia, kuukausittain toistuvia juhlia ja viikoittain toistuvia juhlia (vertaa myös 1 Aikak 23:31). Koska kalenterimme määräytyy auringon ja kuun kierron mukaan, voi olla, että juhlakalenterin noudattamiseen liittyi myös jonkinlaista tähtien ja muiden taivaan kappaleiden palvontaa.

Kun Paavali puhuu jakeessa 17 Vanhan testamentin säädöksistä vain tulevan varjona, hän ajattelee Heprealaiskirjeen kirjoittajan tavoin: se, mitä Vanha testamentti sääsi ja mistä se kertoi, oli myös esikuvallista - kerran tulisi Messias, joka toteuttaisi kaiken täydellisenä (vertaa Hepr 9:11-14).

Kolossalaiset saattoivat yhdistää "varjon" myös filosofi Platonin oppiin, jonka mukaan elämä on vain luolan seinälle heijastuvia "tosiolevaisen" varjoja.

Jakeet 18 ja 19 ovat meille muistutus siitä, että ihmisiä on aina kiehtonut salattu. Joka julistaa tietävänsä sen, mitä muut eivät tiedä, on usein saanut nopeasti suuret kuulijakunnat ja kannattajajoukot. Kristittyjen tulee kuitenkin aina pitäytyä siihen, mitä Jumala on meille ilmoittanut (vertaa 5 Moos 29:28).

Jo Vanhan testamentin aikana oli paljon niitä, joilla oli vääriä näkyjä (esim. Jer 23:25). Kolossa oli osa tuon ajan antiikkia, johon idästä tuli yhä uusia ja uusia uskontoja. Ei siis ollut ihme, että erilaisia synkretistisiä - uskontojen se-koitukseen pyrkiviä - liikkeitä syntyi myös Kolossassa. Kaikkina aikoina tulee niitä, jotka haluavat julistaa omia näkyjään ja näkemyksiään uuden uskonnon perustana. Mutta kristillisellä uskolla ei ole kuin yksi perustus: Golgatan työ.