Elämä Hengen johdatuksessa - Room. 8:1-11

Paavali aloittaa kahdeksannen luvun yhteenvedolla kaikesta edel­lä sanomastaan: Kristuksen sovitustyön tähden kadotustuomiolla ei enää ole valtaa kristittyyn.

Paavali tuntuu suorastaan jankuttavan tätä: yksin Kristus pelas­taa meidät. Jo varhaisessa kirkossa oli tässä asiassa ongelmia, siksi Paavali ei väsy kertaamasta asiaa. Galatalaiskirje ennen kaikkea kertoo meille, että Paavalilla oli tässä koh­din vastus­tajia, ns. judaisteja, jotka opettivat, ettei Kristuksen työ yksin riitä, vaan tarvitaan ihmisen tekoja, ennen kaikkea he vaativat ympärileikkausta pelastuk­sen ehtona. Mutta Paavali ei ollut valmis mihinkään kompromisseihin tai sovit­teluratkaisuihin tässä kysymyksessä (vertaa Gal 5:1-6): pelastus on joko yksin Kristuksesta tai sitten Kristuksen työllä ei ole mitään sijaa pelastuksessa, vaan ihminen pelastuu omilla teoillaan.

Kristuksen sovitustyöstä ei voi ottaa mitään pois, mutta siihen ei voi myöskään mitään lisätä.

Paavalin mukaan ei-kristitty on synnin vanki, orja, sillä hänen on mahdoton vaeltaa Hengen johdattamaa elämää (jakeet 8-9). Hä­nen elämässään on siis vain yksi vaihtoehto: elämä lihan mukaan.

Sen sijaan kristityn elämässä on kaksi vaihtoehtoa: hän voi joko seurata Hengen johdatusta tai langeta lihan tekoihin. Tämä aihe­uttaa taistelun kristityssä: vanha ja uusi taistelevat herkeä­mättä keskenään. Saatana yrittää saada kristityn pois Hengen viitoittamalta tieltä.

Kristityllä on myös uusi suunta elämälleen; myös aivan kirjai­mellisesti: kadotuk­seen johtava tie on vaihtunut taivastieksi. Mutta Hengen johdatuksesta on myös mahdollista poiketa, on mah­dollista palata vanhalle syntitielle.

Ei-kristitty siis on sidottu - vaikka usein väitetään juuri päi­nvastoin - hän on sidottu syntiin, sen sijaan kristityllä on mahdollisuus elää vapaana synnin val­lasta. Tämä vapaus on mah­dollista vain Hengen avulla.

Jakeesta 1 on uudessa käännöksessä jätetty pois "nyt"-sana. Mu­kaanottaminen olisi kuitenkin ollut perusteltua, sillä tuolla sanalla Paavali muistuttaa lukijoi­taan, että vain Kristuksessa oleville (=nyt) ei ole kadotustuomiota, muita se yhä kohtaa.

Kenellä on Pyhä Henki?

Kahdeksannessa luvussa Paavali mainitsee Pyhän Hengen kaikkiaan 20 kertaa, kun hän on maininnut hänet tähän mennessä vain nel­jästi (Room 1:4, 2:29, 5:5 ja 7:6). Jakeissa 9-11 Paavali käsit­telee kysymystä kristityn ja Pyhän Hengen suhteesta. Paavalin käsitys asiasta on täysin selvä: jokaisella kristityllä on Pyhä Henki; Pyhä Henki asuu jokaisessa kristityssä.

On täysin epäraamatullista jaotella kristittyjä tässä kohden kahteen ryhmään: niihin, joilla on Pyhä Henki ja niihin, joilla ei ole Pyhää Henkeä.

Pyhän Hengen ja kristittynä olemisen yhteys on selvää Paavalin pelastuskäsi­tyksestä lähtien: Jumala - nimenomaan Pyhän Hengen työn kautta - kutsuu ihmistä ja pelastaa hänet. Pelastus on siis Pyhän Hengen työtä meissä. Sama asia tulee selväksi myös Paava­lin pyhitysopin avulla: pyhitys, elämä kristittynä, on mahdol­lista vain Pyhän Hengen avulla, sekin on Hengen työtä meissä (vertaa myös jakeet 26-27).

Entäpä sitten Hengellä täyttyminen, josta on puhuttu erityisesti karismaattisen liikkeen yhteydessä. Kysymyksessä on selvästi yksi armolahjoista, joita Paavali käsittelee laajemmin 1 Kor 12-14:ssa. Paava­lin kanta armolahjoista on myös hyvin selvä: kul­lakin kris­tityllä on oma armolahjansa, kaikilla ei kuitenkaan ole samaa (1 Kor 12:4-11). Emme siis voi vaatia kaikilta kristi­tyiltä samaa armolahjaa, oli se sitten Hengellä täyttyminen tai kielillä­puhuminen. Henki jakaa kullekin, niin kuin hän itse tah­too. Emme me voi määräillä Jumalaa tässäkään asiassa.

"Jokaisessa kristityssä asuu Pyhä Henki" on Paavalin mukaan sama kuin se, että Kristus itse asuu meissä (jae 10). Kristus haluaa olla meissä hallitsijana, ei vain vieraana. Jos me osoitamme hänelle pienen osan elämästämme, "vierashuoneen", ja sanomme: "Ole sinä vain siellä, sunnuntaina ja muina kristillisinä aikoi­na sinä saat vaikuttaa elämääni!" voi tämä merkitä sitä, että Kristus poistuu elämästäm­me. Ei Kristus halua olla vain vieras elämässäm­me, vaan kaikkea hallitseva isän­tä! Jos emme anna hä­nellä hallin­tavaltaa koko elämäämme, on syytä pelätä, että hän voi jättää tuon vieraan-osan, jonka olemme hänelle varanneet.

Kohtalonyhteys Kristuksen kanssa - Room. 8:12-17

Kristitty ei enää tuskaile lain vaatimusten alla: ne kaikki on jo täytetty Golgatan ristillä, jossa Jeesus sovitti meidän men­neet ja tulevat rikkomuksemme. Siksi emme ole velassa laille, vaan Kristukselle.

Kristus oli luonnoltaan, olemukseltaan, Jumalan Poika, mutta myös me kristityt olemme Jumalan lapsia, tosin lapseksiot­tami­sen, adoption, kautta. Luonnostam­mehan me olemme Jumalan vihol­lisia (Room 5:10). Mutta kun Jumala on ottanut meidät lapsik­seen, meillä on oikeus lähestyä häntä yhtä luottavaisesti kuin Jee­sus ('abba' on arameaa eli Jeesuksen äidinkieltä); Jumala on meidän Isämme. Jeesus opetti seuraajilleen nimenomaan Isä mei­dän-rukouk­sen, kun opetuslapset pyysivät häntä opettamaan ru­kouksesta.

Jos Jumala on meidän Isämme, niin me olemme myös Jumalan peril­lisiä. Mutta samoin kuin Kristus joutui kärsimään, samoin kris­titytkin saavat varautua myös maksamaan kristittynä olemisesta. Missään ei ole luvattu Kristuksen seuraajille huoletonta tai vailla vaikeuksia olevaa elämää.

Jo nyt ja kuitenkin vasta tulevaisuudessa - Room. 8:18-25

Kärsimyksemme eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mikä meitä odottaa taivaassa. Taivasosamme ei siis ole mikään hyvitys ajallisen elämän vaikeuksista, vaan paljon (satakertai­sesti Mark 10:30) enemmän; siihen sisältyy myös yllätys.

Koko luomakunta odottaa "uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee" (2 Piet 3:13). Vaikka kristityt ovat jo täällä "vaivanajassa" Jumalan lapsia, he tietävät, että paras on kuiten­kin vielä edessäpäin. Voisimme puhua taivas­ikävästä, ha­lusta siirtyä tästä elämästä tulevaan (vertaa 2 Kor 5:1-6).

Tässäkin kohden on vaara tehdä lupauksesta lakia: "Jos et kaipaa pois tästä ajasta, et ole todellinen kristitty!"-tyyliin. Meidän on nähtävä, että moni asia sitoo meitä tähän aikaan: ystävät, sukulaiset jne. On myös tunnustettava, että tuntematon tulevai­suus pelottaa meitä. Kun meidän aikamme tulee, Jumala kyllä val­mistaa meidät siihen!

Kristitty elää siis jännityksen alla: hänellä on Pyhä Henki to­distuksena ja esi­koislahjana - viittaus sadonkorjuun ensihedel­mään, joka annettiin uhriksi - tulevasta taivasosasta, mutta tuo osa on kuitenkin tässä ajassa loppuun asti toivon asia. Jumalan lapsen täy­dellinen osa kohtaa meitä vasta taivaassa, täällä a­jassa me olemme loppuun asti lihamme ja monen muun taakan alla.

Jumalan suunnitelmat toteutuvat Hengen vaikutuksesta - Room. 8:26-30

Vajavaisuutemme tulee näkyviin myös siinä, ettemme aina jaksa tai edes tiedä, mitä meidän pitäisi rukoilla. Pyhä Henki on ot­tanut kristityt niin kokonaisval­taiseen hoitoon, että hän auttaa meitä tuossakin tilanteessa.

Jumala tietää kaiken, mikä meitä kohtaa. Siksi kaikki myös pal­velee meidän tai­vasmatkaamme, jopa kiusauksetkin (1 Kor 10:13). Kiusauksien hetkellä ei vain aina ole helppo tätä nähdä tai hy­väksyä. Siksi onkin syytä opetella kyselemään: "Mitä Jumala ha­luaa tämän asian kautta minulle opettaa/sanoa?" Vaikeuksien ja Jumalan hyvän tahdon yhdistäminen tekee vaikeuksien kohtaamisen helpommaksi.

Jakeissa 29 ja 30 on Paavalin ennaltamääräämis- eli predestinaa­tio-opin perusta. Luther piti yhtenä pääteoksistaan "Sidottua ratkaisuvaltaa". Tuo teos, kuten myös predestinaatio-oppi, voi olla äärimmäisen vapauttava tai äärimmäisen ahdis­tava.

Vapauttavaa on nähdä - kuten Paavali jakeissa 33-39 todistaa - että pelastus on varma, koska se on Jumalan kädessä. Juuri tähän Paavali tähtää: Jumala on jo ennen aikojen alkua päättänyt pe­lastaa koko ihmiskunnan. Jeesus kuoli kaikkien ihmisten kaik­kien syntien edestä. Tätä kutsua vanhurskauteen tarjotaan kai­kille, mutta kaikille se ei kelpaa. Kaikilla olisi mahdollisuus, mutta ei halua, Jumalan lapseuteen!

Ahdistavaa predestinaatio-opista tulee silloin, kun se epäraama­tullisesti kehitel­lään ns. kaksinkertaiseksi predestinaatio-o­piksi, kuten esimerkiksi Lutherin aikalainen Jean Calvin teki. Tämän opin mukaan Jumala on valinnut tietyt ihmiset pelastukseen ja tietyt kadotukseen. Tässä on sotkettu kaksi asiaa: toisaalta ennaltamääräämisoppi ja toisaalta Jumalan kaikkitietävyys. Ei se, että Jumala tietää joidenkin ihmisten joutuvan kadotukseen, tarkoita sitä, että hän myös pakotti heidät sinne. Emmehän me­kään voi sanoa ratkaisseemme toista maailman­sotaa, vaikka me tiedämmekin sen lopputuloksen!

Paavali käsittelee Jumalan valintaa enemmän pohtiessaan juuta­laiskysymystä luvuissa 9-11.

Mikä voi erottaa meidät Jumalasta? - Room. 8:31-39

Kuka voi olla kristittyjä vastaan, jos Jumala on heidän puolel­laan? Toki monikin asia vastustaa kristittyjä, mutta mikään eikä kukaan voi voittaa heitä, riistää heiltä pelastusta. Kaikesta vastustuk­sesta kristityt saavat voiton Kristuksen avulla; he ovat viimeisiä voittajia, he saavat ratkaisevan voiton. Häviämme ehkä taiste­luja, mutta kokonaisvoitto on jo meidän.

Jakson voisi tiivistää ajatukseen: "Maailma on Jumalan luoma ja Kristuksen lunastama." Koska maailma on Jumalan luoma, kaikki siinä oleva on hänen ala­puolellaan, mikään ei ole hänen yläpuo­lellaan. Siis mikään maailmasta oleva ei myöskään voi voittaa Jumalaa, tehdä hänen suunnitelmiaan tyhjiksi.

Jumalan suurin rakkaudenteko ihmistä kohtaan on Jeesuksen ris­tin­kuolema (jae 32, vertaa Abraham ja Iisak, 1 Moos 22:1-19, erityisesti jae 16). Jumalalla ei siis ole mitään syytä olla autta­matta ihmistä hänen vaikeuksis­saan; kallein uhri on jo an­nettu, kaikki myöhemmät uhraukset ovat vähäisempiä. Kohtasipa kristittyä mikä tahansa, hän voi luottaa Jumalan apuun.

Mikään tähän maailmaan liittyvä ei voi tehdä tyhjäksi Jeesuksen sovitustyötä: se on jo tapahtunut ja sekä menneet että tulevat synnit on kerralla sovitettu. Risti näytti kaikista tappiolta, mutta se olikin voitto! Eikä tuota voittoa enää saa tekemättö­mäksi. Kristus on jo sovittanut koko maailman synnit, et voi tuoda enää mitään syntiä esiin, jota Jeesus ei olisi jo sovitta­nut. Sielunvihollinen yrittää sitä tehdä ja siten masentaa si­nua, mutta jos katsot Jeesukseen etkä itseesi, näet, ettei Saa­tana voi voittaa, sillä Kristus on jo voittanut.

Jumala haluaa ja hän myös pystyy viemään meidät perille taivaan kirkkauteen asti. Ainoaksi esteeksi voi muodostua meidän oma halumme poiketa pois Jumalas­ta.