Efesolaiskirje luku 5 (1992) luettavissa netissä

Kristuksen esimerkki – EF 5:1-2

Vain tässä kohdassa Uusi testamentti puhuu Kristuksen jäljittelemisestä (kreikassa mimeetes, latinassa imitator). Kristuksen seuraaminen ei kuitenkaan ole matkimista vaan pyrkimystä noudattamaan hänen antamaansa esimerkkiä. Ei siis tarvitse välttämättä tehdä juuri samoja tekoja, vaan tekoja, jotka ovat Kristuksen mielen mukaisia.

Yksi esimerkki tällaisesta on anteeksiantaminen. Meidän anteeksiantomme on aina vajavaista, mutta silti sitä tulee harjoittaa Kristuksen antaman esimerkin mukaisesti.

Yksi harhaopeille yleinen piirre on vaatimus johtajan ehdottomasta seuraamisesta. Silloin, kun vaaditaan kuuliaisuutta ihmisille tai ihmissäännöille Kristuksen sijaan, on kysymyksessä harhaoppi.

Samalla tavalla kuin usko synnyttää tietyn elämäntavan ja ‑tyylin (jae 2: "Rakkaus ohjatkoon elämäänne"), myös epäusko synnyttää omansa:

"Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos. Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija."
(Ef 5:3-5)

Kristus suoritti lopullisen kertakaikkisen uhrin, jolla hän sovitti kaikki maailman synnit (Hepr 7:26-28).

"Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä."
(Hepr 7:27b)

Siksi meidän ei enää tarvitse - eikä pidä - yrittää ansaita pelastustamme. Jäljelle jäivät vain kiitosuhrit.

Houkuttelevat synnit – Ef 5:3-7

Meillä ihmisillä on taipumus asettaa synnit arvojärjestykseen: on suuria ja pieniä syntejä. Jumalan edessä jokainen synti on kuitenkin samaa kapinaa Jumalaa vastaan: selän kääntämistä Jumalalle. Jeesus otti pois maailman synnin (Joh 1:29) - ei syntejä (=monikko). Jeesus rakensi uudelleen katkenneen yhteyden ihmisen ja Jumalan välille.

Paavali - ja kristillinen kirkko kautta aikojen - on nähnyt, että toiset synnit ovat houkuttelevampia kuin toiset. Siksi Paavali varoittaa erityisesti niistä. Usein Paavalin "syntiluetteloista" muistetaan vain seksuaalisuuteen liittyvät synnit, mutta tälläkin kertaa hän varoittaa kolmen elämänalueen synneistä:

1. seksuaalisuus
2. kielenkäyttö
3. omaisuus

Keskiajalla puhuttiin seitsemästä kuolemansynnistä, jotka olivat:

1. ylpeys
2. ahneus
3. hekumallisuus
4. kateus
5. juoppous
6. viha
7. hengellinen laiskuus

Suomalaisessa hengellisyydessä rahaan ja omaisuuteen liittyvät synnit ovat olleet syrjässä. Paavali ja varhainen kirkko näkivät kuitenkin selvästi, kuinka houkuttelevaa mammona eri muodoissaan voi olla. Eikä sen houkuttelevuus ole mihinkään kadonnut, päinvastoin.

Jakeen 5 ymmärtämiseksi on syytä muistaa, että kaikki kristitytkin lankeavat synteihin. Mutta kristitty ei elä synnissä. Hän ei harjoita syntiä.
Kyllä Jeesus antaa kaikki synnit anteeksi, jos niitä häneltä pyydetään anteeksi.

Jakeen 6 varoitus vääristä opettajista on erityisen aiheellinen tänään. Alkukirkon aikana gnostilaiset suuntaukset opettivat, että sielu on vain ruumiin vanki. Ajateltiin niin, että siksi syntiä sai tehdä, koska se koski vain ruumista, mutta ei sielua. Tuollaisten harhaopettajien kohtalo on kadotus.

Erilaisia antinomistisia opettajia (= opettajia, jotka kieltävät Jumalan lain merkityksen) on tänäänkin. Julistetaan, että kaikki pelastuvat tai opetetaan, että syntiä voi toki tehdä, eihän Jumala ole niin tarkka näissä asioissa. Mutta ei Jumala ole muuttunut!

Pimeydestä valkeuteen – EF 5:8-14

Paavali ei sano, että efesolaiset elivät aiemmin pimeydessä vaan hän sanoo, että he olivat pimeys. Valo ja pimeys ovat kaksi valtakuntaa: Jumalan ja hänen vastustajansa valtakunnat. Mitään kolmatta, puolueetonta aluetta ei ole. Jeesus puhui samasta asiasta Vuorisaarnassa:

"Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys"
(Matt 6:23).

Kristus on totinen valkeus:

"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan."
(Joh 1:9)

Vain hänestä löytyy aito valo (vertaa jae 14).

"Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin: -- Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva!"
(Ef 5:14)

Jakeessa 12 Paavali puhuu ilmeisesti lahkosta, joka opetti, että syntiä sai tehdä (vertaa jae 6).

Jakeen 14 lainaus ei ole Vanhasta testamentista vaan ilmeisesti kastevirrestä tai kasteliturgiasta. Pakana oli kuollut, Kristus herätti hänet ja antoi hänelle valon.

Hengen johdatus – EF 5:15-20

Paavali korostaa Pyhän Hengen merkitystä kristittynä vaeltamisessa. Kristitty vaeltaa Hänen johdossaan, ei omassa viisaudessaan. Tämä tulee esille jakeessa 18, jossa verbi on passiivissa. Hengellä täyttyminen on Jumalan teko: "antakaa Hengen täyttää itsenne".
On syytä huomata myös se, että Paavali käyttää kreikan preesens-muotoa puhuessaan Hengellä täyttymisestä, se on siis jatkuvaa (tekemistä), ei vain yksi kerta.

Se, että Paavali asettaa vastakkain juopumisen ja Hengellä täyttymisen, voi vaikuttaa oudolta. Ehkä yksi selitys löytyy Dionysios-kultista, jossa viinin avulla tavoiteltiin hurmosta. Toisaalta myös ensimmäisenä helluntaina apostoleja syytettiin juopottelusta (Apt 2:13 "Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.").

Alkoholilla ja Pyhällä Hengellä on yksi yhteinen piirre: molemmat pyrkivät saamaan ihmisen vaikutuksensa alaiseksi. On liityttävä hyvään, ei pahaan.

Antiikin aikana - samoin kuin tänään - viini oli Välimeren maissa ruokajuoma, joten alkoholin käyttö oli ja on kovin toisenlaista kuin koto-Suomessa.

Rinnakkaiskohta Kolossalaiskirjeessä puhuu Jumalan Sanan runsaasta asumisesta kristityissä:

"Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja."
(Kol 3:16)

Pyhän Hengen työtä ei voi koskaan erottaa Raamatusta. Henki kirkastaa nimenomaan Sanaa.

Huomaa myös se, että Paavalin kehotus Hengellä täyttymiseen on rajoitukseton: se on tarkoitettu kaikille kristityille, ei vain jollekin hengelliselle eliitille.

Jae 19 muistuttaa meitä hengellisten laulujen arvosta ja merkityksestä. Herätykset ovat aina synnyttäneet myös uusia hengellisiä lauluja.

Uusi käännös on tässä jälleen kerran luopunut Paavalin käyttämästä kielikuvasta. Enää ei puhuta kristittynä vaeltamisesta vaan elämisestä (jae 15). Tuskinpa heprealainen ajatus vaelluksesta olisi ollut liian vaikea ymmärrettäväksi.

Huoneen taulu – EF 5:21-33

Uskonpuhdistaja Martti Luther kutsui katekismuksessaan näitä Paavalin ohjeita eri ihmisryhmien välisistä suhteista "huoneentauluiksi". Sekä Efesolaiskirjeen että Kolossalaiskirjeen (Kol 3:18-4:1) huoneentaulussa Paavali käsittelee kolmea suhdetta:

1. Aviopuolisojen suhdetta (Ef 5:22-33)

2. Lasten ja vanhempien suhdetta (Ef 6:1-4)

3. Orjien/palvelijoiden ja isäntien suhdetta (Ef 6:5-9)

Monta kertaa on ymmärretty niin, että nämä Paavalin ohjeet olisivat kaikkia ihmisiä sitovia. Toki näin osaltaan onkin, onhan maailma Jumalan luoma ja siinä vallitsee tietty Jumalan asettama järjestys. Mutta jos ei nähdä sitä, että Paavali sitoo käskynsä Kristuksen työhön, joudutaan harhaan. Siten vain kristityt voivat ymmärtää käskyt oikeassa yhteydessä, koska vain he tuntevat Kristuksen rakkauden.

Tämä tulee selvästi esille jakeessa 21. Alamaisuus ei ole alistumista toiselle ihmiselle. Alamaisuus on alistumista Jumalan säätämään järjestykseen. Jos uskomme, että Jumala rakastaa meitä, uskomme samalla, että Hän on asettanut käskynsä meidän parhaaksemme. Ei siis ole mitään syytä tai järkeä sotia niitä vastaan.

Näihin Paavalin käskyihin voi suostua vain vapaaehtoisesti. Jos niitä ajetaan pakolla, ne menettävät merkityksensä. Kysymys ei siis ole alistamisesta tai alentumisesta vaan asettumisesta Jumalan tahtomalle paikalle. Vanha testamentti kuvasi tätä ilmaisulla "Herran pelko" (Sananl 9:10, vertaa jae 21: "Kristuksen pelko").

Ajattelen, että näiden ohjeiden ymmärtäminen on nykyaikana vaikeaa, koska meillä on väärä kuva johtajuudesta ja auktoriteetista. Oikea kuva johtajuudesta on: johtaja kulkee edellä, ottaa vastaan vihollisen hyökkäykset yms. (vertaa jae 25). Auktoriteetti ei merkitse rajatonta valtaa, vaan nimenomaan vastuuta Jumalalle hänen antaman arvovallan käytöstä.

On syytä huomata, että Paavali antaa miehille kolme kertaa käskyn rakastaa vaimojaan (jakeet 25,28,33, vertaa Joh 21:15-17) ja samoin kolme kertaa Kristus asetetaan esikuvaksi ja esimerkiksi miehille (jakeet 25,29,32). Voi sanoa, että miehille annettu tehtävä on vaikeampi, suorastaan mahdoton: eihän kukaan meistä voi olla rakkaudessaan Kristuksen veroinen.

Miehen ja vaimon suhde tulisi olla kuten Kristuksen ja seurakunnan suhde: ei enää kahta tahtoa, kahta päämäärää jne., vaan yhteys (jae 31, jossa lainaus 1 Moos 2:24:stä, jota myös Jeesus käytti omassa avioliitto-opetuksessaan, Matt 19:5).

"Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
(Ef 5:31)

Suorastaan yllättävää on se, että tässäkin yhteydessä Paavali puhuu kasteesta (jae 26).

"Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä."
(Ef 5:27)

Ne, jotka eivät arvosta kastetta, eivät tunne Uutta testamenttiaan - erityisesti Paavalin kirjeitä - kovin hyvin. Voisi jopa sanoa: "Missä tahansa yhteydessä Paavali saattaa ottaa puheeksi kasteen". Miksi? Koska kaste on se, jossa synnytään Jumalan lapseksi. Koko kristillinen elämä on "kasteenjälkeistä" elämää.