Efesolaiskirje luku 3 (1992) luettavissa netissä

Salaisuudet julki – EF 3:1-13

Jakeesta 1 saamme varmistuksen sille, että Paavali kirjoitti myös Efesolaiskirjeen vankeudesta. Paavalin vankeus voidaan ymmärtää kahdella tavalla:

1. Fyysisenä vankeutena: Paavali oli kahlittu, hän oli Rooman vallan vangitsema.

2. Hengellisenä vankeutena: Jumala oli ottanut Paavalin "vangikseen"
   (vertaa Jer 20:7-10 "-- Herra, sinä olet taivutellut minua, ja minä olen suostunut! Sinä olet tarttunut minuun ja ottanut minut valtaasi"... ja
   Joh 21:18 "Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.").

Mikä on se salaisuus, joka on tullut Kristuksessa ilmi (jae 4)? Se on koko maailman kelpaaminen Jumalalle Kristuksen sovitustyön tähden. Paavalin aikana juutalaiset vetivät tiukat rajat pelastuvien ja kadotukseen joutuvien välille. Tuo raja kulki juutalaisuuden rajoja myöten. Mutta se raja oli väärässä paikassa, tai itse asiassa tuollaista rajaa ei ole olemassakaan. Kaikissa kansoissa on niitä, jotka Kristukseen uskomalla pelastuvat ja kaikissa kansoissa on niitä, jotka Kristuksen hylkäämällä vetävät päälleen kadotustuomion.

Mutta eikö tuo kaikki löydy jo Vanhasta testamentista? Eihän se tullut Jumalan tahdoksi vasta Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana? Ei, mutta vasta Jeesus ja hänen toimintansa toivat sen ilmi. Siihen asti se oli ollut salattua, piilossa (vertaa jae 11).

Valitettavasti tämä salaisuus on kirkon historian aikana usein jäänytkin salaisuudeksi. Maailmanlähetys on unohdettu ja ajateltu evankeliumin kuuluvan vain omalle ryhmälle, kansalle jne. On alettu pystyttää uusia raja-aitoja. On hyvä muistaa, ettei ole kuin vajaat kaksisataa vuotta siitä, kun Suomessakin sai tuomion pakanalähetystyön tukemisesta ja tekemisestä.

Toinen vaara, joka tätä valtavaa salaisuutta uhkaa, on sen tuleminen liian itsestään selväksi. Se ei enää sykähdytä, se ei enää pane liikkeelle.

Pieni ja suuri Paavali

Jakeessa 8 Paavali "pahoinpitelee" kreikan kieltä. Hän sanoo itse asiassa olevansa "vähäisempi kuin vähäisin kristitty" (komparatiivi superlatiivista). Tällä Paavali - jonka kreikankielinen nimi tarkoitti "pieni" - halusi sanoa, ettei hän ole mikään suuri uskonsankari. Kaikki on ollut Jumalan armoa ja hänen armonsa vaikutusta (1 Kor 15:10). Kun ihmisestä tulee pieni, silloin Jumalasta voi tulla suuri.

Mutta vaikka Paavali kokikin olevansa syntisistä suurin (1 Tim 1:13-15), hän ei silti voinut väheksyä tehtävää, johon Jumala oli hänet asettanut. Syntisenä hän oli vähäisin, Herran apostolina hänen julistuksensa oli mitä arvokkainta (jae 4).

Evankeliumin rikkaudet ovat suorastaan tutkimattomat, kreikan sanan voisi kääntää myös "jäljittämättömät". Ihminen ei pysty edes kuvittelemaan Jumalan armon ulottuvuuksia:

Yksi synti - yksi lupaus

Raamattu opettaa, että pohjimmiltaan ihminen syyllistyy vain yhteen syntiin: Jumalan hylkäämiseen. Joh 1:29:ssa synti on yksikkömuodossa: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" Vaikka synti saakin elämässä monenlaisia ilmenemismuotoja - "kasvoja" - kaiken sen takana on yksi synti: ihmisen sydämen luopuminen Jumalasta ja kääntyminen Jumalan vastustajan, Sielunvihollisen, seuraajaksi.

Niinpä kaikki Vanhan testamentin moninaiset lupaukset ja ennustukset voidaan tiivistää yhdeksi lupaukseksi: lupaukseksi Messiaasta, Vapahtajasta. Jeesus tuli kumoamaan perisynnin kirouksen (vertaa Room 5:12-19).

"Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän."
(Room 5:18)

"Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi"
(1 Kor 15:21-22)

Kristuksen työ silloitti ihmisen ja Jumalan välisen kuilun. Mutta sen seurauksena myös erot juutalaisten ja pakanoiden välillä katosivat. Paavali käyttää jakeessa 6 kolmea kreikan kielen sanaa, jotka alkavat etuliitteellä syn- = kanssa:
1. sama oikeus perintöön
2. saman ruumiin jäsenet
3. sama lupaus

Kristuksen turvissa

Jae 12 on meille muistutus siitä, ettemme voi lähestyä pyhää, syntiä vihaavaa Jumalaa muuten kuin Kristuksen suojissa, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther opetti. Kun olemme "Kristuksen selän takana", Jumala ei näekään meidän syntisyyttämme vaan Kristuksen synnittömyyden ja sen sovitustyön, jolla hän maksoi minunkin velkani Jumalalle. Kristittyinäkään emme voi väheksyä Jumalan vihaa syntiä kohtaan, mutta voimme luottaa Jumalan lupauksiin; siihen, että Jeesus on kuollut minunkin syntieni edestä.

Rukous paljastaa tärkeysjärjestyksen – EF 3:14-19

Vasta nyt Paavali jatkaa rukoustaan, jonka hän aloitti jakeessa 1, mutta jonka hän keskeytti kuvauksellaan apostolin tehtävästään (jakeet 2-13). Huomaa sama alku jakeissa 1: "Tästä syystä.." ja 14: "Tämän vuoksi..."

Se, mitä rukoilemme Jumalalta, paljastaa sen, mitä pidämme tärkeänä. Emme tietenkään rukoile mitättömyyksien puolesta, emmekä toisaalta unohda rukouksistamme kaikkein tärkeimpiä ja polttavimpia kysymyksiä. Mitä rukouksesi kertovat sinun elämäsi arvojärjestyksestä? Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Mitkä asiat unohtuvat rukouksistasi?

Paavali rukoili perustamiensa seurakuntien ja niiden kristittyjen puolesta (vertaa Ef 1:15-23). Mutta hän rukoili myös juutalaisten kääntymisen puolesta:

"Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa, että he pelastuisivat."
(Room 10:1)

Näin teki Herran veli Jaakob Vanhurskaskin. Kirkkoisä Eusebius kertoo Kirkkohistoriassaan, että Jaakobin polvet olivat kuin kamelin polvet jatkuvasta rukoilemisesta Israelin kääntymisen puolesta.

Juutalaisten yleisin "rukousasento" oli ja on, seisominen (Luuk 18:11, fariseus ja publikaani synagogassa). Polvistuminen ja maahan heittäytyminen oli erityisen nöyryyden ja usein myös hädän merkki (Esra 9:5-6 ja Jeesus Getsemanessa: Matt 26:39).

Kun Paavali vertaa Jumalaa Isänä maallisiin isiin, ei kysymys ole siitä, että käyttäisimme vain kielikuvaa isästä kuvaamaan Jumalaa. Pikemmin päinvastoin: Jumala on kaikkien isien esikuva. Freud ym., jotka ajattelevat, että ihminen keksi Jumalan Isäkseen, koska hän tarvitsi taivaallista huolenpitäjää, ovat siis väärässä. Ei Jumalan rakkaus ole heijastumaa ihmisten välisestä rakkaudesta, vaan päinvastoin.

Miksi Paavali rukoilee Kristuksen asumista kristityissä? Eikö Kristus ilman muuta asu kristityssä?

"Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."
(Room 8:9)

Kyllä, mutta on mahdollista, että ajamme hänet pois. Uskossa pysyminen = Kristuksen asuminen meissä ei ole itsestäänselvyys:

"Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän."
(Ilm 3:19-20)

Toiseksi on syytä muistaa, että Jeesus haluaisi olla koko elämämme herra, mutta me taas haluaisimme monta kertaa rajoittaa hänen vaikutusaluettaan. Elämäni tulisi olla kokonaan Kristuksen läpitunkemaa:

"Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani."
(Gal 2:20)

Jakeessa 18 Paavali piirtää eteemme näkymän Kristuksen rakkauden kattavuudesta. Kun katsomme sivuille (=leveys), kaikki, mitä näemme, kuuluu Kristuksen sovitustyön vaikutuspiiriin. Kun katsomme eteenpäin (=pituus), kaikki, mitä näemme, kuuluu Kristuksen sovitustyön vaikutuspiiriin. Kun katsomme ylös (=korkeus), kaikki, mitä näemme, kuuluu Kristuksen sovitustyön vaikutuspiiriin. Kun katsomme alas (=syvyys), kaikki, mitä näemme, kuuluu Kristuksen sovitustyön vaikutuspiiriin.

Voisimme siis puhua Kristuksen rakkauden kolmiulotteisuudesta tai neliulotteisuudesta (riippuen siitä katsotaanko ylös/alas kumpikin yhdeksi ulottuvuudeksi). Kaikki, mitä maailmassa on, on Kristuksen rakkauden vaikutuspiirissä.

Pienoisevankeliumi, Joh 3:16, kuvaa hyvin tätä Kristuksen rakkauden kolmi/neliulotteisuutta:
1. Leveys: "Sillä niin on Jumala maailmaa (=kaikkia ihmisiä) rakastanut...
2. Korkeus: "...että hän antoi ainokaisen Poikansa..."
3. Syvyys: "...ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi..."
4. Pituus: "...vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Jumalan ajatukset eivät ole meidän ajatuksiamme – EF 3:20-21

"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne
eivätkä teidän tienne ole minun teitäni,
sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä,
niin korkealla ovat minun tieni
teidän teittenne yläpuolella
ja minun ajatukseni
teidän ajatustenne yläpuolella.
Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta
eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan,
joka hedelmöityy ja versoo
ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee:
se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän,
jonka minä sille annan,
ja saa menestymään kaiken,
mitä varten sen lähetän."
(Jes 55:8-11)

Onneksi on näin. Jos Jumalan mahdollisuudet olisivat sidotut meidän toiveisiimme tai odotuksiimme, olivat asiamme huonosti. Emme me olisi koskaan ymmärtäneet pyytää Jumalalta pelastusta yksin armosta. Me olisimme rakentaneet erilaisia tekojen teitä, emme armon tietä.

Ylistettäessä kiitetään Jumalaa siitä, mitä ja millainen hän on. Kunpa Pyhä Henki saisi kirkastaa meille selvemmin Jumalaa ja hänen tekojaan! Silloin ylistyksemmekin kumpuaisi itsestään runsaana.