Oikea arviointikyky – Matt 7:1-6

Yksi luterilaisen uskonopin huonosti muistettu kohta on oppi kahdesta hallintavallasta. Luther opetti, että maailmassa on kaksi hallintavaltaa, kaksi elämäaluetta: maallinen ja hengellinen. Jumalan luomassa maailmassa on omat lainalaisuutensa, joita on syytä noudattaa tai seuraa vaikeuksia. Mutta kirkossa, hengellisessä elämässä on toiset lainalaisuudet. Yksinkertaisten voi sanoa, että maallisella puolella valtaa pitää laki ja hengellisellä puolella vallassa on evankeliumi.
Meidän aikanamme läntisen maailman ongelma on se, ettei haluta antaa kirkolle oikeutta toimia eri tavoin kuin maallinen valta. Kun yhteiskunta hyväksyy jotakin, kirkonkin on se hyväksyttävä.

Yksi malli tämän periaatteen noudattamisesta on ollut länsimainen valtion kolmikantainen hallintamalli: eduskunta säätää lait, hallitus ja virkamiehet vastaavat niiden toimeenpanosta ja oikeuslaitos on riippumaton, joka rankaisee lakien rikkojia. Missä oikeuslaitos tulee liian riippuvaiseksi vallanpitäjistä, oikeus hyvin helposti vääristyy.

On tärkeää nähdä, ettei Jeesus tässä puhu tuomarin virkaa vastaan vaan hän kehottaa kristittyjä olemaan tuomitsematta toisiaan. Jos luemme jakeet 1-5 tarkasti, huomaamme, että Jeesus puhuu niissä nimenomaan siitä, että tässä maailmassa langetetaan erilaisia tuomioita.

Jakeet 1 ja 2 voidaan nähdä vakavana varoituksena olla asettumasta Jumalan asemaan, pyrkimään ihmisten tuomariksi.

Paras ja tehokkain tuomio on silloin, kun ihminen itse langettaa itselleen tuomion. Se osoittaa, että hän on ymmärtänyt tehneensä väärin. Näin kävi kuningas Daavidille sen jälkeen, kun hän oli tehnyt aviorikoksen Batseban kanssa ja tapattanut tämän miehen, Urian: Jumala lähetti hänen luokseen profeetta Natanin, joka kertoi kertomuksen kahdesta naapuruksesta. Kun kuningas oli langettanut tuomion väärin tehneelle miehelle, profeetta sanoi: ”Sinä olet se mies!” (2 Sam 12:1-14, erityisesti jae 5).

Vikojen etsiminen toisista johtaa helposti siihen, ettei näe omia vikojaan. Psykologiassa puhutaan ns. projektiosta: ihminen näkee omat vikansa toisissa ihmisissä ja tekee samalla itsestään täydellisen ja virheettömän. Lopulta tilanne voi olla sairaalloinen: vika on aina toisissa, ei koskaan minussa itsessä. Omille vioille ja virheille annetaan mitä merkillisimpiä selityksiä, joilla ne pyritään saamaan katoamaan.

Jae 2 muistuttaa siitä, että rehellinen kauppias käytti samoja painoja ja mittoja sekä ostaessaan ja myydessään. On huijausta käyttää pienempiä mittoja myydessä ja suurempia ostaessa. Mutta sellainen vaara uhkaa meitä ihmisiä: hyvin helposti käytämme erilaisia kriteerejä, perusteita, kun arvioimme omia ja toisten ihmisten virheitä ja syntejä. Meillä on taipumus vähätellä omia syntejä ja paisutella toisten ihmisten syntejä. Mutta Jumala ei katso henkilöön (Room 2:11); hänen edessään kaikki ovat samalla tasolla, kaikki punnitaan samoilla mitoilla.

Jakeen 3 vertaus on liioiteltu, hyperbola. Eihän ihmisen silmässä voi olla tukkia. Mutta omavanhurskas ihminen ei todellakaan näe omaa suunnatonta syntivelkaansa Jumalan edessä, mutta saattaa olla hyvin tarkka näkemään toisten ihmisten vikoja ja syntejä (vertaa Matt 18:21-35, Jeesuksen vertaus armottomasta palvelijasta).

Jeesus sanoo, että toisen tuomitsemisen edellytys on omien syntien näkeminen (jakeet 4-5). Mutta sen jälkeen ihminen ei enää olekaan halukas tuomitsemaan, vaan armahtamaan lähimmäistään, koska hän itse on saanut kokea Jumalan armahduksen.

Jae 6 taas varottaa liiallisesta hyväuskoisuudesta ja sinisilmäisyydestä – se ei ole sen parempi vaihtoehto kuin liiallinen tiukkuuskaan. Varhaisessa kristillisyydessä tällä Jeesuksen sanalla perusteltiin sitä, ettei ehtoollista annettu kastamattomille ja ehtoolliset pidettiin suljettuina, vain kristittyjen kesken. Tämä ”salamyhkäisyys” johti syytöksiin ihmissyönnistä: ”He syövät lihaa ja verta!” Nuo syytökset ovat osoitus siitä, että Jeesus oli oikeassa: uskosta osaton ihminen ei voi ymmärtää uskon syvimpiä salaisuuksia, koska niitä ei voi käsittää järjellä, vaan ne ovat vain uskon silmin nähtävissä.

Sika ja koira (sen ajan koirat olivat kulkukoiria, eivät lemmikkieläimiä) olivat juutalaisille saastaisia eläimiä. On paljon pohdittu, mitä Jeesus tarkoittaa ”pyhällä” jakeessa 6. Jotain tiettyä – esimerkiksi uhrilihaa – vai yleensä uskonasioita. Juutalaiset saattoivat kutsua pakanoita koiriksi, vertaa Matt 15:26-27, Fil 3:2, Ilm 22:15.

On ehdotettu, että Jeesus puhuisi tässä sellaisista ihmisitä, jotka tietoisesti torjuvat evankeliumin. Heidän kohdallaan voi tulla aika, jolloin heille ei enää tule julistaa evankeliumia, vaan hylätä heidät oman herransa, Saatanan haltuun (vertaa Matt 10:14).
Toinen mahdollinen seIitys on se, että Jeesus tarkoittaa sitä, että uskontodellisuus ei aukea ilman Pyhän Hengen työtä. Luonnollinen ihminen ei koskaan voi ymmärtää evankeliumia ja armoa. Luonnollinen uskonnollisuus on lakiuskonnollisuutta.

Sika ei arvosta helmeä – samalla tavalla ei-kristitty ottaa armon lupana tehdä syntiä, koska synti ei siis kadotakaan meitä (vertaa myös Room 6:1).

Kultainen sääntö – Matt 7:7-14

Jakeessa 12 on luentomme otsikko, eli kultainen sääntö. Sama ajatus kielteisessä muodossa: ”Älä tee lähimmäisellesi mitään, mitä et tahtoisi itsellesi tehtävän” tunnetaan monista uskonnoista, mm. juutalaisuudesta, hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta, konfutselaisuudesta ja antiikin pakanauskonnoista. Jeesus esitti sen ensimmäisen kerran myönteisessä muodossa.

Kultainen sääntö antaa ihmiselle helpon ja vastaansanomattoman ”mittarin”, mikä on oikein ja mikä ei. Ihminen tietää aina, mitä hän itse haluaa.

Ikävä kyllä Kirkkoraamattu-1992 – on tässä jälleen jättänyt jakeen 12 alusta yhden sanan kääntämättä: ”Sentähden…” (vertaa Kirkkoraamattu-1938). Käännöskomitea katsoi monet ”pikkusanat” lähinnä välimerkeiksi – pilkuiksi ja pisteiksi – ja jätti ne pois käännöksestä. Itse ajattelen, että tässä kohdassa sana on tärkeä: Jeesus haluaa sanoa: kun näette, että Jumala antaa teille vain hyviä lahjoja, tehkää te samoin. Ihminen voi olla antamatta hyvää lahjaa, vaikka tietää, että hänen kuuluisi se tehdä.

Jakeiden 7 ja 8 passiivissa olevat verbit tarkoittavat ”Jumala avaa…, Jumala antaa…” Juutalainen ei halunnut lausua Jumalan nimeä, siksi käytettiin passiivia, kun puhuttiin Jumalan toiminnasta, ns. jumalallinen passiivi.

Jeesus ei sano, että saamme juuri sen, mitä pyydämme (jae 8). Jumala kuulee pyyntömme, mutta hänen vastauksensa voi olla toinen kuin mitä odotimme. Hän ei anna huonoja lahjoja edes silloin, kun pyydämme niitä häneltä. Lupaus rukousten kuulemisesta oli yksi messiaanisen ajan merkki (Jes 65:24).

Jälleen Jeesus vertaa Jumalaa isään (jakeet 9-11). Isällä on lapsia, kristittyjä, me olemme siis Jumalan lapsia. Kuinka paljon parempi taivaallinen Isämme onkaan kuin parhainkaan maallinen isä! Huomaa tässä kohdassa merkittävä yhteys Jeesuksen opetukseen lapsen uskosta: lapsen uskon keskeinen piirre on luja luottamus isään.

Jeesus näkee, että ihmisellä on kaksi mahdollista päämäärää (jakeet 13-14). Hän ei koskaan opettanut, että kaikki ihmiset pelastuvat. Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä pelastukseen (1 Tim 2:4) ja pelastus on kaikille mahdollinen, mutta silti suuri osa ihmisistä kulkee toista kuin Jumalan tahtomaa tietä. Valitettavasti tänä aikana kirkonkin piiristä opetetaan kaikkien ihmisten pelastumisenoppia. On tärkeä nähdä, ettei sellainen ole Raamatun tai Jeesuksen oppi.

Jeesus on tie (Joh 14:6) ja portti (Joh 10:9), jonka kautta me pääsemme perille taivaaseen.

On suuri onnettomuus, tragedia, että niin moni paikka taivaassa jää tyhjäksi (Joh 14:2-3). Mutta Jumala ei halua pelastaa ketään vastoin hänen tahtoaan. On mahdollista hylätä pelastus. Jo antiikin Kreikan filosofit totesivat, että vain harvat ihmiset ovat kiinnostuneita hyveestä.

Väärät profeetat – Matt 7:15-23

Usein ajatellaan, että totuus ja harha ovat janan kaksi vastakkaista päätä. Mutta kirkon historia osoittaa, että kaikkein vaarallisimmat harhat ovat olleet sellaisia, jotka ovat olleet hyvin lähellä oikeaa oppia (vertaa 2 Kor 11:14-15). Pieni muutos on kuitenkin merkinnyt pelastavan opin muuttumista harhaopiksi. Litra likavettä tekee koko vesitornin veden juomakelvottomaksi (katso myös Gal 5:1-6)

Väärät profeetat ovat ulkokullattuja, tekopyhiä (jae 5): heidän ulkomuotonsa on erilainen kuin heidän sisimpänsä (jae 15). Paavali varoitti Efesoksen seurakuntaa, että hänen jälkeensä sinne tulee vääriä opettajia, jotka nousevat seurakunnan sisältä (Apt 20:29). Galatalaiskirjeestä ja Toisesta Korinttilaiskirjeestä voimme lukea, millaisia taisteluita Paavali oli jo saanut käydä vääriä opettajia vastaan. Apostoli Pietarilla oli samanlaisia kokemuksia (2 Piet 2:1-3).

Jeesus ennusti, että lopunaikoina tulee erityisen paljon – ja erityisen taitavia – vääriä profeettoja (Matt 24:11-14, 22-24). Jeesus antaa ”maalaisjärjellä” ymmärrettävän testin, jolla oikeat ja väärät profeetat voidaan erottaa toisistaan. Hedelmistään puu tunnetaan (jakeet 16-20). Kukin puun tuottaa lajinsa kaltaisia hedelmiä. Samoin profeettakin paljastaa sisimpänsä todellisen luonteen tekojensa kautta - ei välttämättä aivan heti (vertaa jae 22), mutta aikaa myöten varmasti.

Kun etsitään väärennettyä rahaa, eivät asiantuntijatkaan tunne kaikkia mahdollisia väärennöksiä – mutta heille riittää se, että he tietävät, miltä näyttää aito raha. Muut ovat väärennöksiä. Myös oikean ja väärän opin kohdalla ei pidä pyrkiä tuntemaan kaikkia mahdollisia harhaoppeja, vaan tärkeintä on tuntea oikea oppi. Lutherin neljä ”solaa” (latinaksi ”yksin”), ovat hyvä apu tutkittaessa opin oikeellisuutta. Opetetaanko, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, yksin armosta ja että opin perusta on yksin Raamattu.

Kun Luther huomasi, kuinka vähän hänen aikansa kristityt tunsivat Jumalan tahtoa, hän kirjoitti Vähän katekismuksen oppaaksi tavallisille kristityille ja Ison katekismuksen oppaaksi seurakunnan opettajille. Niihin hän kokosi uskon keskeiset kohdat ja antoi niihin lyhyen selityksen.

Harhaoppien historiasta opimme, että hyvin usein niissä esiintyy jokin seuraavasta kolmesta piirteestä:
1. vaaditaan ihmisiltä jotain sellaista, jota Raamattu ja Jumala ei vaadi – ts. kavennetaan taivaan tietä siitä, miksi Jeesus sen teki
2. annetaan vapaus sellaisessa asiassa, jossa Raamattu ja Jumala ei sitä anna – ts. lavennetaan taivaan tietä siitä, miksi Jeesus sen teki
3. vaaditaan ehdotonta kuuliaisuutta johtajalle tai johtajille – ts. pystytetään uusi portti tielle pääsemiseksi

Eräs ystäväni ajautui erään harhaopin piiriin. Pitkään hänellä oli tunne, että tässä opissa on jotain väärää. Mutta vaikka hän kuinka mietti, missä opetetaan väärin, hän ei keksinyt. Lopulta hän teki kokeen: ”Jos ajattelen, että liikkeen johtaja on aina oikeassa, mitä tapahtuu?” Silloin palapelin palaset loksahtivat paikoilleen ja hän ymmärsi, että liike vaati ehdotonta kuuliaisuutta johtajalleen. Jopa yli kuuliaisuuden Jumalalle (vertaa Apt 4:19).

Tämän päivän maailmassa kirkoissa tarvittaisiin erityisen paljon henkien erottamisen armolahjaa (1 Kor 12:10).

Jae 21 muistuttaa meitä siitä, ettei kristillinen usko ole filosofia. Kyse on Kristuksen seuraamisesta, elämästä (vertaa jae 26, katso myös Luuk 6:46). Usko ei koskaan ole pelkkä järjen ja tiedon asia. Uskon tulee muuttua elämäksi, sen tulee siirtyä sydämeen. Mutta tuo pieni matka on joskus hyvin vaikea ja raskas.

Huomaa, että ensimmäisen kerran Jeesus käyttää nimitystä ”minun (Kirkkoraamattu-1938) taivaallinen isäni” (jae 21). Me olemme Jeesuksen veljiä ja sisaria ja siten taivaan Isän lapsia. Mutta ilman Jeesusta ei voi tuntea Jumalaakaan. Jos Jeesus ei ole meidän veljemme, ei Jumala ole meidän Isämme.

Jae 22 on vakava varoitus ”ihmeuskosta”: eivät ihmeelliset tapahtumat sinänsä ole merkki Jumalan toiminnasta. Kyllä Jumalan vastustaja, saatanakin, osaa tehdä ihmeitä. Aina tulee kysyä: mitä opetetaan, mihin meitä johdetaan. Pelkät ihmeet eivät riitä todistukseksi siitä, että Jumala toimii (Matt 24:24, 2 Tess 2:9).

Jakeessa 22 ”sinä päivänä” viittaa Kristuksen paluun ja viimeisen tuomion päivään. Kristuksen paluusta puhutaan Uudessa testamentissa monta kertaa, se ei ole mikään vähäinen ”sivujuonne” Jeesuksen opetuksessa, kuten nykyään usein halutaan väittää.

Kaksi perustusta – Matt 7:24-27

Lähi-idässä liika sade ei yleensä ole ongelma, vaan liiallinen kuivuus. Siksi sade saattaakin yllättää. Sateet voivat olla todella rankkojakin. Voipa joskus talvella sataa luntakin. On jopa arveltu, että tyhmä rakentaja olisi rakentanut talonsa kuivuneen joenuoman pohjalle. Joki on valtaosan aikaa kuiva, mutta kun sataa, se täyttyy vedestä. Joen pohjalle on helppo rakentaa, onhan se hiekkaa.

Israelissa maaperä on hyvin kallioista, onhan suuri osa siitä vuoristoa. Hyvän perustuksen rakentaminen on siis mahdollista. Mutta se vaatii enemmän vaivaa kuin hiekalle rakentaminen.

Huomaa, että tyhmä rakentajakin tunsi Jeesuksen sanat ja hän olisi voinut elää niiden mukaan. Mutta hän käänsi selkänsä Jumalalle ja hänen tahdolleen.

Matt 16:13-20:ssä Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi. Jeesus sanoo, että tuon tunnustuksen varaan, sille kalliolle hän rakentaa kirkkonsa. Mutta pelkkä suun tunnustus ei riiitä, sitä pitää seurata elämä Kristuksen seurassa ja hänen tahtonsa mukaan (vertaa jae 22, katso myös Jaak1:22-25, 2:14-20, 1 Joh 1:6, 2:4)

Jumalan meiltä vaatima teko (jae 24) on nimenomaan usko Jeesukseen (Joh 6:29). Huomaa, että jälleen keskipisteenä, vedenjakajana on ihmisten suhtautuminen Jeesukseen ja hänen opetukseensa.

Mooseksen laki päättyi lupaukseen tottelevaisuuden mukanaan tuomasta siunauksesta ja varoitukseen tottelemattomuuden mukana tulevasta kirouksesta (5 Moos 28:1-68). Vuorisaarna päättyy hyvin samaan tapaan. Jumalan tahdon noudattaminen tai hylkääminen määrää ihmisen kohtalon jo tässä ajassa, mutta ennen kaikkea meidän iankaikkisen kohtalomme tämän ajan päätyttyä.

Vuorisaarnan vaikutus – Matt 7:28-29

Jeesuksen ajan lainopettajat saattoivat kehuskella sillä, että he eivät koskaan olleet sanoneet mitään uutta: kaikki, mitä he olivat opettaneet, oli vain lainausta aiemmin eläneiltä oppineilta. Jeesuksen opetukseen sisältyi paljon uutta, ennen kuulumatonta.

Evankeliumeissa on usein Jeesuksen sana: ”Mutta minä sanon teille…” (esimerkiksi Matt 5:34). Jeesus ei asettunut lain yläpuolelle, hän ei halunnut kumota sitä, mutta hän halusi antaa laille uuden sisällön, sen sisällön, joka sillä alun perin oli ollut ja joka monin paikoin oli hukkunut lainopettajien loputtomien selitysten alle.

Fariseuksilla oli 613 kieltoa ja käskyä, joista 365 oli kieltoja – siis kielto vuoden jokaiselle päivälle. Jeesus ei opettanut uusia käsky- ja kieltoluetteloita vaan uutta suhdetta Jumalaan, taivaalliseen Isään.

Varmaankin vain pieni osa siitä, mitä Jeesus puhui Vuorisaarnassa, on meille säilynyt Matteuksen kirjoittamana (vertaa Joh 20:30-31, 21:25). Eihän näiden kolmen luvun lukemiseen mene kuin muutama kymmenen minuuttia ja selvästi Jeesus opetti kansaa pitkään (vertaa Matt 14:15), ehkä koko päivän.