1. Kor. 14. - Seurakunta kokoontuu

Kirjoittaja : 
Erkki Koskenniemi

13.⁣ luvussa Paavali teki selväksi, mikä on kaiken kristillisen toiminnan perusta. Vaikka ihmisellä olisi mitä lahjoja hyvänsä, niistä ei ole hyötyä ilman rakkautta. Niin kauan kuin omilla lahjoilla kerskutaan ja ylpeillään, niistä on vain vahinkoa. Ne eivät rakenna seurakuntaa, vaan hajottavat sitä. Jos kristityt kaikessa rakkaudessa näkevät kuuluvansa yhteen ja olevansa Kristuksessa yksi elävä olento, tilanne muuttuu. Silloin erilaiset lahjat ovat suuri Jumalan siunaus.

Paavali on malttanut kirjoittaa ensin 12. luvun ja sitten 13. luvun ja antaa vasta nyt yksityiskohtaisia ohjeita eri lahjojen käytöstä. Ilman edellä olevia jaksoja ohjeet olisivatkin varmasti kaikuneet kuuroille korville.

Profetoiminen ja kielilläpuhuminen jumalanpalveluksessa 14:1-25

Luvun alkupuolella Paavali käsittelee yksityiskohtaisesti kahta armolahjaa, profetoimista ja kielilläpuhumista, ja antaa niistä ohjeita.

Kielilläpuhuminen on Hengen vaikuttamaa hurmoksellista puhetta. Se on useimmiten rukousta tai Jumalan ylistämistä. Sitä ei kukaan kuulija ymmärrä, ei edes puhuja itse. Puheen tekee ymmärrettäväksi vasta toinen armolahja, selittämisen eli tulkitsemisen armolahja, kyky tulkita kielilläpuhuminen kuulijoille ymmärrettävälle kielelle.

Se jolla on profetoimisen armolahja puhuu toisin kuin kielilläpuhuja kielellisesti ymmärrettäviä sanoja kuulijoilleen. Profetoiminenkin on silti Hengen vaikuttamaa ja puhuja saattaa olla hurmoksen vallassa. Sanat eivät tule hänestä itsestään. Jumalan Henki paljastaa hänelle jotakin sellaista, joka ei tule hänen omista ajatuksistaan. Profetoiminen ei ollenkaan välttämättä ole tulevaisuuden ennustamista. Ennemminkin se merkitsee sitä, että Jumala avaa ihmisen silmät näkemään nykytilassa sellaista, mitä muut eivät näe. Esim. jakeissa 24-25 käy ilmi, miten profeetta voi nähdä ihmisten kaikkein salatuimmatkin ajatukset.

Miten näitä lahjoja sitten Korintissa käytettiin ja miten niitä on Paavalin mukaan käytettävä?

Kielilläpuhujan ongelma on, ettei kukaan ymmärrä hänen puhettaan. Korintissa se ei ilmeisesti haitannut ketään, mutta Paavalia se vaivasi ja se perustuu yksinkertaiseen talonpoikaisjärkeen. Ei hänenkään käynnistään Korintissa olisi mitään hyötyä, jos korinttilaiset eivät ymmärtäisi yhtään sanaa. Kielilläpuhuja on muukalainen kuulijalle niin kauan kuin nämä kaksi eivät ymmärrä toisiaan.

Seurakunnan kokouksessa tämä johtaa kummallisiin tilanteisiin. Toinen puhuu pitkään ja toinen yhtyy hänen puheeseensa sanomalla aamenensa, mutta mitä puhuja oikeastaan sanoi, siitä kuulijalla ei ole aavistustakaan. Tämän vuoksi kielilläpuhuminen ei tee kenestäkään uskosta osattomasta uskovaa (21-22).

Tästä seuraa, että jokaisen kielilläpuhujan on rukoiltava selittämisen taitoa. Tämän Paavali sanoo siitä huolimatta, että hän itse on korinttilaisten rinnalla yliveto kielilläpuhuja. Omaa lahjaansa halveksimatta hän sanoo, ettei hän käytä sitä seurakunnan jumalanpalveluksessa. Sen paikka ei ole siellä, ellei ole selittäjää.

Profetoimisen laita on toisin ja siksi sillä on käyttönsä myös jumalanpalveluksissa. Profeetan puhe on kuulijoille rakennusta, kehotusta ja lohdutusta. Toisin kuin käsittämättömästä puheesta siitä on hyötyä seurakunnalle.

Paavali ottaa esille hurjalta kuulostavan esimerkin: Jos seurakunnassa on paljon profeettoja ja uskosta osaton kävelee sisälle jumalanpalvelukseen, hänen salaisimmatkin ajatuksensa tulevat julkisiksi. Se olisi sisään tulijalle valtava osoitus siitä, että Jumala on seurakunnan keskellä. Ulkopuolinenkin ymmärtää profeettojen puheen; näin tämä armolahja voi tehdä uskosta osattomasta uskovan. Toisin on kielilläpuhumisen laita, joka ilman selitystä johtaa kuulijan vain hämmennykseen ja torjumaan uskon.

Ohjeita jumalanpalvelusta varten 14:26-40

Luvut 11-14 käsittävän jakson lopulla Paavali kykenee puristamaan ohjeensa aivan lyhyisiin sääntöihin, jotka hän antaa seurakunnan opastukseksi. Jae 26 on jakson 26-40 johdantojae, joka kattaa kaikki jatkossa käsiteltävät aiheet, nimittäin
a) kielilläpuhuminen ja sen tulkinta
b) ilmestys (profetoiminen)
c) opetus.
Virsilaulusta Paavali ei valitettavasti anna ohjetta.

a) Kielilläpuhumisen ja sen tulkinnan osalta (27-28) asia on selvä. Kussakin jumalanpalveluksessa saa esiintyä kaksi tai enintään kolme kielilläpuhujaa. Yhtä aikaa toisen kanssa ei saa toinen puhua. Jos tulkitsijaa ei ole, ei myöskään puhuta kielillä. Edellä Paavali on tehnyt perustelut selviksi: puhukoot itselleen ja Jumalalle, jos ei ole tulkitsijaa. Seurakunnan jumalanpalveluksessa saa puhua vain sellaista, minkä kuulijat ymmärtävät.

b) Ilmestys (profetoiminen) voi Paavalin mukaan kuulua seurakunnan jumalanpalvelukseen ja hän on edellä osoittanut arvostavansa sitä. Järjestys pitää tässäkin asiassa olla. Vain kaksi tai kolme profeettaa saa puhua samassa jumalanpalveluksessa. Tärkeä osa profetiaa on "arvosteleminen", eli sen arvioiminen, puhuuko profeetta apostolisen uskon mukaisesti vai ei. Jos toinen profeetta ryhtyy puhumaan yhtäaikaisesti toisen kanssa, toisen on välittömästi vaiettava. Kilpalaulantaa ei seurakunnan jumalanpalveluksessa harrasteta. Profeetta kykenee vaikenemaan ja odottamaan vuoroaan.

c) Opettaminen on aiheena jakeissa 33b-35. Paavali puuttuu nyt toisen kerran Korintin seurakunnan naisten käyttäytymiseen jumalanpalveluksessa. Luvussa 11 hän salli heille itsestään selvänä käytäntönä profetoimisen ja julkisen rukouspalvelun, mutta vaati pään pitämistä peitettynä. Ilmeisesti Korintin naiset olivat ilmestyksen saadessaan ottaneet huntunsa päästään ja viestittäneet tällä vapauttaan. Tätä Paavali ei hyväksynyt. Syy on nähtävissä 14. luvussa: Paavali ei sallinut Korintin naisten ryhtyvän opettajiksi jumalanpalveluksissa. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä Paavali kirjoittaa usein diplomaattisesti, mutta nyt vaikenemiskielto on täysin ehdoton.

Monien tutkijoiden mukaan Paavali puhuu ristiin salliessaan naisten esiintymisen 11. luvussa ja kieltäessään sen 14. luvussa. Jos kuitenkin molemmat jaksot luetaan tarkkaan, ristiriitaa ei ole. 11. luvussa Paavali sallii profetian armolahjan käyttämisen ja julkisen rukouspalvelun. 14. luvussa hän kieltää muunlaisen puheen. Apostoli ei missään tapauksessa tarkoita jumalanpalvelusta häiritsevää sipinää ja supinaa: sen takia hänen ei olisi tarvinnut panna koko arvovaltaansa likoon (j. 37-38).

Jakeessa 35 mainitut kysymykset auttavat ymmärtämään sitä, mitä Paavali tarkoitti: Alkukirkon saarna oli usein keskustelutilanne, jossa opettaja esitti kysymyksiä kokoontuneelle seurakunnalle. Kysymysten esittäjä johti keskustelua. Joku kuulijoista saattoi yrittää anastaa itselleen "kyselijän" eli opettajan paikan. Näin oli ilmeisesti tapahtunut Korintissa. Siksi Paavali karkeasti määrää Korintin naiset kyselemään asioita kotona miehiltään. Merkitys on selvä: Seurakunnan naiset eivät saa toimia opettajina jumalanpalveluksissa.

Paavali antaa 14. luvun lopussa yksiselitteisiä ohjeita ja vaatii niitä noudatettaviksi. Korinttilaiset eivät voi yksinään päättää, seuraavatko he määräyksiä vai eivät. Jumalan sana ei ole lähtöisin Korintista vaan se on sinne tuotu, kuten lukemattomiin muihinkin kaupunkeihin. Yksi seurakunta ei saa toteuttaa uudistusta vastoin kaikkien muiden seurakuntien tapaa. Korintissa ilmeisesti vedottiin profeettojen ilmestyksiin ja hengellisten johtajien arvovaltaan. Nyt Paavali ei säästä sanojaan hiukkaakaan: Mitä Paavali kirjoittaa Korinttiin, se on Herran käsky. Jae 38 tulee nykyisen käsityksen mukaan kääntää seuraavasti: "Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä". Laki on siis selvä: Mitä Herran apostoli kirjoittaa, se on Herran käsky, ja joka tätä ei tunnusta, on Kirkon ulkopuolella.

Yksikään profeetta ei tule niin hengelliseksi, että hän voisi tämän lain tehdä mitättömäksi. Siksi kaiken täytyy tapahtua arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä. Mitä merkitsee "arvokkaasti ja järjestyksessä", sitä ei päätä Korintti eikä yleensäkään paikallisseurakunta, vaan Herran käskyyn vetoava Herran apostoli.