1. Kor. 13. - Rakkauden korkea veisu

Kirjoittaja : 
Erkki Koskenniemi

Monen mielestä suurinta ja valtavinta, mitä apostoli Paavali koskaan kirjoitti, on Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 13. luku. Sitä on syystä kutsuttu rakkauden korkeaksi veisuksi.

Kirjallisuudessa, jota ihminen on luonut, tämä luku sijoittuu korkealle. Sen suuruus ja ylevyys tunnustetaan myös useiden muiden uskontojen parissa. Se on helmi, josta meidän kristittyjen on syytä olla ylpeitä. Samalla tämä jakso kuitenkin saattaa kaikki kristityt häpeään, koska emme elä jalon oppimme mukaisesti.

Onko 13. luku oikealla paikallaan?

Muutamat tutkijat ovat sitä mieltä, että 13. luku ei ole alkuperäisellä paikallaan. 12. luvussa Paavali puhuu armolahjoista, samoin 14. luvussa. Siksi monet väittävät, että 13. luku on joskus Paavalin kuoleman jälkeen lisätty näiden kahden luvun väliin. Toiset tutkijat taas ajattelevat, että Paavali on ehkä sijoittanut tähän väliin sellaisen jakson, jonka hän tai joku muu on kirjoittanut aikaisemmin. Toisaalta monet ovat sitä mieltä, että 13. luku on juuri oikealla kohdallaan meidän Raamatuissamme ja että se on Paavalin varta vasten Ensimmäistä korinttilaiskirjettä varten kirjoittama.

Avainsana on 12. luvun viimeinen jakso, joka sitoo yhteen 12. ja 13. luvun. Nyt käsiteltävä jakso ei ole suinkaan irrallinen muusta kirjeestä. Ei Paavali kirjoita tässä rakkaudesta saadakseen välillä puhua muustakin kuin korinttilaisten riidoista. Syynä rakkauden käsittelemiseen on se, että juuri siitä asiasta Korintissa kiikasti.

Kun jokainen harjoitti omaa armolahjaansa ja piti juuri sitä tärkeänä, ajateltiin että kristillinen elämä on suurten lahjojen käyttämistä. Tämä ei pidä paikkaansa. Kaiken pohjana ja lähtökohtana on rakkaus. Se oli Korintissa unohtunut. Siksi armolahjoja käytettiin väärin ja omahyväisesti. Siksi seurakuntalaiset myös riitelivät keskenään.

Luku 13 ottaa koko ajan huomioon korinttilaisten ongelmat ja helmasynnit. Siksi ei ole todellakaan mitään syytä olettaa, ettei tämä jakso olisi peräisin Paavalilta ja suunnattu korinttilaisille. Se on vain liitettävä läheisesti edelliseen ja seuraavaan lukuun.

"Rakkaus": meidän rakkautemme vai itse Kristus?

Toinen avainkysymys on, mitä tai ketä Paavali tässä jaksossa tarkoittaa puhuessaan rakkaudesta. Yleisesti sanotaan, että hän puhuu itse Kristuksesta. Toisaalta taas hän ei kertaakaan mainitse Jeesusta. Puhuuko hän siis sittenkin korinttilaisten rakkaudesta?

Kreikan kielessä on useampia sanoja, jotka voidaan suomentaa sanalla `rakkaus'. Niillä on selkeästi eri merkitykset. Tässä käytetty sana agape merkitsee nimenomaan pyyteetöntä rakkautta, ei rakkautta sellaiseen, joka on itsessään arvokas. Tämä on syytä ottaa huomioon ongelmaa ratkoessamme. Sana on yleinen Uudessa testamentissa, mutta suhteellisen harvinainen muualla.

Kysymykseen siitä, puhuuko Paavali Kristuksesta vai meidän rakkaudestamme, ei voi vastata yksiselitteisesti kyllä tai ei. Tämä ongelma ei ratkea partiopoikamaisella nokkeluudella sen enempää kuin pään tiedollakaan. Se vaatii käymistä syvemmälle, omaan kristilliseen elämäämme. Siellä on sen rakkauden paikka, josta tämä luku puhuu.

Kristillinen rakkaus on nimenomaan sitä, että Kristus asuu meidän sydämissämme ja palvelee lähimmäisiämme. Silloin Golgatan ristillä ilmi tullut rakkaus ottaa muodon myös meidän elämässämme.

Rakkaus on ylivoimainen 13:1-3

Tunnemme antiikista useita kirjoituksia, joissa monia hyviä asioita pannaan keskenään arvojärjestykseen. Silloin ykköseksi asetettua ylistetään ja muita vastaavasti vähätellään. Muodoltaan 1. Kor. 13 seuraa tällaista listaa. Erityisesti tässä jaksossa rakkaus asetetaan kaiken muun yläpuolelle. Korintin ongelmista johtuu, että Paavali vertaa sitä etupäässä henkilahjoihin.

Ihmisten ja enkelien kielillä puhuminen viittaa kielilläpuhumiseen, jota Korintissa arvostettiin suuresti. Sen yhteys enkelien kieleen käy ilmi esim. 2. Kor. 12:4. Kielilläpuhuminen itsessään ei ole minkään arvoinen. Vaikka ihminen kuinka sitä harjoittaisi, hän on kuin eloton instrumentti.
Samoin on profetian laita. Vaikka profetia paljastaisi ihmiselle kaikki salaisuudet ja vaikka hänellä olisi hallussaan kaikki mahdollinen tieto, ja vaikka hänellä olisi kuinka mahtava usko, ilman rakkautta kaikki olisi turhaa.
Joku voi jakaa kaiken omaisuutensa köyhien leiväksi eikä sekään merkitse mitään.
Jotkut marttyyrit olivat antaneet polttaa itsensä (näin esim. Daniel 3), mutta siitäkään ei ole mitään hyötyä. Toinen mahdollisuus on lukea alkuteksti jakeessa 3 seuraavasti: "Ja vaikka antaisin ruumiini alttiiksi niin, että voisin sillä kerskua ..."
Niin tai näin, ilman rakkautta kaikki nämä huikeat suoritukset ovat tyhjän arvoisia ja mitättömiä. Niillä ei ole itseisarvoa. Vasta kun niiden taustalla on sama rakkaus kuin mikä sai Kristuksen lähtemään meidän edestämme ristin tielle, vasta silloin lahjoista alkaa olla hyötyä.

Mitä on rakkaus? 13:4-7

Paavali lakkaa hetkeksi vertaamasta rakkautta mihinkään muuhun ja alkaa puhua siitä, millaista on oikea rakkaus. Tässä kohdassa jos jossakin Raamattu selittää itse itsensä kyllin hyvin.

Se rakkaus, josta Paavali puhuu, ei ole luonteeltaan teoreettista. Se on täyttä totta, toimivaa rakkautta, joka tuo Kristuksen lähimmäisen luo. Juuri tämä oli Korintissa puuttunut. Ja koska rakkaus oli puuttunut, seurakunta oli kyllä näennäisesti voimakas ja täynnä Henkeä. Tosiasiassa rakkauden loistaessa poissaolollaan olivat kaikki Jumalan lahjat menettäneet merkityksensä. Seurakunnasta oli tullut heikko ja hengetön.

Rakkaus ei koskaan häviä 13:8-13

Paavali palaa vertaamaan keskenään rakkautta ja henkilahjoja. Rakkauden tekee ylivertaiseksi se, että se ei koskaan häviä. Sen sijaan kaikki henkilahjat ovat täällä vain vajavaisia.

Tulee aika, jolloin Jumalan salaisuudet ovat ilmiselviä kaikille kirkkauteen päässeille. Silloin myös kielilläpuhumisen lahja menettää merkityksensä, koska kukaan ei sellaista erityistä lahjaa tarvitse. Samoin käy ilmi, että kaikessa hengellisessä tiedossa, kaikkein syvimmässäkin, on sittenkin tämän katoavaisen ajan leima. Kun profetoiminen kerran taukoaa, kielilläpuhuminen lakkaa ja tieto menettää merkityksensä, silloin rakkaus on tullut täydelliseksi eikä se häviä koskaan.

Tämä asia on verrattavissa ihmisen kasvamiseen aikuiseksi. Lapset ajattelevat oman rajallisen käsityskykynsä mukaisesti ja puhuvat mitä osaavat. Kun ihminen varttuu aikuiseksi, hänen puheensa ei enää ole lapsen epäselvää lepertelyä, ja hän tajuaa yhden ja toisen asian paremmin kuin polvenkorkuisena. Aivan samoin käy myös henkilahjojen.

Ne ovat tosin esimakua tulevasta, mutta sittenkin vain valju esimaku ja kaukana Jumalan todellisuudesta. Sen sijaan rakkaus on täydellinen ja valtava Jumalan lahja. Se on jokaiselle karismaatikolle tie (12:31!) parhaiden armolahjojen käyttöön saamiseen. Sillä tiellä täytyy jokaisen kristityn kilpailla ja etsiä Kristuksen rakkautta oman elämän käyttövoimaksi.