Matteuksen evankeliumin luku 27 luettavissa netissä

---

Jeesus luovutetaan Pilatukselle – Matt 27:1-2

Yöllä pidetty Suuren neuvoston kokous ja sen langettama tuomio (Matt 26:65-66) eivät olleet päteviä. Siksi aamun tultua (jae 1) pidettiin uusi, virallinen kokous, tällä kertaa varmaan Suuren neuvoston kokoushuoneessa temppelialueella.

Herodes Suuren poika Arkealos oli saanut Juudean hallittavakseen. Mutta kymmenisen vuoden kuluttua roomalaiset kyllästyivät hänen holtittomaan hallintoonsa ja tekivät Juudeasta maakunnan, jonka johtoon asetettiin prokuraattori, maaherra.

Pontius Pilatus oli viides maaherra. Hän oli virassa 26-36 jKr. Juutalainen historioitsija Josefos kuvaa häntä taipumattomaksi ja julmaksi hallitsijaksi (vertaa Luuk 13:1). Juutalaisten johtajien kannalta asia vaikutti helpolta: Pilatus tulisi varmaan helposti tuomitsemaan Jeesuksen.

Yleensä maaherra oli Välimeren rannalla sijainneessa hallintokaupunki Kesareassa, mutta koska pääsiäisen aikaan oli pelättävissä levottomuuksia Jerusalemissa, hän tuli sinne valvomaan järjestyksen ylläpitoa.

Tietenkään syytös ei voinut olla jumalanpilkka. Luukas kertoo, että Jeesusta syytettiin Pilatuksen edessä kansanvillitsijäksi ja että hän oli kieltänyt kansaa maksamasta veroja keisarille (Luuk 23:2). Juutalaisten johtajien piti saada Jeesus tuomituksi kuolemaan. Nimenomaan roomalaisten käyttämä ristiinnaulitseminen sopi heille erinomaisesti: sen jälkeen Jeesus olisi Jumalan kiroama (Gal 3:13) – eikä sen jälkeen kukaan haluaisi seurata Jeesusta ja hänen opetuksiaan. Roomalaiset olivat kuitenkin ottaneet heiltä pois oikeuden langettaa kuolemantuomio (Joh 18:31). Ensimmäinen marttyyri Stefanos kivitettiin juutalaiseen tapaan – ja sekin oli laiton teko (Apt 7:54-8:1).

Juudaksen loppu – Matt 27:3-10

Matteuksen lisäksi vain Luukas Apostolien tekojen alussa (Apt 1:16-19) kertoo Juudaksen lopusta. Kertomusten välillä on eroja, jotka aluksi näyttävät ristiriitaisilta. Esimerkiksi Luukas kertoo, että Juudas osti pellon; Matteus, että juutalaisten johtajat ostivat pellon. Selitys voi olla se, että Juudas oli maksanut käsirahan ja tehnyt kaupan, jonka juutalaisten johtajat veivät päätökseen.

On hyvä muistaa, että monet rikoselokuvat perustuvat juuri siihen, että aluksi kaikki näyttää olevan täysin ristiriitaista. Mutta kun poliisi saa lisää tietoa, tapahtumat selviävät. Valitettavasti meillä on monesta Raamatun tapahtumasta kovin vähän tietoa, eikä uutta ole enää tulossa. Mutta ei pidä liian helposti, liian vähäisen tiedon perusteella julistaa kahta lyhyttä kertomusta toistensa kanssa ristiriitaisiksi.

Ilmeisesti Matteus on tarkoituksella sijoittanut kertomuksen Juudaksen katumuksesta pian Pietarin katumuksesta kertovan jakson (Matt 26:69-75) perään. Kaksi katumusta, mutta vallan erilainen lopputulos! Alkuperäisessä tekstissä ei ollut jae- tai lukujakoa. Ne joskus synnyttävät meidän mielessämme liian suuria ”raja-aitoja” kahden läheisen kertomuksen välille. Varmaankin itse tapahtuma tapahtui vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen – pitkäperjantaina juutalaisten johtajat olivat niin kiireisiä, että heillä ei varmaan ollut aikaa Juudakselle.

Jae 3 viittaa siihen, että Juudas oli ajatellut Jeesuksen tuossa tilanteessa näyttävän jumalallisen valtansa. Mutta kun hänet tuomittiinkin kuolemaan, Juudas pettyi. Samalla se on meille varoitus siitä, kuinka synti voi sokaista meidät.

Jaksoon liittyy toinenkin ongelma: Matteus sanoo jakeiden 9 ja 10 lainausta Jeremian tekstiksi, mutta sen lähin vastaavuus löytyy Sakarjan kirjasta (11:12-13). Mutta jos luemme Sakarjan tekstin, emme löydä sieltä mainintaa pellosta. Voikin olla, että kyse on tuohon aikaan Jeremian kirjassa olleesta tekstistä, joka ei ole säilynyt meidän aikaamme asti. Tai kyse voi olla useamman Vanhan testamentin tekstin yhdistelmästä: Sak 11:12-13, Jer 18:2-12, 19:1-13, 32:6-9. Teksti olisi laitettu lopulta suuremman profeetan eli Jeremian nimiin. Asia jää meille arvoitukseksi.

Jakeessa 6 juutalaisten johtajat myöntävät kyseessä olleen ”tapporahan” – siksi sitä ei saanut laittaa temppelin rahoihin (vertaa: 5 Moos 23:18-19, jossa kiellettiin vääryydellä saadun rahan käyttäminen Jumalan palvelemiseen).

Jeesus Pilatuksen edessä – Matt 27:11-26

Roomalaiselle maaherralle juutalaisten johtajien piti esittää syytös, joka Rooman lakien mukaan toisi kuolemanrangaistuksen. Sellainen saatiin, kun syytettiin Jeesusta maalliseksi messiaaksi, kapinajohtajaksi. Pilatus kysyykin Jeesukselta, onko hän juutalaisten kuningas (jae 11).
Jeesuksen vastaus voidaan tulkita kahdella tavalla. Se voidaan ymmärtää myöntönä, kuten Kirkkoraamattu-1992 sen tulkitsee. Mutta se voidaan tulkita myös: ”Niin sinä sen sanot, mutta se on vain sinun tulkintasi.”

Syytetty seisoi, tuomari istui. Jälleen Jeesus vaikenee syyttäjiensä edessä (jakeet 12-14). Niin hän oli tehnyt jo ylipapin edessä (Matt 26:63) ja kolmannen kerran hän vaikeni Pilatuksen edessä (Joh 19:9). Näin toteutui Jes 53:7:n ennustus.

"Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut."
(Jes. 53:7)

Juutalaisten tavasta päästää yksi vanki vapaaksi pääsiäisenä – silloinhan Israelin kansa vapautui Egyptin orjuudesta – eivät kerro kuin evankeliumit. Maallisesta historiankirjoituksesta ei löydy mainintaa tästä tavasta, mutta meidän on hyvä muistaa, että tiedämme hyvin vähän tuon ajan historiasta.

Pilatus valitsi Jeesuksen vastapuoleksi varmaan pahimman rikollisen, joka hänen hallussaan tuolloin oli. Barabbas oli kapinallinen, joka oli murhannut jonkun (Luuk 23:19). Ilman muuta Pilatus odotti, että kansa valitsee Jeesuksen, olihan vajaa viikko palmusunnuntaista, jolloin koko kaupunki tuntui olevan täynnä Jeesuksen kannattajia (Matt 21:10-11).

Mutta kansa kuulikin juutalaisten johtajia ja vaati Barabbasta vapautettavaksi. Voi sanoa, että tämä on Raamatun ainoa demokraattinen tuomio: kansa sai päättää. On syytä tänäänkin muistaa, että totuutta ei voi ratkaista kansanäänestyksellä. Historiasta voisi poimia karmeita esimerkkejä erilaisista kansantuomioistuimista ja niiden tuomioista.

Kärsimyshistoriassa minun osani on Barabbaan osa: Jeesus kuoli, että minä saisin vapauden synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Legenda kertoo, että Barabbaasta tuli myöhemmin kristitty.

Osassa käsikirjoituksia Barabbaan nimi on ”Jeesus Barabbas” – näin esimerkiksi Pentti Saarikosken käännöksessä. Barabbas tarkoittaa ”Isän poika” ja se oli yleinen nimi tuohon aikaan.

Pilatuksen vaimon viestistä (jae 19) kertoo vain Matteus. Perimätiedon mukaan hänen nimensä oli Claudia Procula. Hän oli ainoa, joka puolusti Jeesusta oikeudenkäynnin aikana. Jakeen 19 loppu on Kirkkoraamattu-1992:ssa käännetty turhan epätarkasti. Sanatarkasti se kuuluisi: ”kärsin kovasti tänä yönä unessa”.

Jakeessa 22 on Pilatuksen viimeinen yritys vapauttaa Jeesus. Tietenkään tuomarin ei pitänyt kysyä kansalta, tai keneltäkään, millainen tuomio syytetylle kuuluu. Mutta kun Pilatus oli lähtenyt mielistelemään juutalaisten johtajia, hän joutui yhä kaltevammalle pinnalle ja oli yhä pahemmin heidän johdateltavissaan. Pilatus oli tällä kertaa kelvoton tuomari – hän julisti Jeesuksen moneen kertaan syyttömäksi (Joh 18:23), mutta silti tuomitsi hänet kuolemaan, ja hän on päässyt historiaan vain Jeesuksen tuomitsemisen takia. Lopputulos oli juutalaisten johtajien tavoite: Jeesus tuomitaan ristille, kuolemaan (vertaa Matt 27:1).

Käsienpeseminen oli juutalainen tapa (5 Moos 21:6-8, Ps 26:6, 73:13), mutta sen merkityksen toki ymmärsivät muutkin kansat.

Kansa suostui ottamaan vastuun Jeesuksen surmaamisesta (jae 25). Myöhemmin, kun Pietari ja Johannes olivat Suuren neuvoston edessä, juutalaisten johtajat yrittivät vapautua vastuustaan (Apt 5:28: ..."Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme."). Tätä huutoa on käytetty yhtenä perusteena juutalaisvainoille eri aikoina. Mutta siinä on myös toinen puoli: Jeesuksen veri on tarkoitettu puhdistamaan myös juutalaisten synnit.

Ruoskiminen oli osa kuolemantuomion langettamista (jae 26). Moni kuoli siihen, ja harva selvisi siitä tajuissaan. Ruoskassa oli kolme nahkasiimaa, joihin oli sidottu metalli- tai luupaloja tai ruukunsirpaleita.

Jeesusta pilkataan – Matt 27:27-31

Rooman armeija oli ammattilaisarmeija. Tietenkään siinä ei ollut juutalaisia – oman kansan pariin ei haluttu lähettää sen kansan sotilaita. Valitettavasti jatkuva raakuuden näkeminen saa ihmisen paatumaan. Siitähän olemme saaneet esimerkkejä aivan viime vuosiltakin.

Palatsi (jae 27) tarkoittanee Antonian linnaa, joka oli maaherran asuntona hänen ollessaan Jerusalemissa. Sotilasosasto on sana, joka tarkoittaa kohorttia – siis 600 miestä. Tällaisen joukon eteen Jeesus tuotiin pilkattavaksi.

Jeesuksesta tehtiin pilkkakuningas (jakeet 28-29). Tervehdys (jae 29) muistuttaa keisarille osoitettua tervehdystä ”Ave Caesar!” Via Dororosa alkaa Antonian linnan paikalta – toki tänä päivänä kärsimystie kulkee pitkin kovin toisenlaista kaupunkia kuin Jeesuksen aikana. Lopulta pilkka vaihtuu väkivaltaan (jae 30).

Orjantappurakruunu jäi Jeesuksen päähän, vaikka hänen vaatteensa vaihdettiin hänen omiinsa (jae 31). Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että Jeesus on kruunattu kirkkaudella ja kunnialla (Hepr 2:9) – mutta vielä oli hänen alennuksensa aika.

Jeesus ristiinnaulitaan – Matt 27:32-44

Matteus kirjoitti juutalaisille. Heille ristiinnaulitseminen oli kauhistus – merkki Jumalan kiroamaksi tulemisesta. Niinpä Matteus ei kerro kovin paljon itse ristiinnaulitsemisesta.

Kun verrataan eri evankeliumien kertomuksia, on niistä helppo löytää ”ristiriitaisuuksia”. Esimerkiksi jakeen 32 perusteella voisi väittää, että Simon Kyreneläinen kantoi Jeesuksen ristiä koko matkan. Mutta Johannes (Joh 19:17) taas voidaan tulkita siten, että Jeesus kantoi ristiä koko matkan. Mutta jos jae 32 luetaan tarkkaan, saadaan vastaus ja ristiriita katoaa: ”matkalla” – siis aluksi Jeesus kantoi itse ristin poikkipuuta – ei koko ristiä, kuten taiteessa usein esitetään – ja jossain vaiheessa hän ei enää jaksanut ja roomalaiset sotilaat pakottivat Simon Kyreneläisen kantamaan ristin poikkipuuta loppumatkan. Samanlainen ristiriita voidaan nähdä jakeessa 44: Matteus ei kerro toisen ryövärin kääntymyksestä – mutta se ei merkitse, etteikö niin olisi tapahtunut (Luuk 23:40).

Kyrene sijaitsi Pohjois-Afrikassa, nykyisen Libyan alueella. Kyreneläisillä oli oma synagoga Jerusalemissa (Apt 6:9).

Ristiinnaulitsemisen paikka (jae 33) oli ilmeisesti saanut nimensä kallion muodosta. Niin sanottu Gordonin Golgata on ilmapiiriltään lähempänä alkuperäistä Golgataa kuin Pyhän Haudan kirkon ympäristö – joka ilmeisesti kuitenkin on alkuperäisen Golgatan paikka. Paikka oli kaupungin ulkopuolella (Hepr 13:12).

Neljä sotilasta (Joh 19:23) jakoi Jeesuksen vaatteet (jae 35). Se oli teloituksen toimeenpanijoiden oikeus. Kuoleman odotuksesta saattoi tulla pitkäkin, siksi vartijoilla oli oikeus istua (jae 36). Arvanheitto oli ennustettu Ps 22:19:ssä.

"jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa"
(Ps 22:19)

Johannes kertoo, että Pilatus kirjoitti Jeesuksen tuomion syyn hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi (Joh 19:20). Taulua kannettiin joko tuomitun edellä tai hänen kaulassaan. Tuomion syyn latinankielisestä muodosta tulee INRI. Tuomion syy oli siis poliittinen: kapinointi Roomaa vastaan.

Taulu Jeesuksen pään yläpuolella paljastaa, että risti oli tikarinmuotoinen. Toiset mahdollisuudet olisivat olleet X:n tai T:n muotoiset ristit.

Kaksi rosvoa täyttivät yhden Vanhan testamentin ennustuksen: Messias luettiin pahantekijöiden joukkoon (Jes 53:12):

"Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa."
(Jes 53:12)

Juutalaisten johtajat (jae 41) ja ohikulkijat (jakeet 40-41) pilkkasivat Jeesusta. Paikalla olivat kaikki Suuren neuvoston kolme ryhmää (jae 41). Ilmeisesti teloituspaikka oli vilkkaan tien varrella: roomalaiset halusivat muistuttaa ihmisiä kapinoinnin seurauksista mahdollisimman tehokkaasti.

Pilkan aihe oli alkuperäinen syytös: Jeesus on tekeytynyt Jumalaksi, hän on pilkannut Jumalaa (Jae 43). Jälleen on yksi evankeliumien ”suurista ristiriidoista”: ihmiset pilkkaavat Jumalaa ja syyttävät häntä jumalanpilkasta.

Jeesus olisi voinut astua alas (jae 42), mutta se olisi merkinnyt sitä, että silloin hän ei olisi auttanut muita – myös meitä tämän ajan ihmisiä.

Jakeessa 43 viitataan Ps 22:9:ää.

"Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä. Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!"
(Ps 22:9)

Jae 44 osoittaa, keitä Jeesuksen pilkkaajat todellisuudessa ovat: he kuuluvat rikollisten joukkoon.

Jeesuksen kuolema – Matt 27:45-56

Kolmen tunnin pimeys keskellä päivää (jae 45) ei voinut olla auringonpimennys, sillä pääsiäinen on aina täydenkuun aikaan. Lisäksi auringonpimennys ei voi kestää niin pitkään. ”Luonnollisena selityksenä” voisi olla autiomaasta tullut pölypilvi. Mutta selvästi kyse on Jumalan antamasta merkistä. Aamos sanoo, että sinä päivänä (Messiaan, tuomion päivänä) aurinko laskee puolenpäivän aikaan (Aam 8:9).

Matteus kirjoitti Jeesuksen sanat hepreaksi (jae 46), Markuksella ne ovat arameaksi, joka oli varmaan Jeesuksen alkuperäisen huudon kieli. Sanat ovat lainaus Psalmista 22:

"Jumalani, Jumalani,
miksi hylkäsit minut?
Minä huudan sinua avuksi,
mutta sinä olet kaukana."
(Ps 22:2)

Juutalaisen ajattelun mukaan alkusanat merkitsivät koko psalmia: mukana on siis myös psalmin lopun valoisat, voittoisat näköalat (Ps 22:20-26, jae 26: "Sinua minä ylistän seurakunnan keskellä. Sinun palvelijoittesi edessä lunastan lupaukseni.").

Jeesuksen sanat osoittavat, kuinka vakavasti Jumala suhtautuu syntiin. Se ei ole vain mielipide-eroja tms., vaan jotakin, joka johtaa eroon Jumalasta – jopa hänen oman Poikansa kohdalla.
Jeesus tuli kiroukseksi meidän edestämme (Gal 3:13). Hänet tehtiin synniksi meidän tähtemme (2 Kor 5:21) Tuomio oli hänen päällään (Jes 53:5).

Ranskalainen fyysikko Blaise Pascal on sanonut: ”Se, että ääretön Jumala kärsii rajallisen hetken, vastaa sitä, että rajallinen ihminen kärsii äärettömän pitkän ajan!”

Hapanviini (jae 48) oli ylikäynyttä, osaksi jo etikaksi muuttunutta viiniä (jae 49).

Luukas kertoo Jeesuksen viimeisten sanojen (jae 50) olleen: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni” (Luuk 23:46). Johannes taas sanoo viimeisiksi sanoiksi: ”Se on täytetty!” (Joh 19:30).

Temppelin esiripun repeäminen (jae 51, katso 2 Moos 26:33) oli merkki siitä, että nyt tie kaikkien pyhimpään – siis Jumalan asuinsijaan, Jumalan luo – oli auki (Hepr 10:1-14, 19-20, 10:14-22). On tärkeää huomata repeämisen suunta: ylhäältä – siis taivaasta – alas. Jumala repäisi tuon erottavan väliseinän auki. Vanhan liiton aikana ylipappi sai vain kerran vuodessa, Suurena sovintopäivänä (3 Moos 16:2), mennä kaikkein pyhimpään. Jeesuksen aikaan kaikkein pyhin oli tyhjä, pyhät esineet olivat kadonneet 586 eKr., kun Babylonian joukot veivät temppelin esineet sotasaaliiksi. Esirippu oli 18 metriä korkea, 9 metriä leveä ja 5 senttiä paksu. Juutalainen perimätieto kertoo, että tuohon aikaan temppelissä sattui outoja asioita, mm. kynnyksiä halkeili.

Vain Matteus kertoo kuolleiden ylösnousemuksesta (jae 52). Se oli hänelle tärkeä merkki: jälleen ennustukset toteutuivat (katso Jes 26:19, Dan 12:2). Lisäksi hänen lukijansa olivat juutalaisia, joille nuo tapahtumat olivat tuttuja toisin kuin pakanoille.

Roomalaisen sadanpäämiehen todistus jää viimeiseksi sanaksi Jeesuksesta hänen elämänsä aikana: ”Tämä oli todella Jumalan Poika!”

Johannes kertoo, että ristin juurella olivat myös Jeesuksen äiti Maria ja Johannes itse (Joh 19:26). Sebedeuksen poikien äitiä kutsutaan Markuksen evankeliumissa Salomeksi (Mark 15:40). Jälleen on syytä huomata sana ”joukossaan”: kaikkia läsnäolijoita ei ole mainittu nimeltä.

Jeesuksen hautaaminen – Matt 27:57-66

Ilta – ja sapatti – alkoi noin kello 18. Hautaaminen oli tehtävä ennen sitä (jae 57). Roomalaiset eivät haudanneet kuolemaantuomittuja, vaan heidät heitettiin kaatopaikalle tai korkeintaan joukkohautaan, mikä oli yksi lisärangaistus rikollisille. Juutalaisilla taas oli laissa määräys, että kuolemaantuomitut piti haudata ennen auringonlaskua (5 Moos 21:22-23).

Joosef oli salaa (Joh 19:38) Jeesuksen opetuslapsi. Hän oli jo puolustanut Jeesusta Suuren neuvoston edessä (Luuk 23:50-51). Nyt Jumalalla oli varattuna hänelle tehtävä: hän antoi hautansa Jeesuksen viimeiseksi leposijaksi – näin toteutui Jes 53:12:n ennustus. Arimatia oli noin 30 kilometriä luoteeseen Jerusalemista.
Ehkä Pilatuksen päätökseen antaa Jeesuksen ruumis Joosefille (jae 58) vaikutti hänen huono omatuntonsa ja Joosefin korkea asema. Haudasta tuli yksi ylösnousemuksen todisteista.

Kirkkoraamattu-1992 jättää jakeessa 60 kääntämättä sen, että hauta oli uusi, siis käyttämätön (vertaa Kirkkoraamattu-1938). Puhutaan vain äskettäin tehdystä haudasta.

Lähi-idässä on hyvin vähän maa-alueita, joihin voidaan kaivaa hautoja. Sen sijaan kallioperä on kalkkikiveä, jota on varsin helppo louhia. Siksi siellä on ollut hautaluolia. Hauta suljettiin urassa kulkeneella pyöreällä kivellä (jae 60).

Samat kaksi naista, jotka näkivät Jeesuksen panemisen hautaan (jae 61), olivat pääsiäisaamuna todistamassa hänen ylösnousemustaan (Matt 28:1). Jostain syystä heidän nimensä on tällä kertaa kirjoitettu kreikaksi ”Mariam”. Heprealainen nimi oli itse asiassa Mirjam – kuten Mooseksen sisar (2 Moos 15:20-21).

Hautaukseen osallistuneet olivat seitsemän päivää saastaisia – he eivät voineet siis osallistua pääsiäisen juhlintaan. Johannes kertoo, että mukana oli myös toinen juutalainen arvohenkilö eli Nikodemos (Joh 19:39).

Jakeen 62 ajanmäärittely on kumman monimutkainen. Kyse on sapatista, siis lauantaista.

Ensimmäinen villitys (jae 64) oli juutalaisten johtajien mukaan tietysti Jeesuksen tekeytyminen Messiaaksi.

Jeesuksen vastustajat muistivat Jeesuksen ennustuksen ylösnousemuksestaan paremmin kuin opetuslapset (jae 63)!

Haudan vartijoista (jae 65) tuli myös tahtomattaan Jeesuksen ylösnousemuksen todiste, samoin haudan sinetöinnistä (jae 66). Vartijat mainitaan myös Matt 28:11-15:ssä.

Jeesuksen hauta sijaitsi lähellä Golgataa (Joh 19:41). Mitä ilmeisimmin Pyhän haudan kirkon paikka on alkuperäinen. Kun juutalaiset nousivat viimeiseen kapinaan roomalaisia vastaan 132 jKr. kapinan kukistamisen (135 jKr.) jälkeen roomalaiset rakensivat pakanallisen temppelin sille paikalle. He tulkitsivat kristityt yhdeksi juutalaisuuden lahkoksi ja halusivat estää heidän kokoontumisensa paikalle. Kun kristinuskosta tuli hyväksytty uskonto 300-luvulla jKr., pakanatemppeli poistettiin ja sen alta löydettiin alue, joka vastaa evankeliumien kuvauksia. Vuonna 1009 egyptiläinen kalifi hävitti aluetta ja hakkautti kallion rikki.