Jeesus jättää taakseen Galilean ja aloittaa matkan kohti Jerusalemia ja Juudeaa. Luukkaalla tämän matkan kuvaus on hyvin pitkä (Luuk 9:51-19:27). Vaikka Jeesus oli useaan kertaan puhunut kärsimyksestään, vieläkään opetuslapset eivät ymmärtäneet, mikä Jeesusta odotti Jerusalemissa (Matt 20:17-19).

Avioliitosta ja -erosta – Matt 19:1-12

Jakeen alussa on Matteukselle tyypillinen ilmaisu, jolla hän osoittaa, että laajempi puhejakso päättyi: "Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän," (vertaa Matt 7:28, 11:1, 13:53, 26:1).

Jeesus kulki normaalia reittiä, eli Jordanin itäpuolta (jae 1). Samarialaiset eivät pitäneet juutalaisista ja usein tuli kahnauksia, jos Galileasta lähdettiin kulkemaan Juudeaan Samarian kautta (vertaa Luuk 9:51-53).

Jeesus jatkoi opetus- ja parantamistyötään myös tämän matkan aikana (jae 2). Juutalaisuudessa parantamisiin liittyi myös uskonnollinen puoli: vammainen ja saastunut ei saanut mennä pyhäkköön (3 Moos 21:16-24). Parantaessaan heidät Jeesus antoi heille mahdollisuuden osallistua pääsiäisenä temppelin juhliin.

Jo vuorisaarnassa (Matt 5:27-32) Jeesus oli opettanut avioliitosta ja –erosta. Ehkä Jeesuksen vastustajat tunsivat Jeesuksen opetukset asiasta.

Avioero oli juutalaisessa yhteiskunnassa vaikea kysymys. Rabbien kannat siitä, koska avioero oli mahdollinen, erosivat hyvin paljon. Tiukimmat – mm. rabbi Šhammai - olivat samalla kannalla kuin Jeesus: vain uskottomuus oli peruste avioerolle, mutta liberaalimmat hyväksyivät avioeron lähes mistä syystä tahansa: jos vaimo poltti ruoan pohjaan tai jos mies löysi kauniimman vaimon. Kaikkein liberaalimmat olivat sitä mieltä, ettei miehen tarvinnut mitenkään perustella ratkaisuaan; riitti, kun hän sanoi vaimolleen haluavansa erota tästä.

Kyse oli lopulta yhden Mooseksen kirjan sanan tulkinnasta: 5 Moos 24:1-5:ssä Mooses puhuu erokirjan antamisesta: "Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan." (5 Moos 24:1) Mikä olisi riittävä syy, jotta se voitaisiin katsoa täyttävän epämieluisan vaatimuksen?

On hyvä huomata, että kyse oli nimenomaan miehen oikeudesta. Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että vaimo oli miehen omaisuutta, jolla tämä saattoi tehdä, mitä halusi. Siksi Mooses määräsi erokirjan. Se toi hylätylle vaimolle edes jonkinlaisen suojan. Sen avulla hän saattoi mennä uudelleen naimisiin, eikä ajautunut prostituoiduksi. Tuona aikana naisilla ei juuri ollut mahdollisuuksia elättää itseään palkkatyöllä.

Mutta Raamattu ei näe avioliittoa vain miehen näkökulmasta. Se puhuu myös miehen velvollisuuksista vaimoaan (ja vanhempiaan) kohtaan. Raamattu näkee aviopuolisot kokonaisuutena – ei niin, että toinen on toisen yläpuolella.

Jeesus muistuttaa, että avioliitossa on kyse Jumalan luomisessa asettamasta järjestyksestä (jakeet 4-6, vertaa 1 Moos 1:27 ja 2:24). Luonnosta näemme, että Jumala olisi voinut valita toisenkinlaisen tien. Linnuista joutsenet ovat ”yksiavioisia”, mutta monet muut vaihtavat puolisoaan joka kesä. Mehiläisillä yhdellä kuningattarella on lukemattomia ”miehiä”. Jumala olisi siis voinut valita ihmisille erilaisen yhteiselämän muodon. Mutta lasten takia on helppo ymmärtää, miksi Jumala valitsi elinikäisen liiton ihmisten kohdalla.

Kun nyt Suomessa puhutaan yksinäisten naisten ja lesboparien oikeudesta hedelmöityshoitoon ja lasten saamiseen, on outoa, ettei kysytä lasten oikeuksia: Jumala on antanut jokaiselle lapselle oikeuden omaan isään ja äitiin. Kuinka yhteiskunta voi päättää asiasta lapsen puolesta. Eikö lapsilla olekaan aidosti oikeuksia?

Kaksi kymmenestä käskystä – 6. ja 10. – liittyvät keskeisesti avioliittoon. Siinäkin näkyy avioliiton tärkeys ihmisten ja yhteiskunnan kannalta. Mies ja vaimo ovat kokonaisuus (jae 6).

Valitettavasti jo Paavali joutui omana aikanaan toteamaan, että juutalaiset olivat käytännössä siirtyneet moniavioisuuteen (Room 2:22) – ei monta vaimoa yhdellä kertaa vaan peräkkäin. Meidän aikamme ei ole sen parempi, pikemmin näemme, kuinka tilanne huonontuu koko ajan. Tällä hetkellä noin puolet solmituista avioliitoista päättyy eroon, Venäjällä jopa 80 %. Olin kerran autossa, jossa oli lisäkseni kaksi muuta ihmistä. Mies kertoi olevansa neljättä kertaa avioliitossa ja nainen kertoi haluavansa neljännen kerran naimisiin! Venäjällä on väitetty olevan jopa kaksi miljoonaa katulasta. Se on vain yksi esimerkki siitä, mihin Stalinin aloittama perheen tuhoutuminen on johtanut.

Jakeessa 7 Jeesuksen vastustajat yrittävät saada Jeesuksen ja Mooseksen vastakkain: eihän Mooses voi olla väärässä. Jeesus opettaa selvästi, ettei kyse ole käskystä, vaan ihmisen pahuuden takia tehdystä myönnytyksestä.

Parikymmentä vuotta sitten kuulin, että saatananpalvojat Yhdysvalloissa olivat aloittaneet erityisen ”rukouskampanjan” pappien avioliittojen rikkoutumisen puolesta. Jo Jumalan vastustajakin ymmärtää avioliiton merkityksen kirkolle ja yhteiskunnalle!

Jeesus ei oikeastaan hyväksy avioeroa lainkaan. Kyse on lopulta asumuserosta: kumpikaan eronneista ei voi mennä naimisiin niin kauan kuin toinen aviopuoliso elää (jae 9). Jakeen 9 lopussa hakasuluissa oleva ”lisäys” on Matt 5:32:sta, eli se on Jeesuksen opetusta, vaikka se ei alun perin ole sisältynyt juuri tähän kohtaan.

Jakeessa 11 Kirkkoraamattu-1992 on lisännyt sanan ”osa” ja kääntänyt ”ratkaisu”, vaikka alkutekstissä on ”sana” (vertaa Kirkkoraamattu-1938).

Jakeessa 12 on kreikankielisessä alkutekstissä ”eunukki”. Jaetta 12 on käytetty perusteluna roomalais-katolisen kirkon pappien selibaatille ja luostarilaitokselle (vertaa 1 Kor 7:32-40). On kuitenkin hyvä nähdä, että Jeesus puhuu tässä vapaaehtoisesta valinnasta – olihan Pietarikin naimisissa ja häntä roomalais-katolinen kirkko pitää ensimmäisenä paavina, mutta Rooman kirkko on tehnyt siitä pakon. Viimeksi Australian papit pyysivät selibaatin kumoamista. Mm. Afrikassa se tekee pappien saamisen lähes mahdottomaksi, koska siellä mennään naimisiin hyvin nuorena.

Jeesuksen opetus tuntuu nykyaikana ja nykyisessä kirkossa mahdottomalta. Onhan piispojen suusta kuultu, että vihkiessään pappi on virkamies, jonka täytyy elää yhteiskunnan antamien lakien mukaan eikä hän saa kieltäytyä omantunnon syistä vihkimästä eronneita. Kirkko on mukautunut ja samaistunut yhteiskuntaan, eikä uskalla pitää yllä omia normejaan. Kuten tekee esimerkiksi roomalais-katolinen kirkko monessa Euroopankin maassa!

On hyvä muistaa, että Jeesuksen opetus oli hänen omana aikanaan kaikkea muuta kuin tavanomainen malli. Silloinkin oli avioeroja.

Kysymys lapsista – Matt 19:13-15

Kuten jo aiemmin olemme todenneet, antiikin aikana lapsia ei juuri arvostettu. Tässäkin kohdassa Jeesuksen opetus poikkesi ajan ”valtavirrasta” ja oli suorastaan vallankumouksellinen. Hän ei vain hyväksynyt lapsia yhteyteensä, vaan teki heistä esimerkin aikuisillekin (jae 14).

Aikuiskastajaliikkeet ovat vedonneet siihen, että ei Jeesuskaan kastanut lapsia vaan vain siunasi heidät. Tähän voidaan vastata, ettei Jeesus kastanut aikuisiakaan (“Vaikka Jeesus itse ei kastanut, vaan hänen opetuslapsensa.” Joh. 4:2). Jeesus asetti kasteen portiksi kirkkoon vasta kuolemansa ja ylösnousemisensa jälkeen (Matt 28:18-20).

Matteus käyttää sanaa, joka tarkoittaa yleensä lasta. Vastaavassa kohdassa Luukas on muuttanut sanan sellaiseksi, joka tarkoittaa sylilasta, aivan pientä lasta (Luuk 18:15-17). Juutalaisuudessa lapset tuotiin ensimmäisenä syntymäpäivänään synagogaan, jossa rabbi siunasi heidät.

Alkukirkosta ei löydy lainkaan mainintoja edes keskustelusta lasten kastamisesta. Jos se olisi ollut jonkinlainen ongelma, olisi siitä varmasti keskusteltu. Lisäksi on syytä muistaa, että tuohon aikaan perheeseen katsottiin kuuluvaksi jopa palvelijat. Oli täysin mahdoton ajatus, että perheessä olisi ollut sekä kristittyjä että pakanoita: niinpä kristittyjen perheiden lapset ilman muuta kastettiin. Tässäkin kohdassa meidän on tyydyttävä Jumalan valintaan eikä millään (järki)syillä pyrittävä sen kumoamiseen (vertaa jae 13).

Tämän ajan suuri kysymys Suomessa on lopulta se, mitä me haluamme antaa lapsille. Suurin osa lapsista vielä kastetaan, tosin sekin osuus pienenee vuosi vuodelta. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen? Halutaanko lapsi johdattaa oikeaan taivaaseen vai ”tavarataivaaseen”?

Voiko rikas pelastua? Matt 19:16-26

Nuorukainen (jae 22) tarkoitti 24-40-vuotiasta miestä. Luukas kertoo, että mies (jae 16) oli korkeassa asemassa (Luuk 18:18). Miehen kysymys oli tyypillisesti juutalaisen uskon mukainen: ”Mitä minun pitää tehdä?” (vertaa Apt 2:37). Pelastus oli heille aina teko, siksi Jeesuksen opettamaa armoa oli niin vaikea, suorastaan mahdoton käsittää.

Mies oli pyrkinyt ja omasta mielestään jopa onnistunut noudattamaan Jumalan tahtoa (jae 20), mutta silti hän koki, ettei hänen hurskautensa riittänyt iankaikkiseen elämään. Juutalaisuus tunsi ns. tau-ihmiset: he olivat täyttäneet Jumalan käskyt aalefista tauhun, heprean aakkosten ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen kirjaimeen, siis alusta loppuun.
(Vertaa Fil 3:5-6: ”lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton", mutta lue myös jakeet 7-9, joissa Paavali selkeästi osoittaa, että pelastus tulee yksin Kristuksen työn perusteella: "Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo.")

Miehen kysymys "mitä vielä puuttuu?" (jae 20) paljastaa, mikä on lakihurskauden, ihmisen tekoihin perustuvan pelastumisen perusongelma: koskaan ei voi olla varma, onko riittävän hyvin noudattanut lain määräyksiä. Onkin sanottu, että muita kuin kristillistä uskoa kuvaa parhaiten sana ”pelko”: koskaan ei voi olla varma pelastuksestaan, onko ollut tarpeeksi hyvä.

Jae 17 on koettu vaikeaksi. Siitä ei pidä päätellä, ettei Jeesus ollut hyvä. Hyvä tarkoittaa tässä suunnilleen samaa kuin armollinen: Herra on hyvä, Herra on armollinen (Ps 136:1). Jeesus ei halunnut nousta Jumalan rinnalle: on vain yksi Jumala; on vain yksi, joka armahtaa ja pelastaa. Mutta samalla jakeeseen liittyy suuri salaisuus: Jeesus on sittenkin tuo Jumala.

Jakeissa 18 ja 19 Jeesus luettelee 10 käskyn toisen laintaulun - lähimmäistä koskevat - käskyt, mutta yhdeksättä ja kymmenettä käskyä vastaa ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” (3 Moos 19:18). Tässä on nähty viittaus siihen, ettei lain pikkutarkka noudattaminen auta: Jeesus ei luetellut käskyä Mooseksen lain mukaisesti eikä edes tavallisessa järjestyksessä.

Mies sanoo noudattaneensa noita seitsemää käskyä, ja tietysti myös ensimmäisen laintaulun kolmea käskyä (jae 20). "Nuoresta pitäen" viittaa siihen, että juutalaiset vaativat lain noudattamista 13-vuotiaasta lähtien (lain poika).

Lain tulisi herättää meissä synnintunto ja kaipaus Jumalan armahdusta ja syntienanteeksiantamusta kohtaan. Pinnallinen lakihurskaus ei sellaista synnytä, pikemmin hengellistä ylpeyttä.

Markus kirjoittaa (Mark 10:21), että Jeesus ”rakasti häntä”, Se osoittaa, ettei Jeesus vain halunnut saada miestä huomaamaan oman hengellisyytensä vajavuutta, vaan todella kutsua hänet Jumalan valtakuntaan, iankaikkisen elämän osallisuuteen (jae 16).

Jeesuksen käsky kaiken myymisestä osoitti miehen heikon kohdan, ”Akilleen kantapään”. Hän rakasti omaisuuttaan enemmän kuin iankaikkista elämää. Hän ei pystynyt täyttämään edes ensimmäistä käskyä, joka kuitenkin on kaikkien muidenkin käskyjen pitämisen perusta ja lähtökohta.

Jeesuksen kehotus on myös muistutus siitä, ettei mikään saa olla arvokkaampaa kuin Jumalan valtakunta (vertaa Matt 16:24-28). Meidän on oltava valmiita luopumaan kaikesta siitä, mistä Jumala haluaa meidän luopuvan.

Joskus Jeesuksen sana on tulkittu kaikkia aikoja ja kaikkia kristittyjä koskevaksi. Ei Jeesus vaatinut kaikilta samaa. Nikodemos oli rikas, mutta hän sai pitää omaisuutensa (Joh 3:1-21). Jeesus haluaa ottaa meiltä pois epäjumalat. Uskonpuhdistaja Martti Luther on Isossa katekismuksessa, ensimmäisen käskyn selityksessä, sanonut osuvasti: ihmisen (epä)jumala on se, josta hän kokee olevansa riippuvainen.

Rikkaus ei ole synti, mutta rahanhimo on (vertaa 1 Tim 6:2-10). Mutta on tärkeää muistaa, että hyvin erilaiset asiat voivat tulla esteiksi Jumalan valtakuntaan pääsemiselle: raha, maine, kunnia jne. Paavali opettaa, että ahneus on epäjumalanpalvelusta (Ef 5:5).

Nuorukainen oli valmis seuraamaan Jumalaa – mutta vain omilla ehdoillaan, ei Jumalan tahdon mukaan. Kuitenkin taivaaseen voi päästä vain Jeesuksen avaamaa tietä pitkin (Joh 14:6), siksi on tärkeää seurata Vapahtajaa (jae 21). Valitettavasti monen tämän päivän kirkon oven pielessä voisi olla tarra, jonka näin eräässä autossa: ”Don’t follow me – I am lost too!” (”Älä seuraa minua, minäkin olen eksyksissä!”)

Jakeen 24 vaikeutta on yritetty helpottaa sillä, että väitetään Jerusalemin muurissa olleen pienen Neulansilmä-nimisen portin, josta kameli pääsi vain ilman taakkoja läpi. Eli viesti olisi, että Jumalan valtakuntaan pääsee vain luopumalla taakoistaan. Toinen ”helpotus” lähtee siitä, että kun kameli-sanasta vaihdetaan yksi kirjain, saadaan kreikan kielen köyttä tarkoittava sana. Nämä helpotusyritykset ovat turhia, sillä jakeet 25-26 paljastavat, että Jeesus puhui jostakin, joka oli mahdotonta: tuon ajan suurin tunnettu eläin (Matt 23:24) sen ajan pienimmän reiän läpi (katso Matt 7:13-14, Luuk 13:24).

Jumala vaatii pelastuvilta mahdotonta, sellaista, jota kukaan ihminen ei pysty täyttämään. Ei ole kysymys vain omaisuudesta luopumisesta - senhän opetuslapset olivat tehneet (jae 27), ja silti he joutuivat kyselemään: ”Kuka sitten voi pelastua”? (jae 25) Pelastus on mahdollista yksin Jumalalle (jae 26). Siksi se on yksin Jumalan teko: Ihminen ei voi millään teoilla (jae 16) pelastaa itseään, sen voi tehdä yksin Jumala. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta (1 Moos 18:14, Job 42:2, Sak 8:6), hän - ja vain hän - voi pelastaa jopa syntisen ihmisen.

-- "Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa."
(Job 42:2)

Opetuslasten tuleva palkka – Matt 19:27-30

Pietari koki, että hän ja muut opetuslapset olivat onnistuneet siinä, missä rikas nuorukainen epäonnistui: he olivat luopuneet kaikesta ja seuranneet Jeesusta (jae 27, vertaa jae 21). Saisivatko he sen palkan, mitä rikas nuorukainen tavoitteli eli iankaikkisen elämän (jae 16)? ”Kyllä”, vastaa Jeesus (jae 29). Mutta jo tässä ajassa, tässä elämässä Jeesuksen seuraajien elämä muuttuu. He joutuvat luopumaan paljosta (jae 28), mutta he saavat tilalle satakertaisesti (jae 29).

Kuitenkin tärkeintä on pelastus (jae 28, vertaa 1 Kor 15:19). Oikeastaan jakeessa 28 pitäisi kääntää ”uudestisyntyminen” (vertaa Kirkkoraamattu-1938).

Huomaa, että ”sukulaisluetteloissa” (jae 29) ei ole mainittu vaimoa. Jotkut selittävät tämän sillä, että Pietari oli naimisissa (Mark 1:30, 1 Kor 9:5), mutta se ei ole oikea selitys. Aviopuolisojen suhde on ainutlaatuinen: he ovat ”yksi”, Jumala on yhdistänyt heidät (jae 9), siksi Jumala ei erota heitä. Lahkot, jotka vaativat eroamista ”uskosta osattomista” aviopuolisoista, toimivat vastoin Raamattua (1 Kor 7:10-16).

Huomaa se, että Jumala aina antaa enemmän kuin mitä hän vaatii (jae 29). Vaikka osa sukulaisista menetettäisiin, tilalle tulee uusia uskonveljiä ja -sisaria. Elämä erossa Jumalasta on vajaata elämää, siitä puuttuu yksin Jumalasta löydettävä elämän syvin tarkoitus. Kristityn elämä on täyttä elämää.

Jakeeseen 30 liittyy myös varoitus Pietarille: ”Sinä olet ensimmäisiä seuraajiani, sinä olet luopunut kaikesta, mutta se ei merkitse, ettetkö sinäkin voisi luopua ja tulla viimeiseksi.” Se korostaa myös armoa: Jumalan arvojärjestys on toinen kuin ihmisten arvojärjestys.

Kristillinen usko ei ole taktikointia: kun nyt luovun jostakin, saan sen kerran takaisin korkojen kera. Jumala yksin määrää arvojärjestyksen taivasten valtakunnassa (Mark 10:40), ei meidän hurskautemme, tekomme tai luopumisemme erilaisista asioista.

Myöskään ajatus uskon siunauksesta ei ole oikea. Menestysteologia lähtee siitä, että Jumala siunaa omiaan myös maallisessa mielessä. Oikeampi suhteutuminen on erään ystäväni ”lisäys” jakeeseen 28: ”Mutta ne poltetaan vainoissa!”

Myös seuraavan luvun (Matt 20:1-16) vertaus viinitarhan työntekijöistä on vastausta Pietarin kysymykseen.