Matt 3:1-6 - Neljänsadan vuoden hiljaisuus päättyy

Juutalaisten uskonnolliset johtajat opettivat, että profeetta Malakian jälkeen Jumalan ääni oli vaiennut. Vasta nyt, nelisensataa vuotta myöhemmin, tuli seuraava Jumalan mies, Johannes Kastaja.

Matteus ei kerro meille mitään Johanneksen syntymästä ja vuosista ennen julkisuuteen tuloa. Luukas on kertonut syntymän ja muutamalla sanalla lapsuuden ja nuoruuden (Luuk 1:2-25, 57-66, 80). Johannes oli puoli vuotta Jeesusta vanhempi, mikä näkyy yhä meidän kalenterissamme: juhannus ja joulu ovat puolen vuoden päässä toisistaan. Se, että Johanneksen kerrotaan viettäneen aikaa autiomaassa, on antanut perusteita arveluille, että hän olisi ollut essealaisten luona - heillähän oli luostari juuri tuolla seudulla, Juudean autiomaassa. Koska Johanneksen vanhemmat, pappi Sakarias ja Elisabet ”Aaronin sukukuntaa”, olivat hyvin vanhoja Johanneksen syntyessä, on hyvinkin mahdollista, että hän jäi orvoksi varsin nuorena. Essealaisilla oli tapana ”adoptoida” orpoja poikia luostariinsa. Jos Johannes vietti lapsuutensa ja nuoruutensa essealaisten parissa, se antoi hänelle poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet tutustua Vanhan testamentin kirjoituksiin.

Myös hieman Jeesuksen jälkeen elänyt juutalainen historioitsija Josefos kertoo Johannes Kastajan toiminnasta.

”Niihin aikoihin” (jae 1) ei tarkoita edellisen luvun tapahtumien aikaa. Ilmeisesti kysymys on siitä, että Matteus on lainannut oman aikansa jumalanpalveluksissa käytettyjä sana-muotoja: kun kerrottiin Johanneksesta ja Jeesuksesta, kertomuksilla oli jo varhain vakiintunut muoto. Vähän samaan tapaan kuin saduissa on alussa ”olipa kerran…” Luukas on tarkempi (Luuk 3:1) ja ilmoittaa, että Johannes tuli julkisuuteen keisari Tiberiuksen 15. hallitusvuotena, joka sijoittuu joko vuosiin 27-28 tai 28-29 jKr.

Juudean autiomaa (jae 1) tarkoittaa aluetta Jerusalemin itäpuolella ja Jordanin länsipuolella. Alue on kuivaa ja autiota. Ilmeisesti Johanneksen julkinen toiminta keskittyi lähelle Jordania, olihan keskeinen osa hänen toiminnastaan kastaminen (jae 6, katso myös Luuk 3:3).

Kehotus kääntymiseen (jae 2) on sama kuin jakeen 11 kehotus parannukseen (Kirkkoraamattu-1938 käyttääkin molemmissa kohdissa parannus-sanaa). Kreikan kielen sana ”metanoia” tarkoittaa mielenmuutosta. Sana parannus ymmärretään usein väärin. Ajatellaan, että kyse on ihmisen omasta pyrkimyksestä parantaa itseään sellaiseen kuntoon, jossa hän kelpaa Jumalalle. Kreikankielisen sanan ajatus on täydellinen muutos. Kääntyminen on siinä mielessä hyvä käännös, että se tuo mieleen suunnanmuutoksen: ihminen, joka oli kääntänyt selkänsä Jumalalle, kääntää kasvonsa kohti Jumalaa.

Vain Matteus käyttää ilmaisua ”taivasten valtakunta” (jae 2, kaikkiaan 33 kertaa), kun taas Markus ja Luukas käyttävät ilmaisua ”Jumalan valtakunta” (joka on Matteuksella vain 5 kertaa Kirkkoraamattu-1938:ssa ja 7 kertaa Kirkkoraamattu-1992:ssa). Juutalaistaustaisena kristittynä ja juutalaisille kirjoittavana Matteus halusi kunnioittaa lain määräystä ”älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä”.

Taivasten valtakunnan tuleminen lähelle (jae 2) merkitsi messiaanisen aikakauden tuloa. Nyt on lähellä aika, jolloin Jumala alkaa toimia oman kansansa parissa. Kansan pitää varautua kohtaamaan Jumalan toimet.

Jakeessa 3 on lainattu Jes 40:3:a, joka alkuperäisessä yhteydessä tarkoitti kansan palaamista Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Nyt Jumala vapauttaisi ei vain Israelin kansaa, vaan kaikki kansat synnin vallan alta, Saatanan pakkosiirtolaisuudesta. Johanneksen tehtävä oli valmistaa tietä Messiaalle. Näinhän oli ennustettu myös Malakian kirjassa (Mal 3:22-24) - ennustus, johon Vanha testamentti päättyy.

Johanneksella oli sama puku kuin aikoinaan oli profeetta Elialla (2 Kun 1:8). Autiomaan ruokavalio oli yksinkertainen (jae 4). Heinäsirkat olivat Mooseksen laissa ”hyväksyttyä ruokaa” (3 Moos 11:21-22).

Jerusalemista on lyhyimmillään noin 30 kilometriä Jordanille, mutta tuolla matkalla on laskua yli kilometri. Matka Johanneksen luo vei koko päivän.

Huomaa jakeessa 5 juutalainen puhetyyli. ”Koko” ja ”kaikki” ei tarkoita ”100 %” vaan ”moni”, ”paljon”. Heti peräänhän (jakeet 7-12) Johannes nuhtelee parannuksen tekemättä jättäneitä - kaikki siis eivät tulleet hänen kasteelleen.

Johanneksen kaste (jae 6) ei ollut vielä kristillinen kaste (vertaa Apt 18:25). Se oli parannuksen merkki ja valmisti kristillistä kastetta, joka tuli ensimmäisenä helluntaina (vertaa jae 11, katso myös Apt 2:38).

Matt 3:7-12 - Jumala katsoo sisimpään

Fariseukset (jae 7) olivat maallikoita, joilla lain pikkutarkka noudattaminen oli äärimmäisen tärkeää. Evankeliumit kuvaavat monia kiistoja heidän ja Jeesuksen välillä. Saddukeukset olivat tavallaan fariseusten vastakohta: maallistunut ylimpien pappien - pappi Sadokin (2 Sam 8:17) jälkeläisten - ryhmä, joka kielsi monia juutalaisuudessa yleisiä uskon piirteitä, mm. ylösnousemuksen (vertaa Matt 22:23 ja Apt 23:8). Voi olla, että nämä kaksi ryhmää olivat tulleet tutkimaan Johanneksen toimintaa. Yleensä he olivat huonoissa väleissä keskenään, mutta muutaman kerran ”yhteinen vihollinen” näytti yhdistäneen heidät.

Johanneksen sanat ovat kovia (jae 7), mutta myöskään Jeesuksella ei ollut hyvää sanottavaa Israelin kansan uskonnollisista johtajista (Matt 23:13-36). Evankeliumit kertovat, että Jeesuksen julkisen toiminnan aikana hänen kovin vastustuksensa nousi nimenomaan uskonnollisen johdon suunnalta.

Pelkkä kuuluminen Abrahamin jälkeläisiin (jae 9) ei riitä. Ei Jumala katso ulkonaisia asioita, vaan ihmisen sisintä: kuka siellä pitää valtaa, ketä ihminen seuraa (vertaa Matt 15:1-20, Joh 8:39). Jae paljastaa salatusti myös tuomion, mutta ennen kaikkea pelastuksen, tulevan kaikkien kansojen osaksi. Juutalaiset odottivat, että Jumala pelastaa heidät kaikki, mutta tuomitsee kaikki pakanakansat.

Jakeessa 9 on hepreassa/arameassa sanaleikki: Kivistä on ”anabim” ja lapsia ”banim”. Tällaisissa kohdissa käännöksen on mahdoton tuoda esiin alkutekstin - tai tässä tapauksessa itse asiassa alkuperäisen arameankielisen puheen - kaikkia piirteitä.

Tuomio on lähellä (jae 10). Hedelmä paljastaa, millainen puu on. Ihmisen teot paljastavat, mitä hänen sisällään on. Kuten Luther sanoi: ”Eivät hyvät teot tee hyvää ihmistä, vaan hyvä ihminen tekee hyviä tekoja!”

Johannes näki selkeästi olevansa vain Messiaan tien valmistaja, ei itse Messias (jae 11, vertaa Luuk 3:15). Hän ei ollut edes opetuslapsen arvoinen. Opetuslapsen oli tehtävä opettajalleen kaikki muut orjan työt, mutta ei kenkien riisumista (vertaa jae 11). Onkin sanottu, että Johannes oli ”sormi, joka osoitti Jeesukseen” (vertaa Joh 1:29) - ”hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh 3:30).

Johanneksen kaste oli vain valmistelua. Jeesus toisi mukanaan kristillisen kasteen eli Pyhän Hengen kasteen (jae 11).

Viskain oli työväline, jolla heitettiin viljaa ilmaan. Kun mereltä alkoi puhaltaa tuuli, mäen päällä heitettiin viljaa ja tuuli vei mennessään kevyemmät akanat ja roskat. Heitto heiton jälkeen vilja puhdistui. Roskat koottiin poltettavaksi (jae 12). Huomaa jakeessa 12 selkeä maininta kadotuksen iankaikkisuudesta. Meidän on sitä mahdoton käsittää.

Matt 3:13-17 - Jeesuksen kaste

”Silloin” (jae 13) on Matteukselle tyypillinen ilmaisu, mutta ei itse asiassa kerro juuri mitään.

Johannes ymmärsi, että hän on vähäisempi kuin Jeesus - ja tietysti suuremman tuli siunata vähäisempää eikä päinvastoin (jae 14).

Mitä Jeesus tarkoitti Jumalan kaiken vanhurskauden täyttämisellä (jae 15, vertaa Kirkkoraamattu-1938, joka tässäkin on lähempänä alkutekstiä kuin Kirkkoraamattu-1992)? Jeesus tuli maan päälle asettuakseen syntisten ihmisten veljeksi (Fil 2:5-11, 2 Kor 5:21). Nyt hän vihkiytyi siihen tehtävään, jonka Jumala oli hänelle antanut. Samalla se oli Johannekselle merkki, että hänen valmistelutyönsä oli nyt ohi (vertaa Joh 1:31-34).

Sanat ovat ensimmäiset Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa.

Kreikankielisessä tekstissä on jakeessa 16 ”hän näki”. ”Hän” voisi viitata Johannes Kastajaankin, mutta mitä ilmeisimmin Kirkkoraamattu-1992:n tulkinta on oikein, eli taivas avautui Jeesukselle (vertaa Apt 7:56). Taivaan aukeneminen kuvaa suoraa yhteyttä Jumalaan.

Mutta ketkä kuulivat äänen taivaasta? Kaikki kolme synoptisten evankeliumien kirjoittajaa käyttävät passiivia, eli kuulijoita/kuulijaa ei mitenkään eritellä. Ilmeisesti voimme lähteä siitä, että kansakin kuuli äänen.

Taivaasta kuullut sanat liittyvät Jes 42:1:n Messias-ennustukseen:

"Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen." (vertaa Matt 12:17-21)

ja Ps 2:7:ään:

"Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."

Uudelleen ne kuultiin kirkastusvuorella:

"Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!"
(Matt 17:5)

Jaksossa on koko Kolminaisuus läsnä: Jeesus Jordanin vedessä, Pyhä Henki kyyhkysen hahmossa ja Isän ääni taivaasta. On turha selittää, että Kolminaisuus olisi Raamatun ulkopuolinen oppi, jonka kirkko vasta myöhemmin kehitti. Raamatusta ei löydy kolminaisuusoppia sen kummemmin oppia kasteesta tai ehtoollisestakaan, mutta Raamatusta löytyy kyllä Kolminaisuus.

Jo alkukirkossa harhaopiksi julistettu ns. adoptiokristillisyys vetosi juuri tähän tilanteeseen, kun se opetti, että Jumala adoptoi, otti pojakseen Jeesuksen. Joskus adoptiokristillisyyteen liittyi myös ajatus Jumalan poistumisesta ihminen-Jeesuksesta ennen ristiinnaulitsemista, jolloin ristillä kuoli vain ihminen-Jeesus. Sikäli kysymys adoptiosta on mielenkiintoinen, että jos kielletään Jeesuksen neitseellinen syntymä, on pakko sanoa, jokin muua ajankohta, jolloin hänestä tuli Jumala. Tai sitten täytyy kieltää kokonaan hänen jumalauutensa.

Kirkkovuodessa Jeesuksen kaste on liitetty loppiaiseen eli epifaniaan (latinaksi: ilmestys). Edelleen loppiaisen aiheena kirkkokäsikirjassa on Kristuksen kaste. Ortodoksikirkossa se on suuri juhla. Mutta yleinen käsitys siitä, että Venäjän ortodoksikirkon joulu olisikin loppiainen ei ole oikea. Joulu on Venäjälläkin 25.12., mutta kun kirkollinen ajanlasku lasketaan käyttäen kalenterina vanhaa gregoriaanista kalenteria, ollaan 13 päivää meidän ajanlaskuamme jäljessä. Venäjän ortodoksikirkossa myös Jeesuksen nimenantamisenpäivä - meidän uudenvuodenpäivämme, joka siis ei ole vain kalenterivuoden vaihtumisen juhla, vaan myös kristillinen juhla - on paljon meidän perinnettämme tärkeämpi juhla.