Mistä voin löytää Jumalan?

Kirjoittanut: 
Ville Auvinen

Oikeastaan ihminen ei voi löytää Jumalaa, vaan Jumala etsii ja löytää ihmisen. Jumala asuu korkeudessa, jonne ihmisellä ei ole pääsyä, mutta hän on tullut ja tulee lähelle meitä löytääkseen meidät. Jumala tulee luoksemme armonvälineissä eli Jumalan sanassa, kasteessa, ehtoollisessa ja ripissä. Siksi meidän tulee etsiä häntä niistä.

Jos sinut on kastettu, on tarpeen kerrata mitä se oikein merkitsee. Apostolinen uskontunnustus ja koko Katekismus ovat perusmateriaalia, johon on hyvä palata ja paneutua yhä uudestaan. Jos sinua ei ole kastettu, aloita silloinkin näistä.

Suosittelen myös Raamatun lukemista. Aloita lukeminen Uudesta testamentista ja lue aluksi evankeliumit.

Etsiydy seurakuntaan, jossa voit osallistua jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksessa pääset yhdessä seurakunnan kanssa tunnustamaan syntisi ja kuulemaan anteeksiannon sekä kuulet opetusta Raamatusta. Ehtoollisella pääsemme kaikkein lähimmäksi Jumalaa. Siellä Jumala kohtaa meidät leivässä ja viinissä. Leipä on Kristuksen ruumis ja viini on Kristuksen veri.

Näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta.
(Hes. 34:16)

Jumala, haluaisin löytää sinut. Auta minua etsimään sinua.