Sanan väärentämätön maito – 1 Piet 2:1-3

Jakeessa 1 on yksi Uuden testamentin paheluetteloista: pahuus ja vilppi, teeskentely, kateus ja panettelu (katso myös Room 1:29-31, 2 Kor 12:20, Gal 5:19-21, Ef 4:25-32, Kol 3:8-9, 1 Tim 1:9-10). Nämä luettelot ovat osoitus siitä, että alusta asti seurakunnissa on jouduttu taistelemaan syntiä vastaan. Tähän taisteluun tämänkin päivän kristittyjä kutsutaan.

Huomaa pieni siis-sana jakeessa 1: se viittaa edellä sanottuun: 1:23:ssa puhuttiin uudestisyntymisestä. Uudestisyntymisestä on tiettyjä seurauksia: Jumalan Pyhä Henki alkaa tehdä työtään kristityssä. Tuota työtä ei tule estää, vaan edistää.

Jakeen 1 taustalla voi olla tapa, jota tiedetään noudatetun alkukirkossa: ennen kastetta kastettava riisui vanhat vaatteensa merkiksi vanhan elämän jättämisestä taakse ja kasteen jälkeen hän pukeutui uusiin vaatteisiin (vertaa Ef 4:22-24).

Jotkut tutkijat ajattelevat, että jakeen 2 "vastasyntyneet" olisi osoitus siitä, että Ensimmäinen Pietarinkirje on kastejumalanpalveluksessa pidetty saarna. Näin ei tarvitse välttämättä olla. Myös muualla Uudessa testamentissa puhutaan maidosta ravintona (1 Kor 3:1-3, Hepr 5:11-14), mutta noissa kohdissa kysy­mys on kristityistä, jotka on kastettu jo jonkin aikaa ennen kirjeen kirjoittamista.

Vastasyntynyt lapsi luonnostaan vaatii äidiltään maitoa. Kristitylle Raamatun lukemi­sen ja kristittyjen yhteyteen hakeutumisen pitäisi olla yhtä luonnollista.

Sanan puhdas maito (jae 2) tarkoittaa väärentämätöntä, vesittämätöntä, laimentamatonta maitoa. Antiikin aikana sekä maitoa että erityisesti viiniä laimen­nettiin vedellä (katso 2 Kor 2:17). Jumalan sanan palveli­joilla on vastuu siitä, ettei­vät he pyri muuttamaan Jumalan Sanan sano­maa - ottamaan siitä mitään pois tai lisää­mään siihen jotakin.

"Kasvaisitte" (jae 2) on kreikassa passiivissa: kristityn kasvaminen on Jumalan teko (vertaa 1 Kor 3:5-7). Emme me pysty "kasvattamaan" itseämme. Olemme Jumalan antaman kasvun varassa.

Jakeessa 3 on nähty viittaus ehtoolliseen (vertaa Joh 6:32-35).

Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."
(Joh. 6:35)

Jokainen kristitty on maistanut Jumalan hyvyyttä. Jakeen 3 loppu on lainaus Ps 34:9:stä.

"Katsokaa, nähkää omin silmin!
Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen." (Ps. 34:9)

Pietari lainaa toisenkin kerran samaa Psalmia: 1 Piet 3:10-12:ssa on lainaus Ps 34:13-17:stä (katso myös Hes 3:1-3).

Kulmakivi ja kuninkaallinen papisto – 1 Piet 2:4-10

Jakeen 4 alussa on kreikassa sana, josta johdettiin käännynnäistä tarkoittanut sana eli "proselyytti".

Kuva kivestä, jonka ihmiset hylkäsivät, mutta jonka Jumala valitsi (jae 4) on tuttu muualtakin Raamatusta. Jeesus yhdisti sen vertaukseen kelvottomista viinitarhan vuokraajista (=Israel, Matt 21:42-44). Pietari yhdistää tässä jaksossa kolme Vanhan testamentin kivestä puhuvaa kohtaa:
jakeessa 6 hän lainaa Jes 28:16:

"Siksi Herra Jumala sanoo näin: -- Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju."

jakeessa 7 Ps 118:22:

"Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi."

ja jakeessa 8 Jes 8:14:

"Hänestä on tuleva solmu ja este, kompastuskivi, kallionlohkare Israelin kahden kuningashuoneen tielle, Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa."

Jeesus ei tullut vain hylätyksi, vaan hänestä tuli myös kompastuskivi, loukkauskallio (katso myös Room 9:33: ..."josta on kirjoitettu: -- Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.").

Pietari käytti samaa kuvaa puhuessaan Suuren Neuvos­ton edessä (Apt 4:11: "Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi."). Ajatus siitä, että juutalaiset hylkäsivät Kristuksen, on usein esillä Pietarin puheissa Apostolien teoissa (Apt 2:22-36, 3:13-15, 10:39-42).

On hyvä muistaa, että Jeesus kutsui Pietaria "Kallioksi" (Matt 16:18, Joh 1:42). Pietari ymmärsi, ettei seurakuntaa voinut rakentaa hänen omaan varaansa, vaan ainoa oikea rakennuspaikka on Kristus-kallio (Matt 7:24-27).

On paljon pohdittu, tarkoittaako Raamatun kulmakivi rakennuksen perustuksissa olevaa "perustus- tai kulmakiveä", jonka varassa rakennus lepää vai "päätöskiveä" - holvikaaren ylintä kiveä, jonka varassa koko holvikaari pysyy koossa (vertaa Ef 2:20). Molemmat selitykset ovat mahdollisia. Peruskivi on koko rakennuksen kannattaja. Päätöskiven varassa holvikaari ja koko rakennus pysyy koossa. Kristus on sekä uskomme perustus että ylläpitäjä.

Jakeiden 5 ja 9 perusteella Luther puhui kaikkien kristittyjen yleisestä pappeudesta. Kaikki kristityt ovat kasteen kautta saaneet vihkimyksen myös papeiksi Jumalan valtakuntaan. Kreikassa käytetään tässä yhteydessä eri sanaa kuin silloin, kun puhu­taan seurakunnan "viranhaltijoista" (joista Pietari puhuu myöhemmin, 1 Piet 5:1-4). Jo Vanhassa testamentissa (2 Moos 19:6) koko Israelia pidettiin pyhänä papistona, mutta sielläkin oli sen rinnalla oma aaronilainen pappeus. Nämä kaksi eivät ole toisiaan poissulkevia vaan täydentäviä.

Vanhan testamentin aikana muilta kuin aaronilaisilta papeilta oli ankarasti, kuole­man­tuomion uhalla, kielletty osallistuminen uhritoimituksiin (4 Moos 3:10). Kansa sai uhrata vain "kiitosuhrin" eli sanallisen kiitoksen ja ylistyksen Jumalalle (Ps 50:14, 51:19, 107:22, 141:2). Samaan on myös kristityt kutsuttu: Jeesus on tehnyt kaikki synti- ja sovitusuhrit tarpeettomiksi:

"Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat."
(Hepr 9:28)

Jäljelle jäivät vain kiitosuhrit (Room 12:1, 15:16).

"Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään."
(Hepr 13:15-16)

Jae 7 muistuttaa meitä siitä, että Kristus on suuri jakaja. Siellä, missä julistetaan pelastavaa evankeliumia, aukeaa myös kadotus niille, jotka eivät ota Jumalan tarjo­amaa pelastusta vastaan.

Jae 8 puhuu Jumalan valinnasta. Meidän tulee aina muistaa, ettei suurin ihme ole se, ettei Jumala ole valinnut kaikkia ihmisiä pelastukseen, vaan se, että Jumala on valinnut edes osan syntisistä pelastukseen. Kenelläkään ei ole syytä ylpeillä, jokai­nen on valittu Jumalan armosta (5 Moos 7:7):

"Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä."
(1 Kor 1:29)

Kuninkaallinen papisto on kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja. Vanhan testamentin aikana temppelissä vietetyille kiitosaterioille tuli kutsua ulkopuolisia mukaan, jotta Jumala olisi saanut useammasta suusta suuremman kiitoksen.

On tärkeää nähdä, että Pietari ei pidä pyhänä, valittuna kansana Israelia, vaan kris­tittyjä (katso 5 Moos 4:20, 7:6, 14:2, 28:9, Jes 43:21, 44:1-2, Mal 3:17, Ef 1:4). Hoosean ennustus (Hoos 1:6, 2:25) toteutui pakanoissa: he eivät olleet Jumalan valittu kansa, mutta Kristuksessa Jumala otti heidät kansakseen (Room 9:25).

Maailmassa, mutta ei maailmasta – 1 Piet 2:11-12

Pietari muistuttaa siitä, että kristityt ovat - tai ainakin heidän pitäisi olla - muuka­lai­sia maailmassa (jae 11, vertaa 1 Piet 1:1). Muukalaisuus merkitsee sitäkin, ettei suostuta elämään tämän maailman arvojen ja tavoitteiden mukaan. Se, että kristityt poikkesivat muista, synnytti epäluuloja ja hyvinkin outoja syytöksiä heitä vastaan. Heitä syytettiin mm. ihmissyönnistä, koska ehtoollisella nautittiin Kristuksen ruumis ja veri.

Kristittyjen elämä joko alleviivaa tai yliviivaa heidän sanomansa. Jos elämä on ristiriidassa puheiden kanssa, silloin ulkopuoliset uskovat sen, mitä näkevät, ei sitä, mitä kuulevat (katso Matt 5:16 ja 1 Piet 3:1-2). Eläminen ristiriidassa kristillisten opetusten kanssa johtaa myös siihen, että ulkopuoliset halveksuvat Jumalaa ja jopa pilkkaavat häntä (vertaa Jes 52:5, Room 2:17-29).

Mitä tilannetta jakeen 12 loppu tarkoittaa? Vaihtoehtoja on kaksi: etsikonpäivä tai tuomiopäivä. Yleensä ajatus Jumalan kohtaamisesta liittyy Jumalan tuomi­on täytäntöönpanoon (3 Moos 18:25, Jer 8:12, 11:23), mutta on myös kohtia, joissa Jumalan kohtaaminen merkitsee armahtamista (Luuk 1:78).

Jos kyse olisi tuomiopäivästä, joudumme kysymään pystyykö kadotukseen menevä ihminen ylistämään Jumalaa? Hän joutuu varmasti tunnustamaan Jumalan tuomion oikeudenmukaisuuden, mutta se on eri asia kuin ylistys.

Ajattelen, että luontevampi vaihtoehto on etsikonaika: silloin kristittyjen hyvät teot voivat olla johtamassa ihmisiä pelastukseen ja Jumalan ylistämiseen (vertaa Apt 16:19-34).

Kristitty ja esivalta – 1 Piet 2:13-17

Tästä alkaa jakso (aina 3:12:een asti), jossa Pietari antaa neuvoja kristityille eri elämäntilanteita varten. Martti Luther kutsuu näitä neuvokokoelmia (katso myös Ef 5:21-6:9, Kol 3:18-4:1, Tit 2:2-15, 1 Joh 2:12-14) Vähässä katekismuksessa huoneen­tauluksi.

On aiheesta kysytty, olisiko Neron (joka oli keisarina 54-68) vainojen jälkeen kirjoi­tettu näin myönteisesti keisarista ja Rooman esivallasta.

Jakeissa 13 ja 17 on kreikassa "kuningas", mutta se on uudessa käännök­sessä vaihdettu Roomaa hallinneeseen keisariin.

Maallinen järjestys (jae 13) voitaisiin kääntää kirjaimellisesti "inhimillinen luomus" tai "luodut ihmiset". Tällä korostetaan sitä, että keisari ei ole jumala vaan vain ihminen. Samaan viittaa jakeessa 17 se, että sekä "kaikkia" että "keisaria" tulee kunnioittaa ja vain Jumalaa pelätä. Erityisen merkittäväksi tämän tekee se, että Sananl 24:21:ssä kehotetaan pelkäämään sekä Jumalaa että kuningas­ta. Pietari ei halua antaa keisarille samaa kunnioitusta kuin Jumalalle. Keisarille on annettava se, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu (Matt 22:21, katso myös Matt 10:28 ja Apt 4:19).

Ensimmäiset kristityt joutuivat ongelmiin Rooman valtiovallan kanssa, siksi kysy­mystä esivallasta käsitellään useammassa Uuden testamentin kirjeessä: Room 13:1-7, 1 Tim 2:1-3, Tit 3:1-3. Yhteiskuntajärjestys on Jumalan hyvä tahto (jae 14). Mutta jo ensimmäiset kristityt joutuivat huomaamaan, että yhteiskunta ei aina toiminut oikein, vaan Saatana - joka on tämän maailman ruhtinas (Luuk 4:5-7) - laittaa oman­sa taistelemaan Jumalan omia vastaan. Pahaan tulee kuitenkin vastata hyvällä, ei pahalla (jae 15).

Ainoa todellinen vapaus voi löytyä Jumalasta. Jumalasta erossa elävä ihminen on synnin orja (Room 6:20-23). Kristityn vapaus ei kuitenkaan merkitse vapautta kaikes­ta, vaan se on samalla sitoutumista Jumalan tahtoon, tulemista Jumalan ja lähim­mäisten palvelijaksi:

"Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia."
(1 Kor 9:19)

Jakeen 16 "pahuuden verho" viitannee niihin, jotka käyttivät kristityn vapautta yllykkeenä lihalle. Erilaisia vääriä vapauden tavoittelijoita on kirkossa ollut kaikkina aikoina. Vapaus synnistä ei merkitse vapautta tehdä syntiä vaan vapautta olla teke­mättä syntiä.

Kärsikää Kristuksen esimerkin mukaan 1 Piet 2:18-25

Jakeessa 18 palvelija-sana ei kreikassa ole orjaa tarkoittava "doulos" (jae 16), vaan "oiketees", sisäorja, palvelija.

Kristityllä ei ole kuin yksi vaihtoehto: tehdä hyvää, myös silloin, kun häntä kohdel­laan huonosti (jae 19). Kaikkien palvelijoiden isännät eivät pitäneet uudesta uskosta ja laittoivat sen takia palvelijansa ahtaalle.

Pietari muistuttaa, että paras syy syyttömänä kärsimiseen on se, että on matkalla taivaaseen. Sen vuoksi voi kärsiäkin. Ei kannata luopua uskostaan päästäkseen helpommalla, sillä iankaikkista elämää ei kannata vaihtaa mihinkään, mitä tämä maailma pystyy tarjoamaan. Vaikka uskonsa takia joutuisi kärsimäänkin, silti jää voitolle, kun pitää uskostaan kiinni, eikä luovu taivasosuudestaan.

Jeesus oli ennustanut kristittyjen joutuvan vainottavaksi uskonsa takia (Matt 10:24-31, Mark 8:34-38). Jeesus oli myös antanut esimerkin kärsimällä itse syyttömästi (jae 21). Jeesus ei ollut tehnyt syntiä (Apt 3:14, 2 Kor 5:21, Hepr 4:15, 7:26, 1 Piet 1:19, 1 Joh 3:5), mutta silti hän sai kärsiä pahantekijän kuolemanrangaistuksen.

Miten ahdistetuksi joutuminen on armoa (jakeet 19-20)? Osa käännöksistä kääntää­kin jakeen 20 lopun: "osoittaudutte Jumalalle kelpaaviksi" tms. Armoa kärsiminen voi olla silloin, kun Jumala on saanut tehdä työtään niin, että uskosta on tullut tärkeämpää kuin mikään muu. Itsessämme emme halua kärsiä evankeliumin takia. Sen saa aikaan vain Jumalan työ meissä, ja se on aina armoa.
- Katso armosta Ensim­mäisessä Pietarin kirjeessä: 1 Piet 1:2,10,13, 3:7, 4:10, 5:10,12.

Pietari oli valehdellut (jae 22) pitkä­perjantaina (Luuk 22:54-62).

"Muuan palvelustyttö näki hänet istumassa tulen ääressä, katsoi häntä pitkään ja sanoi: "Tuokin oli sen miehen seurassa." Pietari kielsi: "Minäkö? Enhän edes tunne häntä."
(Luuk 22:56-57)

Jakeessa 23 viitataan Kristuksen kärsimyshistorian tapahtumiin:

"Ja kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät häntä, hän ei vastannut mitään.
Silloin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö kuule, kuinka raskaita todisteita he esittävät sinua vastaan?"
Mutta Jeesus ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. Tämä ihmetytti maaherraa suuresti."
(Matt 27:12-14)

Sama toteutui myös silloin, kun Jeesus oli Pilatuksen edessä ja Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa (Matt 27:34-44).

Jakeessa 24 on kreikassa vain "puu", mutta se tarkoittaa nimenomaan ristinpuuta (Apt 5:30, 10:39, 13:29, Gal 3:13).

Voi olla, että jakeiden 22-25 taustalla on jumalanpalveluksen liturgian osa tai muu Pietarin kirjettä vanhempi kristillinen teksti. Olivatpa jakeet Pietarilta tai hänen lainaamiaan, ne rakentuvat Jesajan kirjan 53. luvun Herran kärsivä palvelija-hymnin lainauksille. "Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu" (jae 22) on lainaus Jes 53:9:stä. Hän "kantoi meidän syntimme" (jae 24) on Jes 53:12:sta. "Hä­nen haavansa ovat teidät parantaneet" (jae 24) on Jes 53:5:stä. Te olitte "eksyksissä niin kuin lampaat" (jae 25) on Jes 53:6:sta.

Kristittynä eläminen ei voi perustua mihinkään muuhun kuin Jeesuksen sovitus­kuolemaan meidän edestämme Golgatan ristillä.