Luopukaa synnistä! 1 Piet 4:1-6

Jakeita 1 ja 2 voidaan tulkita: kärsimys tuottaa voiton synnistä. Tästä ei ole kuitenkaan kysymys. Pietari asettaa tässäkin Kristuksen esikuvaksi: ei Kristuksen tarvinnut kärsiä voidakseen saada voiton synnis­tä. Hänhän oli synnitön (1 Piet 2:22). Kristus sai voiton ihmiskunnan synnistä kärsi­mällä, hän ei kärsinyt omien syntiensä takia.

Kohdan taustaksi on hyvä lukea Room 6:1-12:

"Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi?
Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?
Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.
Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.
Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia.
Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta.
Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen.
Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle.
Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.
Synti ei siis saa hallita teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja."
(Room 6:1-12)

Siinä Paavali puhuu kasteesta kuole­mana synnille. Kristuksen kuolema toi voiton synnistä, siksi kristitty voi kuolla synnille.

Kärsimykset johtuivat siitä, että uskottiin Kristukseen eikä enää eletty entisen elämäntavan mukaisesti (jakeet 3 ja 4). Kärsimykset olivat siis seuraus uskosta eikä päinvastoin.

Antiikin elämä oli monin tavoin moraalitonta. Hyvän kuvauksen antiikin Kreikan elämästä saa Robert Flacelièren kirjasta "Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa" ja Jérome Carcopinon kirjasta "Sellaista oli elämä keisarien Roomassa". Voidaan sanoa, että Rooman valtakunta sortui sisäiseen rappioon: germaanikansat olivat olleet pohjoi­sessa jo pitkään, mutta vasta Rooman heikennyttyä ne saivat voiton.

Oma aikamme ei paljon poikkea antiikin arvoista. Homoseksuaalisuus oli antiikin Kreikan arvostetuin seksuaali­suuden muoto, jota kristillisen uskon vaikutuksesta ei enää suosittu. Nyt olemme menossa takaisin kohti antiikin pakanuuden ihanteita.

Yleisestä elämäntavasta poikkeaminen (jakeet 3-4) oli samalla muistutus sen jatkajille toisesta, paremmasta mahdollisuudesta. Huonon omantunnon herättäjät on aina haluttu vaientaa.

Pietari muistuttaa, että kristittyjen syyttäjillä ja tuomitsijoilla on Tuomari: Kristus (jae 5). Jumala on antanut tuomiovallan Jeesukselle (Joh 5:27 "Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika", Apt 10:42 - Pietarin puhe Corneliuksen talossa: "Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi" ja Apt 17:31 "Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista").

Toisaalta tuomari voisi olla Isäkin (1 Piet 1:17: "Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.").

Pietari haluaa muistuttaa lukijoitaan siitä, etteivät he ole kärsineet tappiota tulles­saan kristityiksi. Tuskinpa monikaan Pietarin lukijoista muisteli ylpeänä mennyttä elämäänsä pakanuudessa (jae 3). Ja vaikka Saatana saisi meidät arvioimaan tämän ajan edut ja haitat väärin, viimeistään asioiden pohtiminen iankaikkisuuden näkökul­masta (jae 5) paljastaisi, ketkä ovat todellisia voittajia.

Kärsimys on osoitus siitä, että ihminen on osannut asettaa elämänsä arvojärjestyk­sen oikein: Kristus ja iankaikkinen elämä on arvokkaampi kuin helppo maallinen elämä erossa Kristuksesta.

Jakeen 5 vaikutus apostolisen uskontunnustuksen toisen uskonkohdan loppuun on ilmeinen (vertaa 1 Piet 3:19).

Jae 6 on yksi kiistellyimpiä raamatunkohtia. Tulkintoja on paljon ja ne ovat varsin erilaisia.

1. Kirkkoisät Augustinus ja Kleemens Aleksandrialainen ajattelivat kohdan puhuvan hengellisesti kuolleista.

2. Jotkut ajattelevat, että Pietari puhuu niistä kristityistä, jotka olivat kuolleet - ehkä juuri vainoissa. Mitä hyötyä heille oli uskostaan, jos epäuskoiset tappoivat heidät? Ihmisten silmissä he olivat kuolleita, mutta Jumalalle he elävät. Mutta miksi Pietari olisi sanonut tämän näin vaikeaselkoisella tavalla?

3. Kristus saarnasi evankeliumia ennen Kristuksen kuolemaa kuolleille ihmisille (vertaa 1 Piet 3:19).

4. Kristus saarnasi evankeliumia kaikille kuolleille.

Ajatusta siitä, että kuolemankin jälkeen olisi mahdollisuus kuulla evankeliumi, on vastustettu. On väitetty sen vievän perustan evankeliumin julistamiselta tässä ajassa. Ratkaisu iankaikkisen elämän ja kuoleman välillä tapahtuu tässä ajassa:

"Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme."
(Luuk 16:26)

"Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle." (Hepr 9:27)

On kuitenkin tehtävä selkeä ero kahden ryhmän välillä: ne, jotka ovat kuulleet evankeliumin, mutta hylänneet sen ja ne, jotka eivät ole sitä koskaan kuulleet. Niiden, jotka ovat hylänneet evankeliumin tässä ajassa, on turha odottaa uutta mah­dollisuutta parannukseen kuoleman jälkeen (Luuk 16:26).

Miten Jumala suhtautuu niihin, jotka eivät eläissään ole kuulleet evankeliumia? Emme tiedä, mutta saamme luottaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen (vertaa Matt 25:14-30, palvelijoille uskotut rahat: saatu rahamäärä vaikutti tuomioon).

Meille kristityille on annettu tehtävä julistaa evankeliumia kaikille ihmisille (Matt 28:18-20). Emme voi väheksyä Kristuksen selvää käskyä yhden vaikeatulkintaisen jakeen perusteella. Jumala päättää jokaisen ihmisen iankaikkisen kohtalon, mutta meille ihmisille on uskottu evankeliumin jakaminen.

Jumalan palveleminen Jumalan antamilla lahjoilla – 1 Piet 4:7-11

Helluntaista alkoi lopun aika (jae 7). Jeesus kehotti omiaan valvomaan lopun aikoina (Mark 13:37). Oikeaa valvomista on rukoileminen.
Getsemanessa Pietari ei valvonut eikä rukoillut Jeesuksen kehotuksesta huolimatta (Mark 14:32-38).

Raittius ei ole vain juoppouden (jae 3) vastakohta. Se tarkoittaa "selväjärkisyyttä" - sitä, ettei olla valmiita mihin tahansa, mitä väitetään Jumalan tahdoksi (Matt 24:6, 1 Tess 5:4-8, 1 Piet 1:13-15).

Vanhassa kirkkorukouksessa pyydettiin Jumalaa varjelemaan "pahasta, äkillisestä kuolemasta". Sillä tarkoitettiin sitä, ettei kuolisi valmistautumattomana. Koska emme tiedä päiviemme määrää, on oltava aina valmiina.

Huomaa se, että loppu on odotuksen, ei pelon aihe (jae 7, 1 Piet 4:13, 5:4). Kaiken loppu on iankaikkisuuden alku.

"Rakkaus peittää paljotkin synnit" (jae 8) tulkittiin juutalaisuudessa ja roomalais‑katolisuudessa tekojen oppina: ihminen pelastuu, jos hyviä tekoja on enemmän kuin huonoja. Kysymys oli siis tekojen "painoarvon" punnitsemisesta: kummalle puolelle vaaka kallistuisi: hyvien vai pahojen tekojen puolelle.

Tässä Pietari kuitenkin tarkoittaa sitä, että meidän rakkautemme voi peittää, antaa anteeksi lähimmäisen paljot synnit (vertaa Matt 18:21-22; Jeesuksen vastaus Pietaril­le: 70 kertaa 7 syntiä on annettava anteeksi, katso myös Jaak 5:20). Muuallakin Raamatussa korostetaan rakkauden merkitystä, kuuluisin kohta on 1 Kor 13:1-13, katso myös 1 Piet 1:22 ja 3:8.

"Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan,
rakkaus peittää paljotkin rikkomukset."
(Sananl 10:12)

Vieraanvaraisuus (jae 9) oli antiikin aikana tärkeää kristillisen uskon leviämiselle (3 Joh 6-8).

"He ovat seurakunnan kuullen kertoneet rakkaudestasi. Ole hyvä ja varusta heidät matkalle Jumalan sananviejien arvon mukaisesti. Kristuksen nimen tähden he ovat matkaan lähteneet, eivätkä he ota pakanoilta vastaan mitään. Meidän velvollisuutemme on siis antaa heidänlaisilleen tukemme, jotta mekin osallistuisimme työhön totuuden hyväksi."
(3 Joh 6)

Tuon ajan majatalot olivat suorastaan vaarallisia, eikä niitä ollut paljon. Kiertelevät saarnamiehet saivat majoituksen paikallisilta kristityiltä. 100‑luvulla kirjoitetun "Kahdentoista apostolin opetuksessa" eli Didakheessa (11:1-6) on neuvoja ja varoituksia vieraanvaraisuudesta: oikea profeetta viipyy vain päivän tai kaksi eikä ota matkalle mukaan kuin leipää. Väärät profeetat viipyvät pitkään ja pyytävät rahaa. Houkutus vieraanvaraisuuden väärinkäyttöön oli suuri.

Jokaisella kristityllä on armolahja tai armolahjoja (jae 10). Huomaa se, ettei Pietari puhu lainkaan "erikoisista armolahjoista" vaan vain Sanan julistamisesta ja palvelemi­sesta (jae 11). Paavalikaan ei korottanut kielilläpuhumista, vaan profetoimista ja muita armolahjoja, joilla palveltiin seurakuntaa (1 Kor 14:1-19). Molemmilla oli takana sama ajatus: armolahjat on tarkoitettu seurakunnan rakentamiseen, ei itsek­kääseen nautiskeluun. Tämä unohtuu nykyäänkin valitettavan usein.

Kirkon alkuaikoina Pietari oli perustamassa diakonian virkaa, jotta apostolit voivat keskittyä sananjulistukseen (Apt 6:1-6). Kun puhutaan palvelemisesta, usein tehdään kaksi virhettä:
1. Ajatellaan sen olevan alempiarvoista julistukseen nähden 2. Ajatellaan, ettei palvelemisessa tarvita Pyhän Hengen johdatusta

Erilaiset tehtävät eivät merkitse eriarvoisuutta. 1 Piet 3:1:ssä Pietari sanoo, että joskus teot voivat olla parempi todistuksen muoto kuin sanat.

Raamatussa ei ole täydellistä luetteloa armolahjoista. Kaikkiaan armolahjoja on lueteltu noin 20 (katso esimerkiksi Room 12:4-8, 1 Kor 12:7-11, 27-30, Ef 4:11-16). Jos et löydä itseäsi noista luetteloista, muista, etteivät ne ole kaiken kattavia. Jokaisella kristityllä on oma armolahjansa.

Jotkut tutkijat pitävät jaetta 11 kirjeen alkuperäisenä päätöksenä. Saatuaan tietoja uusista vainoista Pietari olisi vielä jatkanut kirjettään (jae 12).

Kirjettä ei ole ajateltu päätettäväksi jakeeseen 11. Kun Pietari puhui armolahjoista, hän muistutti, miksi niitä on seurakunnissa: Jumalan kirkastamiseksi ja ylistämiseksi. Se johti hänet itsensäkin ylistykseen, joka oli luontevaa lopettaa sanaan "aamen". Aamen ei ole mikään "piste lauseen perässä", vaan tarkoittaa "totisesti", "näin on". Pietarilla on toinenkin "aamen" keskellä kirjettä: 1 Piet 5:11. Katso myös Room 1:25, 11:36, 15:33, Gal 1:5, Ef 3:21, Fil 4:20, 1 Tim 6:16, Ilm 1:6.

Anna elämäsi Jumalan haltuun – 1 Piet 4:12-19

Jae 12 viittaa siihen, että kirjeen vastaanottajat ovat olleet entisiä pakanoita. Juutalaiset olivat historiansa aikana tottuneet siihen, että heitä vainottiin uskonsa takia (katso myös 1 Piet 1:6-7 ja 2:20-21). Tämä viittaa myös kirjeen varhaiseen syntyyn. 90‑luvulla olleiden keisari Domi­tianuk­sen vainojen jälkeen kukaan ei enää olisi ihmetellyt kristittyjen vainoja.

Avain kristityn kärsimisen ymmärtämiseen on Kristuksen kärsimisen ymmärtäminen. Kristus oli synnitön ja viaton, silti hän kärsi. Oikea syy kärsimiseen on usko (jae 16), ei epäusko ja synti (jae 15).

Jae 13 on suoranaista kärsimysmystiikkaa (vertaa 2 Kor 4:10 "Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin", Fil 3:10, Kol 1:24). Kokeneet sielunhoitajat ovat sanoneet, ettei kärsimyksestä voi opettaa ja luennoida - sen tuntee vain sellainen, joka on sen kokenut.

Kärsiminen Kristuksen tähden saa aikaan iloa, jos on kestävyyttä kärsiä loppuun asti. Jos luovuttaa kesken, ei pääse perille. On syytä muistaa, että paine ensimmäi­siä kristittyjä kohtaan oli kova: Saatana tiesi, että koko kristillinen kirkko olisi helpointa hävittää niin kauan kuin se oli pieni.

Jeesus lupasi Pyhän Hengen seuraajilleen (Joh 14:25-26, vertaa Jes 11:2).

"Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut."
(Joh 14:26)

Pyhä Henki on luvattu Puolustajaksi:

"Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua."
(Matt 10:19-20)

"Kun teitä viedään luovutettaviksi viranomaisille, älkää etukäteen olko huolissanne siitä mitä puhuisitte. Puhukaa ne sanat, jotka teille tuona hetkenä annetaan. Silloin ette puhu te, vaan Pyhä Henki."
(Mark 13:11)

"Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava."
(Luuk 12:11-12).

Jakeen 14 taustalla voi nähdä myös Vuorisaarnan autuaaksijulistuksesta:

"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä."
(Matt 5:11-12)

Jakeen 15 paheluettelo ei liene sidoksissa kirjeen vastaanottajien todelliseen elä­mään, vaan se on luettelo törkeistä rikoksista, joista osasta sai jopa kuolemantuomi­on. Viimeinen rikos/synti on vaikeasti tulkittavissa, koska kyseinen sana on vain kerran Uudessa testamentissa. Edellinen Kirkkoraamattu tulkitsi sen 300‑luvulta olevan tulkinnan mukaisesti: "sekaantuu hänelle kuulumattomiin".

Huomaa, että myös synti aiheuttaa kärsimystä!

Jakeessa 16 on sana "kristitty". Tämän lisäksi se on Uudessa testamentissa vain kaksi kertaa:
- Apt 11:26 "Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty." - Apt 26:28 "Vähälläpä luulet tekeväsi minusta kristityn", Agrippa sanoi".

Jo Vanhassa testamentissa ennustettiin Jumalan tuomion alkavan temppelistä, seurakunnasta: Jer 25:29 ja Hes 9:6, katso myös Mal 3:1-3.

Jakeen 17 lopun kysymykseen on vastaus 2 Tess 1:8-10:ssä: ikuinen kadotus.

Jae 18 on lainaus Sananl 11:31:stä, kreikankielisen Septuaginta-käännöksen mukai­sesti (katso myös Luuk 23:31). Jumalan valtakuntaan mennään monen ahdistuksen kautta (Apt 14:22).

Jeesus antoi kuollessaan elämänsä Jumalan haltuun (jae 19):

Ja Jeesus huusi kovalla äänellä:
"Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni."
Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.
(Luuk 23:46)

Samoin teki Ste­fanos

"Kun he kivittivät Stefanosta,
tämä rukoili Herraa ja sanoi:
"Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni."
(Apt 7:59).

Ps 31:6 on osa juutalaisten iltarukousta:

"Sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Herra, sinä lunastat minut vapaaksi,
sinä uskollinen Jumala."