Toisen luvun lopussa Pietari puhui esivallan kunnioittamisesta sekä palvelijoiden ja isäntien välisistä suhteista. Kolmannessa luvussa ovat vuorossa aviopuolisojen väliset suhteet.

Kristittynä avioliitossa – 1 Piet 3:1-7

Myös Paavali antoi ohjeita aviopuolisoille, katso Ef 5:21-33, Kol 3:18-19 ja Tit 2:4-5.

Samoin-sana jakeessa 1 liittää aviopuolisoille annatut ohjeet luvun 2 ohjeisiin palvelijoil­le ja esivallan kunnioittamiseen. Jakeessa 1 kreikassa on alamaisuutta tarkoittava sana (samoin jakeessa 5, sen sijaan jakeessa 6 on kreikassa eri sana), joka on uudessa käännöksessä miedonnettu kuuliaisuudeksi. Ilmeisesti ajatus alamaisuudesta on ajateltu olevan ristiriidassa tasa-arvon kanssa.

Pietari kuitenkin ajattelee eri tavalla kuin meidän aikamme ihminen. Alistuminen tarkoittaa suostumista Jumalan säätämään järjestykseen. Huomaa, että myös jakees­sa 7 Pietari käyttää samoin-sanaa. Miehienkin on suostuttava Jumalan suunnitelmiin. Mies, joka on alistunut Kristuksen vallan alle, ei voi olla tyranni perheessään.

Kristillinen kirkko ei noussut väkivalloin vastustamaan antiikin yhteiskunnan järjes­telmiä, vaan se muutti ihmisiä sisältäpäin niin, että lopulta muutos oli välttämätön.

Entä tilanne, jossa aviomies ei ole kristitty? Tuleeko silloinkin vaimon olla alamai­nen? Peruslähtökohta on se, että Pietari ja Paavali puhuivat suostumisesta Jumalan tah­toon, ei suostumisesta miehen tahtoon. Kuitenkin jakeet 1-6 on kirjoitettu juuri tuollaista tilannetta silmällä pitäen (katso jae 1). Kristittyjen vaimojen tehtävä ei ollut voittaa miestään itselleen, vaan Kristukselle. Tuossa taistelussa ulkoinen kau­neus (jae 4) ei ollut oikea ase, vaan elämä, joka todisti ja kertoi Kristuksen voimas­ta.

Tiedämme, että koti on vaikein lähetyskenttä. Jeesuskin joutui toteamaan: "Kukaan ei ole profeetta omalla maal­laan." (Luuk 4:24) Tutun ihmisen virheet tunnetaan, eikä hänen sanomaansa ole yhtä helppo ottaa vastaan kuin tuntemattoman, jonka puutteita ei tiedetä. Jeesus sanoi myös, että puu tunnetaan hedelmistään (Matt 7:15-23). Usko tuottaa elämässä hyviä tekoja, jotka ovat todistus­ta Kristuksen voimasta ja samalla kutsu Jumalan valtakun­taan (jae 2).

Jakeissa 3-4 Pietari ei kiellä naisten ulkoista kaunistusta, vaan asettaa sen tärkeys­järjestyksessä, arvoasteikossa hyvän vaelluksen jälkeen. Jo Jesaja moitti aikansa naisia turhamaisuudesta (Jes 3:16-26). On kuitenkin syytä huomata, että Pietari ottaa kristityn naisen esikuvaksi Saaran, joka oli erityisen kaunis nainen (1 Moos 12:14). Kysymys ei siis ole ulkoisesta kau­neudesta tai sen puutteesta, vaan siitä, mitä ihmisen sisällä on.

Toinen syy Saaran valintaan saattaa olla se, että hänen miehensä Abraham asetettiin kristityn esiku­vaksi (Room 4:1-12, Gal 3:6-14, Jaak 2:21, katso myös Luuk 13:16, jossa juutalais­naista kutsutaan "Abrahamin tyttäreksi"). Saara kutsui Abrahamia herraksi (jae 6, 1 Moos 18:12, KR-1933), joka oli tuohon aikaan kunnioitusta osoittava puhuttelu.

Pietari opettaa, ettei pahaan pidä vastata pahalla. Jos aviomies uhkailee vaimoaan hänen uskonsa takia (jakeet 6-7), vaimon on tehtävä hyvää eikä vastattava pahaan pahalla. Uskosta ei kuitenkaan pidä luopua missään tilanteessa, kuten Pietari sanoi Suuren neuvoston edessä (Apt 4:19).

Miehille annetaan neuvoja tilanteeseen, jossa myös vaimo on kristitty (jae 7). Lienee ollut perin harvinaista, etteivät vaimo ja lapset seuranneet perheenpäätä uuteen uskoon (vertaa Apt 16:31-34).

Osapuoli (jae 7, KR-1992) tai astia (KR-1938) ovat molemmat käännöksiä kreikan "skeuos"-sanalle (katso myös Apt 9:15 "ase", 2 Kor 4:7 "saviastia", 1 Tess 4:4 "ruu­mis"/"vaimo").

Huomaa jakeessa 7 oleva "tasa-arvolauseke": "...sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen." Vaimon huono kohtelu estää yhteisen rukouksen (jae 7), ja jopa kaiken aidon ru­kouksen: jos on riitaa lähimmäisen kanssa, se on ensin sovittava ja vasta sen jälkeen lähestyttävä Jumalaa (Matt 5:23-24).

Kärsimys ja hyvän tekeminen – 1 Piet 3:8-17

Pietari kirjoittaa pitkän jakson kärsimyksestä (3:8-4:19). Lukija saa sen vaikutelman, ettei mitään järjestelmällisiä vainoja vielä ollut, vaan kysymys on ollut kristittyjen joutumisesta kansanjoukkojen epäsuosioon uskonsa tähden.

Pietari tiivistää eri ryhmille annetut ohjeet jakeissa 8-9. Tämä jakso muistuttaa Paavalin ohjeita Room 12:9-21:ssä, Ef 4:1-3,31-32:ssa, Kol 3:12-15:ssä ja 1 Tess 5:13-22:ssa. Jotkut raamatuntutkijat arvelevat, että taustalla saattaa olla alkukirkossa yleisemminkin käytetty kehotusluettelo, jota sekä Pietari että Paavali lainaavat.

Jeesus ennusti seuraajiensa joutuvan vainotuiksi uskonsa tähden (Matt 5:44, Luuk 6:27-30), mutta hänkin kehotti siunaamaan eikä kiroamaan vainoojia.

Jakeissa 10-12 on lainaus Ps 34:13-17:stä. Pietari lainasi samaa Psalmia jo aiemmin­kin: 1 Piet 2:3:ssa on lainaus Ps 34:9:stä. Jakeet 10-12 ovat vakava muistutus siitä, että vaikka kristityt eivät kostakaan vainoojilleen, heitä odottaa Jumalan tuomio, jos he eivät nöyrry parannukseen.

"Kiihkeästi" (jae 13) tule samasta kreikan sanasta, josta tuli seloottia, vastarintaliik­keen miestä tarkoittava sana. Jakeen 13 ajatus on Paavalilla huomattavasti laajemmin Room 8:31-39:ssä. Kristityn suurinta aarretta ei voida viedä häneltä, koska se on talletettuna taivaassa.

Jakeiden 14-15 taustaksi on hyvä kerrata pitkäperjantain tapahtumia: Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti (Luuk 22:54-62). Pietari tiesi, kuinka helppoa oli pelkääminen ja Kristuksesta todistamisen "unohtaminen". Sanoma rististä on kuitenkin maailmanhis­torian suurin uutinen, siksi jokaisen maailman ihmisen pitää saada kuulla siitä. Koskettaahan se jokaista ihmistä.

Jeesus muistutti seuraajiaan, ettei tule pelätä niitä, joilla on valtaa vain tässä maail­massa ja elämässä, vaan tulee pelätä häntä, jolla on vallassaan iankaikkinen kohta­lomme:

"Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."
(Matt 10:28)

Ne, joita vainotaan Kristukseen uskomisen tähden, ovat autuaita ja he perivät taivas­ten valtakunnan (Matt 5:10-12). Eivät he peri sitä vainojensa takia - kyllähän maail­massa vainotaan monenlaisia ihmisiä - vaan uskonsa tähden.

Jakeessa 15 Pietari lainaa Jes 8:12-13:a: "Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä, pelätkää vain häntä, vaviskaa hänen edessään." On syytä huomata, että Jesajan kohdassa puhutaan Jahve Sebaotista, jonka Pietari samaistaa Jeesukseen.

"Minä ja Isä olemme yhtä."
(Joh 10:30)

Jakeessa 16 on kreikassa "...hyvää vaellustanne Kristuksessa" (KR-1938), mutta se on uudessa Kirkkoraamatussa käännetty "hyvää vaellustanne kristittyinä". Kristittynä vaeltaminen on Kristuksessa olemista, mutta jälleen kerran uusi raamatunkäännös - turhaan - on välttänyt kieliopillisesti huonoa Kristuksessa-ilmaisua. Pietarin ja Paava­lin käyttä­mä termi oli huonoa kreikkaa, ei siitä tarvitse tehdä "hyvää käännöstä".

Jakeessa 17 Pietari korostaa, että on kartettava syntiä, ei kärsimystä. Kärsimystä ei pidä kuitenkaan hakea, mutta silloin, kun sen välttäminen merkitsisi synnin teke­mistä, silloin on valittava kärsimys Kristuksen tähden.'

Kristuksen kärsimys ja korotus – 1 Piet 3:18-22

Pietari muistuttaa lukijoitaan siitä, että Jeesus Kristus kärsi syyttömänä (jae 18). Me ihmiset emme koskaan voi sanoa olevamme syyttömiä. Sen sijaan Jeesus ei ollut tehnyt yhtään syntiä (1 Piet 2:22, Hepr 4:14-16). Koska Jeesuksen ei tarvinnut kuolla omien syntiensä vuoksi, hänen kuolemansa toi koko ihmiskunnalle vapautuk­sen synnin vallasta.

Kristus antoi kertakaikkisen, lopullisesti riittävän uhrin, jota ei voi eikä saa täyden­tää:

..."sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään."
(Hepr. 10:14)

Jakeen 18 loppu on vaikeaselkoinen. Ilmeisesti Pietari haluaa sanoa, että Jeesus kuoli samanlaisen kuoleman kuin kaikki muutkin ihmiset, mutta kuolema ei pysty­nyt pitämään häntä, vaan Jumalan hengen voimasta hän nousi kuolleista (Apt 2:23-24).

Pietarin kirjeiden selityksessään uskonpuhdistaja Martti Luther toteaa, että jae 19 on yksi Uuden testamentin vaikeimpia jakeita, johon hän ei pysty antamaan varmaa selitystä. On hyvä olla varovainen tämän jakeen tulkinnassa. Meille on kerrottu hyvin vähän kuoleman jälkeisistä tapahtumista. Valitettavan usein mielikuvitus alkaa täydentää "puuttuvia tietoja".

Jakeeseen liittyy useita kysymyksiä, joihin ei ole helppo saada varmoja vastauksia.

Milloin Jeesus meni Tuonelaan?
1. Jo Nooan aikana
2. Kuolemisensa ja ylösnousemisensa välisenä aikana
3. Ylösnousemisensa ja taivaaseenastumisensa välisenä aikana

Mitä Jeesus saarnasi?
1. Pelastavaa evankeliumia
2. Sanomaa kuoleman voittamisesta
3. Lakia ja tuomiota

Kenelle Jeesus saarnasi?
1. Nooan aikana kuolleille
2. Kaikille Tuonelan asukkaille
3. Langenneille enkeleille (1 Moos 6:1-4, 2 Piet 2:4-5, Juud 6)

Valinta eri tulkintojen välillä on hyvin vaikea. Yhden vertauskohdan tarjoaa 1 Piet 4:6, jossa Pietari puhuu siitä, että kuolleillekin on julistettu evankeliumia.

"Kristinoppi lyhyesti esitettynä" (1948) opettaa (kohta 107):
"Kuolemassa ruumis ja henki eroavat toisistaan. Ruumis tulee maaksi jälleen, mutta henki odottaa Kristuksen tulemisen päivää. Vanhurskaille tämä odotus on rauhaa ja Jumalan läheisyyttä, jumalattomille vaivaa ja tuomion odotusta." (Kristinoppi 107)

Kristuksen käynti Tuonelassa oli ainutkertainen: me emme voi ajatella, että kuole­man jälkeen tulisi vielä uusi mahdollisuus kuulla evankeliumi ja kääntyä.

Pietarin ajatus on ollut hänen ensimmäisille lukijoilleen selvä. Sitä se ei enää ole meille. Ehkä avain jakeen ymmärtämiseen on se, että Nooan aikaisia ihmisiä pidet­tiin juutalaisuudessa suurimpina syntisinä (vertaa Matt 24:37-39, Luuk 17:26-27). Ehkä Pietari haluaa sanoa, että evankeliumi on julistettu jopa kaikkein suurimmille syntisille. Meidänkään ei pidä valikoida ihmisiä, vaan julistaa evankeliumia kaikille.

Apostolisessa uskontunnustuksessa Jeesuksen laskeutuminen Tuonelaan on sijoitettu kuoleman ja ylösnousemuksen väliin. Monet arvelevat, että uskontunnustuksen muotoon on vaikuttanut mm. tämä Pietarin kirjeen kohta.

Vaikuttaa siltä, että Pietari on halunnut puhua Nooasta voidakseen yhdistää veden­paisumuksen ja kristillisen kasteen. Jeesus puhui kärsimyksestään kasteena (Mark 10:38, Luuk 12:50).

Arkin rakentaminen oli armon aikaa (jae 20). Jumalan tuomio tuli vasta veden­paisu­muksessa. Kristillisen kirkon aika on myös armon aikaa, joka sekin loppuu Jumalan säätämänä hetkenä. Jumalan tuomioon asti on mahdollista kääntyä, sen jälkeen ei.

Jakeen 20 lopun käännös on selittelevä uudessa Kirkkoraamatussa. Kreikankielisessä alkutekstissä ei ole arkki-sanaa, siinä puhutaan vain pelastumisesta veden kautta. Nooan aikana vesi oli Jumalan tuomion väline: se hukutti jumalattomat. Kaste­vesi­kään ei pelasta ketään vetenä, vaan siihen sitoutunut Jumalan lupaus pelastaa. Nooa uskoi Jumalan lupauksen vedenpaisumuksesta ja pelastui. Jokainen, joka uskoo Jumalan lupauksen kasteen armosta, pelastuu.

Kaste ei ole tavallista peseytymistä (jae 21), eikä se ole edes merkki synnistä luopu­misesta, vaan se on merkki Jumalan liitosta. Edelli­sen Kirkkoraamatun käännös oli ongelmallinen, koska se puhui hyvän omantunnon pyytämisestä. Painopiste oli siirtynyt ihmisen tekoon. On totta, että kyseinen krei­kan sana tarkoitti pyytämistä, mutta jo ennen Uuden testamentin aikaa se tarkoitti myös kaupallisen sopimuksen tai liiton tekemistä.

Raamatussa liitto ei ole kahden tasaveroisen osapuolen välinen sopimus, vaan tilan­ne, jossa vahvempi osapuoli tekee tarjouksen heikommalle, jonka heikompi osapuoli hyväk­syy. Emme me syntiset ihmiset voi vaatia tai neuvotella Jumalalta liittoa, voimme vain ottaa vastaan hänen armotarjouksensa.

Toki kaste merkitsee pahan poispanemista, mutta se on seuraus kasteesta (vertaa 1 Piet 2:1, Jaak 1:21). Kaste on kuolemista pois synnistä (Room 6:2).

Uudestisyntyminen perustuu Kristuksen ylösnousemukseen, jossa hän voitti synnin ja kuoleman vallan (jae 21, 1 Piet 1:3). Uudestisyntyminen on Jumalan, ei ihmisen, teko.

Kristuksen alle on alistettu kaikki maassa ja taivaassa (jae 22). Hän istuu kunniapai­kalla Isän oikealla puolella.