Valituille muukalaisille – 1 Piet 1:1-2

Pietari ei esittele itseään millään tavalla (jae 1). Hän oli siis tunnettu. Hän ei myöskään millään lailla puolustele tai perustele omaa apostoliuttaan, joten sekin oli hänen kirjeensä jokaiselle lukijalle itsestäänselvyys (vertaa Matt 16:16-19).

Pietari kutsuu kirjeen vastaanottajia valituiksi (jae 1). Kristityt ovat Jumalan valittu­ja. Israel oli Jumalan valittu kansa, mutta koska se hylkäsi Jeesuksen, Jumala valitsi pakanoista itselleen uuden Israelin (katso Room 9-11, Gal 6:16). Ilmaisu osoittaa myös sen, että kristityksi tuleminen on Jumalan teko, ei ihmisen aikaan­saannos (vertaa Ef 1:4 ja 1 Piet 2:9-10).

Kirjeen vastaanottajat asuivat "hajallaan" (jae 1). Kreikassa siinä on sana "diaspora", jota käytettiin erityisesti juutalaisten hajaannuksesta. Jo tuohon aikaan valtaosa Rooman valtakunnan noin neljästä miljoonasta juutalaisesta asui Palestiinan ulkopuo­lella. Juutalaisten kapinan ja Jerusalemin hävityksen (70 jKr.) jälkeen "isien mailla" asuvi­en osuus pieneni entisestään.

Mutta Pietari ei tässä puhu juutalaisista, vaan kristityistä. He elävät muukalaisina tässä maailmassa:

"Rakkaat ystävät, te jotka asutte muukalaisina vieraassa maassa."
(1 Piet 2:11)

"Mutta mielemme on turvallinen,
vaikka haluaisimmekin muuttaa pois
ruumiistamme, kotiin Herran luo."
(2 Kor 5:8-9)

Muukalainen oli vailla kotipaikkaoi­keutta. Muukalaisuuteen sisältyy myös ajatus vähemmistönä olemisesta. Israelilaiset tunnustivat olevansa muukalaisia:

"Lausukaa sitten Herran, Jumalanne edessä: 'Isäni oli harhaileva aramealainen, joka muutti vähälukuisen väkensä kanssa Egyptiin ja asui siellä muukalaisena, ja hänestä kasvoi suuri, mahtava ja monilukuinen kansa."
(5 Moos 26:5)

Heidän kantaisänsä Abraham joutui elämään muukalaisena Kanaanin maassa.

"Minä olen muukalainen, vieras teidän parissanne."
(1 Moos 23:4)

Kristityt saavat saman kohtalon:

"Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia,
vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."
(Hepr 13:14)

Vastaanottajat asuivat viidessä Vähän‑Aasian provinssissa, tosin tuohon aikaan Bity­nia ja Pontos olivat vain yksi provinssi. Alue sijaitsee nyky‑Turkin pohjoisosissa, Mustan meren rannalla.

Huomaa jakeessa 2 kaikki kolme Kolminaisuuden persoonaa (vertaa Matt 28:19, 1 Kor 12:3, 2 Kor 13:13).

Uusi Kirkkoraamattu puhuu Jumalan suunnitelmasta (jae 2). Tuo kreikan sana tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä edeltätietä­mis­tä, mutta ajatus Jumalan suunnitelmastakin on hyvä: pelastus perustuu Jumalan suunnitelmiin. Pelastushistoria on myös pelastussuunnitelma.

Verellä vihmominen kuului vanhan liiton jumalanpalvelukseen. Kun Mooses teki Siinain vuorella liiton Jumalan ja Israelin kansan välillä, kansa vihmottiin uhrieläin­ten verellä (2 Moos 24:4-8, vertaa Hepr 9:11-14,18-28).

Mooses otti veren,
vihmoi sillä kansaa ja sanoi:
"Tämä on sen liiton veri,
jonka Herra nyt tekee teidän
kanssanne näillä ehdoilla."
(2 Moos 24:8)

Myös Paavali käyttää eräiden kirjeidensä alkutervehdyksissä "armo ja rauha"-paria (jae 2, Gal 1:3, Ef 1:2).

Kärsimysten kautta voittoon – 1 Piet 1:3-12

Joskus evankelioimistilaisuuksissa luvataan: "Tule Jeesuksen seuraan, niin kaikki ongelmasi ratkeavat!" Pietari ei lupaa kristityille helppoa, ongelmatonta elämää, pi­kemmin päinvastoin. Mutta kristityn elämällä on oikea päämäärä: taivas.

Tässäkin jaksossa on Kolminaisuus esillä: jakeissa 3-5 puhutaan Jumalasta, jakeissa 6-9 Kristuksesta ja jakeissa 10-12 Pyhästä Hengestä.

Monissa Paavalin kirjeissä alkutervehdystä seuraa Jumalan ylistys. Pietari noudattaa samaa kaavaa.

Jae 3 viittaa kasteeseen: kasteessa meistä tuli Jumalan lapsia, siinä me synnyimme uudesti (Joh 3:3-7, Room 6:3-5, Kol 2:11-13, Tit 3:5, Jaak 1:18).

..."hän pelasti meidät,
ei meidän hurskaiden tekojemme tähden,
vaan pelkästä armosta.
Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi,
niin että synnyimme uudesti
ja Pyhä Henki uudisti meidät."
(Tit 3:5)

Meidät synnytet­tiin, me emme siis toimineet, vaan kysymys oli Jumalan teosta. Samaa alleviivaa puhe perinnön saamisesta (jae 4): se saadaan, sitä ei ansaita.

Kristus oli esikoinen kuolleista heränneiden joukossa:

"Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista,
esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet."
(1 Kor 15:20)

Kristuksen ylösnousemus lupaa samaa kaikille häneen uskoville. Siksi kristityillä on elävä toivo. Jumalan hyvyys on jotakin sanoin kuvaamatonta.

Taivas on niin ihmeellinen, että Pietari puhuu siitä vain kieltoilmaisuilla (jae 4).

Jumala auttaa meitä päivittäisessä vaelluksessa (jae 5). Emme voisi pysyä kristittyinä ilman Jumalan työtä meissä. Pelastus tehtiin täydelliseksi Golgatalla, mutta vasta Kristuksen palatessa se tulee ilmi kaikille maailman ihmisille (jae 5). Tässä ajassa Sielunvihollinen saa monen luulemaan, että hän on voittaja, vaikka Kristus on jo voittanut Saatanan.

Jumalan huolenpito ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö Kristuksen omat joutui­si myös kärsimään uskonsa takia (jae 6, Room 5:3, Jaak 1:2-4). Koettelemusten avulla nähdään, onko usko aitoa vai ei (jae 7). Jos se osoittautuu aidoksi, koettele­mukset kestäväksi uskoksi, se saa aikaan kunniaa Kristukselle.

Tuleva kirkkaus on paljon suurempi kuin ahdistukset, joita koemme matkalla taivaa­seen:

"Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme."
(Room. 8:18)

"Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden."
(2 Kor 4:17)

Jo Vanhassa testamentissa metallin puhdistumista kuumuudessa verrattiin Jumalan omien koettelemuksiin (Ps 66:10: hopea, Jes 48:10: hopea, Jer 6:29: jalon metallinen tutkiminen, Mal 3:3: hopea ja kulta).

"Sinä olet koetellut meitä, Jumala,
puhdistanut ahjossa kuin hopeaa."
(Ps 66:10)

Jakeessa 8 puhuu silminnäkijätodistaja: "Vaikka te ette ole nähneet Jeesusta maan päällä, kuten minä olen nähnyt..." Oleellista uskossa ei ole se, mitä me näemme tai olemme nähneet silmillämme, vaan se, mihin uskomme ja mihin panemme toivomme:

Jeesus sanoi hänelle:
"Sinä uskot, koska sait nähdä minut.
Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."
(Joh 20:29).

Uskon päämäärä on pelastus (jae 9). Sielu tarkoittaa tässä koko ihmistä.

Jakeissa 10-12 tulee esille Vanhan testamentin kirjoitusten monikerroksi­suus. Toi­saalta ne puhuivat oman aikansa ihmisille, toisaalta niihin sisältyi ennustuksia ja esikuvia tulevasta Messiaasta ja muista pelastushistorian tapahtumista (Luuk 24:44, Room 1:2, 2 Piet 1:19-21).

Osa ennustuksista toteutui jo Vanhan testamentin aikana:

"Herra oli ilmoittanut profeetta Jeremialle niiden vuosien määrän, jotka Jerusalem oli oleva raunioina, ja se luku oli seitsemänkymmentä vuotta."
(Dan 9:1-2)

Osa ennustuksista täyttyi Jeesuksessa ja osa täyttyy vasta viimeisinä päivinä. Koska Jumala on lupausten antaja ja takaaja, voimme luottaa, että vielä toteutumattomatkin ennustukset toteutuvat yhtä varmasti kuin ne, jotka ovat jo saaneet täyttymyksen­sä.

Jakeessa 11 puhutaan Kristuksen Hengestä Pyhän Hengen sijasta. Pietari haluaa tällä korostaa sitä, että Vanhan testamentin profeettoja ohjasi sama Henki kuin Jeesusta:

"Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan"...
(Luuk 4:14)

"-- Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut"...
(Luuk 4:18)

Sama henki ohjaa kristittyjä:

"Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut."
(Joh 14:26)

"Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne"...
(Joh 16:7)

Pietari tähdentää, että profeetat puhuivat nimenomaan tule­vasta Messiaasta.

Se, että enkelitkin haluaisivat luoda silmäyksen (sama kreikan sana on Joh 20:5:ssä käännetty "kurkistaa") pelastukseen, korostaa kristittyjen saaman pelastuksen arvoa. Se on rohkaisu: katsokaa, miten arvokkaan lahjan Jumala on antanut, siitä ei kannata luopua.

"Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi."
(Hepr 1:1-4)

Olkaa pyhät – 1 Piet 1:13-21

Jakeesta 13 alkaa pitkä kehotusten ja niiden perustelujen jakso, joka päättyy vasta ennen lopputervehdystä (1 Piet 5:12-14).

Pieni sana "siis" on hyvin tärkeä. Raamatussa anne­taan kehotuksia kristittynä elämiseen vasta sitten, kun ensin on kerrottu, mitä Juma­la on jo tehnyt. Meidän tekomme perustuvat aina Jumalan täytettyyn tekoon Jee­suk­sessa. "Eivät hyvät teot tee hyvää ihmistä, vaan hyvä ihminen tekee hyviä teko­ja." (Luther)

Vyöttäytyminen (jae 13) tarkoitti vaatteiden pitkien helmojen sitomista vyötäisille, etteivät ne estäisi työn tekemistä. Me voisimme puhua "hihojen käärimisestä". Kun israelilaiset valmistautuivat lähtemään Egyptistä kohti Luvattua maata, heidän tuli syödä pääsiäislammas viitta vyötettynä, valmiina lähtöön minä hetkenä hyvänsä (2 Moos 12:11). Kristittyjenkin pitää olla joka hetki valmiita lähtemään tästä muuka­laisuuden ajasta taivaaseen:

"Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa."
(Luuk 12:35-36)

"Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta -- varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!"
(Mark 13:33-37)

Pietari puhuu raittiudesta (jae 13) kahdesti muuallakin: 1 Piet 4:7:ssä se on käännet­ty "olkaa...raittiit...", mutta 1 Piet 5:8:ssa käännös on: "Pitäkää mielenne valppaa­na..." Raittius tarkoittaa hengellistä "selväjärkisyyttä", sitä, ettei olla kaikkien opintuulten heiteltävissä (jakeen 13 loppu):

..."olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." (1. Piet. 1:13)

..."Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita."
(Ef. 4:13-14)

"Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle.
Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.
Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä.
Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo."
(1. Tess 5:5-8)

Meillä on vain yksi perusta toivolle: Jumalan armo (jae 13, katso myös jae 21).

Olemme Jumalan lapsia (jae 14), koska Jumala on synnyttänyt meidät lapsikseen (1 Piet 1:3,23). Siksi voimme kutsua Jumalaa Isäksi (jae 17).

Uskoon kuuluu kuuliaisuus (jae 14) Jumalan tahdolle:

"Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."
(Room 12:1-2)

Kristit­ty saa olla Jumalan johdossa, samalla tavalla kuin Israel sai kulkea pilven- ja tulen­patsaan johdattamana autiomaavaelluksen aikana (2 Moos 13:17-22).

"Herra kulki päiväsaikaan pilvipatsaassa heidän edellään näyttäen heille tietä ja yöllä tulipatsaassa valaisten heidän tietään, niin että he saattoivat kulkea sekä päivällä että yöllä. Pilvipatsas oli jatkuvasti kansan edellä päivällä ja tulipatsas yöllä."
(2. Moos. 13:21-22)

Pakanuus oli tietämättömyyden aikaa (jae 14). Tästä puhuvat myös nämä Raamatun kohdat:

"Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi:
hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen."
(Apt 17:30)

"Aivan riittämiin te menneenä aikana elitte niin kuin pakanat tahtovat, ryvitte irstaudessa ja himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä ja juomingeissa ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin. Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan samaan riettauden virtaan, ja syytävät herjauksiaan."
(1. Piet 4:3-4)

Roomalais-katolisen kirkon pyhimykseksi julistamiskäytäntö on johtanut monet harhaan: ajatellaan, että pyhiä ovat vain jotkut erityisen hurskaat kristityt. Uudessa testamentissa kaikkia kristittyjä kutsutaan pyhiksi (jakeet 15-16). Meidän pyhyytemme on Jumalan pyhyyttä.

"Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus tervehtivät Kolossan pyhiä, Kristukseen uskovia veljiä."
(Kol 1:1-2)

Jae 16 on lainaus 3 Moos 11:44-45:stä. Katso myös 3 Moos 19:2 ja 20:7.

"Minä, Herra, toin teidät pois Egyptistä ja osoitin näin olevani teidän Jumalanne.
Olkaa siis pyhät ja puhtaat, koska minä olen pyhä."
(3 Moos 11:45)

Jae 17 voidaan ymmärtää kahdella tavalla:
1. Vaikka voimme kutsua Jumalaa Isäksi, hän on myös Tuomari, jota meidän on syytä pelätä ja totella.
2. Vaikka Jumala on puolueeton Tuomari, on hän myös Isämme, joka ei tuomitse meitä ansiomme mukaan.

Voi olla, että Pietari on tietoisesti kirjoittanut "kaksitulkintaisesti". Ne, jotka ajatte­le­vat, että Jumala on leppoisa ukkeli taivaassa, saavat varoituksen siitä, että hän on myös Tuomari. Ne, jotka pelkäävät tuomitsevaa Jumalaa, löytävätkin armahtavan Isän.

"Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan."
(Joh 3:18)

"Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään."
(Joh 3:36)

"Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa."
(Room 8:1)

"Kuka voi syyttää Jumalan valittuja?
Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi!
Kuka voi tuomita kadotukseen?
Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme,
ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista,
hän istuu Jumalan oikealla puolella ja
rukoilee meidän puolestamme!"
(Room 8:33-34)

Kreikassa tekoa tarkoittava sana on yksikössä (jae 17). Voisi siis kääntää: "...tuomit­see kunkin hänen tekonsa mukaan." (vertaa Joh 5:24). Usko Jeesukseen on ainoa "teko", jota tarkataan viimeisellä tuomiolla.

Jumalanpelko (jae 17) tarkoittaa Jumalan tahdon mukaista elämää:

"Herran pelko on viisauden alku,
viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää.
Kaikukoon Herran ylistys ajasta aikaan!"
(Ps 111:10)

"Älä luulottele olevasi viisas;
pelkää Herraa ja karta pahaa. Siinä on sinulle lääke, joka
pitää koko ruumiisi terveenä."
(Sa­nanl 3:7-8)

"Herran pelko on viisauden alku,
Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta."
(Sananl 9:10)

Muukalaisuutta (jae 17) tarkoittavasta kreikan sanasta (paroikia) on tullut joihinkin kieliin seurakuntaa tarkoittava sana, esimerkiksi englannin "parish". Kristittyjen tulisi pysyä muuka­laisina tässä ajassa.

Jakeiden 18-19 pohjalta Luther muotoili Vähään katekismukseen toisen - pelastusta käsittelevän - opinkappaleen selityksen:
..."Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan"...

Lunastaminen (jae 18) oli tuon ajan ihmisille tuttua arkipäivän elämästä: orja voitiin lunastaa vapaaksi maksamalla hänestä vaadittu summa. Vanhassa testamentissa lunastus oli keskeinen osa uhripalvelusta, esimerkiksi kaikki Israelin esikoiset tuli lunastaa (2 Moos 13:13).

Kristus lunasti meidät verellään.

"Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto."
(Ef 1:7)

"He lauloivat uuden laulun: -- Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista."
(Ilm 5:9)

Meidän syntivelkamme on makset­tu (Kol 2:13-15). Jeesus oli Vanhan testamentin uhrilakien vaatima virheetön karitsa (2 Moos 12:5, 3 Moos 23:12, Jes 53:7, Joh 1:29, 1 Kor 5:7), joka uhrasi verensä mei­dän syntiemme sovitukseksi:

Hän sanoi: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta."
(Mark 14:24)

..."kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa."
(Hepr 9:12-14)

Kristus on siirtänyt meidät tyhjänpäiväisestä elämästä (jae 18, Jer 16:19-21, Room 1:21, Ef 4:17-19) Jumalan valtakuntaan:

"Me julistamme teille hyvää sanomaa ja kehotamme teitä luopumaan näistä tyhjänpäiväisistä jumalista ja kääntymään elävän Jumalan puoleen, hänen, joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on."
(Apt 14:15)

Aikojen lopulla (jae 20) tarkoittaa helluntain jälkeistä aikaa. Jeesus täytti Jumalan tahdon, hänen jälkeensä ei enää tule ketään, joka aloittaisi uuden aikakauden pelas­tushistoriassa. Koko helluntain jälkeinen aika on lopun aikaa: sovitus on jo tehty, nyt vain odotetaan Jumalan tuomion täytäntöönpanoa (Apt 2:17, Hepr 1:1, 1 Joh 2:18). Paavali puhuu myös "viimeisistä ajoista" (1 Tim 4:1, 2 Tim 3:1), jolla hän tarkoittaa Kristuksen paluuta edeltäviä viimeisiä aikoja. Emme osaa asettaa mitään selvää rajaa sille, milloin "viimeiset ajat" alkavat. Kristityn tulee olla koko ajan valmis kohtaa­maan Jeesuksen toinen tuleminen (jae 13).

Pietari sanoo, että uskomme Kristuksen kautta (jae 21). Kristus synnyttää meissä uskon. Vain Kristuksen työn kautta, avulla, voimme uskoa:

"Jumala on siis avannut pakanoillekin tien kääntymykseen ja elämään."
(Apt. 11:18)

"Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen."
(Room 11:36)

Vain usko voi antaa aidon, pitävän toivon (jae 21).

Herran sana pysyy iäti – 1 Piet 1:22-25

Jotkut raamatuntutkijat ajattelevat, että Ensimmäinen Pietarin kirje ei olekaan aito kirje, vaan kirjoitettu saarna, joka on pidetty kastejumalanpalveluksessa. He ajattele­vat, että kaste suoritettiin 1 Piet 1:21:n ja 22:n välissä. Tähän asti sanottu olisi siis puhetta kastamattomille ja tästä eteenpäin juuri kastetuille (vertaa jae 23 ja 1 Piet 2:2).

Piispa Bo Giertz muistuttaa, että oikein ymmärrettynä kaste ei ole vain menneisyyt­tä, vaan jokapäiväistä uskonelämää. Jakeessa 23 on kreikassa perfekti, joka tarkoit­taa jatkuvaa tekemistä. Kasteen pitäisi olla meille jatkuvasti ajankohtainen asia; joka päivä pitäisi palata kasteen armoon. Siksi ei välttämättä tarvitse ajatella, että Ensim­mäinen Pietarin kirje olisi kirjoitettu äskenkastetuille.

Kristittyjen keskinäinen rakkaus (jae 22) voi perustua vain Kristuksen uudesti syn­nyt­tävälle rakkaudelle (jae 24, Joh 13:34-35, 1 Tess 4:9-10).

Huomaa, että puhdistamisen välineenä ei ole vesi, vaan Jumalan sana (jae 23, 1 Kor 6:11).

Raamatussa totuus (jae 22) on aina jotakin, joka pitää tehdä. Se ei ole vain tietoa, vaan myös toimintaa.

Jumalan Sana on elävä ja pysyvä (jae 23, Matt 24:35). Jumalan Sanan elävyys tar­koittaa sitä, että siinä on voima toteuttaa se, mitä se lupaa:

"Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
(Luuk. 1:37)

Jakeissa 24-25 on lainaus Jes 40:6-8:sta. Jakeessa 9 Jesajalla on lupaus: "Teidän Jumalanne tulee." Pietarilla sitä vastaa: "Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu." Raamatussa kohtaamme elävän Jumalan.