Tämä on yksi Matteuksen evankeliumin Jeesuksen puheiden kokoelmista. Pisin ja tunnetuin niistä on Vuorisaarna (luvut 5-7). Matteus on nimenomaan koonnut tämän luvun vertaukset yhteen. Niitä ei suinkaan ole pidetty yhdessä tilanteessa – tai jos on pidetty, on Matteus ainakin ryhmitellyt kertomuksia uudelleen, sillä jakeissa 10-23 on pelkästään opetuslapsille kerrottuja Jeesuksen opetuksia ja jakeesta 24 eteenpäin Jeesus jälleen puhuu kansanjoukoille, kuten jakeissa 1-9:nkin.

Luvussa on seitsemän vertausta Jumalan valtakunnasta ja kahdeksantena vertauksena voidaan pitää jaetta 52. Neljä näistä vertauksista on vain Matteuksella, kolme löytyy muiltakin synoptikoilta eli Markukselta ja/tai Luukkaalta.
Synoptisissa evankeliumeissa (Matteus, Markus ja Luukas) on kaikkiaan noin 30 vertausta. Johanneksen evankeliumissa ei ole yhtään varsinaista vertausta.

Vertaus on kreikaksi ”barabole”, joka tulee sanoista ”para”: olla lähellä ja ”ballee”: heittää, asettaa. Vertauksen voisi siis suomentaa ”kirjaimellisesti”: viereen asetettu. Vertaus asettaa hengellisen totuuden maallisen tapahtuman rinnalle. Jeesus oli taitava ottamaan arkielämästä esimerkkejä, jotka opettivat kuulijoille hengellisiä totuuksia. Näin tämän päivän raamatunselittäjienkin pitäisi tehdä, mutta se on hyvin vaikea taito.

Kylväjävertaus – Matt 13:1-9

Istuminen (jakeet 1 ja 2) oli merkki opettamisesta (samoin Vuorisaarnan alussa, Matt 5:1). Kansaa oli paljon koolla ja Jeesus meni veneeseen, josta puhuttu oli hyvin kuultavissa rannalla (jae 2).

Kylväjävertauksen selitys on jakeissa 18-23, joten käsittelemme vertauksen opetusta vasta niiden jakeiden kohdalla.

Joskus selittäminen voi tehdä selkeästä epäselvän. Keski-Pohjanmaalla oli syvästi Raamattunsa tunteva pyhäkoulunopettaja, jolla kuitenkin oli joskus taipumus puhua lapsille liian syvällisiä. Kerran hän kysyi selityksensä jälkeen, ymmärsivätkö pyhäkoululaiset. Yksi heistä vastasi: ”Kyllä me siihen asti ymmärrettiin, kunnes sinä selitit!”

Olisi mielenkiintoista tietää, miten liberaalit raamatunselittäjät olisivat selittäneet tätä vertausta, jos Jeesuksen omaa selitystä ei olisi. Yksi esimerkki yltiöliberalismin ylilyönneistä oli Johanneksen evankeliumin ajoittaminen vasta noin vuoteen 150 jKr. Tämä teoria tuli mahdottomaksi, kun löydettiin hyvin varhainen papyrys, jossa oli katkelma Johanneksen evankeliumista. Papyrys ajoitetaan noin vuoteen 120 jKr.

Keniassa käydessäni kuulin, että maissi saattaa antaa jopa 600-kertaisen sadon, mutta se onkin kuuluisa satoisuudestaan. Normaalisti viljoilla satakertainen sato ei ole mahdollinen.

Jae 9 muistuttaa meitä siitä, että kuuleminen ja kuunteleminen ovat kaksi eri asiaa. Lisäksi tulee muistaa, että Raamatun opetukset aukeavat syvimmällä tavalla vasta, kun ne tahdotaan elää todeksi, panna käytäntöön omassa elämässä (vertaa 5 Moos 29:28, Joh 7:17).

Vertausten tarkoitus – Matt 13:10-17

Nyt ollaan eri tilanteessa kuin edelläkerrotuissa jakeissa. Opetuslapset tulevat Jeesuksen luo (jae 10). Opetuslapset eivät kysy vertauksen selitystä, vaan sitä, miksi Jeesus puhuu niin ”salatulla tavalla” (jae 10). Ilmeisesti he ajattelivat, etteivät kuulijat ymmärtäneet Jeesuksen vertausta – ehkä he eivät itsekään sitä ymmärtäneet.

Jeesus sanoo, että kansa oli saanut tilaisuutensa, mutta ei ollut ottanut siitä vaarin (vertaa jae 34, katso myös Mark 4:33-34). Tämän jälkeen Jeesus puhui vain vertauksin kansalle. Kun sanaa ei otettu vastaan, se lopulta vain paadutti (vertaa jae 12, sama ajatus on vielä toistamiseen Matteuksella: Matt 25:29, katso myös Sananl 9:9, jossa samaa lainalaisuutta sovelletaan viisauteen).

1990-luvun alun Suomen talouden hullujen vuosien yhdeksi ”keulakuvaksi” muodostunutta Pentti Kouria haastateltiin televisiossa. Kun häneltä kysyttiin, millaisena hän näkee tulevaisuuden, hän vastasi: ”Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät!” Tämä talouselämän lainalaisuus pitää paikkansa myös hengellisessä elämässä: jos ei ole mitään, sen varaan ei synny mitään kasvuakaan. Mutta jolla on usko Jeesukseen, Jumalan armosta se saa kasvaa.

"Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus: -- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä."
(Matt. 13:14-15)

Näissä jakeissa 14-15 on lainaus Jes 6:9-10:stä. Jesajankaan sanoma ei saanut aikaan vastakaikua kansassa, vaan sekin koitui yhä syvemmäksi paatumukseksi. Nämä Jeesuksen suorastaan lohduttomat sanat olivat samalla tilannearvio sekä ennustus tulevasta: Israelin kansa ei ottaisi vastaan Jumalan lähettämää Messiasta – siksi se tulisi hengellisesti yhä köyhemmäksi.

Jeesus on Vanhan testamentin ennustusten täyttymys (jakeet 16-17). Jakeessa 11 on evankeliumeissa ainoan kerran sana ”salaisuus”, kreikaksi ”mysteerion”. Se tarkoitti jotakin salattua, joka aikanaan paljastuisi. Nyt oli tullut tuon paljastumisen aika, kuten jakeessa 16 sanotaan:

"Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat!"

Kylväjävertauksen selitys – Matt 13:18-23

Kuten usein muulloinkin, Raamatun ennustuksilla ja Jeesuksen vertauksilla on tavallaan useampia selityksiä, täyttymyksiä. Voidaan katsoa, mitä Jeesuksen vertaus merkitsi hänen omana aikanaan. Mutta sillä on merkitys myös kaikille ajoille hänen jälkeensä. Kylväjä voi siis toisaalta olla Jeesus, toisaalta kirkko tai yksityinen kristitty – toki silloinkin perimmäinen kylväjä, sanoman antaja on Jeesus.

Evankeliumi, sanoma Jumalan pelastustyöstä, kohtaa neljänlaisia vastaanottajia. Toisaalta voi olla niin, että sama ihminen on useammanlaista ”maaperää” elämänsä eri aikoina – voipa joku olla jopa kaikkia neljää.

Israelissa peltomaata oli vähän, siksi kaikki mahdolliset maapalat kylvettiin. Tämä kylväjä ei siis ollut sen ajan oloissa mitenkään erityisen tuhlailevainen.

Peltojen halki (jae 19) kulki polkuja, jonne siemen saattoi päätyä. Paikka paikoin maata oli vain vähän kallion päällä (jae 20), mutta sitä oli mahdoton nähdä, vain kokemus ajan myötä kertoi, missä juurille ei riittänyt maata.

Orjantappurat ja ohdakkeet (jae 22) mainitaan jo syntiinlankeemuskertomuksen yhteydessä maanviljelijän vastustajina (1 Moos 3:18). Tuntuu, että hyvinvoinnin lisääntyessä erilaiset Jumalaa vastustavat voimat lisääntyvät ja vahvistuvat Jumalan siunauksia nopeammin.

Hyvään maahan (jae 23) kylvetty sana tuotti erilaisen sadon. Paavali kuvaa samaa vertauksella seurakunnasta ja ihmisruumiista (1 Kor 12:12-31): ihmisruumiissa (=kirkossa) on erilaisia tehtäviä, mutta ne kaikki ovat tarpeellisia. Mutta liian helposti me alamme kadehtia niitä, jotka saavat tuottaa ”suuremman sadon Jumalan valtakuntaan”. Jumala kysyy meiltä uskollisuutta omalla paikallamme. Meidän tulee tuottaa se sato, jonka Jumala on meidän tehtäväksemme antanut, ei jotain muuta satoa.

Jae 23 muistuttaa meitä siitä, että evankeliumia tulee viedä eteenpäin. Sen tulee tuottaa satoa tänäkin aikana.

Vehnä ja rikkavilja – Matt 13:24-30

Kylväjävertausta lukuun ottamatta kaikki muut kuusi Jumalan valtakunnasta opettavaa vertausta tässä luvussa alkavat sanoilla ”Taivasten valtakunta on …” (jae 24 – Kirkkoraamattu-1938; tässä jälleen Kirkkoraamattu-1992 on käännöksessään muuttanut alkuperäistä tekstiä niin, että tämän huomaaminen on tullut vaikeammaksi).

Vehnä ja rikkavilja -vertaus on vain Matteuksen evankeliumissa. Tähänkin vertaukseen Jeesus antaa selityksen (jakeet 36-43). Tarkastelemme vertauksen hengellisiä opetuksia vasta siinä yhteydessä.

Rooman laissa oli kielletty toisen pellon pilaaminen (jae 25).

Aluksi kasvit muistuttivat toisiaan. Yleensä ajatellaan, että rikkakasvi olisi ollut luste. Se erosi vehnästä vasta myöhemmin. Suomessa voitaisiin vertauskohdaksi ottaa vaikkapa hukkakaura, joka ei tuota mitään, mutta muistuttaa kauraa.

On sanottu: ”Mihin Jumala rakentaa kirkon, sen viereen Saatana rakentaa kappelin!” (jae 25) Maailmassa ja maailmasta käydään hengellistä taistelua. Valitettavasti joutuu usein näkemään, että paha kasvaa itsestään, sen sijaan hyvästä viljasta pitää pitää hyvää huolta.

Kun kasvien juuret olivat kietoutuneet toisiinsa, olisi rikkaruohon repiminen väkisin merkinnyt myös oikean viljan osittaista tuhoutumista (jae 29).

Jae 30 muistuttaa, että aikojen lopulla on kahtiajako. Polttaminen merkitsee tuhoutumista. Rikkaruohoja käytettiin polttoaineena. Mutta siihen asti hyvä ja paha kulkevat rinnakkain tässä maailmassa.

Sinapinsiemen ja hapate – Matt 13:31-35

Nämä kaksi lyhyttä vertausta puhuvat samasta asiasta: pienestä alusta voi tulla jotain yllättävän suurta. Profeetta Sakarja varoittaa halveksumasta pienten alkujen päivää (Sak 4:10). Vertaus puhuu evankeliumin voimasta: kahdestatoista apostolista on kasvanut miljardien ihmisten kirkko.

Sinapinsiemen oli sen ajan puutarhakasvien siemenistä pienin (jae 32).

Hapate (jae 33) eli taikinajuuri on pala vanhaa taikinaa, joka säästettiin seuraavan taikinan nostattamiseksi ja hapattamiseksi. Taikina oli valtavan suuri, kolme vakallista on noin 36 litraa jauhoja (jae 33)

Nyt Matteus toteaa, että tämän jälkeen Jeesus puhui vain vertauksin (jae 34). Kun kansa ei halunnut ottaa Jumalan sanomaa vastaan, se ei tulisi ymmärtämään Jumalan salaisuuksia (jae 35).

Jakeessa 35 on lainaus Ps 78:2:sta, joka on Asafin psalmi. Asaf oli näkijä (2 Aikak 29:30), joka oli toinen nimitys profeetalle.

Rikkaviljavertauksen selitys – Matt 13:36-43

Opetuslapset eivät teeskennelleet ymmärtäneensä (jae 36). Jeesuskin halusi, että he ymmärtäisivät hänen opetuksensa (jae 51).

Jae 42 puhuu selkeästi iankaikkisesta kadotuksesta. Erilaiset ”kaikki pelastuvat” –opit nousevat jostakin muualta kuin Raamatun opetuksista. Niitä on ollut kautta kirkon historian ja aina ne on tuomittu harhaopeiksi. Kertomus korostaa myös kahtiajakoa: on vain kaksi lajia, vain kaksi päämäärää.

Aarre ja helmi – Matt 13:44-46

Kolme viimeistä vertausta Jeesus kertoo pelkästään opetuslapsilleen (vertaa jae 36). Ne ovat vain Matteuksen evankeliumissa. Kaksi ensimmäistä vertausta puhuvat siitä, kuinka Jumalan valtakunta on kalliimpi kuin kaikki muu.

Jälleen on hyvä muistaa, että vertauksilla on yleensä vain yksi tähtäyspiste; ne haluavat opettaa yhden asian. Niinpä vertaukset aarteesta ja helmestä eivät puhu siitä, että Jumalan valtakunnan voisi ostaa.

Lisäksi on hyvä huomata, että pellolla työskennelleen palkkatyöläisen menettely ei ollut moraalisesti oikein: hän salasi löytämänsä aarteen isännältään ja osti pellon kertomatta sen todellista arvoa. Mutta nyt ei olekaan kyse kristinuskon talouseettisistä periaatteista, vaan Jumalan valtakunnan äärettömästä arvosta.

Ensimmäisessä vertauksessa on kysymys ”sattumanvaraisesta” löytämisestä, toisessa kyseessä on aktiivinen etsijä. Jumalan valtakuntakin voi löytyä molemmilla tavoilla.

Nuotta – Matt 13:47-50

Moni ihminen ajattelee, että Jumala on ongella kansojen meressä. Viisas kala osaa välttää ongenkoukun. Mutta aikojen lopulla kansojen mereen heitetään nuotta, joka kokoaa kaikki kalat. Yksikään ihminen ei pääse sitä pakoon. Sitten seuraa kalojen lajittelu, jako kahteen.

Jälleen Jeesus puhuu iankaikkisesta kadotuksesta (jae 50). Jeesus puhuu siitä yli 40 kertaa evankeliumikirjoissa. Se ei siis ole jokin vähäpätöinen sivujuonne kristinuskossa.

Uutta ja vanhaa – Matt 13:51-52

Usko ei ole pelkästään tiedon ja ymmärtämisen asia, mutta se on myös sitä. Pelkkä tunne tai ”henki” johtaa hyvin pian opillisiin ongelmiin.

Vanhan ja uuden liiton välillä on yhteys. Mutta se ei avautunut monillekaan juutalaisille Jeesuksen ja apostolien aikana. Ehkä paras esimerkki jakeen 52 toteutumisesta on apostoli Paavali, joka oli syvästi Vanhaa testamenttia tunteva, mutta joka osaisi yhdistää siihen Jeesuksessa tulleen evankeliumin:

"Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa."
(Matt. 13:52)

Käynti kotikaupungissa – Matt 13:53-58

Tämä kertomus on viimeinen maininta Jeesuksen opetuksesta synagogassa. Kyse on Jeesuksen lapsuuden kotikaupungista eli Nasaretista (Matt 2:23). Kotikaupungin ihmiset eivät pystyneet unohtamaan, että Jeesus oli vain yksi heistä - rakentajan poika. Siksi edes voimallinen opetus ja muualla tehdyistä ihmeistä kiirinyt tieto ei saanut heitä uskomaan. Meidänkin on joskus hyvä kysyä: ”Mitä puhuttiin?” eikä ”Kuka puhui?”

Joosefia ei mainita nimeltä, ilmeisesti hän oli kuollut jo ennen Jeesuksen julkisen toiminnan alkua (vertaa Matt 12:46).

Roomalais-katolinen kirkko opettaa, että Jeesuksen veljet ja sisaret olivat joko Joosefin lapsia hänen aiemmasta avioliitostaan tai Jeesuksen serkkuja. Paavali kutsuu Jaakobia (jae 55) ”Herran veljeksi” (Gal 1:19). Luonnollisin selitys on, että Joosefille ja Marialle syntyi lapsia Jeesuksen jälkeen. Sisaria oli kolme tai enemmän, kun puhutaan ”kaikista” (jae 56).

Markus kertoo muutamista Jeesuksen kotikaupungissaan tekemistä ihmeistä (Mark 6:5). Ihmeet ilman uskoa olisivat lopulta olleet turhia, siksi Jeesus ei tahtonut niitä tehdä (jae 58).