Jumalan valtakunta tulee – Mark 9:1

"Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan."
(jae 1)

Tätä jaetta voisi jopa sanoa liberaaliteologian perusjakeeksi. Moni raamatuntutkija on todennut: ”Jeesus erehtyi paluunsa suhteen. Hän odotti toista tulemustaan muutaman vuoden kuluttua kuolemastaan. Kun näin ei käynytkään, kirkko joutui selittämään hänen viipymistään.”

Erehtyikö Jeesus? Joutuiko kirkko puolustelemaan hänen virhettään? Jos kirkko olisi kokenut Jeesuksen erehtyneen, eikö helpoin ratkaisu olisi ollut unohtaa koko asia? Miksi evankelistat olisivat kirjoittaneet jotakin, jonka he tiesivät ”vääräksi”?

On syytä huomata, että jo Uuden testamentin kirjoittajat, joista osa kirjoitti ennen Markusta, varoittivat lukijoitaan liian pikaisesta Jeesuksen paluun odottamisesta:

"Me pyydämme, veljet, ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä. Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."
(2 Tess 2:1-4)

"Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät."
(2 Piet 3:9)

Etsiessämme ratkaisua tähän vaikean raamatunjakeen tulkintaan on taas kerran syytä katsoa, miten muut evankelistat kirjoittivat saman kertomuksen. Matteuksella on: ”…näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana” (Matt 16:28). Luukkaalla on: ”…ennen kuin näkevät Jumalan valtakunnan” (Luuk 9:27).

Kaikilla kolmella synoptikolla tätä jaetta seuraa kertomus Kirkastusvuoren tapahtumista. Voisiko Jeesus tarkoittaa sitä, mitä tapahtui viikon (jae 2) kuluttua? Näin on moni raamatuntutkija ajatellut. Tulkintaan liittyy kuitenkin vakava ongelma: miksi Jeesus puhuisi näin vakavasti viikon kuluttua tapahtuvista asioista. Tuskinpa kukaan Jeesuksen seuraajista ehti kuolla tuolla välillä.

Se, ettei Jeesuskaan tiennyt toisen tulemuksensa ajankohtaa (Mark 13:32: "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä."), sotii sitä vastaan, että Jeesus tarkoittaisi tässä toista tulemustaan.

Näiden kahden tulkinnan lisäksi on ehdotettu, että Jeesus tarkoitti:
1. Pääsiäistä, jolloin Jeesuksen ylösnousemus osoitti hänen voimansa kuoleman vallan yli (katso Room 1:4, 2 Kor 13:4).
2. Jeesuksen taivaaseenastumista (=helatorstaita), jolloin paljastui Jeesuksen todellinen valtakunta: taivas.
3. Helluntaita, seurakunnan syntymistä maan päälle.

Ilmeisesti avainsana on ”voimassaan”. Jumalan valtakunta tuli lähelle, ihmisten keskelle, Jeesuksessa (Luuk 17:20-21), mutta silloin se tuli puettuna alhaiseen ja nöyrään asuun. Kerran se tulee voimassaan, sillä valtavuudella, joka sillä todella on. Siksi ajattelen, että tässäkin on kysymys ennustuksesta, jolla ei ole vain yhtä, vaan useampia täyttymyksiä. Kerta kerralta täyttymykset syvenevät ja tulevat lähemmäs viimeistä, lopullista täyttymystä.

Kirkastusvuorella kolme opetuslasta saivat hetken maistaa Jumalan valtakuntaa voimassaan. Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseenastuminen veivät ennustuksen toteutumista askeleen eteenpäin. Seurakunta on vastustuksesta huolimatta onnistunut viemään Jumalan valtakuntaa eteenpäin. Lopulta Jeesuksen palatessa toisen kerran Jumalan valtakunta tulee vastaansanomattomalla voimalla kaikille tiettäväksi (Mark 13:26-27).

Kirkastusvuorella – Mark 9:2-10

Jakeessa 2 on Markukselle poikkeuksellisen tarkka ajanmääritys (vertaa Mark 14:1, 16:2). Jukka Thurénilla on mielenkiintoinen selitys tälle: Pietari halusi liittää yhteen kaksi juutalaista suurta juhlaa; lehtimajanjuhlan (jae 5) ja kuutta päivää aiemmin vietettävän suuren sovituspäivän (3 Moos 23:27; seitsemännen kuukauden kymmenes päivä oli suuri sovituspäivä ja 3 Moos 23:34; seitsemännen kuukauden viidestoista päivä oli lehtimajanjuhla). Jos Thurénin tulkinta on oikein, Pietarin tunnustus: Jeesus on Messias (Mark 8:27-30) tapahtui suurena sovituspäivänä.

Kuutta päivää on selitetty myös sillä, että Mooseskin odotti kuusi päivää ja vasta sitten nousi kirkkaan pilven sisään Jumalan luo saamaan laintauluja (2 Moos 24:16).

Pietari, Jaakob ja Johannes muodostivat opetuslapsijoukossa ”sisäpiirin”, joka sai olla läsnä Jairoksen tyttären parantamisessa (Mark 5:37) ja Getsemanessa lähempänä Jeesusta kuin muut opetuslapset (Mark 14:33).

Kristillisessä traditiossa on kaksi ehdotusta Kirkastusvuoreksi. Kirkkoisä Origenes ehdotti Galileassa sijaitseva 560 metriä korkeaa Tabor-vuorta Kirkastusvuoreksi. Todennäköisempi vaihtoehto on 2739 metriä korkea Hermon-vuori, jonka juurella Filippoksen Kesarea (Mark 8:27) sijaitsi.

Jakeessa 2 on passiivi - muuttui - joka kuvaa Jumalan tekoa, Jumalan toimintaa. Hän muutti Jeesuksen ulkomuodon. Hän kirkasti Jeesuksen (vertaa 2 Piet 1:16-17).

Puhe vaatteenvalkaisijasta (jae 3) todistaa kertomuksen aitoudesta ja liittymisestä suulliseen perimätietoon. Samaan suuntaan viittaa myös jae 6.

Mooseksen oltua Jumalan luona laintauluja saamassa hänenkin kasvonsa säteilivät (2 Moos 34:29-35, 2 Kor 3:12-18, katso myös Ilm 1:12-15).

Juutalaiset odottivat Elian paluuta (jakeet 11-13). Mooseskin oli ennustanut, että aikojen lopulla (=messiaanisena aikana) Jumala antaa Israelille hänen kaltaisensa profeetan (5 Moos 18:15,18). Tuohon ennustukseen liittyi kehotus kuulla häntä (vertaa jae 7). Molempien lähtö tästä elämästä oli ollut poikkeuksellinen. Jumala hautasi Mooseksen (5 Moos 34:6) ja otti Elian taivaaseen hänen näkemättä kuolemaa (2 Kun 2:11).

Mooses edusti lakia ja Elia profeettoja. Jeesus täytti koko Vanhan testamentin ennustukset Messiaasta (Luuk 24:27).

"Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä" (jae 5) Markus toteaa jakeessa 6, että Pietari ”puhui pehmeitä”. Eräs raamatuntutkija toteaa, että tämän voisi kääntää kansanomaisesti: ”Sattuipas hyvin, että satuimme olemaan täällä.” Mutta kysymys oli tietysti Jumalan johdatuksesta.

Luukas kertoo, että vuorella keskusteltiin Jeesuksen kuolemasta (Luuk 9:31). Samaan viittaa Markuskin peitetysti jakeissa 9 ja 10.

Rabbit opettivat Jes 25:6-10:een liittyen, että lopun aikoina olisi mahdollista nähdä Jumala. Pietari, Jaakob ja Johannes saivat nähdä Jeesuksen hänen jumalallisessa kirkkaudessaan ja kuulla Jumalan puhuvan (jae 7). Jumalan sana Jeesuksesta: ”Tämä on minun rakas Poikani” kuultiin jo Jordanilla, Johannes Kastajan kastettua Jeesuksen (Mark 1:11).

Pilvi (jae 7) oli Jumalan läsnäolon merkki (2 Moos 13:21-22, 24:15-18, 40:34-38, 1 Kun 8:10-11).

Jeesus jälleen kerran kieltää kertomasta tapahtuneesta (jae 9, vertaa Mark 1:34,44, 3:12, 5:43, 7:36, 8:26,30), mutta nyt ensimmäisen kerran kielto on ehdollinen: Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen jälkeen sen saa kertoa. Eli tämä vahvistaa aiemmista kielloista syntyneen selityksen: Jeesus halusi ensin näyttää, millainen Messias hän on ja vasta sitten häntä sai kutsua Messiaaksi.

Jeesus puhuu kuolemastaan ja ylösnousemisestaan toisen kerran viikon sisällä (jae 9, Mark 8:31). Tällä kertaa ei synny vastustusta, mutta vieläkään opetuslapset eivät ymmärtäneet, mistä Jeesus puhui.

Meille tämän päivän kristityille jakeen 8 loppu on tärkeä. ”Yksin Jeesus” on tärkeämpi kuin hengelliset huippuhetket. ”Yksin Jeesus” on tärkeämpi kuin Mooseksen välittämä laki. ”Yksin Jeesus” on tärkeämpää kuin kaikki Elian tekemät ihmeet. Aito kristillinen usko sitoutuu ja perustuu yksin Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä.

Toki hengellisillä kokemuksillakin on merkityksensä - Pietari muisti Kirkastusvuoren tapahtumat yli 30 vuotta myöhemmin, 2 Piet 1:16-17 - mutta niistä ei saa - eikä voi - tulla uskon perustusta.

Entä Elia? Mark 9:11-13

Jakeessa 11 on ”kätkettynä” kolmen opetuslapsen uskontunnustus: ”Jos sinä olet Messias - kuten äsken Kirkastusvuorella näimme - eikö Elian olisi jo pitänyt tulla?” Juutalaiset odottivat Elian tulevan valmistamaan tietä Messiaalle (Mal 3:23-24).

Jeesuksen vastaus on osin vaikeasti ymmärrettävä. Jos Elia tulee ja panee kaiken kohdalleen - ennustusten mukaan - miksi Messiasta ei sittenkään oteta vastaan? Eikö Elia onnistukaan valmistustyössään (jae 12)?

Meillä tämän ajan ihmisillä on helposti ajatusmalli, että profeetta onnistuu vain, jos häntä kuullaan ja tehdään hänen opetustensa mukaan. Kyllä Johannes Kastajallakin oli kuulijoita, mutta myös hänen hylkääjiensä kohdalla tapahtui jotakin: he valmistuivat Jumalan tuomittaviksi (vertaa Luuk 3:7-20 ja Jes 55:10-11).

Jeesus toteaakin, että Johannes Kastaja valmisti Jeesuksen tietä myös elämänsä esimerkillä: häntä ei otettu vastaan ja hän sai kärsiä marttyyrikuoleman (Mark 6:17-29). Sama tie odotti Jeesusta.

Markus ei kerro, ketä puhe Eliasta tarkoitti, mutta jokainen lukija ymmärsi, että puhuttiin Johannes Kastajasta (vertaa Matt 17:12-13, Luuk 1:17).

Vanhasta testamentista löytyy useita ennustuksia Messiaan kärsimisestä (jae 12, erityisesti Jes 53), mutta ei suoranaista ennustusta toisen Elian kärsimisestä. Ilmeisesti kysymys onkin ensimmäisen Elian elämän antamasta esimerkistä: jumalaton Isebel vainosi häntä ja tahtoi murhata hänet (1 Kun 19:1-10). Johannes Kastajan vainoaja oli Herodes Antipas.

Isä ja poika saavat avun – Mark 9:14-29

Sen jälkeen, kun Pietari tunnusti Jeesuksen Messiaaksi (Mark 8:27-30) ei Markuksella ole kuin kaksi parantamiskertomusta ja niihin molempiin liittyy vahvasti uskon näkökulma (toinen parantamiskertomus Mark 10:46-52). Tämä on samalla Markuksen evankeliumin viimeinen kertomus pahan hengen karkottamisesta (katso Mark 1:21-28, 5:1-20, 7:24-30). Pietarin tunnustuksen jälkeen ei enää ”tarvita” ihmeitä kertomaan, kuka Jeesus on. Siitä eteenpäin Markus syventää lukijoiden käsitystä siitä, millainen Messias Jeesus on.

Kertomus on silminnäkijän kertoma. Matteuksen (Matt 17:14-20) ja Luukkaan (Luuk 9:37-42) kertomukset ovat jo ”sivistyneempiä”. Tapahtumat sijoittuvat Kirkastusvuoren tapahtumien seuraavaan päivään (Luuk 9:37).

Opetuslasten epäonnistuminen soi Jeesuksen vastustajille mahdollisuuden hyökätä myös Jeesusta vastaan (jae 14). Näinhän käy usein tänäänkin: Jeesus joutuu kantamaan myös seuraajiensa epäonnistumisten seuraukset.

Jakeessa 19 on salatusti mainittu Jeesuksen ennaltaoleminen eli pre-eksistenssi (vertaa Joh 1:11: "Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan."ja Fil 2:5-11). Jeesus oli ”vain käymässä taivaasta ” täällä vajavaisuuden maailmassa (Ps 78:8, Hes 2:3-7):

"Mutta tällä kansalla on tottelematon ja kapinallinen sydän. Kaikki ovat luopuneet minusta ja lähteneet omille teilleen."
(Jer 5:23)

Ilmeisesti Jeesus vetäytyi syrjään kansanjoukon huomion keskipisteestä (jakeet 19-20, 25). Jeesus ei halunnut julkisuutta, siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä (Mark 1:45).

Paha henki haluaa pahaa isännälleen, kantajalleen (jae 22).

Jeesuksen sanaa jakeessa 23 ei pidä nähdä vaatimuksena: ”Jos sinulla olisi uskoa, sinä pystyisit mihin tahansa”, vaan lupauksena: pieneenkin uskoon sisältyy rajattomat mahdollisuudet, koska pieninkin usko omistaa Jumalan ja hänen mahdollisuutensa (vertaa Mark 10:7 ja Matt 17:19-20 sekä Luuk 17:6: sinapinsiemenen verran uskoa).

Jopa kuuron hengen (jae 25) oli kuultava Jeesusta.

Pahat henget voivat myös palata, jos niiden tilalle ei asetu ”uutta isäntää”: hengellisillä tyhjiöillä on taipumus täyttyä (vertaa Matt 12:43-35).

Jakeissa 26 ja 27 ”ennakoidaan” ylösnousemusta: aikojen lopulla Jeesus herättää omansa kuoleman unesta.

Opetuslasten kysymyksen (jae 28) taustalla voi olla myös ajatus: ”Miksi me emme nyt onnistuneet?” Olivathan he ajaneet pahoja henkiä ulos, kun Jeesus oli lähettänyt heidät pareittain julistamaan evankeliumia (Mark 6:7-13).

Ehkä he olivat unohtaneet, ettei yhden taistelun voittaminen merkinnyt koko sodan voittamista. Kristitty ei saa tulla omahyväiseksi ja unohtaa, että voima hengellisiin voittoihin tulee yksin Jumalalta. Tähän voisi viitata Jeesuksen sana rukouksesta (jae 29): on pidettävä yhteys Jumalaan kunnossa.

Jakeessa 29 on osassa käsikirjoituksia pelkkä rukous, osassa mainitaan sekä rukous että paasto. Kristillisessä hartauselämässä nämä kaksi ovat kuuluneet yhteen. Toisaalta molemmat tähtäävät samaan: rukous on avoimmuutta Jumalan toiminnalle ja paasto on tyhjentymistä omista ajatuksista (katso Esra 8:23, Dan 9:3, Luuk 2:37, Apt 13:3, 14:23). Valitettavasti paastosta tulee usein oman hengellisyyden korostusta, Jumalalle kelpaavaksi tarkoitettu teko.

Toinen kärsimysilmoitus – Mark 9:30-32

Pietarin tunnustuksen jälkeen Jeesus halusi keskittyä opetuslasten opettamiseen. Markus antaa kyllä sangen synkän kuvan: opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen puheita eivätkä edes uskaltaneet kysyä (jae 32). Opetuslasten pelko kysyä Jeesukselta liittynee siihen, että he alkoivat ymmärtää, kenen seurassa he olivat. Jeesus ei ollut vain suuri opettaja, vaan jotakin paljon enemmän.

Jeesuksen kärsivän Herran palvelijan tien ymmärtäminen oli vaikeaa opetuslapsille, mutta se oli välttämätöntä (jae 32). Meidänkin ajatteluumme tunkee kovin helposti kunnian teologia. Olemme usein kuin psalmin 119 rukoilija: ”Jumala, älä jätä minua sortajaini armoille” (jae 121). Mutta Jeesus näki Jumalan tien olevan päinvastaisen: hänet annettaisiin sortajien käsiin (jae 31).

Työ Galileassa oli ohi (jae 30), matka kohti Jerusalemia ja kärsimystä oli alkamassa (jae 31, Mark 10:32-34).

Kuka on suurin? Mark 9:33-37

Jakeet 33-50 sisältävät Jeesuksen lyhyitä opetuspuheita kristittynä vaeltamisesta. Ilmeisesti niitä ei ole pidetty peräjälkeen vaan Markus on koonnut ne yhteen.

Vuorilta laskeutui kapeita teitä alas Kapernaumiin. Opetuslapset kulkivat jonossa Jeesuksen jäljessä. Jeesus ei kuullut takana käytyä keskustelua, mutta silti hän tiesi, mistä oli keskusteltu, koska osasi vastata opetuslasten kysymykseen, jota ei oltu sanottu ääneen (jae 34).

Kapernaumista tuli Jeesuksen julkisen toiminnan ajan kotikaupunki (jae 33, vertaa Mark 2:1). Koti (jae 33) tarkoittanee Pietarin ja Andreaksen kotia (Mark 1:29). Istuutuminen (jae 35) on merkki siitä, että opetus, joka seuraa, on erityisen tärkeä (vertaa Matt 5:1, Luuk 5:3, Joh 8:2). Lainopettajat istuivat Mooseksen istuimella: he opettivat istualtaan (Matt 23:2).

Jeesus - kuten opetuslapsetkin (jae 33) - puhui siitä, kuka on suuri tai pieni Jumalan valtakunnassa, mutta silti he eivät puhuneet samasta asiasta. Opetuslasten ajattelua hallitsi ajatus maanpäällisestä valtakunnasta, uudesta Israelista. Opetuslasten itsekeskeisyyttä korostaa, että he väittelivät siitä, kuka heistä olisi suurin Jumalan valtakunnassa. He ajattelivat olevansa ensimmäisiä Jumalan valtakunnassa. Lapsen asema tuon ajan yhteiskunnassa oli aivan toinen kuin tänään. Lapsi oli rasite, hänestä piti pitää huolta. Juutalaisuudessa lapsien asema oli parempi, koska lapsi nähtiin Jumalan lahjana.

Jeesuksen ajatus on selkeä: kuka haluaa palvella ja pitää huolta heikoista, on suurin (jae 37). Suuruus on sitä, että antaa Jumalan tehdä työtään itsensä kautta. Suuruus löytyy itsensä poispanemisesta. Kun meistä tulee pieniä, Jumalasta voi tulla suuri. Suhde heikkoihin paljastaa ihmisen sisimmän. Jos siellä on vallassa Jeesus, suhtautuminen on toinen kuin jos valtaa pitää itsekäs ihmisluonto.

Vieras henkienmanaaja – Mark 9:38-41

Vain kerran Markuksen evankeliumissa apostoli Johannes toimii opetuslapsijoukon ”puhemiehenä” (jae 38). Valitettavasti uusi käännös on poistanut jakeesta 38 ”ei seuraa meitä”-sanonnan ja korvannut sen muodolla "ei kuulu meihin". Johannes oli huolissaan siitä, ettei mies seurannut heitä, opetuslapsia. Tällä henkienmanaajalla kysymys Jeesuksen seuraamisesta oli painunut taka-alalle. Lienee mahdotonta tehdä hyvää Jeesuksen nimessä, jos ei ole oikeaa suhdetta Jeesukseen (vertaa Skeuksen pojat, Apt 19:13-16, katso myös Apt 4:10-12).

100-luvulla jKr. juutalaisuuden johto kielsi Jeesuksen nimen käyttämisen loitsuissa. Ilmeisesti oli niitä juutalaisia henkienmanaajia, jotka halusivat hyödyntää Jeesuksen nimeä seuraamatta häntä. Emme valitettavasti tiedä, kuinka siinä onnistuttiin.

Johannesta ja Jaakobia kutsuttiin ”ukkosenjylinän pojiksi” - ilmeisesti heidän suvaitsemattomuutensa ja kiivautensa takia (Mark 3:17, katso myös Luuk 9:51-56). Johanneksella oli vielä pitkä matka kuljettavana, ennen kuin hänestä tuli Jumalan rakkautta julistava apostoli (1 Joh 4:8).

Jakeessa 40 Jeesus korostaa, että puolueettomia ei pidä ajaa ulos kirkosta, vaan sisälle kirkkoon. Kirkossa ei tarvita niinkään ulosheittäjiä kuin sisäänheittäjiä.

Vainojen aikana - jotka olivat jo alkaneet Markuksen kirjoittaessa näitä jakeita - myös kristittyjen auttajia rankaistiin. Pienikin apu saattoi tulla auttajalle kalliiksi. Vaille palkkaa jäänyt auttaja saisi aikanaan palkan Jumalalta (jae 41). Palkan vaatiminen olisi ollut osoitus siitä, että teko tehtiin itselle, itsekkäästi, ei Jumalalle.

Viettelysten vaara – Mark 9:42-50

Kristityn langettaminen pois elämän tieltä (jae 42) merkitsee iankaikkisen elämän vaihtumista iankaikkiseksi kadotukseksi. Niin suuren rikoksen - murhaa suuremman - tekijälle riittää vain kaikkein ankarin rangaistus. Myllynkivi (jae 42) on aasin pyörittämä iso myllynkivi, ei pieni käsikivi, josta kreikassa käytetään eri sanaa kuin tässä käytetty.

Jakeet 43, 45 ja 47 puhuvat siitä, ettei mikään saa olla arvokkaampaa kuin iankaikkinen elämä; mikään ei saa nousta sen esteeksi.

Vuoden 1997 alussa televisiossa oli saksalainen minisarja, joka kertoi häikäilemättömästä liikemiehestä. Hän oli valmis uhraamaan kaiken menestymisensä alttarille: isänsä, äitinsä, vaimonsa, rakastajattarensa, kenet tahansa. Sarjan nimi oli alkuperäisellä kielellä osuva ”Sika”. Tuo mies ja hänen sikamainen käytöksensä ovat kuitenkin muistutus siitä, että maallisia tavoitteita etsittäessä ollaan valmiita tekemään isojakin uhrauksia, eikä niitä pidetä mitenkään outoina. Olemmeko valmiit uhraamaan jotakin saavuttaaksemme iankaikkiset tavoitteet?

Näitä jakeita ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Yhden käden katkaiseminen ei auta: jäähän toinen jäljelle. Yhden silmän repäiseminen ei riitä, kyllä synti tunkeutuu meihin yhdenkin silmän kautta. On muistettava, mitä Jeesus sanoi aiemmin: synti tulee ihmisen sisältä (Mark 7:1-23). Jos haluaa eroon synnistä, on muutettava ihmisen sisintä: on annettava Jeesuksen uudistaa se.

Jakeet 44 ja 46 puuttuvat parhaista kreikankielisistä käsikirjoituksista. Ne ovat syntyneet jakeen 48 kopioina, kun kirjurit ovat yhdistäneet jakeen 48 jakeen 47 lisäksi jakeisiin 43 ja 45, loppuvathan kaikki kolme jaetta samalla tavalla.

Helvetti (jakeet 43, 45 ja 47) tulee heprean sanasta, joka tarkoitti alkuaan Jerusalemin lähellä sijaitsevaa Hinnomin laaksoa (Joos 15:8, 18:16). Juudan jumalattomat kuninkaat Ahab ja Manasse polttivat siellä poikansa uhrina epäjumalille (2 Kun 16:3, 21:6, vertaa Jer 7:32, 19:6). Hurskas kuningas Josia hävitti paikan (2 Kun 23:10). Sen jälkeen sitä käytettiin kaatopaikkana, jossa yleensä paloi tuli.

Jae 48 muistuttaa meitä myös kadotuksen päättymättömyydestä (katso myös Jes 66:24).

Mooseksen laki vaati uhrin suolaamista (jae 49):

"Mausta suolalla jokainen ruokauhrilahjasi. Älä jätä suolaa pois, sillä suola on Jumalan liiton merkki. Uhraa siis suolaa kaikkien uhrilahjojesi mukana."
(3 Moos 2:13)

Ilmeisesti ”lyhyen” jakeen ajatus on: koska uhrit on suolattava, kristitytkin on suolattava ahdistusten tulella. Paavali sanoikin, että meidän on mentävä taivaaseen monen ahdingon kautta (katso myös Fil. 2:17):

"Vaikka minun, kun toimitan teidän uskonne uhripalvelusta, olisi lopuksi uhrattava henkeni, minä iloitsen ja riemuitsen kaikkien teidän kanssanne."
(Fil 2:17)

Suolalla on monta tehtävää. Se säilyttää, se maustaa, mutta myös kirvelee, kun sitä joutuu haavaan. Kristittyjen on oltava maailman suolana (Matt 5:13): säilytettävä maailma pahan hyökkäyksistä huolimatta Jumalan omana, ”maustettava” nykyinenkin maailmanaika Jumalan Sanalla, mutta myös kirveltävä haavoissa, joita synti ihmisiin tekee.

"Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa."
(Matt 5:13)

Jos suola menettää suolaisuutensa; perusominaisuutensa; sen, mistä se tunnetaan, sillä ei enää ole käyttöä. Jos kirkko menettää evankeliumin, jos se ei enää ole Jumalan valtakunnan sanansaattaja, ei sillä ole enää käyttöä.