Jumalan käskyt ja ihmisten säännöt – Mark 7:1-13

Juutalaisten uskonnollinen johto oli lähettänyt edustajiaan tarkkailemaan Jeesusta (jae 1, vertaa Mark 2:18, 3:2, 3:22).

Tällä kertaa aiheen kiistelyyn antoi se, etteivät Jeesuksen opetuslapset noudattaneet juutalaisten rituaalisia, uskonnollisia puhdistautumismenoja (jae 2). Kysymys ei ollut hygieniasta, vaan seremoniallisesta pesemisestä, vedellä vihmomisesta (jae 4). Luuk 11:38 kertoo, ettei Jeesuskaan noudattanut puhdistautumissäädöksiä, mutta ilmeisesti Jeesuksen vastustajien oli helpompi puuttua opetuslasten tekoihin (vertaa Mark 2:18).

Jakeissa 3 ja 4 Markus selittää juutalaisia tapoja pakanataustaisille kuulijoilleen - vertaa myös jae 11.

Jakeessa 3 on kohta, jota on hyvin vaikea kääntää. KR-1992 on kääntänyt: ”…ennen kuin ovat pesseet kätensä, vaikkapa vain tilkkasella vettä.” Edellinen Kirkkoraamattu kääntää: ”…ennenkuin ovat tarkoin pesseet kätensä.” Kreikassa on tässä kohtaa nyrkkiä tarkoittava sana. Sen merkitystä on tulkittu useilla tavoilla:
1. Kourallisella (vettä), näin KR-1992
2. Nyrkkien peseminen
3. Pelkkä käsien hierominen toisiinsa pesun sijasta (autiomaassa voi joutua ”pesemään” kätensä hiekalla, kun vettä ei ole saatavilla).

Osa käännöksistä jättää jopa sanan kokonaan kääntämättä (mm. Revised Standard Version).

Erityinen syy puhdistautumiseen oli torilla käyminen (jae 4): jo pakanan varjon lankeaminen astian ylle saastutti sen.

Qumranin erakkoluostarissa oli useita päivittäisiä pesuja, vaikka he pyrkivät mahdollisimman tarkoin eristäytymään kaikesta saastuttavasta.

Perinnäissääntöjä perusteltiin 3 Moos 20:7:llä: ”Olkaa puhtaat ja pyhät, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.” Mooseksen laki ei kuitenkaan vaatinut noin tarkkaa puhdistautumista kuin papeilta ja heiltäkin vain silloin, kun he söivät temppeliin tuoduista uhreista valmistettuja ruokia (3 Moos 22:2-7). Mutta fariseukset halusivatkin, että koko Israelin kansa olisi pyhä kuin papit. He uskoivat, että silloin Jumala lähettäisi heille Messiaan.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kutsuu kiistelyjä puhdistusmenoista opin alkeiksi (Hepr 6:1-3), josta on mentävä eteenpäin eikä jäätävä siihen. Juutalaiset perinnäissäännöt olivat siis sukupolvea myöhemminkin kristittyjen kiistanaiheena.

Jakeessa 6 on Markuksen evankeliumin ainoa kohta, jossa on käytetty tekopyhä-sanaa. Kreikassa kyseinen sana tulee näyttelemisestä. Juutalainen hurskaus perustui pitkälti ulkoiseen hurskauteen - vain sitähän voitiin mitata ja tarkkailla (vertaa Matt 6:5). Ihmiset katsoivat ulkoista hurskautta, Jumala sen sijaan tutkii sen, mitä ihmisen sisällä on (jakeet 6-7 ja 14-23).

Jakeiden 6 ja 7 lainaus on Jes 29:13:sta.

"Herra sanoi: -- Koska tämä kansa lähestyy minua vain suullaan ja kunnioittaa minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista, niin minä teen uudelleen tälle kansalle ihmeellisiä, hämmästyttäviä ihmetekoja..."
(Jes 29:13-14a)

Jakeissa 9-13 Jeesus esittää esimerkin siitä, kuinka isien perinnäissääntöjä voitiin käyttää Jumalan tahdon kumoamiseen.

Lapsi saattoi antaa osan omaisuudestaan uhrilahjaksi temppelille (jae 11). Hänen ei tarvinnut välttämättä luopua siitä elinaikanaan, vaan vasta kuoleman jälkeen se siirtyi temppelin omistukseen. Mutta koska lupaus oli annettu, asiaa tai esinettä ei enää saanut antaa ihmisille, ei siis vanhemmillekaan. Jumalaa on kunnioitettava enemmän kuin ihmisiä; ensimmäinen käsky on painavampi kuin neljäs (2 Moos 20:2-6,12, 5 Moos 5:6-10, 16). Lupauksen täyttämisen ehdottomuutta perusteltiin 4 Moos 30:2-3:lla ja 5 Moos 23:22-24:llä. Tosin 5 Moos 23:22 edellytti, että lahja annetaan heti temppelille eikä vasta kuoleman jälkeen perintönä.

Näin lainopettajat olivat saaneet Jumalan määräykset ristiriitaan keskenään. Ja silloin voitaisiin valita se, joka miellytti ihmistä enemmän. Jeesus ei hyväksynyt tuollaista laintulkintaa, vaan hän lähti siitä, että Jumalan tahto käy aina yli ihmissäädösten.

Isien perinnäissäännöistä muodostui ajan mittaan valtava kokoelma Vanhan testamentin tulkintaa, joka 500-luvulla jKr. koottiin kokoelmaksi, jota kutsutaan nimellä Talmud. Mutta jo 90-luvulla jKr. oli rabbien tulkittava uudelleen korbania - temppelille annettuja uhreja - koskevia säädöksiä. Perinnäissäännöistä oli kehittynyt tapa kiertää Jumalan tahtoa.

Huomaa vanhempien kiroajan ankara rangaistus: kuolemantuomio (jae 10, 2 Moos 21:17: "Jos joku kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla."). Länsimainen yhteiskunta joutuu vielä maksamaan kalliin hinnan siitä, että vanhemmilta ja esivallalta on viety sille kuuluva valta.

Lähetystyössä joudutaan aika ajoin pohtimaan sitä, mitkä kristilliset tavat ovat vain ”isien perinnäissääntöjä”, mitkä perustuvat todella Raamattuun. Meidän tapamme elää kristittynä ei ole ainoa oikea. Ei tule tuomita niitä, joiden kulttuuri ja tavat ovat toisenlaisia kuin meidän tapamme, ellei kysymyksessä ole ristiriita Raamatussa ilmoitetun Jumalan tahdon kanssa.

Mikä saastuttaa ihmisen? Mark 7:14-23

Jeesus ei halunnut vain kiistellä fariseusten ja lainopettajien kanssa, vaan myös opettaa kansaa (jae 14).

Juutalaisuus - kuten islamkin - oli ruokauskonto: tulee noudattaa tiettyjä sääntöjä ja välttää tiettyjä ruokia. Ajatus siitä, ettei ulkoinen maailma voi saastuttaa ihmistä (jae 15) oli vallankumouksellinen juutalaisuudessa: onhan suuri osa Vanhan testamentin laista erilaisia puhtaussäädöksiä.

Jae 16 on hakasuluissa, koska sitä ei ole vanhimmissa kreikankielisissä käsikirjoituksissa. Se lienee kopioitsijan lisäys, joka on ”siirtynyt” Mark 4:9:stä ja 23:sta.

Jakeessa 17 ”arvoitukselliset sanat” - Jeesuksen puheen ymmärtämistä vaikeutti sen yllätyksellisyys, suoranainen arvoituksellisuus juutalaisen laintulkinnan lähtökohdista katsottuna.

Jälleen (jae 18) Markus korostaa opetuslasten ymmärtämättömyyttä.

Se, mitä ihminen syö, menee vatsaan eikä sydämeen. Vatsasta se ulostuu käymälään, lantalaan (kreikassa on mainittu ulosteen ”osoite”, jota ei ole kuitenkaan käännetty Kirkkoraamattuun). Vatsa voi siis saastua (lääketieteellisessä mielessä) korkeintaan väliaikaisesti. Ruoka päätyy aikanaan käymälään; jos se on saastunutta, se on sille oikea paikka.

Jos puhdistautumattomalla ja puhdistetulla ruoalla on sama kohtalo, miksi ihmisten tulisi erotella niitä?

Jeesus julisti siis kaikki ruoat kultillisesti, uskonnollisesti puhtaiksi. Kun Paavali Roomalaiskirjeessä käsitteli asiaa, hän vetosi nimenomaan Jeesuksen sanoihin (Room 14:14). Valitettavasti ensimmäisten kristittyjen sukupolvien oli vaikea uskaltaa elää Jeesuksen radikaalin opetuksen mukaan (vertaa Apt 10:13-15, 1 Kor 8:1-13, Gal 2:11-14, 1 Tim 4:4-5).

Ihmistä ei siis voi puhdistaa olosuhteita tai yhteiskunnan rakenteita yms. tekijöitä muuttamalla, vaan on kysymys ihmisten sisimmän muuttamisesta. Ei tarvita parantelua tai uudistusta, vaan tarvitaan pelastusta, uudestisyntymistä (Joh 3:3-7) ja sen voi saada aikaan vain Jumala. Malja on puhdistettava ensin sisäpuolelta (Matt 23:25-26).

Jakeissa 21 ja 22 on kahdentoista synnin luettelo. Ne ovat muistuttamassa siitä, että toki on asioita, jotka ovat Jumalan tahtoa vastaan - ei maailma ole synnitön, vaikka perisynti lähteekin ihmisen sisimmästä. Jeesus sanoi toisaalla: ”Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä!” (Matt 18:7)

Pahansuopuus (jae 22) on kreikassa ”paha silmä”, joka voi tarkoittaa myös kateutta, vahingon toivomista toiselle (vertaa Matt 20:15).

Herjaus (jae 22) kohdistuu Raamatussa yleensä Jumalaan, ei ihmisiin.

Viimeisenä paheena on uhmamieli: ”Mieletön se, joka ajattelee: ‘Ei Jumalaa ole’” (Ps 14:1, katso myös Mark 11:40, 12:20, Ef 5:17, 1 Piet 2:15). Siitä, että ihminen kieltää Jumalan, lähtee hänen kapinansa Jumalaa kohtaan, jonka hedelmiä eri synnit ovat.

”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”
(Matt 12:34)

Ihmisen sydämen perusluonne tulee esiin hänen sanoistaan ja teoistaan: haluaako hän elää Jumalan tahdon mukaan vai sen vastaisesti.

Ihmistä ei erota Jumalasta ulkoiset tekijät vaan sydämen luopuminen Jumalasta, epäusko.

Hellittämätön usko – Mark 7:24-30

Foinikia (jae 26) vastasi nykyajan Libanonin aluetta. Se oli Galilean pohjoispuolella ja siellä asui lähinnä pakanoita. Jeesus menee siis toisen kerran pakana-alueelle (vertaa Mark 5:1-20, Dekapoliksen alueella). Kapernaumista oli linnuntietä noin 60 kilometriä Tyrokseen.

Parhaissa käsikirjoituksissa ei mainita jakeessa 24 Sidonia. Sidon lienee ”siirtynyt” jakeesta 31; mutta Matteuksella on vastaavassa kohdassa sekä Tyros että Sidon (Matt 15:21), joten on mahdollista, että se olisi ollut alunperin myös Markuksen tekstissä.

Jeesus halusi pysytellä tuntemattomana (jae 24). Hän halusi levätä (Mark 6:31-32) ja ehkä opettaa opetuslapsia kansanjoukon häiritsemättä (Mark 9:30-31). Se, ettei Jeesus saanut olla rauhassa edes pakana-alueella (jae 25), osoittaa, kuinka valtava hänen kansansuosionsa oli tuohon aikaan.

Jakeen 26 alussa kreikankielisessä alkutekstissä naista kutsutaan kreikkalaiseksi. Jakeen jatko paljastaa, ettei nainen ollut Kreikasta kotoisin, vaan oli foinikialainen. Välimeren itäpään yleiskieli oli kreikka, ja nainen saattoi puhua sitä, mutta se tuskin oli hänen äidinkielensä. Kreikkalainen tarkoitti tuon ajan juutalaisten kielenkäytössä hellenistiä, ei-juutalaista, siis pakanaa. Kirkkoraamattu-1992:n käännös on selittelevä, mutta osuu sisällöllisesti oikeaan.

Markus on ”ylitarkka”: juutalaiset puhuivat vain foinikialaisista, mutta koska Rooman asukkaille, joille Markus kirjoitti, lähempänä sijainnut Libyan foinikialaisalue oli tutumpi, Markus on tähdentänyt, että nainen oli Syyrian - ei Libyan - foinikialaisia.

Jeesuksen vastaus naisen pyyntöön (jae 27) on suorastaan töykeä. Juutalaiset saattoivat selän takana kutsua pakanoita koiriksi, mutta Jeesus sanoo sen suoraan naiselle. Tosin Jeesus puhuu koiranpenikoista, joiden kanssa tuonkin ajan lapset leikkivät, ei aikuisista koirista, jotka usein olivat villejä kulkukoiria.

Jeesuksen vertaukseen liittyy yksi lupauksia sisältävä sana, ”ensin”: vielä ei ole pakanoiden aika (vertaa Matt 15:24). Nainen tarttuu tuohon kätkettyyn lupaukseen: jos Jeesus on tullut myös pakanoita varten, eikö hän voisi jo nyt auttaa naisen tytärtä.

Nainen myöntää, ettei hänellä - eikä kenelläkään ihmisellä - ollut oikeutta vaatia Jeesukselta mitään (jae 28). Armosta me olemme pelastetut.

Juutalaiset ajattelivat, että vain he olivat Jumalan lapsia (jae 27). Paavali käsittelee Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11 juutalaisten erityisasemaa Jumalan pelastussuunnitelmassa. Vielä ei ollut pakanalähetyksen aika, mutta sekin tuli aikanaan (vertaa Jes 2:2-4, 42:1-9).

Nainen kutsui Jeesusta Herraksi (jae 28), siis Jumalaksi.

Tämä on Markuksen evankeliumissa ainoa ”kaukoparannus”. Toinen vastaava ihmekertomus on Kapernaumin sadanpäällikön palvelijan parantaminen (Matt 8:5-13). Molemmilla kerroilla avunpyytäjä oli pakana.

Naisen tytär parantui naisen uskon tähden (jae 29). Hänen vastauksensa toi esille hänen uskonsa (vertaa Matt 15:28). Kysymys ei siis ollut nokkelasta vastauksesta saadusta palkkiosta.

Kuuron miehen parantaminen – Mark 7:31-37

Tämä kertomus on vain Markuksen evankeliumissa.
Jeesus kiersi pitkän matkan pakana-alueilla (jae 31). Sidon oli 40 kilometriä pohjoiseen Tyroksesta, sieltä matka jatkui kaakkoon ja itään, Jordanin itäpuolella sijainneelle Dekapoliksen alueelle. Lopulta tultiin Galileanjärven itärannalle.

Mies ei pystynyt puhumaan, joten hänen ystävänsä pyysivät Jeesukselta hänen parantamistaan (jae 32). Kätten päälle paneminen oli tyypillinen tapa parantaa, mutta tällä kertaa Jeesus toimi toisin, ottaen huomioon miehen kuurouden. Hän puhui miehelle ”elekielellä”: kosketti parannettavia kohtia, korvia ja kieltä (jae 33). Jeesus haluaa kohdata meidät yksilöinä, henkilökohtaisesti, ottaen huomioon meidän tarpeemme ja hätämme.

Sylkeä (jae 34) käytettiin ”lääkkeenä” (vertaa Mark 8:23, Joh 9:6). Jeesus ei olisi tarvinnut sitä miehen parantamiseen, mutta se toimi miehelle merkkinä siitä, mitä Jeesus teki.

Huokaus (jae 34) oli merkki siitä hengellisestä taistelusta, jota Jeesus joutui käymään (vertaa Mark 8:12, 9:19, Luuk 12:50). Kristittyinä mekin joudumme huokailemaan ahdistettuina odottaessamme pääsemistä uskosta näkemiseen, tästä ajasta iankaikkisuuteen (Room 8:22-27, 2 Kor 5:2-4).
Katse taivaalle (jae 34) oli merkki rukouksesta (Mark 6:41) ja yhteydestä Isään.

Jälleen Markus on säilyttänyt arameankielisen sanan, mutta myös kääntänyt sen lukijoilleen (jae 34, vertaa Mark 5:41).

Jeesus oli tehnyt parantamisen syrjässä väkijoukon katseilta (jae 33, vertaa Mark 5:40), mutta taaskaan ihme ei pysynyt salassa Jeesuksen kiellosta huolimatta (jae 36, vertaa Mark 1:34,44, 5:43). Jeesus ei halunnut tulla leimatuksi vain ihmeidentekijäksi.

Kuurojen parantaminen oli yksi messiaanisen ajan alkamisen merkki (Jes 35:5-6).

Ylistys (jae 37: "Hyvin hän on kaiken tehnyt") tuo mieleen luomiskertomuksesta:

"Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää"
(1 Moos 1:31 )

Markus haluaa näillä kahdella kertomuksella (jakeet 24-37) korostaa sitä, että Jeesus tuli kaikkia ihmisiä varten, hän tuli pelastamaan koko ihmiskunnan.

Huomaa taas kerran ”aukko”: Markus ei kerro meille mitään Jeesuksen laajasta matkasta pakana-alueella. Ehkä nyt oli mahdollisuus lepoon ja opetuslasten opettamiseen.