Jeesus luovutetaan Pilatukselle – Mark 15:1

Suuri neuvosto ei saanut kokoontua yöllä. Jakeen 1 ajatus on hieman epävarma; jatkoiko Suuri neuvosto kokoustaan aamuun asti vai pitikö se aamulla uuden kokouksen (Kirkkoraamattu-1992 käännös on selittävä ja tulkitseva - kreikankielisessä alkutekstissä puhutaan vain päätöksen tekemisestä). Itse asiassa kuolemantuomion langettamiseen olisi vaadittu kaksi kokousta, joten aamulla pidetty uusi kokouskaan ei olisi tehnyt Jeesuksen tuomitsemista juutalaisen lain mukaiseksi.

Roomalaiset olivat ottaneet juutalaisilta pois oikeuden langettaa kuolemantuomioita (Joh 18:31), joten Suuren neuvoston oli turvauduttava Rooman edustajiin saadakseen Jeesuksen teloitetuksi.

Pontius Pilatus oli Juudean, Samarian ja Idumean maaherrana vuosina 26-36 jKr. Hänen hallintokaupunkinsa oli Välimeren rannalla sijainnut Kesarea, mutta pääsiäisenä hän meni Jerusalemiin valvomaan järjestystä. Suuret pääsiäisjuhlat olivat todennäköisin levottomuuksien ja kapinoiden alkupaikka. Ilmeisesti hän asui Jerusalemissa Herodeksen linnassa (vertaa jae 8 ”mennä ylös” ja jae 16). Via Dolorosa alkaa kuitenkin Antonian linnan paikalta. Voi olla, että tuomioistuin kokoontui siellä tai sitten kristillinen perimätieto on erehtynyt. Roomalaiset tuomioistuimet kokoontuivat aamulla.

Pilatuksesta tuli kristillisten uskontunnustuksien ainoa pakana. Ilman Jeesuksen tuomitsemista hän olisi varmaan kadonnut historian hämärään.

Jeesuksen kuulustelu ja tuomio – Mark 15:2-15

Juutalaisessa oikeusistunnossa kuultiin ensin todistajia (Mark 14:55-59), roomalaisessa oikeusistunnossa tuomari kuulusteli syytettyä (jae 2).

Pilatus kysyi lähes samaa kuin ylipappikin (Mark 14:61): oliko Jeesus juutalaisten kuningas eli Messias. Ylipapin kysymys oli lähinnä hengellinen, Pilatuksen kysymys taas nousi politiikasta ja maallisesta vallasta.

Pilatuksen kysymyksen taustalla ovat juutalaisten johtomiesten syytökset Jeesusta vastaan. He ymmärsivät, ettei Pilatus tuomitsisi Jeesusta jumalanpilkasta syytettynä - eihän se ollut Rooman lakien mukaan edes rikos. Siksi heidän oli keksittävä myös Rooman lakien vastainen rikos: kapinointi. Myös muita syytöksiä esitettiin (jakeet 3-4, vertaa Luuk 23:2).

Pilatus tunnettiin kovana ja julmana hallitsijana (vertaa Luuk 13:1). Ilmeisesti juutalaisten johtomiehet ajattelivat, että Pilatus tuomitsisi Jeesuksen kuolemaan enempiä kyselemättä. Mutta se, että juutalaiset toivat kapinasta epäillyn roomalaisten tuomittavaksi, herätti Pilatuksen epäluulot. Asia mutkistui, kun Pilatus totesi Jeesuksen syyttömäksi (Luuk 23:4).

Jeesuksen vastaus (jae 2) Pilatuksen kysymykseen voidaan tulkita kahdella tavalla:
1. Asia on niin kuin sanot, olen juutalaisten kuningas.
2. Sinun tulkintasi on tuo, mutta asia ei ole niin.

Pilatus ei ymmärtänyt Jeesuksen vastausta myöntymiseksi. Jos niin olisi tapahtunut, kuulustelun olisi voinut päättää ja Jeesuksen tuomita. Johannes kertoo meille tarkemmin Jeesuksen ja Pilatuksen keskustelusta (Joh 18:33-37).

Ylipapin kysymykseen Jeesus oli vastannut myöntävästi, koska silloin puhuttiin samasta asiasta, Jeesuksen messiaanisuudesta. Pilatus taas kysyi maallisesta kuninkuudesta.

Koska yhteistä pohjaa keskustelulle ei ollut, Jeesus vaikeni. Tässä näemme samalla Vanhan testamentin ennustuksen toteutumisen: Herran kärsivä palvelija vaikenee syyttäjiensä edessä (jae 5, Jes 53:7, Ps 38:15).

"Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut."
(Jes 53:7)

Jeesuksen vaikeneminen vain vahvisti Pilatuksen epäilyjä: Jeesus ei ollut mikään tavallinen rikollinen (jae 5).

Pilatukselle aukeni takaportti: hän ei uskaltanut suututtaa juutalaisten johtajia vapauttamalla Jeesuksen, mutta jos kansa huutaisi Jeesuksen vapaaksi, hän voisi vedota kansan tahtoon (jae 6). Pilatus asetti Jeesuksen vaihtoehdoksi todellisen kapinoitsijan ja murhamiehen, Barabbaksen (jae 7, katso Matt 27:17). Hän tiesi Jeesuksen kansansuosion (jae 10) ja ajatteli, että valinta osuisi ilman muuta Jeesukseen. Mutta juutalaisten johtajatkin olivat varautuneet tilanteeseen ja yllyttivät kansan valitsemaan Barabbaksen (jae 11). Kansaa lienee ollut paikalla parisensataa henkeä, joten sen johdattelu ei ollut kovin vaikeaa. Jos tuomio annettiin Herodeksen palatsin pihalla (vertaa jae 16), ei sinne sopinut kovin suurta kansanjoukkoa.

Tapaa vapauttaa vanki suurena juhlana ei tunneta muista historian lähteistä, tosin yksi juutalaisen perimätiedon yksityiskohta voi liittyä siihen: lupa teurastaa pääsiäislammas vapautettavaa vankia varten (jae 6, katso Joh 18:39).

Barabbas tarkoittaa ”Isän poikaa”. Kreikassa hänet esitellään ”jota sanottiin Barabbakseksi”, jota ilmaisua käytettiin yleensä varsinaisen nimen yhteydessä tarkennuksena (katso Matt 26:3 KR-1938, 27:22, Joh 9:11). Kun vielä muutamissa vanhoissa käsikirjoituksissa on Matt 27:16:ssa ”Jeesus, jota kutsuttiin Barabbakseksi”, onkin kysytty, oliko Pilatuksen edessä kaksi Jeesusta. Olisi helppo ymmärtää, että varhaiset kristityt eivät halunneet puhua Jeesus Barabbaksesta vaan pelkästään Barabbaksesta.

Kun Barabbaksen kohtalo oli selvitetty, Pilatus huomasi langenneensa itse virittämäänsä ansaan: kun hän antoi kansalle tuomiovallan yhdessä asiassa, se halusi sitä myös toisessa; se halusi päättää myös Jeesuksen kohtalosta. Barabbaksen vapautus ei olisi millään tavalla estänyt Pilatusta vapauttamasta syyttömäksi toteamaansa Jeesusta. Mutta Pilatus oli lähtenyt ”demokratian tielle” eikä hän enää pystynyt vastustamaan kansan tahtoa (jae 15).

Juutalaisten johtajat saivat tahtonsa läpi: Jeesus tuomittiin ristiinnaulittavaksi. Juutalaisten teloitustapa olisi ollut kivitys (Apt 7:58). Ristiinnaulitseminen merkitsi Jumalan kiroamaksi joutumista (5 Moos 21:22-23, Gal 3:13). Merkillisellä tavalla juutalaisten uskonnollinen johto toteutti Jumalan suunnitelmaa. Tulee muistaa, että Jeesus ennusti joutuvansa Jumalan tahdosta teloitettavaksi (Mark 10:33, passiivi = Jumalan teko).

Ristiinnaulitsemista edelsi ruoskinta (jae 15). Juutalaiset antoivat korkeintaan 40 ruoskaniskua (5 Moos 25:3, käytännössä vain 39, ettei laskuvirheen takia olisi annettu yli 40, katso 2 Kor 11:24). Roomalaisilla ei ollut rajoituksia ja ruoskassa oli luu- ja metallipaloja, joten usein ristiinnaulittavat kuolivat jo ruoskimiseen.

Markuksen kerronta on lyhyttä. Ehkä Pietari ei halunnut kertoa sellaista, mitä ei ollut ollut itse näkemässä (katso Mark 14:71-72).

Jakeessa 13 on kreikassa ”jälleen”, joka on KR-1992:ssa jätetty kääntämättä. Se vahvistaa Johanneksen kertoman: Jeesus oli useampaan kertaan kansan edessä (katso Joh 18:40-19:16).

Barabbas oli ensimmäinen, joka sai vapauden Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Jeesus kuoli, Barabbas sai elää. Me jokainen olemme Barabbaksen asemassa: Jeesus kuoli, että minä saisin elää.

Jeesusta pilkataan – Mark 15:16-20

Ruoskiminen (jae 15) oli tapahtunut julkisesti. Sotilaiden pilkkaaminen tapahtui sisäpihalla, poissa ihmisten edestä (jae 16). Sotaväenosasto (jae 16) tarkoittanee Pilatuksen henkivartiokaartia. Kreikankielinen alkuteksti puhuu kohortista, siis 600 miehestä. Paavalia saattamaan Jerusalemista Kesareaan määrättiin 470 miestä (Apt 23:23).

Jeesuksesta tehtiin pilkkakuningas. Roomalaisten armeija oli palkkasotilaita. Oli selvää, ettei Israeliin laitettu juutalaisia sotilaita. Heihin ei olisi voinut luottaa täysin kapinoiden kukistamisessa, siksi pääosa Palestiinan roomalaisjoukkojen sotilaista oli Syyriasta. He olivat valmiiksi huonoissa väleissä juutalaisten kanssa. Nyt inho purettiin Jeesukseen.

Jakeen 18 tervehdys muistuttaa keisarille osoitettua ”Ave Ceasar”. Punainen (jae 17) oli kuninkaan väri. Kyseessä lienee ollut joku vanha sotilaan viitta. Orjantappurakruunu vastasi keisarin kruunua (joka ei ollut ”kokonainen” vaan vain otsalla oleva - vertaa missikruunu). Ruokokeppiä (jae 19) käytettiin paitsi pahoinpitelyyn myös kuvaamaan kuninkaan sauvaa (Matt 27:29).

Jälleen Vanhan testamentin ennustukset toteutuivat (Jes 53:7):

"Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä."
(Jes 50:6)

Ristiinnaulitseminen – Mark 15:21-32

Ristiinnaulittavan tuli itse kantaa ristin poikkipuuta - ei koko ristiä. Puu painoi paksuudesta riippuen 20-50 kg, joten ruoskimisen heikentämä Jeesus ei jaksanut kantaa sitä kuin vähän matkaa (Joh 19:17). Jeesuksen uuvuttua roomalaiset sotilaat määräsivät kyreneläisen Simonin kantamaan Jeesuksen ristiä (jae 21, vertaa Matt 5:41).

Ristiinnaulitun edessä tai kaulassa oli taulu, jossa kerrottiin tuomion syy (vertaa jae 26).

Simonin poikien mainitseminen on viittaus siihen, että ainakin he - ehkä myös isä - olivat Markuksen lukijoille tuttuja - siis kristittyjä. Paavali lähettää Roomaan terveisiä Rufukselle (Room 16:13), mutta nimi oli yleinen eikä kyseessä ole välttämättä sama henkilö.

Kyrene sijaitsi nykyisen Libyan alueella Pohjois-Afrikassa (jae 21). Siellä oli suuri juutalaissiirtokunta, josta oli tullut myös ”paluumuuttajia” Juudeaan. Jerusalemissa oli heidän synagoogansakin (Apt 6:9). Simon voi siis olla paikallinen asukas tai juhlille tullut pyhiinvaeltaja. Simon oli tulossa maalta kaupunkiin. Hän voi siis olla pyhiinvaeltaja, joka oli joutunut yöpymään kaupungin ulkopuolella (vertaa Mark 11:11) ja oli aamulla (jae 25) tulossa kaupunkiin.

Teloitus toimeenpantiin kaupungin ulkopuolella (vertaa 3 Moos 16:27, Hepr 13:12). Kuollut saastutti, siksi teloituksia ei voitu toimittaa kaupungissa. Tämä viittaa myös siihen, että Golgata (jae 22) ei ollut saanut nimeään siellä olleista pääkalloista vaan läheisestä kalliomuodostelmasta: kuolleiden luut korjattiin varmasti pois. Lisäksi on syytä muistaa, että miekalla teloittaminen (=kaulan katkaisu) tehtiin vain Rooman kansalaisille, joita tuskin juurikaan teloitettiin Jerusalemissa.

Golgatan paikasta on kaksi ehdotusta.

1. Vuonna 1883 englantilaisen kenraali Gordonin ”löytämä” Puutarhahauta ja ns. Gordonin Golgata antavat paremman kuvan alkuperäisestä Golgatasta kuin Pyhän Haudan kirkko.

2. Pyhän Haudan kirkko lienee kuitenkin oikea maantieteellinen paikka. Paikan historiaan liittyy paljon sellaista, joka todistaa sen aitoudesta.

Juutalaiskapinan (132-135 jKr.) jälkeen roomalaiset rakensivat paikalle keinotekoisen vuoren sekä Venuksen ja Cupidan temppelin. Tarkoitus oli estää kristittyjä kokoontumasta paikalla. Keisari Konstantinuksen käännyttyä kristityksi vuonna 325 jKr. vuori hävitettiin ja paikalle rakennettiin kirkko vuonna 335 jKr. Nykyinen kirkko on peräisin ristiretkeläisajalta.

Mirhalla sekoitetun viinin (jae 23) käyttötarkoitus on arvoitus. Se saattoi olla hyvä teko, jonka tarkoitus oli lievittää kuolevan tuskia (Sananl 31:6). Se saattoi olla huono teko: se pitkitti kuolevan kärsimyksiä. Se saattoi olla suoranaista kidutusta: mirha teki viinistä juomakelvotonta; janoiselle tarjottiin juotavaa, jota ei voinut juoda. Oli miten oli, Ps 69:21-22:n ennustus toteutui.

"Viholliseni ovat panneet ruokaani karvasta koiruohoa, janooni he juottivat etikkaa."
(Ps 69:21-22)

Vaatteiden jakamisessa (jae 24) toteutui Ps 22:19:n ennustus.

..."jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa."
(Ps. 22:19)

Jeesus naulittiin ristille alastomana, kuten muutkin ristiinnaulitut. Jo varhain alettiin peitellä tätä häväistystä, jonka Jeesus kohtasi ja hänelle ”laitettiin” taiteessa lannevaate. Toisessakin yksityiskohdassa kristillinen taide erehtyy: ristiinnaulitseminen tapahtui ranteesta, ei kämmenestä. Ristiinnaulitseminen voi tapahtua myös sitomalla, mutta Jeesus naulittiin ristille (katso Joh 20:25, 27, Luuk 24:40).

Jakeessa 25 on Markukselle poikkeuksellisen tarkka ajanmääritys (katso myös jakeet 33 ja 34). Jeesus naulittiin ristille kello 9 aikoihin.

Ristiinnaulitut kuolivat janoon ja yleensä tukehtumiseen: hankala asento painoi keuhkot kasaan. Tätä voitiin nopeutta katkaisemalla sääriluut (Joh 20:32).

Jeesuksen risti on ollut tikarin muotoinen, koska hänen tuomionsa syy (jae 26) oli ripustettu hänen päänsä yläpuolelle (Luuk 23:38). Ilmeisesti Pilatus oli kirjoittanut Jeesuksen tuomion syyn pilkatakseen juutalaisia (katso Joh 20:21), mutta tuli samalla tietämättään lausuneeksi julki totuuden.

Jeesus naulittiin keskelle, suurimman rikollisen paikalle (jae 27). Varkaus ei ollut niin vakava rikos, että siitä olisi saanut kuolemantuomion. Kaksi muuta tuomittua lienevät olleet kapinoitsijoita, ehkä Barabbaksen tovereita. Luukas puhuukin rikollisista (Luuk 23:32).

Jaakob ja Johannes olivat halunneet tulla Jeesuksen oikealle ja vasemmalle puolelle (Mark 10:35-45), mutta he eivät ymmärtäneet, millaiselle ”valtaistuimelle” Jeesus korotettaisiin (Joh 3:14).

Jae 28 puuttuu parhaista kreikankielisistä käsikirjoituksista. Ilmeisesti se on ”siirtymä” Luuk 22:37:stä, jossa viitataan Jes 53:12:n ennustuksen toteutumiseen. Markus lainaa vain harvoin Vanhaa testamenttia, joten jae ei liene alkuperäistä Markusta.

Pään nyökyttäminen (jae 29) oli halveksunnan merkki. Nyt toteutui Jumalan pilkkaaminen, josta Jeesusta oli syytetty (Mark 14:64):

"Vainoojani pilkkaavat minua, nyökyttelevät päätään, kun minut näkevät."
(Ps 109:25)

"Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät, pudistavat päätään ja ivaavat minua: "Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä. Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!"
(Ps 22:8)

Pilkkaajat liittyivät Jeesusta vastaan esitettyihin vääriin syytöksiin (Mark 14:58, Joh 2:19-21). Jeesus olisi voinut pelastaa itsensä (jae 30), mutta silloin olisi jäänyt tekemättä se, mitä varten hän oli tullut maailmaan: pelastamaan ihmiset synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta (katso 1 Piet 3:18). Jälleen kerran Jeesuksen vastustajat olivat hyvin lähellä totuutta, mutta sittenkin vain lähellä.

Jae 31 vahvistaa vastustajien suulla Jeesuksen tekemät ihmeet: "Muita hän kyllä on auttanut".

Usko ei ole näkemistä (jae 32, katso Hepr 11:1), itse asiassa usein näkeminen estää uskomasta. Kehotus astua alas ristiltä (jae 32) oli Saatanan viimeinen yritys houkutella Jeesus maallisen messiaan osaan (katso Luuk 4:5-7). Jeesus ei halunnut kulkea omaa tietään tai kansan tahdon mukaista tietä vaan Jumalan ennalta valmistamaa Kärsivän Messiaan tietä.

Jeesuksen kuolema – Mark 15:33-41

Pimeys (jae 33) ei voinut johtua auringon pimennyksestä, sillä pääsiäinen on täyden kuun aikaan. Luonnollisena selityksenä voisi olla autiomaasta tullut pölypilvi, joka varjosti auringon.

Aamos ennustaa tuomiopäivänä auringon pimenevän keskellä päivää (Aam 8:9). Seuraava jae (Aam 8:10) puhuu lisäksi ainoan pojan kuoleman suremisesta!

"-- Sinä päivänä -- sanoo Herra Jumala -- minä annan auringon laskea puolenpäivän aikaan ja pimennän maan keskellä kirkasta päivää. Minä muutan teidän juhlanne suruksi ja kaikki laulunne valitusvirsiksi. Minä puen kaikkien ylle säkkivaatteen ja ajatan teidän päänne paljaaksi. Silloin on suru kuin ainoasta pojasta. Se päivä on katkera päivä."
(Aam 8:9-10)

Muuallakin Vanhassa testamentissa pimeys on merkki Jumalan tuomiosta (2 Moos 10:22, 5 Moos 28:29). Maailman synti tuomittiin Golgatan ristillä. Tuomio toteutettiin, mutta rangaistuksen kärsikin viaton Jumalan Poika.

Jakeessa 34 on ainut Jeesuksen sana ristillä, jonka Markus kertoo (katso myös jae 37).

Eri kreikankielisissä käsikirjoituksissa on poikkeuksellisen paljon pieniä eroja Jeesuksen sanoissa. Sanat ovat arameaa tai hepreaa, joten kirjoitusvirheetkin lienevät osasyyllisiä, mutta suurimmat erot johtuvat siitä, että osassa käsikirjoituksista sanat ovat arameankielisessä muodossa (Kirkkoraamattu-1992), osassa hepreankielisessä muodossa (Kirkkoraamattu-1938).

Aramea oli Jeesuksen ajan puhekieltä, mutta toisaalta Vanhaa testamenttia luettiin hepreaksi ja Jeesuksen sanathan ovat lainaus Ps 22:2:sta. Heprealainen muoto ”Eeli, Eeli…” selittäisi helpoimmin jakeen 35 erehdyksen: ”Jeesus huutaa Eliaa”. Parhaat käsikirjoitukset seuraavat arameankielistä muotoa, joten se on valittu Kirkkoraamattu-1992:n tekstin pohjaksi.

Illan lammasuhri teurastettiin yhdeksännellä hetkellä (jae 34). Jeesus oli täydellinen, lopullinen uhri, joka teki muut uhrit tarpeettomiksi ja turhiksi (Hepr 9:24-28).

On paljon keskusteltu siitä, kuvaako Jeesuksen huuto ristillä (jae 34) pettymystä. Ei, sillä:
1. Jeesus rukoilee: "minun Jumalani". Ei yhteys Isään ollut katkennut.
2. Juutalaisen ajattelun mukaan psalmin alun mainitseminen tarkoitti koko psalmia (vertaa Ps 23: Herra on minun paimeneni...). Psalmi 22 päättyy (jakeet 24-32) Jumalan voiton ylistämiseen, pelastetun kiitokseen.

Muutamat paikalla olijat luulivat Jeesuksen huutavan avukseen Eliaa (jae 35). Viinin tarjoaminen (jae 36) tähtäsi kuoleman pitkittämiseen. Oliko se merkki ihmeuskosta: katsotaan, tuleeko Elia ennustusten mukaan (Mal 3:23, katso myös Mark 9:11-13) vapauttamaan hurskaan. Yhtä hyvin voi olla, että pilkka Jeesuksen kustannuksella jatkui edelleen (vertaa jakeet 29-32). Luukas kertoo, että kyse oli sotilaiden pilkasta (Luuk 23:36).

Jälleen toteutui Vanhan testamentin ennustus, tällä kertaa Ps 69:22.

"Viholliseni ovat panneet ruokaani karvasta koiruohoa, janooni he juottivat etikkaa."
(Ps 69:22)

Kepin (jae 36) käyttäminen paljastaa, että Jeesus oli naulittu ristille normaalia korkeammalle. Yleensä ristiinnaulitut kohotettiin vain muutaman kymmenen sentin korkeudelle.

Yleensä ristiinnaulitut olivat pitkään tajuttomina ennen kuolemaansa. Jeesus antoi henkensä (Luuk 23:46, katso myös Matt 27:50, Joh 19:30), sitä ei otettu häneltä. Se, että ristiinnaulittu pystyi huutamaan - keuhkot olivat painuneet kasaan - oli ihme (jae 37).

Temppelissä oli kaksi väliverhoa (jae 38). Ulompi väliverho oli esipihan ja temppelin välillä (2 Moos 26:36-37), sisempi väliverho oli pyhän ja kaikkein pyhimmän välillä (2 Moos 26:31-33). Vain kerran vuodessa ylipappi sai mennä väliverhon sisäpuolelle: suurena sovituspäivänä (3 Moos 16:2-19), muina aikoina väliverho pysyi suljettuna.

Mitä ilmeisimmin väliverho, joka repesi, oli pyhän ja kaikkein pyhimmän välinen verho. Se, että Jumala repäisi sen (huomaa suunta: ylhäältä alas), oli merkki siitä, että nyt tie Jumalan luo - sitähän kaikkein pyhin kuvasi - oli kaikille auki, eikä vain yhtenä päivänä vuodessa, vaan aina (katso: Ef 2:13-16, Hepr 9:8-12, 10:19-20).

"Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta."
(Hepr 10:19-20)

On myös esitetty, että väliverho olisi ollut ulompi, jolloin sen repeäminen olisi kuvannut pakanoiden ja juutalaisten välisen eron poistumista (vertaa jae 39). Mutta ulompi väliverho erotti papit ja tavallisen kansan. Pakanat eivät päässeet kuin pakanoiden esipihalle.

Jakeessa 39 on Kirkkoraamattu-1938:ssa selventävä lisäys: ”joka seisoi häntä vastapäätä”. Sadanpäällikkö ei tietenkään seisonut vastapäätä esirippua, vaikka kreikkalaisen tekstin voisi niinkin tulkita, vaan vastapäätä Jeesusta. Tässä pakana tunnustaa ensimmäisenä ihmisenä Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja siinä voi nähdä myös ennustuksen pakanalähetyksestä. Huomaa tärkeä yksityiskohta: juuri ristiinnaulittuna Jeesus on Jumalan Poika.

Jo kolme kertaa aiemmin Markus oli puhunut Jeesuksesta Jumalan Poikana:
Mark 1:1 - johdanto, otsikko evankeliumikirjalle
Mark 1:11 - Jeesuksen kasteella kuultu Jumalan sana
Mark 9:7 - Kirkastusvuorella kuultu Jumalan sana

Huomaa, että Markus ei sano, että Jeesuksen ristin äärellä olivat vain jakeessa 40 mainitut kolme naista, vaan että naisia oli enemmän (jakeet 40 ja 41). Johannes mainitsee tässä mainittujen naisten lisäksi Jeesuksen äidin Marian ja Marian, Klopaksen vaimon. Eli ristiinnaulitsemista seurasi ainakin neljä Mariaa. Johannes kertoo myös opetuslapsi Johanneksen olleen ristin juurella (Joh 19:25-27).

Johannes sanoo, että yksi naisista oli Jeesuksen äidin Marian sisar (Joh 19:25). Matteus taas kertoo, että yksi naisista oli Sebedeuksen poikien äiti (Matt 27:56). Jos hän on sama kuin Salome (jae 40), olivat Jaakob ja Johannes Jeesuksen serkkuja. Tämä voisi olla selitys heidän halulleen saada ensimmäiset sijat Jeesuksen valtakunnassa (Mark 10:35-40).

Jakeessa 40 mainitut kolme naista ovat pääsiäisaamuna Jeesuksen tyhjällä haudalla (Mark 16:1). Jaakob nuorempi voi tarkoittaa Jaakob Alfeuksen poikaa (Mark 3:18). Magdalan Mariasta Jeesus oli ajanut seitsemän pahaa henkeä (Luuk 8:3).

Palveleminen (jae 41) tarkoittaa myös taloudellista avustamista (Luuk 8:2-3).

Jeesuksen hautaaminen – Mark 15:42-47

Jeesus kuoli perjantaina, sapatin aattona (jae 42). Yleensä ristiinnaulittujen ruumiit päätyivät joukkohautoihin, mutta poikkeuksiakin oli. Israelista on löydetty yksi ristiinnaulitun luuranko, joka oli haudattu yksityishautaan.

Pilatus luovutti Jeesuksen ruumiin Joosef Arimatialaiselle (jae 45). Hautaaminen olisi kuulunut Jeesuksen omaisille, mutta voi olla, että vain Maria oli tullut pääsiäisjuhlille, muut sukulaiset saattoivat olla Galileassa. Arimatia - Vanhan testamentin Ramatain (1 Sam 1:1) tai Rama (Joos 18:25) sijaitsi 30 kilometriä luoteeseen Jerusalemista. Se oli profeetta Samuelin kotikaupunki.

Laki kielsi ruumiin jättämisen ristille - se olisi saastuttanut maan ja nyt oli tulossa suuri juhla, pääsiäinen (5 Moos 21:22-23). Hautaus piti suorittaa ennen sapatin alkamista. Aikaa oli siis vain vajaat kolme tuntia: Jeesus kuoli noin klo 15 (jakeet 34-37) ja sapatti alkoi noin klo 18.

Luukas kertoo, ettei Joosef ollut osallistunut siihen Suuren neuvoston kokoukseen, jossa Jeesus tuomittiin (Luuk 23:50-51). Ilmeisesti tuohon kokoukseen kutsuttiin vain Suuren neuvoston luotettavimmat jäsenet. Matteus kertoo, että Joosef oli Jeesuksen opetuslapsi (Matt 27:57), johon Johannes lisää ”salaa” (Joh 19:38). Johannes kertoo, että toinenkin Suuren neuvoston jäsen oli hautaamassa Jeesusta: hänet yöllä (Joh 3:1-21) tavannut Nikodemos (Joh 19:39).

Pilatus yllättyi Jeesuksen nopeasta kuolemasta (jae 44). Ristiinnaulitut saattoivat kärsiä kaksi, jopa kolme vuorokautta ennen kuolemaansa. Sadanpäällikön todistus (jae 45) on tärkeä: Jeesus ei ollut vain valekuollut vaan todella kuollut. Kuolema varmistettiin, etteivät sukulaiset yrittäisi pelastaa tuomittua (vertaa Joh 19:31-34).

Tuohon aikaan ei ollut hautausmaita. Rikkaat hakkauttivat itselleen hautakammion kallioon, köyhät käyttivät luonnon luolia (Joh 11:38) tai vain kaivoivat maahan kuopan (katso Matt 23:27).

Hauta, johon Jeesus vietiin, oli uusi (Luuk 23:53). Siihen ei vielä oltu haudattu ketään. Se oli puutarhassa (Joh 19:41). Joosef oli varannut haudan itselleen (Matt 27:60). Näin toteutui Jes 53:9:n ennustus:

"Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa."
(Jes 53:9)

Haudasta tuli tärkeä ylösnousemuksen todiste, kuten käärinliinastakin (jae 46, Joh 20:1-10). Joosef ei tehnyt palvelusta vain Jeesukselle vaan koko kristilliselle kirkolle. Huomaa, että Jumala nosti hyvin yllättävän miehen toimimaan. Jumala saattoi kaikesta vastustuksesta huolimatta tahtonsa päätökseen.

Tällä kertaa naisia oli vain kaksi: sekä ristin juurella (jae 40) sekä pääsiäisaamuna haudalla ollut (Mark 16:1) Salome puuttuu.

Hauta suljettiin vieritettävällä kivellä (jae 46), joka kulki ”urassa” (vertaa Mark 16:3). Jeesuksen tapaus piti olla loppuun käsitelty. Kuollut ruumis makasi kiven takana haudassa.

Englantilaisessa maailmassa pitkäperjantaita kutsutaan Hyväksi perjantaiksi = ”Good Friday”. Se ei ollutkaan loppu vaan uuden ajan alku.