Toinen ruokkimisihme – Mark 8:1-10

Osa raamatuntukijoista pitää tätä kertomusta vain Mark 6:30-44:ssä kerrotun 5000 ihmisen ruokkimisihmeen toisintona, mutta Jeesus itse viittaa kahteen ruokkimisihmeeseen (Mark 8:19-20). Vaikka näissä kahdessa kertomuksessa on paljon yhteisiä piirteitä, on niissä myös paljon erilaisia yksityiskohtia.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että katakombien ruokkimisihmettä kuvaavissa maalauksissa koreja on seitsemän, kuten tässä ja Matteus 15:32-39:ssa.

Jeesus saattoi yhtä hyvin tehdä kaksi kuin yhden ruokkimisihmeen. Yksikin oli jo meidän ymmärryksemme ylittävä ihme. Myös Matteus kertoo toisesta ruokkimisihmeestä (Matt 15:32-39), mutta Luukas ja Johannes kertovat vain ensimmäisen ruokkimisihmeen.

Tällä kertaa kansa oli ollut jo kolme päivää syömättä (jae 2). Lähistöllä ei ollut edes kyliä, joista olisi voinut lähteä ostamaan ruokaa (jae 4).

Jakeessa 7 kreikankielisen tekstin tarkka käännös olisi: "...kiitti (Jumalaa) kaloista."

Jakeessa 8 kori-sana on kreikassa eri sana kuin Mark 6:43:n kori. Ei ole varmaa, kumpi koreista oli suurempi.

Ihmeen jälkeen Jeesus nousi veneeseen ja ylitti Gennesaretin järven. Dalmanutan (jae 10) sijaintia ei tiedetä. Matteus puhuu Magadanin seudusta (Matt 15:39) ja osassa Matteuksen käsikirjoituksia puhutaan Magdalasta, siis Maria Magdaleenan kotipaikasta. Ei ole selvää, olivatko Dalmanuta ja Magadan saman paikan kaksi eri nimeä vai olivatko nuo kaksi paikkaa lähekkäin.

Tämä ruokkimisihme tapahtui Dekapoliin alueella, siis pakanoiden asuttamalla seudulla. Onpa jakeen 3 ”kaukaa tulemisessa” nähty viittaus pakanoihin.

Näihin kahteen ruokkimisihmeeseen liittyy lähetystyöhön viittaava yksityiskohta. Ensimmäisessä - juutalaisalueella tapahtuneessa - ruokkimisihmeessä tähteitä jäi kaksitoista korillista, siis apostolien määrä. Toisessa ruokkimisihmeessa tähteitä jäi seitsemän korillista, siis diakonien määrä (Apt 6:1-6). Nämä ruokkimisihmeet ennakoivat lähetystyötä: Jumala haluaa jakaa sanaansa sekä juutalaisille että pakanoille. Apostolien tehtävä oli julistaa sitä juutalaisille, diakoneista alkoi pakanalähetyksen kehittyminen.

Jeesukselta vaaditaan merkkiä – Mark 8:11-13

Jälleen kerran fariseukset halusivat väitellä Jeesuksen kanssa (jae 11, vertaa Mark 2:24, 3:2, 7:1-2). Koettelemisesta (jae 11) Markus käyttää samaa kreikan sanaa kuin Saatanan koetellessa Jeesusta autiomaassa (Mark 1:13). Myös Saatana vaati Jeesukselta merkkiä (Matt 4:3,6).

Merkki taivaasta (jae 11) tarkoitti enemmän kuin "tavallinen" ihme. Se tarkoitti Jumalan suoraa puuttumista asioiden kulkuun - taivaasta tullutta ihmettä. Elia sai tulen lankeamaan alas taivaasta (1 Kun 18:38-39).

Ehkä fariseuksilla oli mielessään Mooseksen ennustus hänen kaltaisestaan profeetasta, Messiaasta:

"Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella."
..."Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan."
(5 Moos 18:15, 18)

Siihen Joh 6:14-15 viittaa ruokkimisihmeen yhteydessä:

"Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan."
(Joh 6:14-15)

Heti tuon ennustuksen perään on varoitus vääristä profeetoista (5 Moos 18:20) ja kehotus koetella profeetat (5 Moos 18:21-22). Voimme sanoa, että fariseusten toiminta oli pyhyyteen verhottua pahuutta.

Muutkin tekivät ihmeitä myös Jeesuksen aikana (Matt 12:27, vertaa Matt 24:24, Ilm 13:13), joten fariseuksilla oli mielestään täysi oikeus vaatia Jeesukselta näyttö siitä, että hän oli oikea, Jumalan lähettämä profeetta. Sen hän voisi todistaa antamalla merkin taivaasta.

Jeesus ei kuitenkaan suostunut antamaan lisänäyttöjä (jae 12). Epäuskoista sydäntä ei vakuuta mikään (Matt 12:39, Luuk 11:29, 16:28-31). Ei fariseusten ongelma ollut se, ettei Jeesus ollut osoittanut, mistä hänen tekonsa olivat peräisin, vaan heidän ongelmansa oli epäusko, eikä sitä voi parantaa suurinkaan ihme.

Huokaus (jae 12) oli osoitus Jeesuksen turhautumisesta fariseusten epäuskoon.

"Tämä sukupolvi" (jae 12) oli niskuroiva ja epäuskoinen, kuten Israel oli ollut niin monta kertaa historiansa aikana (vertaa 5 Moos 32:5,20).

Jeesus palasi Gennesaretin järven itärannalle (jae 13). Käynti juutalaisalueella oli saanut hänen vastustajansa liikkeelle, mutta pian Jeesus jättäisi Galilean kokonaan ja lopullinen välienselvittely tapahtuisi juutalaisuuden keskuksessa, Jerusalemissa.

Opetuslasten ymmärtämättömyys – Mark 8:14-21

Bertil Gärtner arvelee, että jakeen 14 maininnassa yhdestä ainoasta leivästä voidaan nähdä viittaus siihen, että Jeesus on ainoa oikea elämän leipä (vertaa Joh 6:22-59).

Hapate (jae 15), eli leivänjuuri, kuvaa Raamatussa yleensä jotakin pahaa, Jumalalle kelpaamatonta, jolla on kaiken lisäksi taipumus levitä ympäristöönsä ja hapattaa koko ihminen tai yhteiskunta (3 Moos 2:11, Matt 16:12, Luuk 12:1, 1 Kor 5:6-8, Gal 5:9).

On kyselty, mikä yhdisti fariseukset ja Herodeksen kannattajat (jae 15). Fariseukset halusivat eristäytyä maailmasta omaan "hengelliseen täydellisyyteensä". Herodeksen kannattajat asettivat poliittisen taktikoinnin etusijalle. Kumpikin ryhmä oli siis nostanut omat toiveensa ja ajatuksensa Jumalan valtakunnan yläpuolelle.
Markus on jo aiemmin kertonut (Mark 3:6), että fariseukset ja Herodeksen kannattajat olivat liittoutuneet keskenään aikomuksenaan tappaa Jeesus.

Markus korostaa opetuslasten ymmärtämättömyyttä: hekin olivat sokeita ja kuuroja Jumalan teoille (jae 18, vertaa Mark 4:13,40, 6:52, 7:18). Jeesus varoitti opetuslapsia ymmärtämättömyydestä (jae 21), koska siihen sisältyy epäuskon vaara.

Sokean parantaminen – Mark 8:22-26

Betsaida (jae 22) sijaitsi Jordan-joen itäpuolella, siis pakana-alueella, Galilean ulkopuolella. Tosin osa Betsaidaa oli myös Jordanin länsirannalla, mutta tässä tarkoitettu Betsaida oli pakana-alueella sijainnut osa kylää.

Betsaida merkitsee "Kalansaaliin talo", "Kalamaja" tai "Kalaranta". Ainakin kolme Jeesuksen opetuslapsista oli kotoisin sieltä (Joh 1:44: Pietari, Filippus ja Andreas). Matt 11:20-21:ssä Jeesus viittaa siihen, että hän oli tehnyt Betsaidassa monta ihmettä. Evankeliumeissa niistä kerrotaan vain tämä sokean parantaminen. Tästä kerrotaan vain Markuksen evankeliumissa.

Jälleen (jae 22, vertaa Mark 7:32) Jeesusta pyydettiin parantamaan mies panemalla kätensä hänen päänsä päälle.

Jälleen Jeesus vetäytyi syrjään (jae 23). Ihmeet eivät ole kansanhuvia. Tälläkin kertaa Jeesus käytti sylkeä parantamiseen (jae 23, Mark 7:33).

Tällä kertaa parantuminen tapahtui "vaiheittain": ensin mies näki vain heikosti (jae 24), sitten hän parantui täysin (jae 25). Ehkä Markus on tällä halunnut korostaa sitä, että hengellinenkin sokeus (vertaa jakeet 18, 29 ja 33) parantuu usein vaiheittain, ei kerralla. Toisaalta vaiheittain parantuminen voi kuvata vamman vakavuutta, sairauden vaikeutta.

Jeesus osoitti taas kerran messiaanisuutensa antamalla siitä fariseusten vaatiman merkin: sokeiden parantuminen oli yksi messiaanisen ajan merkki (Jes 42:6-7).

"Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat."
(Jes 42:6b-7)

Kuka Jeesus on? Mark 8:27-30

Filippoksen Kesarea oli neljännesruhtinas Filippoksen hallintokaupunki, joka sijaitsi Hermon-vuoren rinteellä (jae 27). Kysymyksessä oli pakana-alue, tai jos olemme aivan tarkkoja, osa rabbeista katsoi juutalaisalueen ulottuvan juuri tuohon asti: oltiin siis pakana-alueen rajalla. Paikka oli Pan-jumalan palvonnan paikka ja siksi sen vanha nimi oli ollut Panias, joka on jälleen nykyaikana käytössä: paikka on nykyään nimeltään Banias. Jordan-virran yksi alkulähteistä on tällä alueella.

Aiemmin (Mark 6:14-16) Markus oli kertonut, millaisia arveluja kansan parissa oli Johannes Kastajasta. samat arviot esitettiin myös Jeesuksesta (jae 28).

On tärkeää huomata, ettei Jumala tänäänkään kysy meiltä, mitä mieltä toiset ovat Jeesuksesta, vaan tärkein kysymys on: "Mitä mieltä sinä olet Jeesuksesta?" (jae 29)

Uusi käännös on valinnut Jeesuksen "kunnianimeksi" heprean/aramean muodon: "Sinä olet Messias". Edellisessä Kirkkoraamatussa oli taas kreikankielinen muoto: "Sinä olet Kristus". Molemmat tarkoittavat samaa, eli Vapahtajaa, Voideltua. Uusi käännös on sikäli alkuperäisempi, että Pietari tietysti puhui Jeesukselle arameaa, mutta Kirkkoraamattu-1938:n käännös on kirjaimellisempi, koska Markus kirjoitti evankeliuminsa kreikaksi.

Jeesus joutui kuitenkin salaamaan messiaanisuutensa tässä vaiheessa (jae 30), koska kansa odotti maallista Messiasta. Eivätkä edes opetuslapset ymmärtäneet, millaisen Vapahtajan Jumala oli lähettänyt maailmaan (vertaa jakeet 31-33). Jeesuksen oli vielä opetettava opetuslapsillekin, millainen Messias hän oli ja on.

Pietarin tunnustus eroaa kansan pohdinnoista siinä, että kansa piti Jeesusta Messiaan tien valmistajana, Pietari taas Messiaana. Odotus oli päättynyt, Messias oli tullut.

Pietarin tunnustuksen jälkeen Jeesus ei enää toiminut Galileassa suurten kansanjoukkojen keskellä, vaan tie kohti Golgatan ristiä oli alkanut ja Jeesus keskittyi opetuslasten opettamiseen (vertaa Mark 9:30).

Pietarin tunnustus merkitsi myös syvempää sitoutumista Jeesukseen. Rabbin, opettajan saattoi vaihtaa, mutta Vapahtajia, Messiaita on vain yksi. Matteus korostaa, ettei Pietari käsittänyt Jeesuksen messiaanisuutta itse, vaan se oli Jumalan työtä hänessä:

"Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa."
(Matt 16:17)

Meidänkin tulee muistaa, että järki johdattaa meidät harhaan uskonasioissa. Voimme löytää oikean tien vain Jumalan meissä tekemän työn kautta.

Ensimmäinen kärsimysilmoitus – Mark 8:31-34

Kun opetuslapset olivat ymmärtäneet, että Jeesus oli Messias, oli tullut aika kertoa, millainen Messias hän on (jae 31). Juutalaiseen Messias-odotukseen ei liittynyt ajatus kärsivästä Messiaasta, vaan voitollisesta (kapina)johtajasta, josta tulisi uusi daavidilainen kuningas (Mark 11:9-10). Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että Pietari kauhistui Jeesuksen puhetta kärsimisestä ja kuolemisesta (jae 32).

Jeesus ei kuitenkaan halunnut täyttää ihmisten odotuksia ja toiveita (Luuk 24:21), vaan Jumalan tahdon, pelastussuunnitelman. Vielä kaksi kertaa Markus kertoo, että Jeesus puhui kärsimisestään ja kuolemastaan opetuslapsilleen (Mark 9:31, 10:33-34), mutta silti ristinkuolema tuli heille yllätyksenä. He eivät voineet käsittää, että Jeesus todella antaisi henkensä maailman syntien edestä (vertaa Mark 9:32).

Onko meillä sama ongelma? Osaammeko mekin ottaa Jumalalta vastaan vain jotakin sellaista, joka sopii meidän ennakkokäsityksiimme ja toiveisiimme? Meidänkin on syytä muistaa, etteivät Jumalan ja ihmisen tiet läheskään aina kulje samoja reittejä (jae 33, Jes 55:8-11). Näin on erityisesti pelastuksen asiassa: me haluaisimme pelastaa itse itsemme, mutta Jumala haluaa itse pelastaa meidät.

Selittää (jae 31) on sanatarkasti "opettaa". Ajatus Messiaan kärsimisestä ja kuolemasta oli opetuslapsille niin uusi ja yllättävä, ettei se vaatinut vain selittämistä, vaan aivan uuden asian opettamista.

Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat (jae 31) olivat mukana juutalaisten Suuressa neuvostossa, Sanhedrinissa, joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan (Mark 14:53-65).

Ihmisen Poika (jae 31) nousi Dan 7:13:n ennustuksesta, jossa alkukielessä on muoto "Ihmisen Pojan kaltainen", Kirkkoraamattu-92:ssa "näöltään kuin ihminen". Jeesus käytti itsestään usein tätä messiaanista nimitystä.

Täytyy (jae 31) on kreikassa "dei", joka kuvaa jumalallista välttämättömyyttä. Jeesuksen kärsiminen ja kuolema ei ollut sattuma, vaan se oli Jumalan tahto, jonka Jesaja oli ennustanut (Jes 53).

Hylkäävät (jae 31) voitaisiin kääntää myös: "katsovat hänet kelpaamattomaksi". Jeesus ei kelvannut juutalaisten johtajille Messiaaksi. Messiaan hylkääminenkin oli ennustettu Vanhassa testamentissa: Ps 118:22 (vertaa Mark 12:10, 1 Piet 2:4).

"Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi."
(Ps 118:22)

Huomaa, että Jeesus ei puhu vain kärsimisestään ja kuolemastaan, vaan myös ylösnousemisestaan kolmantena päivänä (jae 31, samoin Mark 9:31, 10:34). Jeesuksen "tarina" ei pääty ristille tai hautaan, vaan niitä seuraa ylösnousemus. Sekin oli ennustettu Vanhassa testamentissa: Hoos 6:2, Joona 2:1.

Jeesuksen sanat Pietarille (jae 33) olivat ankarat ja aivan samat, mitkä Jeesus sanoi Saatanalle autiomaan kiusausten yhteydessä (Matt 4:10). Ne voitaisiin kääntää myös: "(mene) taakseni!" (vertaa Mark 1:17, 8:34): Pietari halusi määrätä suunnan, mutta edelläkulkeminen kuuluu Jeesukselle, opetuslapsen osa on kulkea Mestarinsa perässä, seurata häntä. Järjestyksen on myös tänään oltava: ensin Jeesus ja hänen tahtonsa, vasta sitten ihminen ja hänen tahtonsa.

Pietari oli lähellä totuutta (jae 29), mutta samalla kaukana siitä (jae 33). Usein on niin, että kauhein harhaoppi on aivan oikean opin vieressä. Vain pienet muutokset erottavat sen oikeasta opista. Onkin arveltu, että Jeesuksen puhe vääristä messiaista (Matt 24:23-24) ei suinkaan tarkoittaisi oikean Kristuksen vastakohtia, vaan Kristuksen jäljittelijöitä.

Risti on ja pysyy hullutuksena ihmisen järjelle (1 Kor 1:18-25), mutta samalla se on välttämätön keskus kristilliselle uskolle:

"En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta."
(1 Kor 2:1-5)

Jeesuksen seuraamisesta – Mark 8:34-38

Ristin ottaminen (jae 34) oli Jeesuksen kuulijoille hyvin raaka kuva. Se toi heidän mieleensä ristiinnaulittaviksi tuomitut, jotka joutuivat viimeisenä tekonaan kantamaan ristinsä poikkipuun teloituspaikalle (Joh 19:17).

Meille tämän päivän kristityille ristin kantaminen on kuvaannollisempi ja samalla laajempi vertauskuva. Se kutsuu meidät ottamaan vastaan kaiken sen, mitä Kristuksen seuraamisesta aiheutuu elämässämme.

Osa juutalaisia Vanhan testamentin selittäjiä vertasi ristin kantamista siihen, kun Iisak joutui kantamaan puut uhripaikalle, jossa Abraham aikoi uhrata hänet (1 Moos 2:6).

Ristiinnaulittu joutui yhteiskunnan hylkäämiseksi. Juutalaiset eivät halunneet edes mainita ristiinnaulittuja. Samalla tavalla kristillinen usko tulee aina tämän maailman hylkäämäksi.

Itsensä kieltäminen (jae 34) oli varmasti kova sana Pietarille, josta tuli Jeesuksen kieltäjä (Mark 14:66-72). On tärkeää muistaa, että Pietari sai tuon synnin anteeksi. Tänäänkin tuhlaajapojan tie on auki Jumalan puolelta.

Elämä (jae 35) voitaisiin kääntää myös "sielu".

Mitä elämän/sielun kadottaminen tarkoittaa? Alistumista oman tahdon sijasta Jumalan tahtoon - halua seurata Jeesusta ja hänen avaamaansa tietä. Amerikkalainen lähetyssaarnaaja Jim Elliot on sanonut osuvasti: "Ei hullu ole se, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, vaan hullu on se, joka luopuu siitä, mitä ei voi menettää!"

Jeesus ei halunnut houkutella ihmisiä seuraamaan häntä ilman kustannusten laskemista. Ihminen joutuu tekemään valinnan Jumalan ja maailman välillä: hän ei pysty miellyttämään molempia. Maailma ei tule koskaan löytämään yhteisymmärrystä Jumalan tahdon seuraajien kanssa.

Vielä tässä vaiheessa Jeesuksen opetuslapset olisivat voineet jättää Jeesuksen, mutta pian alkoi matka kohti Jerusalemia ja Golgatan ristiä. Sen jälkeen opetuslapset olivat "merkittyjä miehiä" (vertaa Mark 14:67).

Monet Jeesuksen seuraajat ovat joutuneet seuraamaan Jeesuksen tietä kärsimiseen ja kuolemaan asti. Kirkon historia on samalla marttyyrien historiaa. Marttyyrit ovat kadottaneet elämänsä Jeesuksen tähden. He ovat kärsineet ruumiillisen kuoleman, mutta välttäneet iankaikkisen kuoleman.

Maailman voi voittaa puolelleen (jae 36) vain luopumalla evankeliumista. Kristillinen usko ei voi koskaan olla sopusoinnussa tämän maailman kanssa. Tämän maailman ruhtinas on Saatana (Luuk 4:6), siksi tämä maailma ei koskaan suostu Kristuksen alaisuuteen, ei edes ns. kristillisissä valtioissa.

Sielun kadotus (jae 36) voidaan ymmärtää myös hukattuna mahdollisuutena tulla Jumalan lapseksi. Onkin esitetty, että yksi suuri tuska kadotuksessa olisi se, että muistaisi ne tilanteet, joissa olisi voinut lähteä taivaan tielle, mutta ei lähtenyt.

Ihminen ei voi tarjota kuin yhdet lunnaat sielustaan (jae 37).

"Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta. Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa."
(Ps 49:8-10)

Mikään ihmisen oma teko ei kelpaa, vain Jeesuksen sovitustyö Golgatan ristillä. Jeesuksen veri on meidän elämämme lunnaat.

Edellinen Kirkkoraamattu puhuu avionrikkojasukupolvesta (jae 38), uusi taas uskottomasta sukupolvesta. Uuden käännöksen takana on ajatus, että avionrikkominen ymmärrettäisiin vain kuudennen käskyn rikkomiseen liittyviksi synneiksi, kun todellisuudessa jakeessa on kysymys siitä, että ihmiset ovat rikkoneet koko sen liiton, jonka Jumala teki ihmisten kanssa antamalla heille lakinsa. He eivät ole halunneet seurata Jumalan tahtoa, vaan ovat lähteneet Saatanan seuraajiksi. Vanha testamentti käyttää samaa kuvaa esimerkiksi profeetta Hoosean kirjassa, jossa profeetan avioliitto kuvaa Israelin ja Jumalan suhdetta (Hoos 1-3, vertaa Hes 23, katso myös 5 Moos 32:5, Hes 2:5).

Kun Jeesus palaa takaisin Isänsä kirkkaudessa (jae 38, 2 Tess 1:6-10), silloin ihmisen kohtalon ratkaisee yksi ainoa asia: mikä on hänen suhteensa Jeesukseen. Synti ei meitä kadota, vaan Jeesuksen tarjoaman pelastuksen hylkääminen. Taivaassa ei ole yhtäkään synnitöntä ihmistä, mutta siellä on sovitettuja syntisiä.