Mitä Taivaassa on tästä maailmasta?

Usein sanotaan, että mikään tästä maailmasta ei voi päästä taivaaseen. Mutta on kaksi asiaa, jotka ylittävät iankaikkisuuden rajan: Jeesuksen ristinhaavat. Ilmestyskirja puhuu teurastetusta karitsasta (Ilm 5:6, vertaa Joh 20:20 ja Luuk 24:39). Pelastus on saavutettu Golgatan keskimmäisellä ristillä, siellä avattiin tie Jumalan luo ja pelastukseen (Matt 27:51).

Toinen asia on usko ja epäusko.

"Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta.
Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.
Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.
Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana: -- Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?
Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki.
Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
(1 Kor 15:50-57)

A ja O

A ja O (jae 8) on uudessa käännöksessä selitetty; kreikkalaisessa tekstissä ei ole sanoja "alku ja loppu". Mielestäni ne olisi käännöksessä pitänyt laittaa sulkeisiin, jotta lukija ymmärtäisi, että ne ovat kääntäjien selvennys. Kreikassa kirjaimet ovat alfa ja omega eli aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain. Meillä "kirjaintarkka" käännös pitäisi olla A ja Ö, mutta koska kreikan alfa vastaa meidän a:tamme ja omega meidän o:tamme, käännös on vakiintunut muotoon "A ja O". Hepreassa ensimmäinen kirjain on aalef (vastaa lähinnä meidän a:tamme) ja viimeinen kirjain on tau (vastaa meidän t:tämme). Sanomalla "aalef ja tau" tarkoitettiin asioiden kokonaisuutta; koko asiaa alusta loppuun. Hurskaita juutalaisia kutsuttiin tau-ihmisiksi: he olivat pitäneet koko lain, aalefista tauhun, alusta loppuun (vertaa Luuk 18:21).

Suomessa ”a ja o” tarkoittaa: kaikkein keskeisin asia. Ilmestyskirjassa se tarkoittaa: ”kaikki” – alusta loppuun ja kaikki sillä välillä.

Vanhassa testamentissa Jumalasta sanotaan, että hän on ensimmäinen ja viimeinen (Jes 41:4, 44:6, 48:12). Sama voidaan sanoa myös Jeesuksesta: hän oli ennen kaikkea luotua (Joh 1:1-2, 8:58) ja hän on myös viimeinen.

Johannes käyttää samaa nimitystä Jumalasta neljä muutakin kertaa:
- Ilm 1:17: ensimmäinen ja viimeinen (=Jeesus)
- Ilm 2:8, ensimmäinen ja viimeinen (=Jeesus)
- Ilm 21:6, A ja O (=Jumala)
- Ilm 22:13, A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu (=Jumala)

Jakeessa 8 Jumalaa kutsutaan "Kaikkivaltiaaksi". Vanhassa testamentissa vastaava nimi oli "Herra Sebaot". Ilmestyskirjassa "Kaikkivaltias" on yhdeksän kertaa: Ilm 1:8, 4:8, 11:17, 15:3, 16:7,14, 19:6,15, 21:22. Muualla Uudessa testamentissa se on vain kerran: 2 Kor 6:18. "Herra Sebaot" on Uudessa testamentissa kaksi kertaa: Room 9:29 ja Jaak 5:4.

Monesta Rooman vainoissa kärsineestä kristitystä oli varmaan vaikeaa ottaa vastaan Johanneksen todistus Jumalan kaikkivaltiudesta, mutta uskoa ei pidä kiinnittää tunteisiin tai omakohtaiseen "tietämiseen", vaan Jumalan ilmoitukseen.

Millainen kirja?

Johanneksen ilmestystä ei voi ymmärtää, jollei tiedä jotakin itse kirjan luonteesta. Jos lukijalla on täysin väärä kuva kirjan luonteesta, myös johtopäätökset ovat vääriä.

Kautta kirkon historian Ilmestyskirjaa on tulkittu monella tavalla ja eri tavoin kirjaa tulkinneet ovat riidelleet keskenään. Päätulkintalinjoina voisimme pitää seuraavia neljää tulkintalinjaa.

 1. Aikahistoriallinen tulkinta

Tämän tulkintatavan kannattajat - joihin kuuluu valtaosa nykyisistä tieteellisistä Uuden testamentin tutkijoista - katsovat, että Johanneksen näyt on tulkittava vain kirjoitusajan tilanteiden valossa. Ilmestyskirjan peto on Rooman valtakunta jne. Näin ajatellen kirjalla ei siis olisi varsinaista sanomaa tämän ajan kristityille - korkeintaan voisimme oppia jotakin Johanneksen ajan kristittyjen tilanteesta. Johanneksen ilmestys puhuisi siis vain sen ensimmäisille lukijoille, joihin se valoi uskoa ja luottamusta vainojen keskellä.

 2. Kirkkohistoriallinen tulkinta

Erityisesti Ilmestyskirjan toisen ja kolmannen luvun kirjeet seitsemälle seurakunnalle ovat olleet kirkkohistoriallisen tulkinnan lähtökohtana. Tulkinnan mukaan kukin seurakunta ilmentää jotakin kirkkohistorian vaihetta; yksi seurakunta kuvaa paavin kirkkoa, yksi uskonpuhdistusta, yksi pietismiä jne. Kukin aika on tulkinnut eri seurakunnat eri aikakausiksi, joten mitään yhtenäistä teoriaa ei ole voitu rakentaa.

 3. Lopunaikoja koskeva tulkinta

Tämän tulkinnan kannattajat katsovat Johanneksen puhuvan vain sille sukupolvelle, joka elää maan päällä Jeesuksen tullessa toisen kerran. Ongelmana on tietysti se, ettei mikään sukupolvi voi olla varma siitä, että juuri se on se sukupolvi, jota Johanneksen ennustukset koskevat. Tämän selvittämiseksi onkin syntynyt monenlaisia tulkintoja Johanneksen kuvaamista tapahtumista ennen Jeesuksen paluuta.

 4. Uskonnonhistoriallinen tulkinta

Tämän tulkinnan mukaan Johanneksen ilmestys on syntynyt lainauksista muista uskonnoista, erityisen merkittävä on ollut Vanha testamentti ja sen ennustukset lopunajoista, joita on erityisesti Jesajalla, Danielilla, Hesekielillä ja Psalmeissa.

Voidaan sanoa, ettei mikään näistä tulkinnoista ole oikea, muttei kokonaan vääräkään. Mikään ei yksinään riitä selittämään Ilmestyskirjaa. Ilmestyskirjan syntyyn ovat toki vaikuttaneet sen ajan olot ja Vanhan testamentin lopunaikoja koskevat ennustukset, mutta ne eivät yksinään selitä kirjaa. Kirja puhuu lopunaikoina eläville kristityille, mutta se puhuu myös kaikille sen lukijoille, kokivatpa he eläessään Jeesuksen toisen tulemuksen tai eivät.

Sanoja suuremmat tapahtumat

Ilmestyskirjan tulkitseminen ja ymmärtäminen on ongelmallista siksi, että se kuvaa jotakin, jota on mahdoton kuvata sanoilla ja kuvilla, joita meillä ihmisillä on käytettävissä. Johannes käyttää sanoja ja kuvia, mutta ne viestittävät jotakin enemmän kuin pelkät sanat ja kuvat. Vertaa myös Paavalin kuvausta ylösnousemuksesta, 1 Kor 15:35-49.

On kyse samasta, minkä kohtaamme runoissa ja tauluissa; runo on enemmän kuin pelkät sanat, samoin taulu on enemmän kuin pelkkä kuva. Eri ihmiset ymmärtävät saman taulun eri tavalla, mutta emme voi sanoa, että joku heistä ymmärsi taulun oikein ja toinen väärin.

On kuitenkin huomattava, että Johannes ei kuvaa meille jotakin mielikuvituksensa tuotetta, vaan jotakin, jonka Jumala paljasti hänelle näyssä, jotakin, jolla on vastineensa todellisuudessa. Johanneksen näyt nousevat todellisista tapahtumista, ei hurskaasta mielikuvituksesta tai halusta lohduttaa kärsiviä uskovia. Mutta Johannes ja meidän vajavainen kielemme eivät pysty kuvaamaan tarkasti sitä, mitä Johannes näki - näyt ovat yksinkertaisesti liian suuria, jotta mitkään sanat voisivat kuvata niitä tyhjentävästi.

Kuka Johannes oli?

Varhainen, jo 100-luvulta oleva, kristillinen perimätieto kertoo apostoli Johanneksen kirjoittaneen sekä Johanneksen evankeliumin että Ilmestyskirjan. Mutta varsin pian alettiin epäillä, voisivatko nämä kaksi kirjaa olla peräisin samalta kirjoittajalta. Kun Johanneksen evankeliumi on rakkauden apostolin käsialaa, Ilmestyskirja on täynnä tuomion julistusta ja lopunajan kauhuja. Kun Johanneksen evankeliumin kreikka on hyvää, on Ilmestyskirjan kieli ala-arvoista. Johanneksen evankeliumissa ei lainata Vanhaa testamenttia kuin harvoin, sen sijaan Ilmestyskirja on täynnä viittauksia Jesajaan, Hesekieliin, Danieliin ja Psalmeihin.

Osa tutkijoista pitää molempia kirjoja saman kirjoittajan kirjoittamina, osa katsoo kirjojen tulleen eri kirjoittajilta ja osa katsoo kirjoittajakysymyksen jäävän vaille lopullista ratkaisua.

Itse katsoisin, ettei ole syytä syrjäyttää niin varhaista perimätietoa, mikä meillä Ilmestyskirjan kirjoittajasta on. Erot selittynevät sillä, että evankeliumin kirjoituksessa Johannes on käyttänyt apunaan kirjuria, kun taas Ilmestyskirjan hän kirjoitti yksin. Myös kirjojen hyvin erilaiset luonteet selittävät osan eroista.

Tuo varhainen perimätieto kertoo, että Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan keisari Domitianuksen hallitessa Roomaa. Domitianus hallitsi vuosina 81-96, ja hän oli ensimmäinen keisari, joka ankarasti vaati alamaisiltaan jumalallista palvontaa. Tämä vaatimus synnytti kristittyjen vainoja, koska he eivät suostuneet pitämään keisaria jumalana. Johanneskin karkotettiin vankeuteen Patmossaarelle, jossa hän näki Ilmestyskirjassa kuvatut näyt.

Jo keisari Neron aikana oli ollut kristittyjen vainoja Neron syytettyä kristittyjä Rooman palosta, kun alkoi kuulua huhuja, että keisari itse olisi polttanut pääkaupungin. Vaientaakseen epäilyt Nero alkoi syyttää kristittyjä, mutta vaino jäi ilmeisesti paikalliseksi eikä levinnyt Roomasta muualle valtakuntaan. Domitianuksen vaino oli siis ensimmäinen valtakunnallinen vaino, joka kristittyjä kohtasi.

Johanneksen ilmestys on tuonut vainojen ja ahdistusten keskellä eläneille kristityille toivon näköalan: lopullinen voittaja on kaikesta huolimatta Jumala. Tämän maailman mahtimiehet voivat viedä kristityiltä kaiken - hengenkin - mutta tärkeintä, kallisarvoisinta he eivät voi viedä; iankaikkinen elämä on heidän saavuttamattomissaan.

Syvenevät kuvat

Ilmestyskirjaa hallitsee luku seitsemän (kaikkiaan 58 kertaa).
- seitsemän seurakuntaa 1:4
- seitsemän henkeä 1:4
- seitsemän lamppua 1:12
- seitsemän tähteä 1:16
- Jumalan seitsemän henkeä 3:1
- seitsemän soihtua 4:5
- seitsemän sinettiä 5:1
- seitsemän sarvea ja seitsemän silmää 5:6
- seitsemän enkeliä 8:2
- seitsemän torvea 8:2
- seitsemän ukkosta 10:3
- seitsenpäinen lohikäärme ja seitsemän kruunua 12:3
- seitsemän vitsausta 15:1
- seitsemän kultaista maljaa 15:7
- seitsemän Jumalan vihan maljaa 16:1
- seitsemän vuorta 17:9
- seitsemän kuningasta 17:9

Johannes kuvaa maailmantuhoa kolmessa kertomuksessa, joiden välissä on aina kuvaus taivaan ihanuudesta ja pelastettujen osasta. Tuhon kuvaus alkaa kuvauksella seitsemästä sinetistä (6:1-8:1), toisena on kuvaus seitsemästä torvesta (8:6-11:19) ja viimeisenä kuvaus seitsemästä vihan maljasta (16:1-18:24).

Tutkijat ovat kiistelleet paljon siitä, kuvaako Johannes kolmea peräkkäistä tapahtumasarjaa, vai kolme kertaa samaa tapahtumasarjaa. Ruotsalainen piispa Bo Giertz on antanut mielestäni hyvän selityksen näille toistuville tuhon kuvauksille: maailmanhistoria toistaa myös lopun aikoina itseään, samalla tavalla kuin se teki jo Vanhan testamentin aikana. Samalla tavalla kuin Jumala vapahti Israelin Egyptistä, Jumala vapahti sen myös Babyloniasta. Kuvatessaan lopunajan tapahtumia Johannes näkee tiettyjen asioiden toistuvan, kerta kerralta yhä vakavampina ja vaarallisempina. Näin on historiassa: tuhon siemenet ovat jo olemassa, ne odottavat vain sopivaa aikaa puhjetakseen esiin.

Kun mietimme Johanneksen ennustuksia lopunajoista, meidän on syytä muistaa, että kaikki kristityt, jotka ovat eläneet helluntain jälkeen, ovat eläneet lopun aikaa. Luukas – ja koko Raamattu – jakaa maailman – ja pelastushistorian kolmeen osaan:
1. lupauksen aika eli aika ennen Jeesuksen maanpäällistä elämää
2. lupauksen täyttymisen aika eli Jeesus maan päällä ja
3. lopun aika tai Pyhän Hengen aika tai kirkon aika eli aika helluntaista Jeesuksen toiseen tulemukseen.

Mekin siis elämme keskellä lopunaikaa! Johannes ei siis ennusta vain kaukaisista ajoista ja asioista, vaan jostakin, joka on keskellämme.

Johanneksen kolmea näkysarjaa voidaan havainnollistaa myös kuvalla kamerasta, joka tarkennetaan - zoomataan - yhä tarkemmaksi ja tarkemmaksi. Ensimmäinen kuva on yleiskuva, joka kertoo koko tilanteen, mutta yksityiskohdat jäävät epäselviksi. Seuraava kuva on jo tarkempi, mutta vasta kolmas kuva kertoo kaikki yksityiskohdat.

Ikävä kyllä me emme pysty sijoittamaan historiamme tapahtumia Ilmestyskirjaan ennen kuin vasta sitten, kun kaikki on tapahtunut. Ehkä Jeesuksen sana siitä, että loppu tulee yllätyksenä kaikista ennustuksista ja merkeistä huolimatta, liittyy juuri tähän: Ilmestyskirja avautuu meille lopullisesti vasta sitten, kun se on jo historiaa! Vasta sitten näemme asiat oikeassa valossa, vasta sitten osaamme laittaa palapelin palaset oikeille paikoilleen.

Kehottaja ja varoittaja

Ensimmäisille lukijoilleen Ilmestyskirja oli rohkaisua, mutta kristittyjen vainoajille se oli vakava varoitus: se, joka on vahva ja voitolla tässä ajassa, ei välttämättä ole lopullinen voittaja. Voitto tässä ajassa saattaa merkitä sielulle iankaikkista vahinkoa (Matt 16:26).

Ihminen on aina halunnut hallita Jumalaa ja halunnut olla kuin Jumala. Tästä halusta johtui syntiinlankeemus ja siitä nousi myös keisarinpalvonta. Siitä nousevat myös monet asiat, jotka elävät tänäänkin. Yhä vielä on paljon niitä, jotka haluavat itse pelastaa itsensä. Tekojen avulla pelastusta hankkivia ei tarvitse lähteä etsimään pakanamaista, vaan heitä löytyy myös Suomesta. Ilmestyskirja puhuu Jumalan kaikkivaltiudesta: Jumala ei hyväksy ketään rinnalleen. Jumala pitää valtaa tässä maailmassa, vaikka välillä näyttää siltä, että kuninkaat ja muut mahtimiehet määräävät tämän pallon asioista.

Johanneksella on sanoma myös ydinsodan ja ympäristötuhon varjossa eläville - eikä tuo sanoma suinkaan ole kauhistava ja pelottava, vaan lohduttava: Jumala määrää, koska tämän pallon aika täyttyy, ei kukaan muu!

Elämän kirja

"Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen."
(Ilm 20:15)

Taivaaseen pääsevät siis vain ne, joiden nimet on kirjoitettu elämän kirjaan. Mistä minä tiedän, pääsenkö minä taivaaseen vai en? Raamatun yksinkertaisimmaksi pelastusopiksi sanotaan Room 10:13:a:

"Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
(Room 10:13)

Eli ne pääsevät taivaaseen, jotka haluavat päästä sinne Jeesuksen sovituskuoleman kautta. Ulkopuolelle jäävät ne, jotka haluavat turvautua omiin tekoihinsa eivätkä Jeesukseen.

Turvautuminen yksin Jeesukseen voi tuntua liiankin helpolta pelastustieltä, mutta kuka on sitä yrittänyt, tietää, kuinka vaikeaa se on. Omavanhurskaus ja tekojen pelastusoppi elää meissä hyvin sitkeästi!

Tuhatvuotinen valtakunta

Eräs ongelma Ilmestyskirjan tulkinnassa on kysymys tuhatvuotisesta valtakunnasta. Usein sanotaan, että luterilainen tunnustus on tässä kohdin ristiriidassa Raamatun kanssa. Mutta on syytä huomata, että Augsburgin tunnustus torjuu päättäväisesti kaikki tuhatvuotiset valtakunnat ennen Jeesuksen toista tulemusta. Tämä maailmanaika ei tule näkemään tuhatvuotista rauhan aikaa, pikemmin tulee tapahtumaan se, josta Johannes meille Ilmestyskirjassa puhuu: kaikki kehittyy aina vain huonompaan suuntaan!

Mutta vaikka tuhatvuotinen valtakunta sijoitettaisiin Jeesuksen tulon jälkeenkin, eivät kaikki ongelmat ratkea. Jäljelle jää raamatunkohtia, jotka näyttävät puhuvan vain kahdesta ajanjaksosta: tästä ajasta ja iankaikkisuudesta. Mutta on muistettava, että emme tiedä taivaasta paljoakaan, pikemmin voisi sanoa, että tiedämme ennemminkin sen, millaista siellä ei ole (ei itkua, kipua, kuolemaa jne.).

Niin tässä kuin monessa muussakin lopunaikoja koskevissa kysymyksissä on vältettävä liiallista mielikuvituksen lentoa ja muistettava, mitä me tiedämme ja mitkä asiat ovat Jumalan salaisuuksia (vertaa 5 Moos 29:28).

Ilmestyskirja puhuu Jumalan suuruudesta ja ihmisen pienuudesta. Koko maailma, myös jokaisen ihmisen elämä on "korkeammassa kädessä", uskoi hän sitten Jumalaan tai ei!

Mikä on keskeisintä?

Kun luemme Johanneksen ilmestystä, tulee muistaa, miksi kirja on kirjoitettu. Se on rohkaisua vainojen keskellä eläville kristityille. Johannes halusi rohkaista heitä vaeltamaan taivaan tiellä huolimatta uskon synnyttämistä vaikeuksista.

Meidänkään ei tule jäädä kiinni joihinkin yksityiskohtiin, vaan kysyä itseltämme: "Olemmeko matkalla kohti taivasta vai kohti kadotusta?" Johannes kuvaa uskottomien osaa synkin värein, mutta tulee muistaa, että näiden synkkien kuvausten välissä on myös kuvauksia taivaan ihanuudesta ja pelastuneiden onnesta.

Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä pelastukseen ja iankaikkiseen elämään, mutta on niitäkin, jotka vapaaehtoisesti haluavat mennä kadotukseen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen (Matt 25:41).