Markuksen evankeliumia kutsutaan usein ”pitkällä johdannolla varustetuksi kärsimyshistoriaksi”. Luvuissa 11-16 kerrotaan Jeesuksen elämän viimeiset tapahtumat Jerusalemissa - ilmeisesti vuonna 30 jKr. Palmusunnuntaista pääsiäiseen ei ole kuin reilu viikko, mutta se muodostaa reilun kolmanneksen Markuksen evankeliumista.

Palmusunnuntai-iltana – Mark 11:1-11

Jeesus nousi Jerikosta tulevaa tietä (Mark 10:46). Kun lähestytään Jerusalemia, ensimmäinen kylä Jerikon tien varrella oli Betania. Odottaisi, että Markus olisi laittanut kylät toiseen järjestykseen: Betania ja Betfage. Selitys yllättävälle järjestykselle voi olla hyvin yksinkertainen: Koska Betania oli näistä kahdesta paljon tunnetumpi, Markus aloitti sillä. On myös ehdotettu, että Markus olisi jerusalemilaisena (Apt 12:12) tarkastellut asioita nimenomaan Jerusalemista käsin: silloin Betfage tulee ensin, onhan se lähempänä kaupunkia.

Betania sijaitsi noin kolmen kilometriä itään Jerusalemista. Se oli Martan, Marian ja Lasaruksen kotikylä (Joh 11:1-44). Nykyään kylän nimi on El-Azarije eli ”Lasaruksen kylä”. Betania tarkoittaa ”köyhän talo” tai ”tuskan talo”.

Betfagen sijainti on hieman epävarma, mutta rabbiinisessa kirjallisuudessa se laskettiin kuuluvaksi Jerusalemiin, joten siellä sai syödä pääsiäislammasta. Betfage tarkoittaa ”Viikunatalo”. Kylää ei mainita lainkaan Vanhassa testamentissa.

Betania oli Öljymäen itärinteellä, Betfage länsirinteellä, Kidronin laaksoon viettävällä rinteellä. Vanhassa testamentissa oli ennustettu, että Messias tulee Öljymäelle (Sak 14:4, katso myös Hes 11:23).

Kylä, josta aasi noudettiin, lienee ollut juuri Betfage (jae 2). Markus puhuu vain varsasta, joka toki tässä yhteydessä - kuten yleisemminkin Israelissa - tarkoitti aasinvarsaa.

Markus ei lainaa Sak 9:9:ää, kuten tekevät sekä Matt 21:5 että Joh 12:15.

"Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa."
(Sak. 9:9)

Valloittajakuningas olisi ratsastanut hevosella. Aasi oli nöyryyden merkki (vertaa Sak 9:9). Jeesus ei tullut sotimaan, hän tuli Rauhan Ruhtinaana (Jes 9:5). Rabbit opettivat, että Messias tulee aasilla, jos Israel on syntinen.

Sitominen (jae 2) voi viitata 1 Moos 49:11:n ennustukseen, jota myös pidettiin messiasennustuksesna.

"Viiniköynnökseen hän sitoo aasinsa, jaloon köynnökseen aasinsa varsan. Hän pesee viinissä vaatteensa, rypäleiden veressä pukunsa."
(1. Moos. 49:11)

Samuel oli antanut Israelin tulevalle ensimmäiselle kuninkaalle Saulille neuvoja kadonneiden aasien löytämiseksi (1 Sam 10:2-8). Nyt Jeesus opastaa opetuslapsiaan samalla tavalla (jae 2).

Jakeessa 3 on Markuksen evankeliumin ainoa kohta, jossa Jeesus kutsuu itseään Herraksi (vertaa Mark 7:28: foinikialaisnainen ja Mark 12:36-37: Ps 110:1:n messiasennustus).

On pohdittu, oliko Jeesus edellisellä käynnillään Jerusalemissa sopinut aasin lainaamisesta (jakeet 4-6). Lainauksen selitykseksi riittää sekin, että aasin omistaja(t) oli(vat) Jeesuksen opetuslapsi(a): tämä oli yksi tapa palvella Mestaria.

Vaatteiden heittäminen tielle oli kuninkaallisen kunnioituksen osoitus (jae 8, katso 2 Kun 9:12-13).

Johannes sanoo kansan ottaneen palmunoksia (Joh 12:13). On arveltu, ettei tuohon aikaan Jerusalemissa ollut montakaan palmua, mutta Simon Makkabilaisen voitonkulkueen yhteydessä - noin 200 vuotta aiemmin - mainitaan nimenomaan palmut (1 Makk 13:51). Toki on mahdollista, että väki olisi tuonut palmunoksia mukanaan Jerikosta, josta oli lähdetty liikkeelle aamulla. Jerikoahan kutsuttiin Palmukaupungiksi.

Hoosianna (jae 9) voidaan kääntää ”oi, (Herra) auta”, ”auta nyt”, ”pelasta”. Alunperin sitä oli käytetty pyydettäessä apua maalliselta kuninkaalta (2 Sam 14:4, 2 Kun 6:26), mutta Jeesuksen aikana se oli pyyntö - tai pikemmin ylistys - joka osoitettiin Jumalalle tai Messiaalle (Ps 118:25).

Jae 9 on lainaus Ps 118:25-26:sta, jota pidettiin messiasennustuksena.

"Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan."
(Ps 118:25-26)

Se on ns. Hallelin lopussa. Halleliin kuuluivat Psalmit 113-118 ja sitä laulettiin pyhiinvaelluksilla, erityisesti aamurukouksen jälkeen.

Eri evankeliumeissa on kansan huuto kuvattu eri tavoin; Matt 21:9: ”Daavidin Poika”, Luuk 19:38: ”kuningas” ja Joh 12:13: ”Israelin kuningas”. On selvää, että väkijoukossa huudettiin eri tavoin - yksi käytti yhtä toinen toista ilmaisua. Kaikki neljä evankeliumien ilmaisua puhuvat samasta: kansan maallisen Messiaan odotuksesta. He odottivat uutta daavidilaista kuningasta. Tämän takia Jeesus oli halunnut salata messiaanisuutensa julkisen toimintansa aikana: hän ei halunnut, että hänestä olisi tehty kapinapäällikkö (vertaa Joh 6:14-15).

Osa Öljymäen rinteen kulkijoista varmaan piti Jeesusta profeettana, Jumalan miehenä. Osa halusi varmaan hieman ärsyttää roomalaisia. Kyseessä oli tavallaan mielenosoitus; puhuttiin avoimesti juutalaisten kuninkaasta, vaikka kaikkien olisi tietysti pitänyt vannoa Rooman keisarin nimeen (vertaa 2 Sam 7:11-14, Jumalan lupaus Daavidille).

Hoosianna korkeuksissa (jae 11) voisi tarkoittaa myös ”anna apusi korkeuksista” (katso Job 25:2, vertaa Ps 148:1).

Jo varhain hoosianna-hymni liitettiin ehtoollisenviettoon. Siinähän taivaan kuningas tulee kansansa keskelle ja antaa sille avun.

Jae 11 paljastaa, että Jeesus ratsasti Jerusalemiin palmusunnuntai-iltana.

Kaikki pyhiinvaeltajat eivät löytäneet yösijaa Jerusalemista, osan oli pakko yöpyä lähikylissä. Jeesus opetuslapsineen yöpyi Betaniassa, ilmeisesti Martan, Marian ja Lasaruksen kodissa (Joh 12:1-3), toinen ehdotettu paikka on spitaalisen Simonin talo (vertaa Mark 14:3). Jeesuksen oli myös turvallisempi yöpyä Jerusalemin ulkopuolella, tavoittelihan juutalaisten johto hänen henkeään (Mark 11:18, Joh 11:45-57).

On vaikea sanoa, kuinka merkittävä tapahtuma Jeesuksen ratsastus Jerusalemiin oli. Jos se olisi ollut suuri kapinahenkinen tapahtuma, Rooman joukot olisivat varmaan puuttuneet siihen (vertaa Apt 21:27-40). Toisaalta on syytä muistaa, että tänäänkin kansanjoukot osaavat ärsyttää vallanpitäjiä sopivasti: kunnolla, mutta kuitenkin sen verran hillitysti, ettei siihen voi puuttua.

Jos ratsastus Jerusalemiin olisi tulkittu kapinannostattamiseksi, se olisi otettu varmaan esille, kun Jeesusta syytettiin Pilatuksen edessä. Mutta tässäkin kohdin tietomme ovat puutteelliset: emme tiedä, mistä kaikesta Jeesusta syytettiin. Mutta evankeliumien perusteella näyttää siltä, ettei Jeesuksen vastustajilla ollut esittää mitään konkreettista syytöstä Jeesusta vastaan (Joh 19:4). Matt 21:10:n maininta koko Jerusalemin kuohumisesta voi tarkoittaa vain sitä, että Jeesuksen ratsastus Jerusalemiin oli kaikkien tiedossa ja siitä keskusteltiin ja väiteltiin. Ilmeisesti kansan innostus laski yhtä nopeasti kuin se oli noussutkin.

Maanantaiaamuna – Mark 11:12-14

Viikunapuun kiroamisen (jae 14) ja kuihtumisen (jae 20) välissä Markus on kertonut Jeesuksen tekemän temppelin puhdistamisen. Nämä kaksi tapahtumaa liittyvät siis yhteen. Molemmista olisi pitänyt löytyä hedelmiä, mutta kun molemmat osoittautuivat hedelmättömiksi, ne joutuivat tuhon alle. Viikunapuu kuihtui seuraavana yönä, Jerusalemin temppeli tuhoutui noin neljänkymmenen vuoden kuluttua, vuonna 70 jKr.

Tien varrella kasvanut viikunapuu oli poikkeuksellisen varhainen, yleensä lehdet tulevat vasta pääsiäisen jälkeen (jae 13). Tuollaisesta poikkeuksellisesta puusta voisi odottaa löytyvän myös varhaisviikunoita, jotka tulivat osaan viikunapuista jo ennen lehtiä (Jes 28:4, Mark 13:28). Kevätsato viikunoista saatiin kesäkuussa ja toinen sato elokuussa. Hedelmiä ei kuitenkaan löytynyt: puu oli komea ja tuuhea, mutta hyödytön.

Israelia verrattiin usein viikunapuuhun: Hoos 9:10, keväthedelmät; Jer 8:13; Miika 7:1-7; Nah 3:12 (katso myös Luuk 3:9, Johannes Kastajan saarna ja Luuk 13:6-9, vertaus hedelmättömästä viikunapuusta).

Ilmeisesti Markus haluaa korostaa sitä, että Jerusalemin temppelin - Israelin yleisemmin - olisi pitänyt tuottaa hedelmiä muita kansoja aiemmin, olihan se Jumalalle pyhitetty paikka. Mutta kun se todettiin hedelmättömäksi, sen tuho oli lähellä (vertaa Luuk 19:41-44).

Tämä on ainoa ihme, jonka Markus kertoo Jeesuksen tehneen Jerusalemissa (muut evankelistat kertovat muitakin ihmeitä, katso esimerkiksi Matt 21:14 ja Joh 5.1-18).
Tämä on ainoa kirousihme, joka on kerrottu evankeliumeissa. Vanhan testamentin profeetat lausuivat samantapaisia kiroustuomioita (2 Kun 2:23-24).

Temppelin puhdistaminen – Mark 11:15-19

Jerusalemin temppelialue oli kooltaan noin 450x300 metriä. Itse temppelin lisäksi alueeseen kuului kolme esipihaa: uloimpana pakanoiden esipiha, naisten esipiha ja miesten esipiha, joka oli lähinnä itse temppeliä. Kaupankäynti tapahtui pakanoiden esipihalla. Näin juutalaisten uskonnolliset johtajat olivat vieneet pakanoilta ainoan paikan, jossa he olisivat voineet rukoilla elävää Jumalaa (1 Kun 8:41-43).

Pakanoilta oli kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty astuminen naisten esipihalle. Portin pielessä oli kreikankielinen kieltotaulu, joista yksi on löytynyt arkeologisissa kaivauksissa. Pakanan meneminen vain juutalaisille tarkoitetuille alueille olisi johtanut koko temppelin saastumiseen (vertaa Apt 21:28).

Kaupankäyntiin oli käytännölliset syyt. Kun uhrieläimet voi ostaa temppelin esipihalta, niitä ei tarvinnut tuoda mukanaan. Osa pyhiinvaeltajista tuli pitkän matkan takaa. Mutta temppelin ylin papisto, joka valvoi kaupankäyntiä, oli alkanut hyväksyä uhrieläimiksi vain temppelistä ostettuja eläimiä. Papinhan tuli tarkastaa uhrieläin ja todeta se kelvolliseksi (3 Moos 22:17-30). Ja kun uhriksi kelpasi vain temppelistä ostettu eläin, kaupasta saatiin hyvä tuotto.

Pakanallinen raha piti vaihtaa sellaiseen, jossa ei ollut epäjumalankuvaa (jae 15). Tällaisia rahoja oli kaksi: juutalaisten vanhat sekelit (2 Moos 30:12-16) ja Tyroksen kuninkaan lyömät hopearahat - joissa itse asiassa oli epäjumalankuva, mutta koska ne olivat tasalaatuisia, kuva tulkittiin muuksi (vertaa Mark 12:13-17).

Temppelin esipihojen läpi voi oikaista matkallaan Kidronin laaksosta tai Öljymäeltä länsikaupunkiin, Jerusalemin keskustaan (jae 16). Myös juutalaisten uskonnollinen johto oli kieltänyt läpikulun. Tavara (jae 16) voitaisiin kääntää myös astiaksi.

Läpikulkukielto ja myyntikielto muistuttavat meitä siitä, ettei uskonasioita voi ratkaista vain hyöty- tai käytännöllisyysnäkökulmilla. On kysyttävä Jumalan tahtoa, mitä hän haluaa meidän tekevän.

Pääsiäisenä Jerusalemiin tuli yli 100 000 pyhiinvaeltajaa, joten kaupankäynti oli valtaisaa, ja toi samalla suuret voitot ylimmälle papistolle ja Suurelle neuvostolle, jotka valvoivat sitä. Temppelialueella olivat ”Hannaksen hallit” - edellisen ylipapin hallussa ollut kauppapaikka. Perimätiedon mukaan yhdellä uhrieläintenmyyjällä saattoi olla myynnissä jopa 3000 lammasta. Jumalanpalveluksesta oli tullut liiketoimintaa. Samaan törmää usein tänäänkin eri uskontojen pyhillä paikoilla.

Jeesus täytti Sakarjan ennustuksen temppelin puhdistamisesta (Sak 14:20-21).

..."Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä." (Sak. 14:21b)

Jakeen 17 ”opetti” on kreikassa toistuvaa ja jatkuvaa tekemistä merkitsevässä aikamuodossa.

Jakeessa 17 on yhdistynyt kaksi Vanhan testamentin ennustusta: Jes 56:7 ennusti kaikkien kansojen tulevan Jerusalemin temppeliin palvelemaan elävää Jumalaa ja Jer 7:11:ssä on varoitus siitä, ettei temppelistä saa tehdä rosvojen luolaa.
Huomaa Jesajan ennustus kaikista kansoista!

Mal 3:1-13:ssa on ennustus siitä, että Jumala lähettää sanansaattajansa puhdistamaan Valitun kansan.

Sekä Jeesuksen kansansuosio että vastustajien viha häntä kohtaan kasvoivat (jae 18). Jo aiemmin (Mark 3:6) Markus kertoi fariseusten ja Herodeksen kannattajien suunnitelmasta tappaa Jeesus. Nyt juutalaisten johtajat pelkäsivät kahta asiaa (jae 18): toisaalta Jeesus voisi häiritä heidän liiketoimiaan ja toisaalta voisi syttyä kapina, jos temppelipoliisi ja Jeesuksen kannattajat ottaisivat yhteen. Kapina tietäisi rankaisutoimia roomalaisten taholta (vertaa Joh 11:45-57).

Jeesus ei varmaankaan pystynyt tyhjentämään koko kaupankäyntialuetta. Itse asiassa seuraavana päivänä näyttää rahanvaihto olleen taas käynnissä (Mark 12:13-17). Kysymys oli merkistä: Jumalan tuomio alkaa seurakunnasta (1 Piet 4:17). On turha kuvitella erilaisten menojen auttavan, jos sydän on kaukana Jumalasta (katso Jes 58).

Johannes kertoo, että Jeesus puhdisti temppelin myös julkisen toimintansa alussa (Joh 2:13-17). Työtä olisi saanut varmaan jatkaa aina uudelleen ja uudelleen. Vasta temppelin tuhoutuminen lopetti kaupankäynnin.

Juutalaiset eivät antaneet pakanoiden rukoilla rauhassa pakanoiden esipihalla. Onneksi kristityt ovat rakentaneet ”Kaikkien kansojen kirkon” Getsemaneen. Sanoma Jeesuksesta kuuluu kaikille kansoille.

Tiistaiaamuna – Mark 11:20-26

Ilmeisesti yötä oli oltu samassa paikassa kuin edellisenäkin yönä, koska tiistaiaamuna kuljettiin uudelleen viikunapuun ohi. Maanantai-iltana puu lienee vielä ollut elävä - ellei Jeesus sitten kulkenut illalla toista reittiä, mikä ei ole todennäköistä - nyt se oli kuollut. Juuria myöten kuivuminen (jae 20, vertaa Job 18:16-21, Hoos 9:16) on osoitus siitä, että sen tuho oli täydellinen ja lopullinen. Hieman myöhemmin Jeesus ennustaa samaa kohtaloa Jerusalemin temppelille (Mark 13:2). Tuo ennustus toteutui nelisenkymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 70 jKr., Rooman joukkojen valloittaessa Jerusalemin.

Jälleen kerran Pietari toimii opetuslasten puhemiehenä (jae 22).

Jae 22 paljastaa tärkeimmän: uskon Jumalaan. Ihmeet ovat Jumalan tekoja. Niitä voi tehdä vain uskon kautta.

Sananparsi vuoria siirtävästä uskosta (jae 23) löytyy myös Paavalilta (1 Kor 13:2), mutta siinä Paavali arvostaa rakkauden vielä korkeammalle. Mielenkiintoisen vertauskohdan tarjoaa myös Jes 54:10: Jumalan rauhanliitto on kestävämpi kuin vuoret ja kukkulat.

"Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."
(Jes 54:10)

Sak 4:7:ssä vaikeuksia, jotka estivät Jerusalemin temppelin uudelleenrakentamista, kutsutaan suureksi vuoreksi. Mikään este ei ole liian suuri Jumalan siirrettäväksi (katso Job 9:5 "Hän siirtää vuoria kuin huomaamatta, hän kääntää ne nurin, kun hän vihastuu.").

Kuva vuoria siirtävästä uskosta on vahva näyttö uskon voimasta. Ja samalla se on muistutus meidän uskomme heikkoudesta.

Jakeessa 25 on mainittu ”itsestäänselvyytenä” juutalaisten rukousasento: seisten (katso myös Neh 9:3, Luuk 18:9-14; fariseus ja publikaani rukoilemassa temppelissä).

Se, ettei halua antaa lähimmäiselleen anteeksi, paljastaa, ettei sydämessä ole aitoa uskoa syntejä anteeksiantavaan Jumalaan. Silloin ei myöskään osaa rukoilla oikein.

Jae 26 puuttuu parhaista kreikankielisistä käsikirjoituksista, joten se on uudessa Kirkkoraamatussa hakasuluissa. Se lienee myöhemmin tullut lisäys, joka on syntynyt Matt 6:14-15:n vaikutuksesta.

Millä valtuudella – Mark 11:27-33

Tiistaipäivä jatkuu (jae 27). Kaikkien kolmen Suuren neuvoston ryhmittymän edustajat tulivat kysymään Jeesuksen valtuutuksia. Vanhimmat olivat merkittävimpien sukujen johtajia, eikä heitä pidä sotkea Apostolien tekojen ja Uuden testamentin kirjeiden vanhimpiin, joilla tarkoitetaan kristillisten seurakuntien johtajia (Apt 20:17).

Ilmeisesti kysymyksen pääsyy oli edellisenä päivänä tapahtunut temppelin puhdistaminen (jakeet 15-18), mutta jo aiemminkin Jeesuksen valtuutuksia olivat kysyneet kansa (Mark 1:27) ja lainopettajat (Mark 2:6-12, Joh 1:18-22). Myös Johannes Kastajalta oli kyselty hänen valtuutustaan (Joh 1:19-28).

Jos ajattelemme, että kysymys oli nimenomaan Jerusalemin temppelin puhdistamisesta, kysymys oli siis siitä, oliko Jeesuksella lupa puuttua pyhäkön asioihin. Ainoa taho, joka sellaisen luvan olisi voinut antaa, oli Suuri neuvosto - mutta juuri se kyseli nyt Jeesuksen valtuutuksia. Jäljelle jäi siis kaksi vaihtoehtoa: joko Jeesuksen valtuutus oli Jumalalta tai ihmisiltä, joilla ei tietysti ollut lupaa antaa sitä. Niinpä lopulta voimme sanoa, että kysymys olikin: onko Jeesus Jumalan vai Saatanan asialla (vertaa Mark 3:20-30).

Varmaan kysyjät toivoivat saavansa jotakin, jonka avulla he voisivat syyttää Jeesusta joko Suuressa neuvostossa tai Rooman viranomaisten edessä (vertaa Mark 12:13).

Jeesus ei kuulunut minkään rabbin johtamaan koulukuntaan (Matt 7:28-29, Joh 7:45-49), joten hän ei voinut vedota opettajaansa.

Se, että Jeesus vaati ensin vastausta siihen, mistä Johanneksen kaste oli, ei ollut vain ansa kysyjille, vaan sillä oli myös syvempi merkitys: kun tuohon kysymykseen sadaan vastaus, samalla saadaan vastaus myös Jeesuksen valtuutuksia koskevaan kysymykseen. Jeesus jatkoi Johannes Kastajan aloittamaa työtä, tai itse asiassa Johannes valmisti Jeesuksen työtä. Jumala oli lähettänyt heidät molemmat (Mark 1:6-8).

”Taivaasta” (jakeet 30 ja 31) tarkoittaa Jumalaa. Se oli yksi tapa välttää lausumasta turhaan Jumalan nimeä (2 Moos 20:7, toinen käsky). Taivasten valtakunta (Matt 13:11) on sama kuin Jumalan valtakunta (Mark 4:11).

Juutalaisten johtajat eivät uskaltaneet vastata totuudellisesti vaan laskelmointi johti heidät vastaamaan: ”Emme tiedä.” (jae 33) Tuo vastaus paljasti heidät epäpäteviksi uskonnollisiksi johtajiksi: he eivät pystyneet arvioimaan Johannes Kastajan toimintaa. Niinpä he eivät pystyisi arvioimaan Jeesusta ja hänen toimintansakaan.

Jeesuksen kohdalla ei ole puolueetonta aluetta: ollaan joko hänen puolellaan tai häntä vastaan (Mark 9:40, Luuk 9:50). Uskonasioissa ei ole puolueettomuutta.

Miksi Jeesus ei nyt vastannut kyselijöille? Epäuskossaan he eivät olisi ottaneet vastaan hänen vastaustaan (vertaa Mark 8:11-13 ja Luuk 22:66-69). Toisaalta vastaus oli annettu: Jeesuksen teot osoittivat hänen lähteneen Isän luota (Joh 10:25). Lisäksi Jumalan vastaus oli jo saatu Johanneksen kastaessa Jeesuksen Jordanilla:

”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.”
(Mark 1:11)