Mistä mihin? Mark 10:1

Johannes Presbyteeri (eli vanhin) moitti Papiaan mukaan Markusta siitä, ettei hän kirjoittanut asioita järjestyksessä. Jakeen 1 sanajärjestys on tuottanut päänvaivaa raamatuntutkijoille. Tarkoittaako Markus sitä, että Jeesus lähti Kapernaumista ja kulki Jordanin itäpuolta Juudeaan, kuten kirkkoraamatut ovat jaetta tulkinneet. Vai tarkoittiko hän sitä, mitä hän kirjoitti: Jeesus lähti Galileasta Juudeaan ja sieltä Jordanin toiselle puolelle.

Kirjaimellinen tulkinta tarkoittaisi sitä, että Jeesus olisi kulkenut toisenkin kerran Samarian halki (vertaa Joh 4:1-43) Juudeaan. Yleensä Galileasta Jerusalemiin matkanneet pyhiinvaeltajat eivät kulkeneet Samarian halki, vaan Jordanin itäpuolta, koska juutalaiset ja samarialaiset olivat huonoissa väleissä keskenään (Joh 4:9). Luukkaan maininta tämän matkan alusta kertoo Jeesuksen menneen samarialaiseen kylään, missä heitä ei otettu vastaan (Luuk 9:51-56). Mutta jatkoiko Jeesus matkaansa toiseen samarialaiseen kylään vai siirtyikö hän Jordanin itäpuolelle kulkevalle reitille (Luuk 9:56)?

Jos Jeesus kulki Samarian halki ja meni vasta Juudeasta Jordanin itäpuolelle, jakeessa 46 palattaisiin takaisin Juudeaan ja näin ollen jakeiden 2-45 tapahtumat olisivat tapahtuneet Jordanin itäpuolella. On kuitenkin vaikea keksiä syytä sille, miksi Jeesus olisi mennyt Juudeaan tulonsa jälkeen Jordanin itäpuolelle. Sen sijaan ajatus Jordanin itäpuolta kiertämisestä on ymmärrettävä.

On vedottu siihen, että jae 1 olisi Markuksen otsikko Jeesuksen matkalle Galileasta Jerusalemiin (Mark 10:1-11:11). Markus sanoisi siis ensin sen, minne oltiin matkalla ja vasta sitten matkareitin. Tämäkin on mahdollista ja selittäisi sen, miksi Jeesus kulki Jordanin itäpuolta.

Joka tapauksessa Galilean aika jäi nyt taakse. Opetuslasten opettaminen vaihtuu kansanjoukkojen opettamiseksi.

Kysymys avioerosta – Mark 10:2-12

Fariseukset yrittivät saada Jeesuksen sanomaan jotakin, joka olisi vähentänyt hänen kansansuosiotaan (jae 2). Ehkä he jopa toivoivat, että Johannes Kastajan kohtalo olisi toistunut: Jeesus sanoisi jotakin sellaista, joka saisi Herodes Antipaksen vangitsemaan Jeesuksenkin. Oltiinhan Herodes Antipaksen hallitsemalla alueella (vertaa Mark 6:17-29).

Juutalaisuudessa avioero oli hyväksytty käytäntö (vertaa Room 2:17-24). Keskustelua käytiin vain siitä, mikä oli riittävä peruste avioerolle (Matt 19:3). Ankarampi rabbi Shammain koulukunta ei hyväksynyt kuin haureuden avioliiton purkamisen perusteeksi, mutta lempeämpi rabbi Hillel koulukunta salli antaa erokirjan lähes mistä syystä tahansa: jos ruoka paloi pohjaan tai jopa, jos mies löysi kauniimman naisen.

Fariseukset vetosivat Mooseksen lupaan kirjoittaa erokirja (jae 4, 5 Moos 24:1-4). Laintulkitsijat olivat kuitenkin tehneet vääryyttä Moosekselle. Mooseksen säädös erokirjasta oli tarkoitettu suojelemaan hylättyä vaimoa: ilman erokirjaa hän ei voinut mennä uusiin naimisiin, mikä johti joko köyhyyteen tai prostituutioon. Laintulkitsijat taas olivat löytäneet Mooseksen sanoista luvan avioeroon. Poikkeustapauksissa oli tullut sääntö. Naisen suojaamiseksi annetusta säädöksestä oli tullut naisen alistamisen väline, eräänlainen palautuslupa: kun olen tyytymätön vaimooni, voin palauttaa hänet takaisin isänsä kotiin.

Lähinnä pohdiskeltiin sitä, mitä Mooses tarkoitti sillä, että mies ”havaitsi vaimossa jotakin epämieluisaa” (5 Moos 24:1). Ehkä fariseukset odottivat Jeesuksen vastaavan, miten hän tulkitsi Mooseksen lupausta avioeroon: millä perusteilla sai kirjoittaa erokirjan.

Jälleen kerran Jeesus yllätti vastustajansa. Hän ei ryhtynyt keskustelemaan siitä, mitä Mooses tarkoitti, vaan siitä, mitä Jumala tarkoitti asettaessaan avioliiton. Jumala tarkoitti sen kestämään niin kauan, kunnes toinen aviopuolisoista kuolee. Vain Jumalalla on lupa erottaa yhdistämänsä ihmiset (jae 9, katso myös 1 Moos 1:27, 2:24). Jeesus piti avioliittoa purkamattomana (jakeet 9, 11-12).

Matteuksen kertomuksessa samaan aiheeseen liittyvästä Jeesuksen opetuksesta mainitaan yksi poikkeus: toisen aviopuolison uskottomuus antaa toiselle aviopuolisolle luvan - ei pakon - avioeroon (Matt 5:31-32, 19:9).

"On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."
(Matt 5:31-32)

"Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen."
(Matt 19:9)

Jae 12 oli juutalaisessa kulttuurissa omituinen: vain mies voi kirjoittaa erokirjan, ei nainen. Hellenistisessä kulttuurissa naisetkin jättivät miehiä (Mark 6:17-18, Herodias). Kristillisessä uskossa naisten asema oli paljon parempi kuin juutalaisuudessa tai pakanuudessa.

Jeesuksen sana jakeessa 5 on mielenkiintoinen: miksi Mooses antoi luvan kirjoittaa erokirja kovasydämisyyden takia. Kovasydämisyys tarkoitti lähes samaa kuin epäusko (5 Moos 10:16, Jer 4:4). Jer 31:31-33:ssa ennustetaan uusi liitto, jolloin Jumala antaa kivisydämen tilalle lihasydämen.

Jeesus halusi palata Mooseksen ohi alkuun; aikaan ennen syntiinlankeemusta. Jeesus ei halunnut kysyä, mikä on sallittua, vaan mikä on alkuperäinen, hyvä Jumalan tahto. Ilman syntiä ei olisi avioerojakaan. Messias tuli tekemään uuden rakkaudellisen suhteen ihmisten välillä mahdolliseksi. Valitettavasti se toteutuu usein kovin heikosti tässä vajavaisuuden maailmassa.

Luterilaisen kirkon tunnustus lähtee siitä, että syytöntä osapuolta ei tule rankaista, vaan hänellä on oikeus solmia uusi avioliitto (vertaa 1 Kor 7:15).

Avioeroa harkitsevien tulisi muistaa, ettei Jumalalla koskaan ole vain huonoja vaihtoehtoja. Usein hyvän vaihtoehdon etsimiseen käytetään aivan liian vähän aikaa ja voimia.

Lasten evankeliumi – Mark 10:13-16

Markus käyttää lapsista kreikan sanaa ”paidion”, joka voi tarkoittaa pientä sylilasta, vauvaa (Joh 16:21) tai 12-vuotiasta lasta (Mark 5:39-42). Luukas käyttää kreikan sanaa ”brefee”, joka tarkoittaa nimenomaan sylilasta (Luuk 18:15).

Tuojista käytetään kreikassa maskuliinissa olevaa muotoa. Ainakin osa tuojista oli siis isiä.

Ajattelivatko opetuslapset, etteivät lapset ymmärtäisi Jeesuksen opetusta vai ajattelivatko he, että taivasten valtakuntaan tulevilta vaaditaan sellaista uskoa, jota lapsilla ei voi olla (jae 13)? Jälleen kerran Jeesus yllätti myös opetuslapset. Lasten ei pidä tulla aikuisiksi päästäkseen Jumalan valtakuntaan, vaan aikuisten pitää tulla lasten kaltaisiksi, jos he haluavat pelastua (jae 15).

Usein tätä kohtaa on tulkittu väärin ja ajateltu lasten esimerkillisyyden nousevan heidän viattomuudestaan. Huomaa, että Jeesus puhuu jakeessa 15 vastaanottamisesta. Lasten ”vahvuus” on se, että he ovat hyviä ottamaan vastaan ehdoitta.

Tuon ajan tilanteesta nousee yksi tärkeä piirre: juutalaisesta lapsesta tuli lain alainen, lain poika 13-vuotiaana (vertaa Luuk 2:42,47). Nuo lapset eivät siis olleet vielä Mooseksen lain säädösten alaisia. Heiltä ei edellytetty lain noudattamista. Mekin saamme pelastua ilman lain tekojen täyttämistä. Jeesus täytti koko lain meidän edestämme. Me saamme pelastuksen lahjana Jumalalta. Meidän tarvitsee vain ottaa se vastaan.

Toinen piirre, jonka voisimme oppia lapsilta, on heidän luottavaisuutensa vanhempiin. Isä antaa vain hyviä lahjoja (vertaa Matt 7:7-11).

Varhainen kirkko löysi tästäkin Jeesuksen sanasta vastauksen kysymykseen, voiko pieniä lapsia kastaa. Tekstimme luetaan tänäänkin osana luterilaista kastekaavaa.

Rikkauden vaara – Mark 10:17-27

Se, että mies juoksi Jeesuksen perään, osoittaa hänen olleen tosissaan (jae 17). Juutalainen mies ei hevin juossut, eikä se ollut tietysti mukavaakaan polttavan auringon alla. Matteus kertoo miehen olleen nuori (Matt 19:22) ja Luukas, että hän oli korkeassa asemassa (Luuk 18:18).

Mies oli pyrkinyt ja omasta mielestään jopa onnistunut noudattamaan Jumalan tahtoa (jae 20), mutta silti hän koki, ettei hänen hurskautensa riittänyt iankaikkiseen elämään. Juutalaisuus tunsi ns. tau-ihmiset: he olivat täyttäneet Jumalan käskyt aalefista tauhun, heprean aakkosten ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen kirjaimeen, siis alusta loppuun (vertaa Fil 3:5-6).

Jae 18 on koettu vaikeaksi. Siitä ei pidä päätellä, ettei Jeesus ollut hyvä. Hän vain kysyy ymmärtääkö mies, mitä hän sanoo, kun hän sanoo vain opettajaksi olettamaansa hyväksi, sillä ainoastaan Jumala on hyvä. Jakeeseen liittyy suuri salaisuus: Jeesus on tuo Jumala.

Jakeessa 19 Jeesus luettelee toisen laintaulun - lähimmäistä koskevat - käskyt, mutta yhdeksättä ja kymmenettä käskyä vastaa ”Älä riistä toiselta”. Tässä on nähty viittaus siihen, ettei lain pikkutarkka noudattaminen auta: Jeesus ei luetellut käskyä Mooseksen lain mukaisesti eikä edes sen järjestyksessä.

Mies sanoo noudattaneensa noita seitsemää käskyä - ja tietysti myös ensimmäisen laintaulun kolmea käskyä (jae 20). Nuoresta pitäen viittaa siihen, että juutalaiset vaativat lain noudattamista 13-vuotiaasta lähtien (jolloin juutalalaisesta pojasta tulee "lain poika", vertaa jakeiden 13-16 selitys).

Jakeessa 21 ”rakasti häntä” osoittaa, ettei Jeesus vain halunnut saada miestä huomaamaan oman hengellisyytensä vajavuutta, vaan todella kutsua hänet Jumalan valtakuntaan, iankaikkisen elämän osallisuuteen (jae 17).

Jeesuksen käsky kaiken myymisestä osoitti miehen heikon kohdan, ”Akilleen kantapään”. Hän rakasti omaisuuttaan enemmän kuin iankaikkista elämää. Hän ei pystynyt täyttämään edes ensimmäistä käskyä, joka kuitenkin on kaikkien muidenkin käskyjen pitämisen perusta ja lähtökohta.

Jeesuksen kehotus on myös muistutus siitä, ettei mikään saa olla arvokkaampaa kuin Jumalan valtakunta (vertaa Mark 9:42-48). Meidän on oltava valmiita luopumaan kaikesta siitä, mistä Jumala haluaa meidän luopuvan.

Joskus Jeesuksen sana on tulkittu kaikkia aikoja ja kaikkia kristittyjä koskevaksi. Ei Jeesus vaatinut kaikilta samaa. Nikodemos oli rikas, mutta hän sai pitää omaisuutensa (Joh 3:1-21). Jeesus haluaa ottaa meiltä pois epäjumalat. Uskonpuhdistaja Martti Luther on Isossa katekismuksessa, ensimmäisen käskyn selityksessä, sanonut osuvasti: ihmisen (epä)jumala on se, josta hän kokee olevansa riippuvainen.

Jakeessa 24 on joissakin käsikirjoituksissa lisäys: ”niiden, jotka luottavat tavaraansa”.

Jakeen 25 vaikeutta on yritetty helpottaa sillä, että väitetään Jerusalemin muurissa olleen pienen Neulansilmä-nimisen portin, josta kameli pääsi vain ilman taakkoja läpi: Jumalan valtakuntaan pääsee vain luopumalla taakoistaan. Toinen ”helpotus” lähtee siitä, että kun kameli-sanasta vaihdetaan yksi kirjain, saadaan kreikan kielen köyttä tarkoittava sana. Nämä helpotusyritykset ovat turhia, sillä jakeet 26-27 paljastavat, että Jeesus puhui jostakin, joka oli mahdotonta: tuon ajan suurin tunnettu eläin (Matt 23:24) sen ajan pienimmän reiän läpi (katso Matt 7:13-14, Luuk 13:24).

Jumala vaatii pelastuvilta mahdotonta, sellaista, jota kukaan ihminen ei pysty täyttämään. Ei ole kysymys vain omaisuudesta luopumisesta - senhän opetuslapset olivat tehneet (jae 28), ja silti he joutuivat kyselemään: ”Kuka sitten voi pelastua”? (jae 26) Pelastus on mahdollista yksin Jumalalle (jae 27). Siksi se on yksin Jumalan teko. Ihminen ei voi millään teoilla (jae 17) pelastaa itseään, sen voi tehdä yksin Jumala. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta (1 Moos 18:14, Job 42:2, Sak 8:6). Hän - ja vain hän - voi pelastaa syntisen ihmisen.

Opetuslapsen palkka – Mark 10:28-31

Pietari koki, että hän ja muut opetuslapset olivat onnistuneet siinä, missä rikas nuorukainen epäonnistui: he olivat luopuneet kaikesta ja seuranneet Jeesusta (jae 28, vertaa jae 21). Saisivatko he sen palkan, mitä rikas nuorukainen tavoitteli eli iankaikkisen elämän (jae 17)? ”Kyllä”, vastaa Jeesus (jae 30), mutta jo tässä ajassa, tässä elämässä Jeesuksen seuraajien elämä muuttuu. He joutuvat luopumaan paljosta (jae 29), mutta he saavat tilalle satakertaisesti (jae 30).

Huomaa, että ”sukulaisluetteloissa” (jakeet 29 ja 30) ei ole mainittu vaimoa. Jotkut selittävät tämän sillä, että Pietari oli naimisissa (Mark 1:30, 1 Kor 9:5), mutta se ei ole oikea selitys. Aviopuolisojen suhde on ainutlaatuinen: he ovat ”yksi”, Jumala on yhdistänyt heidät (jae 9), siksi Jumala ei erota heitä. Lahkot, jotka vaativat eroamista ”uskosta osattomista” aviopuolisoista, toimivat vastoin Raamattua (1 Kor 7:10-16).

Huomaa se, että Jumala aina antaa enemmän (jae 30) kuin mitä hän vaatii (jae 29). Vaikka osa sukulaisista menetettäisiin, tilalle tulee uusia uskonveljiä ja -sisaria.

Elämä erossa Jumalasta on vajaata elämää, siitä puuttuu vain Jumalasta löydettävä elämän syvin tarkoitus. Kristityn elämä on täyttä elämää.

Taas kerran Jeesus on rehellinen eikä maalaa uskosta liian ruusuista kuvaa: kristitty saa kokea myös vaikeuksia, vainoja (jae 30). Kristityn elämään kuuluu erottamattomasti ristin kantaminen (Mark 8:34).

Jakeeseen 31 liittyy varoitus Pietarille: ”Sinä olet ensimmäisiä seuraajiani, sinä olet luopunut kaikesta, mutta se ei merkitse, ettetkö sinäkin voisi luopua ja tulla viimeiseksi.”

Kristillinen usko ei ole taktikointia: kun nyt luovun jostakin, saan sen kerran takaisin korkojen kera. Jumala yksin määrää arvojärjestyksen taivasten valtakunnassa (Mark 10:40), ei meidän hurskautemme, tekomme tai luopumisemme erilaisista asioista.

Kolmas kärsimysilmoitus – Mark 10:32-34

Jakeessa 32 uusi käännös johtaa hieman harhaan. Maantieteellisesti tie Jerusalemiin alkoi nousta vasta Jerikon ohittamisen jälkeen (vertaa jae 46). Tässä ei ole kysymys maantieteellisestä ilmaisusta, vaan ”teknisestä termistä”: kun mentiin Jerusalemiin, mentiin ”ylös Jerusalemiin” (jae 33, katso myös Ps 24:3) - myös silloin, kun laskeuduttiin kohti Jerikoa, joka sijaitsee 400 metriä merenpinnan alapuolella.

Markus sanoo korostetusti, että Jeesus kulki edellä. Rabbit kulkivat oppilaidensa edellä. Paimen kulkee laumansa edellä. Markus haluaa sanoa, että Jeesus johdatti tapahtumia, hän jopa joudutti niitä.

Jerusalem näkyi jo kahden päivänmatkan päähän. Kun juutalaisten pääkaupunki tuli näkyviin, opetuslapset alkoivat miettiä, mitähän siellä tapahtuu. Jeesus oli joutunut vastakkain fariseusten ja lainopettajien kanssa (Mark 9:14); oliko nyt edessä lopullinen välienselvittely (jae 32)?

Kolmannen kerran Jeesus ennustaa kärsimisensä, kuolemisensa ja ylösnousemisensa (jakeet 33-34, edelliset kärsimysilmoitukset: Mark 8:31 ja 9:31).

Jeesuksen puhe liittyy Vanhan testamentin Herran kärsivän palvelijan tiehen (Jes 50:6, Jes 53). Ehkä opetuslapset ajattelivat, että tämä kaikki on vain vertausta, Jeesus lainaa Vanhan testamentin kärsijähahmosta kertovia kertomuksia. Eiväthän nämä ennustukset voi toteutua kirjaimellisesti heidän mestarinsa elämässä (vertaa jakeet 38-39 ja Mark 9:32).

Kunniasijat Jumalan valtakunnassa – Mark 10:35-45

Kaikkia kolmea Jeesuksen kärsimysilmoitusta seuraa kertomus, joka osoittaa, kuinka ymmärtämättömiä Jeesuksen opetuslapset olivat (katso Mark 8:31-38, 9:30-37). Kaikissa on myös kysymys arvojärjestyksestä: kuka on suurin.

Jaakob ja Johannes olivat Jeesuksen kolmijäsenisen ”sisäpiirin” (Mark 9:2-8) jäseniä.

Se, että apostoleja oli kaksitoista, viittaa siihen, että he olivat uuden Israelin kahdentoista heimon johtajat (vertaa Apt 1:21-22). Johannes oli Jeesuksen rakkain opetuslapsi (Joh 13:23, 21:20), joten pyyntö oli tavallaan ymmärrettävä.

Kirkkoraamattu-1992 kääntää veljesten pyynnön turhan kohteliaaksi. ”Opettaja, me tahtoisimme, että tekisit meille, mitä sinulta anomme.” Kyse ei ole kohteliaasta pyynnöstä, vaan vaatimuksesta.

Huomaa, ettei Jeesus lupaa veljeksille täyttää heidän pyyntöään (jae 36). Voimme pyytää Jumalalta mitä tahansa, mutta hän ei anna meille mitä tahansa.

Jakeessa 37 on hyvä huomata, että Jaakob ja Johannes uskoivat Jeesuksen selviytyvän voittajana Jerusalemissa: Jeesus perustaisi uuden valtakunnan ja he haluaisivat olla sen kaksi tärkeintä johtomiestä heti Jeesuksen jälkeen.

Jakeen 38 alussa kreikassa on ”mutta”: Jeesus ei lupaa vastata opetuslasten pyyntöön. Meidän on hyvä kysyä itseltämme, olemmeko me valmiit juomaan sen maljan, jonka Jeesus joi ja tulemaan kastetuksi sillä kasteella, jolla Jeesus kastettiin! Onko meistä ristin kantajiksi?

Malja (jae 38) on Vanhassa testamentissa kärsimyksen symboli: Ps 60:5, 75:9, Jes 51:17-23, Jer 25:15-28, 49:12, 51:7, Valit 4:21, Hes 23:31-34. Jeesus käytti samaa vertauskuvaa myös Getsemanen rukouksessaan (Mark 14:36, katso myös Joh 18:11).

Kaste vastaa Vanhassa testamentissa olevaa kuvaa hukkumisesta syviin vesiin: 2 Sam 22:5, Ps 42:8, 69:16, 124:4-5, Jes 43:2 (katso myös Luuk 12:50 ja Room 6:3-4).

Veljekset lupasivat, että he seuraavat Jeesusta (jae 39, vertaa Pietari: Mark 14:29). Mitä ilmeisimmin he eivät ymmärtäneet lainkaan, mihin he sitoutuivat (Mark 9:32). Ehkä he ajattelivat Jeesuksen puhuvan siitä tulella kastamisesta, vastustajista saatavasta voitosta, josta Johannes Kastaja ennusti (Mark 1:8 "Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.", vertaa Luuk 3:16-17 "...Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.").

Kunniapaikat taivaassa kuuluvat niille, joille Jumala ne ennen maailman luomista (Matt 25:34) on valmistanut (jae 40). Vaikka Jaakob ja Johannes tulevatkin kulkemaan Jumalan heille valmistaman tien, se ei merkitse parhaita paikkoja taivaassa. Jaakob kärsi marttyyrikuoleman Herodes Agrippa I:n toimesta vuonna (42-)44 jKr. (jae 39). Sen sijaan Johannes lienee ainoa kahdestatoista apostolista, joka sai kuolla luonnollisen kuoleman korkean iän saavuttaneena (vertaa Joh 21:23).

Jakeessa 40 on passiivi - ”tarkoitettu” - joka tässäkin tarkoittaa Jumalan toimintaa. Jae 41 paljastaa, etteivät muut opetuslapset olleet sen pyhempiä kuin ensimmäisiä sijoja tavoitelleet Jaakob ja Johannes.

Jakeita 42-44 ei pidä ymmärtää niin, ettei kirkossa pidä pyrkiä eteenpäin. Pitää pyrkiä, mutta se tapahtuu toisin kuin maailmassa: pyrkimällä toteuttamaan Jumalan tahto, ei oma tahto.

Jae 44 kärjistää jo aiemmin saatua opetusta (Mark 8:34-38, 9:33-35): palvelija on vaihtunut orjaksi.

Jakeessa 45 Kirkkoraamattu-1992 on kääntänyt ajatuksen oikein: ”kaikkien puolesta”, sen sijaan Kirkkoraamattu-1938:n käännös on kirjaimellinen: ”monen edestä”. ”Moni” tarkoitti juutalaisessa ajattelussa ”yhden” vastakohtaa, siis ”kaikkia muita” (sama ero käännöksissä on myös ehtoollisen asetussanoissa: Mark 14:24).

Lunnaita (jae 45) käytettiin, kun lunastettiin orja tai sotavanki vapaaksi (2 Moos 21:30). Nykyaikana lunnaat ovat meille tuttuja kidnappauksista. Jeesus maksoi vapautukseen vaaditut lunnaat Golgatan ristillä (katso Job 33:24,28, Ps 49:8,16, Jes 53:11-12, Mark 8:37, Luuk 2:38, Tit 2:14, Hepr 9:12, 1 Piet 1:18).

Viimeinen parannuskertomus – Mark 10:46-52

Jerikosta (jae 46) on enää noin 25 kilometriä Jerusalemiin. Jerikon tie oli hyvä paikka kerjätä. Siitä kulki paljon pyhiinvaeltajia ja kaupunki oli rikkaiden lomanviettopaikka.

Jakeen 46 lopussa on toisto: Bartimaios tarkoittaa Timaioksen poikaa. Markus on kääntänyt nimen kreikaksi, mutta jättänyt näkyviin myös arameankielisen muodon.

Bartimaios tunnusti Jeesuksen Messiaaksi (jae 47). Daavidin poika (joka vain tämän kerran Markuksen evankeliumissa osoitetaan Jeesukselle, vertaa Mark 12:36-37) oli Messiaan arvonimi (katso Matt 21:9 ja Vanhasta testamentista Jes 11:1-3, Jer 23:5-6, Hes 34:23-24).

Jeesus ei sittenkään mene avuntarvitsijan ohi (jae 47). Tämä meidänkin tulisi aina muistaa.

Ilmeisesti Bartimaios käytti vaippaansa rahojen keräämiseen. Nyt se kävi tarpeettomaksi (jae 50). Uusi käännös käyttää koko Uudessa testamentissa vain tässä vaippa-sanaa, koska pelättiin, että se sekoitetaan vauvojen vaippoihin.

Jeesuksen kysymys tuntuu turhalta (jae 51), mutta se antaa sokealle tilaisuuden uskonsa tunnustamiseen. ”Rabbuuni” (jae 51) oli kunnioittavampi puhuttelu kuin pelkkä rabbi (katso myös Joh 20:16).

Edellisen Kirkkoraamatun tarkempi käännös jakeessa 51 paljastaa, että mies oli nähnyt, mutta menettänyt näkönsä: ”Rabbuuni, että saisin näköni takaisin.” Jakeessa 52 ”osat vaihtuvat”: nyt uusi käännös on tarkempi. Jakeessa 52 voidaan kääntää sekä ”parantanut” (Kirkkoraamattu-1992) että ”pelastanut” (Kirkkoraamattu-1938). Usein on vaikeaa päättää, kummalla tavalla kyseinen kreikan sana pitäisi kääntää.

Sokeiden parantaminen oli yksi messiaanisen ajan koittamisen merkki (Jes 42:7,18). Tällä kertaa parantamista ei seuraa kielto kertoa tapahtuneesta, sillä ollaan jo lähellä Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa. Jerusalemiin saavutaan jo samana iltana. Nyt voidaan jo kertoa, että Jeesus on Messias.

Tämä on Markuksen evankeliumin viimeinen parannuskertomus. Luvussa 11 alkaakin jo Jeesuksen kärsimyshistoria.