Joosefin vai Jumalan Poika? Mark 6:1-6

Kotikaupunki (jae 1) tarkoittaa Nasaretia (Luuk 2:5). Jeesus syntyi Betlehemissä (Matt 2:5), vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Nasaretissa (Matt 2:23, Mark 1:9), mutta julkisen toiminnan aikana hänen kotikaupunkinsa oli Kapernaum (Matt 4:13). Luukas viittaa siihen, että tässä jaksossa kuvatut tapahtumat johtivat Jeesuksen siir­tymiseen Nasaretista Kapernaumiin (Luuk 4:31).

Nasaret sijaitsee sisämaassa, Kapernaum taas oli Gennesaretin järven rannalla.

Markus vain mainitsee Jeesuksen opettaneen synagogassa (jae 2), Luukkaalla on tarkempi kuvaus tapahtumista (Luuk 4:17-31). Jeesus opetti Jes 61:1-2:n ("Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut...") pohjalta messiaanisuuttaan.

Jeesuksen viisautta ja hänen tekemiään ihmetekoja ei kielletty (jae 2), mutta häntä ei silti haluttu ottaa vastaan Jumalan profeettana (jakeet 3-4), saati sitten Messiaana (Luuk 4:21-22).

Jeesuksen ammatti on tuottanut vaikeuksia raamatunkääntäjille. Rakentaja on hyvä käännös, mutta meidän tulee muistaa, että tuon ajan rakentaja oli "monitoimimies". Hän teki paitsi puutöitä, myös kivi- ja metal­litöitä. Justinos Marttyyri kertoo, että rakentajat tekivät jopa puisia auroja ja ikeitä.

Roomalais-katolinen kirkko opettaa, että jakeessa 3 mainitut Jeesuksen sukulaiset eivät ole hänen veljiään ja sisariaan, vaan hänen serkkujaan. Tälle tulkinnalle ei ole muita kuin dogmaattisia syitä (=Marian ikuisen neitsyyden dogmi).

Jeesuksen veljet eivät Jeesuksen julkisen toiminnan aikana uskoneet häneen (Mark 3:31-35, Joh 7:5), mutta ylösnousemuksen jälkeen Maria ja Jeesuksen veljet kuuluivat Jerusalemin alkuseurakuntaan (Apt 1:14). Jeesuksen sisaret olivat ilmeises­ti naimisissa Nasaretissa (jae 3), eikä heitä siksi mainita Jerusalemin seurakunnasta puhuttaessa.

Jaakobin ja Juudaksen kirjeitä on varhaisesta lähtien pidetty tässä mainittujen Jeesuksen veljien kirjoittamina. Jaakob oli Jerusalemin seurakunnan johtaja Pietarin jälkeen marttyyrikuolemaansa asti vuonna 62 jKr. (katso Apt 12:17).

Marian poika (jae 3) on outo ilmaisu. Juutalainen oli aina isänsä poika (Mark 1:19-20 Sebedeuksen pojat). Ilmaisua tuskin voi selittää sillä, että Joosef oli kuollut jo kauan aikaisemmin, sillä ei isän kuolema muuttanut tilannetta muuksi: poika pysyi isänsä poikana. Mitä ilmeisimmin kysymyksessä on vihjaus Jeesuksen syntymään liittyneisiin epäselvyyksiin: olikohan Joosef sittenkään Jeesuksen isä (paljon räikeämmin: Joh 8:41).

Jakeessa 3 sana "torjuivat" (jae 3, KR-1992) on kreikassa sama sana, josta tulee "skandaali"-sana useisiin kieliin.

Jae 5 muistuttaa siitä, että parantumisen edellytys oli usko. Parantuminen ei ollut automaatio.

Vain kahdessa tilanteessa Jeesus ihmetteli: tässä nasaretilaisten epäuskoa (jae 6) ja myöhemmin Kapernaumin pakanallisen sadanpäällikön uskoa (Matt 8:10, Luuk 7:9).

Jakeen 6 loppu toistui Stefanoksen marttyyrikuoleman jälkeen: kun Jerusalemin uskonnollinen johto ei ottanut evankeliumia vastaan, apostolit hajaantuivat ympäröivään maakuntaan julistamaan ilosanomaa Jeesuksesta (Apt 8:1).

Ensimmäinen lähetysaktio – Mark 6:7-13

Pareittain kulkeminen toi avun ja tuen (jae 1, Saarn 4:9-12, 2 Moos 4:14-16). Samaa käytäntöä noudatettiin myöhemminkin: Apt 3:1, 4:3 ja 8:14; Pietari ja Johannes, Apt 13:2; Paavali ja Barnabas, Apt 5:40; Paavali ja Silas.

Juutalaisen käsityksen mukaan vasta kahden todistajan todistus takasi asian totuudellisuuden (5 Moos 17:6). Matteus luettelee apostolit pareina (Matt 10:2-4), lienevätkö samat parit kuin tässä?

Jeesus antoi apostoleille vallan ajaa ihmisistä saastaisia henkiä (jae 7). Lähetystyö on Jeesuksen tekemän työn "laajennus", sitä ei voi tehdä omassa voimassa tai viisaudes­sa.

Jeesuksen maine oli tuohon aikaan kiirinyt ympäri Galileaa (Mark 6:14). Opetuslapset voivat odottaa, että heidän Mestarinsa tai ainakin hänen maineensa tunnettiin jo eri kylissä ja kaupungeissa.

Matkavarustus (jakeet 8-9) - tai itse asiassa sen puuttuminen - oli tarkoitettu vain tuota lyhyttä lähetysmatkaa varten. Myöhemmin (Luuk 22:35-36) annettiin toisen­laiset varustautumisneuvot. Kysymyksessä oli myös uskon koetus: pitääkö Jumala Jeesuksen lupauksen mukaisesti omistaan huolen (Matt 6:25-34).

Sauva oli puolustusase (jae 8, 1 Moos 32:11). Sauvan ja sandaalien (jae 9) maininta tuo mieleen israelilaisten pääsiäisvalmistelut heidän lähtiessään Egyptistä (2 Moos 12:11). Nytkin oli kysymyksessä matkaanlähtö: liittyminen Jumalan matkaseuruee­seen ja tämän maailman ruhtinaan joukkojen hylkääminen.

Majapaikan vaihtaminen parempaan (jae 10) synnyttäisi vain riitoja paikkakuntalais­ten kesken. 100-luvulta olevassa "Kahdentoista apostolin opetuksessa" eli Didakhees­sa on sanottu, että oikea opettaja viipyy vain päivän tai kaksi. Kolme päivää viipyvä on väärä profeetta.

Pölyn pudistaminen jaloista (jae 11) oli merkki: meillä ei ole mitään yhteistä teidän kanssanne - ei edes viimeisellä tuomiolla. Juutalaiset tekivät näin tullessaan pakana-alueelta Pyhälle maalle. Myös Apostolien teoissa kerrotaan Paavalin ja Barnabaksen tehneen näin, Apt 13:51: "Silloin Paavali ja Barnabas todisteeksi heitä vastaan pudistivat kaupungin pölyt jaloistaan ja siirtyivät Ikonioniin".

Öljyä (jae 13) käytettiin lääkkeenä (Jes 1:6, Luuk 10:34). Sillä voideltiin myös Is­raelin kuninkaat virkaan (1 Sam 10:1). Öljyllä voitelemista käytettiin Jumalan siunauksen vertauskuvana (Ps 23:5). Kristillisessä kirkossa sitä alettiin käyttää parantamisen yhteydessä (Jaak 5:13-15, katso myös 1 Joh 2:27). Roomalais-katolises­sa kirkossa öljyllä voitelemisesta on tullut sakramentti - viimeinen voitelu ennen kuolemaa. Luther ei pitänyt sitä sakramenttina, koska siitä ei ole Jeesuksen selvää käskyä. Öljyllä voitelemisesta on kuitenkin ohjeet myös luterilaisen kirkon pappien käsikirjoissa.

Evankeliumin julistamiseen tulee aina liittyä hädässä olevien auttaminen (jakeet 12-13, 1 Kor 12:9-10, 2 Kor 12:12). Usein tasapainoa näiden kahden välillä on vaikea löytää, koska monin paikoin aineellinen hätä on tänä päivänä valtava ja kaiken ajan voisi käyttää vain aineelliseen auttamiseen.

Tämä jakso muistuttaa meitä siitä, että uskossa on aina kysymys myös tekemisestä (Jaak 2:14-26). Elävä usko panee liikkeelle. Ja toisaalta tekeminen on paras tapa oppia. Pelkät sanat jäävät helposti pelkiksi sanoiksi, mutta teot synnyttävät uskoa.

Johannes Kastajan kuolema – Mark 6:14-29

Jeesuksen opetuslasten todistajantehtävän alkaessa (jae 12) viimeisen vanhan liiton todistajan elämäntehtävä päättyy.

Herodes (jae 14) oli Herodes Antipas, Herodes Suuren poika. Hän oli ollut naimisissa nabatealaiskuningas Aretaksen (2 Kor 11:32) tyttären kanssa, mutta oli jättänyt hänet ja houkutellut vaimokseen veljensä vaimon Herodiaksen. Herodias oli ollut naimisissa perinnöttömäksi jääneen ja vailla kunnianhimoa olleen Herodes Boethok­sen kanssa, jota ilmeisesti kutsuttiin myös Filippokseksi (jae 17, kyseessä ei siis ole Luuk 3:1:ssä mainittu neljännesruhtinas Filippos, joka meni naimisiin Herodiaksen tyttären Salomen kanssa, jonka tanssi koitui Johanneksen kuolemaksi).

Herodes ei ollut kuningas (jae 14), vaan neljännesruhtinas (Matt 14:1, Luuk 9:7), mutta kansa kutsui häntä kuninkaaksi. Hän hallitsi Galileaa ja Pereaa, joka sijaitsi Jordanin itäpuolella. Hän oli hallitsijana 4 eKr - 39 jKr.

Juutalainen historioitsija Josefos kertoo, että Johanneksen vangitsemisen syy oli se, että Herodes pelkäsi hänen nostattavan kapinan. Se on varmasti ollut yksi syy, mutta Markus kertoo toisen syyn: Johannes oli uskaltanut nuhdella hallitsijaa Mooseksen lain vastaisesta avioliitosta (jae 18, 3 Moos 18:16), josta oli laissa lan­getettu kuolemanrangaistus (3 Moos 20:21). Vaikka Herodes ei ollut juutalainen, vaan edomilainen, hänen odotettiin kuitenkin noudattavan Vanhan testamentin lakia. Markuksen mainitsema syy selittää Herodiaksen vihan Johannesta kohtaan. Jos Johannes olisi ollut vain poliittinen vanki, Herodiaksella ei olisi ollut syytä vihata häntä.

Herodias vihasi Johannesta, aivan samoin kuin jumalaton kuningatar Isebel profeetta Eliaa (1 Kun 16:29-34, 19:1-3). Mutta Herodias ei saanut Johannesta raivatuksi tieltään, koska Herodes pelkäsi ja suojeli Johannesta (jae 20). Matteus kertoo, että Herodes myös pelkäsi kansan reaktioita, jos hän tappaisi Johanneksen, sillä kansa piti Johannesta Jumalan profeettana (Matt 14:5, vertaa jae 15).

Myös Josefos kertoo Johannes Kastajan teloituksesta. Josefoksen mukaan Johannes­ta pidettiin vankina Pereassa, Jordanin itäpuolella sijainneessa Makairuksen linnoi­tuk­sessa. Monet raamatuntutkijat arvelevat, että Herodeksen pidot olisi kuitenkin pidet­ty Tiberiaksessa, Herodeksen hallintokaupungissa, jonka hän rakennutti keisari Tiberiuksen kunniaksi Gennesaretin järven rannalle. Eräs Josefoksen kertoma tieto voi kuitenkin antaa ratkaisun ongelmaan: nabatealaisprinsessan hylkääminen oli kiristänyt Herodeksen ja Aretaksen välejä ja siksi olisi ymmärrettävää, että Herodes joutui viettämään aikaansa Makairuksen linnoituksessa, joka oli lähinnä Aretaksen alueita. Herodes ei tiennyt, tuleeko sota vai ei, siksi piti olla varuillaan.

Herodes oli asunut nuorempana Roomassa ja hallitsi suuren maailman tavat juhlia. Pidot antoivat Herodiakselle tilaisuuden tapattaa Johannes Kastaja (jae 21). Herodeksel­la ei ollut oikeutta antaa palaakaan maastaan kenellekään ilman Rooman lupaa, mutta hän halusi esitellä valtaansa ja antoi typerän lupauksen (jakeet 22-23, vertaa Ester 5:3,6, 7:2).

Kirkkoisä Hieronymos kertoo, että Johanneksen ruumis haudattiin Samarian kaupun­kiin (jae 29)

Johanneksen kuolemalla oli kaksi seurausta Herodekselle. Ensiksikin hän paatui. Kun hän kohtasi Jeesuksen Jerusalemissa (Luuk 23:7-12), hän ei enää kysellyt ja pelän­nyt, vaan pilkkasi Jeesusta. Herodes paadutti itsensä ulos Jumalan valtakunnas­ta. Huono omatunto oli niin huono päänalunen, että se oli paadutettava (jae 20, katso myös Apt 24:24-26, Paavali ja maaherra Felix).

Toiseksi: Josefos kertoo, että kansa katsoi Jumalan rangaisseen Herodesta Johannes Kastajan tappamisesta kuningas Aretaksen hyökkäyksellä vuonna 36 jKr., joka päät­tyi Herodeksen häpeälliseen tappioon. Kun Herodias vielä senkin jälkeen yllytti Herodes­ta tavoittelemaan kuninkaan arvonimeä, Herodes joutui Rooman epäsuosioon ja heidät karkotettiin vuonna 39 jKr. Galliaan - nykyisen Lyonin paikalla sijain­neeseen kaupunkiin - jossa Herodes kuoli.

Arveluja Jeesuksesta

Jakeissa 14-16 on esitetty kolme arviota Jeesuksesta:
1. Jeesus on kuolleista herännyt Johannes Kastaja.
2. Jeesus on profeetta (5 Moos 18:15,18).
3. Jeesus on kuolleista herännyt profeetta Elia (Mal 3:1,22-24).

Huomaa, että vielä ei pohdittu, olisiko Jeesus luvattu Messias (vertaa Joh 7:25-27).

Apostolit palaavat – Mark 6:30-34

Vain tässä (jae 30) Markus käyttää apostoli-sanaa (katso myös Mark 3:14 ja alaviite). Sanan käyttöä on ihmetelty, mutta sille voi löytyä hyvin yksinkertainen selitys. Apostoli-sana tulee kreikan lähettämistä tarkoittavasta sanasta - siis "lähetetty". Ilmaisun taustalla on heprean "shaliah"-sana, joka tarkoittaa "valtuutettu asiamies, edustaja". Kun Jeesus lähetti opetuslapset julistamaan (jae 7), heistä tuli hänen lähettiläitään, apostoleja. Palattuaan heistä tuli taas opetuslapsia. Seuraavan kerran Jeesus lähetti heidät vasta kuolemansa ja ylösnousemisensa jälkeen, silloin kaikkeen maailmaan (Matt 28:18-20).

Myös hengellisen työn tekijä voi polttaa itsensä loppuun, siksi on osattava myös levätä ja vetäytyä hiljaisuuteen (jae 31). Jos ei ole huolehtinut itsestään, ei voi auttaa toisiakaan. Myös työn arviointia tarvitaan (vertaa Apt 14:27, 15:4).

Jakeet 31 ja 33 paljastavat, että tähän aikaan Jeesuksen kansansuosio oli valtava.

Markus ei kerro, mihin Jeesus opetuslapsineen purjehti, mutta Luukas (Luuk 9:10) kertoo ruokkimisihmeen tapahtuneen lähellä Betsaidaa.

Lammaslauma ilman paimenta (jae 34) oli tuhoon tuomittu: se oli petojen armoilla eikä se ilman paimenta löytäisi vettä ja laitumia (katso myös 4 Moos 27:17, 1 Kun 22:17, Hes 34:5, Sak 13:7). Hengellisissä asioissa olemme Jumalan Pyhän Hengen ohjauksen varassa, omin voimin ja oman viisauden varassa eksymme auttamatta.

Jae 34 paljastaa, että evankelistat voivat kertoa vain pienen osan siitä, mitä Jeesus teki ja julisti (vertaa Joh 20:30, 21:25).

Ensimmäinen ruokkimisihme – Mark 6:35-44

Vain Markus on kertonut kaksi Jeesuksen tekemää ruokkimisihmettä: 5000 miehen ruokkimisen ja 4000 ruokkimisen hieman myöhemmin (Mark 8:1-9).

Ruokkimisihmeen yhteydessä juutalaiselle lukijalle tuli mieleen monta Vanhan tes­tamentin kertomusta:
- 2 Moos 16:9-20, mannaihme autiomaavaelluksen aikana - Ruut 2:14 - 1 Kun 17:8-16, Elia ja Sarpatin leski - 2 Kun 4:1-7, Elisa ja köyhä leski - 2 Kun 4:42-44, Elisa ruokkii sata miestä

Näiden lisäksi on syytä muistaa Psalmi 23 "Herra on minun paimeneni": jakeessa 1 sanotaan: "ei minulta mitään puutu", jakeessa 2 puhutaan vihreistä niityistä ja jakeessa 5 pöydän kattamisesta. Jeesus osoittautui oikeaksi paimeneksi (jae 34), joka ruokki laumansa sekä hengel­lisesti (jae 34) että ruumiillisesti (jae 42, katso myös Hes 34:23-32).

Tuskinpa lähiseudun kylistä olisi löytynyt syötävää 5000 miehelle, kuten opetuslap­set ehdottivat tehtävän (jae 36).

Jakeen 37 kysymys on vaikeaselkoinen. Oliko opetuslapsilla 200 denaaria (=työmie­hen kahdeksan kuukauden palkka, Matt 20:2), vaikka he olivat juuri palan­neet rahat­tomina lähetysmatkaltaan (jae 8)? Johannes antaa ymmärtää, ettei edes 200 denaa­rin leivistä olisi riittänyt kuin pieni pala kullekin (Joh 6:7). Onkin lasket­tu, että 200 denaarin leivillä olisi ruokkinut noin 2000 henkeä. Ilmeisesti kysymys on vain siitä, että opetuslapset halusivat korostaa tilanteen toivottomuutta (vertaa 4 Moos 11:22).

Päivän pääateria syötiin illalla. Tuon ajan pääravinto oli nimenomaan leipä.

Vihreä nurmi (jae 39) kertoo ajankohdan: kevät maalis-huhtikuussa. Johannes sanookin pääsiäisen olleen lähellä (Joh 6:4).

Kansan ryhmittyminen viidenkymmenen ja sadan ryhmiin (jae 40) tuo mieleen Is­raelin autiomaavaelluksen "marssijärjestyksen" (4 Moos 18:21).

Jakeessa 41 Jeesus "lausui kiitoksen". Tuon ajan juutalainen ruokarukous kuului: "Siunattu sinä, Herra, meidän Jumalamme, maailman kuningas, joka tuot leivän esiin maasta."

Leipä oli juutalaiselle Jumalan lahja, sitä ei saanut hukata, siksi yli jääneet palaset kerättiin talteen (jae 43). Niistä kertyi 12 korillista eli noin 150 litraa.

Matteus sanoo, että 5000 miehen (jae 44) lisäksi syömässä oli naisia ja lapsia (Matt 14:21). On arveltu, että Kapernaumissa ja Betsaidassa oli molemmissa tuohon aikaan 2000-3000 asukasta. Väenpaljous voisi selittyä sillä, että Jerusalemiin pääsiäisjuhlille matkanneita pyhiinvaeltajia oli jäänyt kuuntelemaan uutta kuuluisaa opettajaa.

Tässä on esikuva ehtoollisesta. Mukana onkin kolme myös ehtool­lisen asettamiseen liittynyttä Jeesuksen tekoa: siunaus, leivän murtaminen ja ope­tuslap­sille antaminen (jae 41, Mark 14:22). On syytä myös huomata, että tällä kertaa Jeesus itse oli tavallaan syyllinen kansan hätään, koska hän oli opettanut kansaa koko päivän (jae 34). Jeesus oli aterian isäntä, joka huolehti vieraistaan. Näin tapahtuu myös ehtoollisella: siinä Jeesus palvelee meitä.

Tämän ihmeen merkitys ensimmäisille kristityille tulee esille siinä, että se on ainoa Jeesuk­sen tekemä ihme, joka on kerrottu kaikissa neljässä evankeliumikirjassa.

Meidän tämän päivän suomalaisten on syytä huomata, että tämä ihme toistuu taval­laan vuosittain: Jumala antaa leivän maasta. Ihminen ei ole pystynyt yrityksistään huolimatta luomaan elämää, mutta Jumala tekee sitä jatkuvasti.

Jeesus kävelee veden päällä – Mark 6:45-52

Jakeen 45 "vastarannalle Betsaidaan" on aiheuttanut raamatuntutkijoille ongelmia. Jakeessa 53 sanotaan purjehduksen päättyneen Gennesaretiin, siis järven länsirannalle, josta opetuslasten olisi pitänyt lähteä mennäkseen meren yli Betsaidaan. Selitys voi olla se, että Betsaidan vanha kaupunki oli järven länsirannalla ja vuonna 3 jKr. Herodes Filippoksen rakentama uusi Betsaida itärannalla. Eli kysymys ei niinkään ollut menemisestä järven yli vastarannalle, vaan menemisestä itärannalla sijaitsevaan Betsaidan uuteen kaupunkiin - siis vähän sama kuin Turussa "tois puol jokkee" on aina tietty puoli riippumatta siitä, kummalla puolella Aura-jokea satutaan olemaan.

Luukas (Luuk 9:10) sanoo ruokkimisihmeen tapahtuneen lähellä Betsaidaa, joten sekä itä- että länsiranta ovat mahdollisia paikkoja. Ilmeisesti ruokkimisihme tapahtui länsirannalla ja kun opetuslapset yrittivät purjehtia itärannan Betsaidaan, koillismyrsky painoi heidän veneensä Gennesaretiin eli samalle puolelle järveä, josta he lähtivätkin.

Jeesus vietti aikaa hiljaisuudessa, rukouksessa Isän kanssa usein julkisen toiminnan aikanakin (jae 46, Mark 1:35, Luuk 6:12).

Mitä ilmeisemmin purjehdusmatkan piti olla lyhyt, kun opetuslapset eivät ihmetel­leet, miten Jeesus voisi seurata heitä. He ajattelivat Jeesuksen tulevan maitse, kuten kansanjoukot hieman aiemmin.

Neljäs yövartio (jae 48) vastaa meidän kellonajassamme 3-6 aamuyöllä.

Aikoiko Jeesus mennä opetuslasten ohi (jae 48) vai vain näyttikö veneessä olijoista siltä (vertaa Luuk 24:28, Emmauksen tien kulkijat)? Meidän on syytä muistaa, ettei Jeesus mene meidän ohitsemme, vaikka meistä joskus tuntuisikin siltä.

Tällä kertaa tuuli tyyntyi "itsestään" Jeesuksen päästyä veneeseen (jae 51, vertaa Mark 4:39).

Mitä Markus haluaa sanoa jakeessa 52? Mitä hän tarkoittaa opetuslasten paatumuk­sella? Miksi hän viittaa ruokkimisihmeeseen?

Ruokkimisihmeen olisi pitänyt osoittaa opetuslapsille, että Jeesus on enemmän kuin opettaja tai profeetta. Samaan viittasi Jeesuksen kävely veden päällä. Vanhassa testamentissa oli sanottu Jumalan kävelevän veden päällä ja tyynnyttävän myrskyt (Ps 77:20, 89:9, Jes 51:10,15, Jer 31:35).

"Meren halki kävi sinun tiesi, suurten vetten poikki sinun polkusi -- jalanjälkiäsi ei kukaan nähnyt."
(Ps 77:20)

Vanhassa testamentissa oli myös kerrottu, kuinka Jumala kulki Mooseksen (2 Moos 33:19) ja Elian (1 Kun 19:11-13) ohi.

"Minä olen" (jae 50, johon Kirkkoraamattu-1992:ssa on lisätty tekstiin kuulumaton "tässä") oli Jumalan nimi. Sillä nimellä Jumala ilmoitti itsensä Moosekselle (2 Moos 3:14, katso myös 5 Moos 32:29, Jes 43:10, 52:6).

"Jumala sanoi Moosekselle:
"Minä olen se joka olen."
Hän sanoi vielä:
"Näin sinun tulee sanoa israelilaisille:
'Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'"
(2 Moos 3:14)

Kun Jeesus sanoi vangitsijoilleen Getsemanes­sa: "Minä se olen" (Joh 18:6), he kaatuivat kauhusta maahan (katso myös Joh 8:28,58, 14:6).

Markus haluaa siis osoittaa, etteivät opetuslapset vieläkään ymmärtäneet, kuka Jeesus oli (vertaa Mark 4:41). Jeesus ihmetteli opetuslasten paatumusta toisen ruokkimisihmeen jälkeen (Mark 8:17). Vielä sekään ei ollut avannut opetuslasten silmiä näkemään, että Jeesus oli Messias - ihmiseksi tullut Jumala.

On hyvä huomata, ettei Jeesus jättänyt ymmärtämättömiä opetuslapsia ja valinnut heidän tilalleen parempia. Ei Jeesus käännä meillekään selkäänsä, vaikka usein mei­dänkin sydämemme on toivottoman paatunut.

Sairaat paranevat – Mark 6:53-56

Gennesaret (jae 53) tarkoittaa Kapernaumista etelään sijainnutta rantatasankoa. Se oli hyvin hedelmällistä seutua, mutta siellä oli vitsauksena malaria.

Ihmiset halusivat parantua taudeistaan (jakeet 55-56), mutta Jeesuksen julistuksesta tai uskon syntymisestä ei puhuta mitään (vertaa Mark 1:32-35, 3:7-12).

Tupsut Jeesuksen viitassa osoittavat, että Jeesus halusi noudattaa Mooseksen lain määräyksiä. Tupsujen tehtävä oli muistuttaa Herran käskyistä ja niiden pitämisen tärkeydestä (4 Moos 15:38-39, 5 Moos 22:12, Matt 9:20, 23:5, Luuk 8:44).

"Käske israelilaisten tehdä viittansa kulmiin tupsut ja sitoa jokaiseen tupsuun sinipunainen lanka. Näin on tehtävä sukupolvesta toiseen. Teillä tulee olla tällaiset tupsut, jotta niitä katsoessanne muistaisitte kaikki Herran käskyt ja täyttäisitte ne. Silloin ette antaudu sydämenne ja silmienne mielihalujen valtaan, kun ne viekoittelevat teitä luopumaan minusta."
(4 Moos 15:38-39)

Jeesuksen kansansuosio oli valtava (jae 56), mutta seuraavassa luvussa Markus paljastaa, että Jeesuksella oli myös vastustajia.