Riivaajia väkevämpi – Mark 5:1-20

Edellisen luvun lopussa Markus kertoi Jeesuksen vallasta yli luonnonvoimien (Mark 4:35-41). Nyt hän kertoo, että Jeesus on myös väkevämpi riivaajia (jakeet 1-20) ja sairautta (jakeet 25-34) ja lopulta hän tuo ilmi Jeesuksen vallan jopa kuoleman ylitse (jakeet 35-43).

Gerasa oli merkittävin Dekapoliksen (jae 20) kaupungeista. Itse kaupunki sijaitsi noin 60 kilometriä kaakkoon Gennesaretin järvestä, joten tapahtumat eivät sijoitu lähelle Gerasan kaupunkia. Dekapoliksen kymmenestä kaupungista vain yksi oli Jordanin länsipuolella, muut yhdeksän olivat itäpuolella. Alue oli suoraan Rooman vallan alla. Pohjoisessa se ulottui Damaskokseen asti ja etelässä nykyisen Ammanin tienoille.

Dekapoliksen alue oli pakanaenemmistöistä. Sen paljastaa alueella ollut suuri sikalaumakin, olihan sika juutalaiselle saastainen eläin (3 Moos 11:7).

Haudat olivat juutalaisille saastaisia, sillä kuolleeseen koskettaminen teki ihmisen kultillisesti epäpuhtaaksi (vertaa Matt 23:27). Mies asui hautaluolissa (jae 2) ja hautoja pidettiin myös pahojen henkien asuinpaikkoina.

Esimerkiksi Kairossa valtava määrä köyhiä asuu tänäänkin hautausmailla.

Riivaajat olivat antaneet miehelle yliluonnolliset voimat, kuten Jumalan Henki antoi aikoinaan Simsonille (Tuom 13-16).

Itsensä vahingoittaminen (jae 5) liittyi epäjumalanpalvelemiseen (vertaa 1 Kun 18:28 "Profeetat huusivat vielä kovemmalla äänellä ja viiltelivät tapansa mukaan itseään miekoilla ja keihäillä, niin että olivat aivan veressä."). Niissäkin pahat henget tekevät työtään.

Mies ei ollut vain psyykkisesti sairas, vaan hänessä oli pahoja henkiä, jotka tunsivat Jeesuksen (jae 7).

Meidän tulee muistaa, että Jeesus on voimakkaampi kuin kaikki Saatanan valta (jae 8, katso myös Room 8:31).

"Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?"
(Room 8:31)

Nimen ilmoittaminen oli merkki alistumisesta (jae 9). Riivaajien nimeä ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti (jae 9). Roomalaisessa legioonassa oli 6000 sotilasta, mutta sikoja oli vain noin 2000 (jae 13).

Luukas kertoo, että henget eivät halunneet tulla karkotetuiksi kadotuksen kuiluun (Luuk 8:31). Tämä maininta voi antaa selityksen sille, miksi Jeesus salli henkien mennä sikoihin. Sikojen tuhoutuminen (jae 13) osoitti, että hengetkin tuhoutuivat, ne eivät siis enää voisi palata takaisin mieheen (vertaa Matt 12:43-45). Sikojen tuhoutuminen varmisti sen, että miehen parantuminen pahoista hengistä oli lopullinen.

Sikojen tuhoutuminen osoittaa myös sen, että lopulta paha tuhoaa itse itsensä. Henget saivat mahdollisuuden lisäaikaan, mutta ne tuhosivat itse sen.

Jeesus sanoi, että ihminen on arvokkaampi kuin varpunen (Matt 6:26, 10:29-31). Kertomus osoittaa, että ihminen on arvokkaampi kuin suuri sikalauma.

Jakeet 15-17 paljastavat, että ihmeet eivät synnytä aitoa uskoa. Ihmeet voivat saada aikaan ihmetystä ja halua nähdä lisää samankaltaisia ihmeitä jne., mutta elävän uskon voi synnyttää vain Jumalan Pyhän Hengen toiminta. Tällä kertaa seurauksena oli vain pelko (jae 15) ja pyyntö, että Jeesus poistuisi alueelta (jae 17). Ehkä poistumispyynnön takana oli pelko siitä, että Jeesus saattaisi aiheuttaa uusia taloudellisia vahinkoja.

Ainoa, jossa oli syntynyt usko Jeesukseen, oli parannettu mies (jae 18). Jeesus kehotti häntä todistamaan alueen asukkaille Jumalan suurista teoista (jae 19). Alueelle syntyi kristillisiä seurakuntia jo hyvin varhain, sillä niitä oli jo Paavalin tultua alueelle pian kääntymisensä jälkeen (Gal 1:17). Miehen todistustyö loi pohjaa seurakuntien syntymiselle ensimmäisen helluntain jälkeen.

Miksi Jeesus nyt kehotti kertomaan tapahtuneesta ihmeestä, kun hän aiemmin (Mark 1:34,44, katso myös 5:43) oli nimenomaan kieltänyt tekemästä niin? Ilmeisesti selitys on siinä, että nyt oltiin pakana-alueella, jossa ei ollut ongelmia ihmisten messias-odotusten kanssa. Pakanat eivät odottaneet maallista messiasta, Israelin kuningasta (Mark 11:10), kuten juutalaiset tekivät. Jeesus ei halunnut tulla samaistetuksi kansan maallisiin messias-odotuksiin.

Entä kysymys riivaajista ja pahoista hengistä - kuuluvatko ne vain "pimeään historiaan"? Eräs lähetystyöntekijä sanoi: "Aina, kun palaan Afrikkaan, Raamatun kertomukset pahoista hengistä alkavat elää uudella tavalla; niistä tulee arkipäivän todellisuutta."

Sairautta väkevämpi – Mark 5:25-34

Jeesus palasi Gennesaretin järven länsirannalle (jae 21). Yleensä "järven toisella puolella" tarkoitettiin järven itäpuolta (jota on kutsuttu myös Transjordaniaksi), mutta tässä ja Mark 6:53:ssa Markus kutsuu länsirannalle menemistä "toiselle rannalle menemiseksi".

Tarkastelemme ensin Jairoksen tyttärestä kertovan jakson (21-24 ja 35-43) sisälle sijoittuvaa kertomusta verenvuototautia sairastavan naisen parantumisesta (jakeet 25-34).

Naisen sairaus oli gynekologinen: epäsäännöllinen kuukautisvuoto, joka teki hänet kultillisesti saastaiseksi (3 Moos 15:19-30). Jakeessa 29 sana verenvuoto on alkukielellö "veren lähde", mikä tarkoitti kohtua (3 Moos 20:18).

Ehkä nainen pelkäsi, ettei Jeesuskaan haluaisi koskettaa häntä, sillä häneen koskeminen teki ihmisestä kultillisesti saastaisen. Nainen yritti parantua salassa (jakeet 27-28), mutta Jeesuksen parantava voima ei ollut maagista, itsestään vaikuttavaa, vaan se oli aina Jeesuksen hallinnassa ja tiedossa (jae 30, vertaa Mark 3:10, 6:56, Luuk 6:19, Apt 5:15, 19:12).

Naisen - jolle myöhempi kristillinen perimätieto on antanut nimen Veronika tai Berenike - "paljastuminen" (jae 33) johti syvempään Jeesuksen kohtaamiseen. Nainen ei vain parantunut, vaan myös pelastui (kreikassa sama sana, katso Mark 2:1-12, 3:1-6). Naisella oli jo usko, kun hän kosketti Jeesusta; usko hänet pelasti, ei kosketus (jae 34, vertaa Mark 6:5), mutta Jeesuksen sanat vahvistivat hänen uskoaan.

Kristillinen usko on sinä-minä-suhde Jumalaan. Ei enää vain "hän", vaan "sinä" - vertaa esimerkiksi Isä meidän-rukous. Jeesus haluaa kohdata jokaisen persoonallisesti, ei vain osana suurta joukkoa.

"Mene rauhassa" (jae 34, =shalom) oli juutalainen tervehdys ja siunaus. Juuri se kertoo, että nainen pelastui, eikä vain parantunut.

Nainen oli sairastanut yhtä kauan - 12 vuotta - kuin synagogan esimiehen Jairoksen tytär oli elänyt (jakeet 25 ja 42).

Kuolemaa väkevämpi – Mark 5:21-24, 35-43

Synagogan esimies oli maallikko, jolla oli hallinnollisia ja käytännöllisiä tehtäviä. Joskus heitä oli useampia (Apt 13:15), mutta yleensä vain yksi. Jairos oli kreikankielinen muoto heprean Jair-nimestä, joka tarkoittaa "Hän (=Jumala) valaisee" tai "Hän nostaa pystyyn" (katso 4 Moos 32:41, Tuom 10:3-4).

Juutalainen ei polvistunut ihmisten edessä, joten Jairos uskoi Jeesuksen olevan enemmän kuin tavallinen ihminen (Ester 3:1-5).

Käden päälle paneminen (jae 23) ei ollut tyypillinen juutalainen tapa parantaa (vertaa Mark 6:5 ja 2 Kun 5:11).

Jeesus lupasi auttaa Jairosta ja hänen tytärtään, mutta matkanteko viivästyi, kun verenvuotoa sairastava nainen halusi parantua (jakeet 25-34). Miten Jairos suhtautui keskeytykseen ja viivytykseen? Ajatteliko hän katkerana, että ilman viivytystä Jeesus olisi voinut ehtiä hänen kotiinsa vielä tyttären eläessä vai kokiko hän sen rohkaisuna: "Jos Jeesus auttoi tuota naista, hän varmasti auttaa minun tytärtänikin!" Asioiden katsominen eri näkökulmista voi muuttaa ne aivan toisenlaisiksi!

Jos Jeesus olisi ollut vain opettaja (jae 35), olisi ollut turha pyytää häneltä apua tyttären kuolinvuoteelle. Mutta jo sairaiden parantaminen oli osoittanut, ettei Jeesus ollut vain opettaja, vaan paljon enemmän.

Jeesus kehotti Jairosta uskomaan edelleen (jae 36, kreikassa preesens).

Ensimmäisen kerran mainitaan kolmen opetuslapsen ydinjoukko (jae 39, katso myös Mark 9:2, kirkastusvuori ja Mark 14:33, Getsemane).

Köyhimmänkin juutalaisen tuli palkata vähintään kaksi itkijänaista, mutta tällä kertaa surunvalittelut olivat varmaan aitoja, olihan tyttö juuri tullut naimaikään (jae 42).

Jeesus puhuu kuolemasta nukkumisena (jae 39). Kyse ei voi olla siitä, että Jeesus olisi tiennyt tytön olevan vain valekuollut, sillä eihän hän vielä ollut edes nähnyt tyttöä. Jeesuksen esimerkin mukaan kristityt ovat usein kutsuneet kuolemaa poisnukkumiseksi (katso Matt 27:52, Joh 11:11, 1 Kor 11:30, 1 Tess 4:13-15).

Kuolleet haudattiin samana päivänä, koska kuumuudessa vainajan säilyttäminen oli mahdotonta.

Elia (1 Kun 17:19-23) ja Elisa (2 Kun 4:31-37) olivat myös herättäneet kuolleita ja hekin olivat halunneet tehdä sen syrjässä, ilman todistajia (vertaa jae 40); samoin teki myöhemmin Pietari (Apt 9:40). Ihmeet eivät ole kansanhuvia, vaan Jumalan armoa.

"Talita kuum!"* [Aramean kieltä: 'Tyttö, nouse!']. Uudesta Kirkkoraamatusta on varsinaisesta tekstistä jätetty pois arameankielisen ilmaisun selitys ja laitettu se alaviitteeseen. Tämä on outoa, koska selitys on Markuksen kreikankielisessä tekstissä ja ilman sitä Jeesuksen puhe olisi jäänyt Markuksen ensimmäisillekin lukijoille salaisuudeksi.

"Kuum" on arameassa maskuliinimuoto, feminiini olisi "kuumi" (joka löytyykin joistakin käsikirjoituksista). Tuollainen "virhe" oli tyypillinen galilealaisessa arameassa (hieman sama kuin nykysuomessa "se" puhuttaessa ihmisistä). "Virhe" on osoitus kertomuksen aitoudesta: myöhemmin keksityssä kertomuksessa ilmaisu olisi varmaan kieliopillisesti virheettömässä muodossa. Kertomuksen aitouteen viittaavat myös jakeen 43 "merkityksettömät" yksityiskohdat: käveleminen ja ruoan antaminen.

Kuoleman voittaminen oli osoitus Jeesuksen jumaluudesta (Jes 26:19, Hes 37:5, Room 4:17).

Jairoksen tyttären kuolleista herättämisen lisäksi evankeliumeissa on kerrottu kaksi vastaavaa Jeesuksen tekemää ihmettä: Nainin lesken pojan herättäminen (Luuk 7:11-17) ja Lasaruksen herättäminen (Joh 11:1-44).