Saako sapattina parantaa? Mark 3:1-6

Kuten edellä (Mark 2:23-28) huomasimme, sapatti ja sen noudattaminen oli yksi farisealaisen uskonnollisuuden peruspilareita. Sapatin noudattamisessa mentiin jopa niin pitkälle, ettei suostuttu taistelemaan sapattina, vaan viholliset saivat helpon voiton noin tuhannesta juutalaisesta Makkabilaissodassa (1 Makk 2:29-38).

Farisealaisuudella tarkoitetaan nykykielessä usein sellaista uskonnollisuutta, jossa uskonasioita ei oteta tosissaan. Farisealaisuus oli “ulkokultaisuutta”, mutta siinä mielessä, että se kiinnitti huomion lain ulkonaiseen seuraamiseen. Mutta se otettiin tosissaan, todella vakavasti.

Luukas mainitsee, että miehen oikea käsi oli surkastunut (Luuk 6:6, jae 1): miehen oli siis mahdotonta tehdä työtä.

Jeesus oli jo joutunut tarkkailun alle (jae 2). Hänet koettiin vaaralliseksi viholliseksi, jota piti pitää silmällä ja jos mahdollista, saada syytteeseen jostakin lainrikkomuksesta. Jeesus suostui "lankeamaan vastustajien ansaan" (jae 3). Hän selvästi ymmärsi, miksi kysymys parantamisesta oli tällä kertaa tärkeä hänen vastustajilleen.

Fariseukset eivät pystyneet vastaamaan Jeesuksen kysymykseen: "Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tappaa ihminen?" (jae 4). Muinakaan päivinä ei saanut tehdä pahaa, joten sitä ei voinut tietysti tehdä sapattinakaan. Jos he olisivat vastanneet, että hyvää sai tehdä, mikä silloin estäisi parantamasta sapattina?
Tietysti he olisivat voineet - fariseuksille tyypilliseen tapaan - ryhtyä väittelemään siitä, eikö miestä voisi parantaa vasta sapatin päätyttyä, mutta sekin olisi lopulta johtanut samaan lopputulokseen: eikö hyvän lykkääminen jo ole pahan tekemistä?

Fariseusten opetusten mukaan sapattina sai puuttua vain hengenvaaraan. Mies ei selvästikään ollut vaarassa kuolla, joten hänen parantamisensa voisi ja tulisi tapahtua vasta sapatin päätyttyä (katso Luuk 13:14).

Jakeessa 5 on ainoa kohta Uudessa testamentissa, jossa puhutaan Jeesuksen vihasta.

"Jeesus loi heihin vihaisen katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta."
(jae 5)

Paatumus (jae 5) on sydämen kovettamista Jumalan tahdolle (Mark 6:52, 8:17, Joh 12:37-40, Room 11:25). Jumala lupasi, että uuden liiton myötä ihmisten kivisydämet vaihtuisivat lihasydämiin (Hes 11:19, 36:26).

Jeesus paransi miehen käden, mutta kiitoksen ja Jumalan ylistämisen (Mark 2:11) sijaan kerrotaan Jeesuksen vastustajien suunnitelmista tappaa Jeesus (jae 6).

Sapattirikoksesta oli määrätty kuolemantuomio (2 Moos 31:14-15), joka olisi juutalaiseen tapaan toteutettu kivittämällä (vertaa Apt 7:57-60). Mutta roomalaiset olivat ottaneet juutalaisilta pois oikeuden langettaa kuolemantuomioita (Joh 18:31). Siksi fariseusten oli liittouduttava herodilaisten kanssa (jae 6) saadakseen Herodes Antipaksen tuomitsemaan Jeesus kuolemaan (katso Mark 6:14-29, Johannes Kastajan mestaus).

Herodilaiset (katso myös Mark 8:15, 12:13) kannattivat Herodeksen hallitsijasukua, hyväksyivät Rooman ylivallan ja suhtautuivat vapaamielisesti lainnoudattamiseen. He olivat siis varsin outoja liittolaisia fariseuksille, mutta yhteinen vihollinen yhdisti hyvinkin erilaiset ryhmät.

Fariseusten toiminta oli sisäisesti ristiriitaista: he eivät voineet hyväksyä Jeesuksen sapattina tekemää hyvää tekoa, mutta he itse olivat valmiita tekemään sapattina työtä: väijymään Jeesusta (jae 2) ja suunnittelemaan Jeesuksen raivaamista tieltä (jae 6). Jumalattomat punoivat juonia vanhurskasta vastaan (Ps 37:12) ja vieläpä syyttivät vanhurskasta sapatin rikkojaksi.

Esikuva uskoontulemisesta

Tämä jakso on mielestäni paras kuva uskoontulemisesta koko Raamatussa. Se, mitä Jeesus käski miehen tehdä (jae 5) oli hänelle mahdotonta. Ei surkastunutta kättä voi ojentaa! Mies näytti ajautuneen umpikujaan: käsi parantuisi, jos hän ojentaisi sen; käden voisi ojentaa vasta sitten, kun se olisi parantunut. Suo siellä, vetelä täällä!

Mies ei jäänyt miettimään, mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta, vaan hän teki Jeesuksen käskyn mukaisesti. Ja käsi parani!

Kun me sanomme jollekin: “Usko Jeesukseen!”, hän voisi hyvin vastata: “Miksi käsket minua tekemään mahdottomia, enhän minä voi uskoa Jeesukseen, jos Jeesus ei synnytä uskoa minussa.” Mutta tässäkin saamme olla todistamassa Jumalan ihmettä: hän antaa syntiselle uskon lahjan.

Jos mies olisi selittänyt parantaneensa kätensä vain ojentamalla sen, olisi häneltä varmasti kysytty: “Mihin Jeesuksen osuus unohtui? Luuletko todella, että itse paransit itsesi?” Mutta itse itsensä uskoon saattaneiden puheisiin ei usein suhtauduta yhtä kriittisesti.

Jeesuksen maine leviää – Mark 3:7-12

Järven ranta muodosti hyvän paikan opettamiselle (jae 7). Maa nousi ylöspäin ja ihmiset olivat kuin nousevassa katsomossa, josta näki ja kuuli hyvin.

Matteus kertoo, että Jeesus tiesi häntä vastaan suunnitellusta salaliitosta ja siksi siirtyi toiselle alueelle (Matt 12:15).

Väkeä kerääntyi laajalta alueelta (jakeet 7-8). Jeesus kävi kaikissa muissa tässä mainituissa paikoissa paitsi Idumeassa (eli Edomissa), joka sijaitsi Kuolleen meren länsipuolella, Juudeasta etelään.

Galilea (jae 7) oli Jeesuksen julkisen toiminnan pääalue, mutta Johanneksen evankeliumi paljastaa, että Jeesus kävi ainakin viisi kertaa Jerusalemissa ja Juudeassa (Joh 2:13-3:21, 5:1-18, 7:1-24, 10:22-40, 12:12-19), muut evankelistat kertovat vain Jeesuksen viimeisestä käynnistä Jerusalemissa.

Jordanin itäpuolinen alue tarkoittanee lähinnä Dekapoliksen aluetta Gennesaretin järven itä- ja kaakkoispuolella. Jeesuksen käynnistä siellä kerrotaan Mark 5:1-20:ssä.
Tyros ja Sidon (jae 8) olivat foinikialaisia kaupunkeja nykyisen Libanonin rannikolla, siis pohjoiseen Galileasta. Jeesuksen käynnistä alueella kerrotaan Mark 7:24-37:ssä.

Sanoma Jeesuksesta levisi laajemmalle kuin tieto Johannes Kastajan toiminnasta (Mark 1:5). Siinäkin mielessä Jeesus oli suurempi kuin edeltäjänsä.

Ilmeisesti järven rannalle kerääntyneet tulijat (jae 7) olivat juutalaisia, heitä asui kaikilla näillä alueilla. Tulijoita näyttää lähinnä kiinnostaneen Jeesuksen tekemät ihmeet (jae 8). Jeesus taas halusi julistaa evankeliumia (Mark 1:38). Kansa halusi koskettaa Jeesusta (jae 9, vertaa Mark 1:41): se oli kiinnostuneempi ihmeistä kuin siitä, mitä Jeesuksella oli sanottavana.

Veneen mainitseminen (jae 9) osoittaa, että Markuksen tekstin taustalla on suullinen perimätieto, johon helposti jäi merkityksettömiäkin yksityiskohtia.

Markus on tiivistänyt kerrontaa: pahojen henkien karkottamista ei edes mainita (jae 11). Jälleen Jeesus kieltää pahoja henkiä paljastamasta, kuka hän on (jae 12, Mark 1:25,44). Aika ei ollut vielä kypsä siihen, että kansa olisi ymmärtänyt, millainen Messias Jeesus oli.

Kaksitoista apostolia – Mark 3:13-19

Kun Jumala teki liiton Israelin kanssa Siinain vuorella, Mooseksen ja Aaronin kanssa vuorelle nousivat 70 Israelin vanhinta (2 Moos 24:1). Luukas kertoo (Luuk 6:13), että vuorelle nousi enemmän kuin vain Jeesus ja kaksitoista apostolia: Jeesus valitsi apostolit suuremmasta joukosta (Luuk 10:1-20 kertoo 70/72:n opetuslapsen lähettämisestä, olisiko tälläkin kertaa vuorelle noussut 70 “Israelin vanhinta”?).

Apostolin tärkein tehtävä oli seurata Jeesusta (jae 13). Opetuslapsen täytyy pysyä lähellä Jeesusta (jae 14).

Jeesus lähetti nämä kaksitoista apostolia julistamaan evankeliumia jo julkisen toimintansa aikana (Mark 6:7), mutta lopullisesti heidät lähetettiin Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen (Mark 16:15).

Lukumäärä ei ollut sattuma, vaan kaksitoista apostolia vastasivat kahtatoista vanhan Israelin kantaisää, Jaakobin kahtatoista poikaa (1 Moos 29:31-30:24). Uusi Israel oli syntymässä (vertaa Gal 6:16).

Kahdentoista apostolin joukko täydennettiin Juudas Iskariotin itsemurhan jälkeen Mattiaksella (Apt 1:15-26), mutta muuten apostolin virka ei ollut “periytyvä”. Apostoli-sana tulee kreikan lähettämistä tarkoittavasta sanasta “apostelloo”. Apostoli tarkoittaa siis “lähetetty”.

Huomaa, että voima apostolina toimimiseen tuli Jumalalta (jae 15).

Saastaisten henkien karkottaminen (jae 15) mainitaan myös silloin, kun apostolit lähetettiin saarnaamaan evankeliumia (Mark 6:7). Ilmeisesti pahojen henkien toiminta oli erityisen vilkasta Jeesuksen julkisen toiminnan aikana. Missä Jumala toimii, siellä myös hänen vastustajansa alkaa tehdä työtään.

Markus on jo kertonut viiden opetuslapsen kutsumisen (Mark 1:16,19, 2:14). Nyt ei kerrota toisten seitsemän kutsumista, vaan on vain apostolien luettelo (katso myös Matt 10:2-4, Luuk 6:12-16, Apt 1:13).

Kaikki neljä apostoliluetteloa alkavat Simon Pietarilla (jae 16). Pietari tulee kreikan kalliota tarkoittavasta sanasta “petra”. Pietari on kreikaksi Petros. Arameaksi “käännettynä” Pietari on Keefas (Joh 1:42). Jeesus antoi Simonille Pietari-lisänimen sen jälkeen, kun hän oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi (Matt 16:18).

Jaakob Sebedeuksen poika ja hänen veljensä Johannes (jae 17) sekä Pietari muodostivat opetuslapsijoukon sisäpiirin (Mark 5:37, 9:2, 14:33).

Jaakobia ja Johannesta kutsuttiin “Ukkosenjylinän pojiksi” (jae 17). On keskusteltu, kuvaako nimi heidän luonnettaan vai heidän sanomaansa (vertaa Luuk 9:54-55). Jaakob kärsi apostoleista ensimmäisenä marttyyrikuoleman 40-luvun alussa (Apt 12:1-3). Sen sijaan hänen veljensä Johannes eli pitkään ja oli lopulta ainoa apostoli, joka ei kärsinyt marttyyrikuolemaa (vertaa Joh 21:23).

Andreas (jae 18) kutsuttiin ensimmäisenä opetuslapseksi (Joh 1:40-42). Hän toi veljensä Simonin Jeesuksen luokse.

Filippus (jae 18) sekä Andreas olivat kreikankielisiä nimiä. Sellaiset eivät olleet harvinaisia tuon ajan Israelissa.

Bartolomeus (jae 18) on oikeastaan “sukunimi” ja tarkoittaa “Talmain poikaa” Hänen etunimensä oli Natanael (Joh 1:45).

Matteusta (jae 18) sanotaan Matteuksen evankeliumissa publikaaniksi (Matt 10:3) eli hän on Leevi (Mark 2:14). Matteus tarkoittaa “Herran lahja”.

Tuomas (jae 18) tarkoittaa kaksosta (katso Joh 20:24).

Jaakob Alfeuksen poika (jae 18) lienee Mark 15:40:ssä mainittu Jaakob Nuorempi.

Taddeus (jae 19) on Luukkaalla muodossa Juudas Jaakobin poika (Luuk 6:16, Apt 1:13), mutta ilmeisesti Juudas-nimestä tuli “epäsuosittu” Juudas Iskariotin takia. Taddeus tarkoittaa “Jumalan anti” tai “Jumalan antama”.

Simon Kananeus (jae 18) oli ollut aiemmin selootti, vapaustaistelija, jota hänen lisänimensä tarkoittaa (katso Matt 10:4 ja alaviite). Luukas kutsuukin häntä Simon Kiivailijaksi (Luuk 6:15).

Viimeisenä mainitaan Jeesuksen kavaltaja Juudas Iskariot (jae 19). Hänen nimensä tullee hänen kotipaikastaan, Keriotista: Iskariot = Keriotin mies (Joos 15:25). Keriot sijaitsi 20 kilometriä etelään Hebronista, Juudean ja Idumean rajalla.

Ilmeisesti Juudas Iskariot oli ainoa Juudeasta kotoisin ollut Jeesuksen opetuslapsi, muut olivat galilealaisia.

Toinen selitys Iskariot-nimelle on se, että se olisi muunnos “sikariot”-sanasta, joka tarkoitti “tikarimiestä”, selootteihin kuulunutta salamurhaajaa. Jos tämä tulkinta on oikea, Jeesuksen opetuslapsijoukkoon kuului kaksi entistä vastarintaliikkeen miestä ja yksi entinen publikaani, Rooman valtiovallan palvelija. Loput opetuslapsista lienevät olleet tavallisia kansanmiehiä, kalastajia yms. (katso Mark 1:16-20).

Apostolien luettelo alkaa Jeesuksen kieltäneellä Pietarilla (Mark 14:66-72) ja se päättyy hänet kavaltaneeseen Juudas Iskariotiin (Mark 14:43-45). Ei siis mikään täydellisten opetuslasten joukko.

Jeesuksen omaisten epäusko – Mark 3:20-21

Jakeessa 20 on kreikassa vain “erääseen taloon”, mutta monet käännökset tulkitsevat talon tarkoittavan Pietarin ja Andreaksen kotia Kapernaumissa, josta tuli myös Jeesuksen koti (Mark 1:29, 2:1). Jeesuksen sukulaiset (jae 21) asuivat ilmeisesti Nasaretissa (Mark 1:9). Noiden kahden kaupungin välinen matka oli noin 35 kilometriä.

Kreikassa sanotaan, etteivät Jeesus ja opetuslapset voineet syödä leipää (jae 20). Leipä oli tuon ajan pääasiallisin ruoka.

Jeesuksen veli Jaakob (Mark 6:3) (Vanhurskas) oli kuuluisa ankarasta lainnoudattamisestaan vielä kristittynäkin (katso Apt 21:18-35, Gal 2:12). Eusebiuksen Kirkkohistoriassa kerrotaan, että jopa juutalaiset arvostivat hänen lainnoudattamistaan.
Ilmeisesti Jeesuksen koti oli lähellä fariseuksia. Johannes kertoo, etteivät Jeesuksen veljetkään uskoneet häneen hänen eläessään (Joh 7:1-9). Ylösnousemuksen jälkeen tilanne muuttui (Apt 1:14) ja Jaakobista tuli Jerusalemin seurakunnan johtaja Simon Pietarin jälkeen (Apt 12:17, 15:13, 21:18).

Näiden tietojen perusteella voimme päätellä, mikä sai Jeesuksen omaiset olemaan huolissaan Jeesuksesta. Johannes kertoo, että juutalaiset syyttivät Jeesusta riivaajien vallassa olevaksi, koska hän puhui itsestään “liian suuria” - nosti itsensä Abrahamin yläpuolelle (Joh 8:38-53). Ilmeisesti myös Jeesuksen omaiset ajattelivat, että Jeesus puhui itsestään liian suuria, ja että hän oli henkisesti tasapainoton (jakeen 21 viimeinen sana on kreikassa sana, josta tulee “ekstaasi”-sana suomeen). He ajattelivat, ettei tuollaisia puhuva voinut olla oma itsensä, hän oli suunniltaan, holhouksen tarpeessa.

Markus keskeyttää kertomuksen Jeesuksen omaisista ja palaa siihen uudelleen jakeessa 31.

Jeesus ja Belsebul – Mark 3:22-30

Toinenkin ryhmä eli lainopettajat (jae 22) oli huolissaan Jeesuksen toiminnasta. Mutta heidän tulkintansa tilanteesta oli hyvin erikoinen: Jeesus oli liittoutunut Saatanan kanssa.

Belsebulin (jae 22) tausta on hieman epävarma. Ilmeisesti taustalla on syyrialais-kanaanilainen epäjumala, jota pidettiin pahojen henkien päämiehenä (2 Kun 1:2). Baal-Sebubista tuli aikaa myöten vastine Jumalan vastustajalle, Saatanalle. Nimikin oli hieman muuttunut: viimeinen kirjain oli vaihtunut b:stä l:ksi. Belsebul voisi tarkoittaa myös “talon herra” (vertaa jae 27).

Markus huomauttaa, että Jeesuksen vastustajat tulivat Jerusalemista (jae 22), juutalaisten uskonnollisesta keskuksesta.

Jeesuksen vastaus vastustajien syytöksiin on vastaansanomaton: ei Saatana sodi itseään vastaan (jae 23). Paha maailmassa on Saatanan työtä, miksi hän ryhtyisi itse poistamaan sitä?

Muutamalla arkielämästä otetulla esimerkillä Jeesus vahvistaa päättelynsä. Yhteiskunta ei voi sotia itseään vastaan (jae 24). Perhe on tuhoon tuomittu, jos siellä taistellaan keskenään (jae 25, kreikassa on itse asiassa “talo”).

Jeesuksen toiminta osoittaa, että hän on Saatanaa vahvempi (jae 27). Ei vahvempi anna heikomman voittaa itseään. Jos Saatana on jo kärsinyt tappioita, on se merkki siitä, että se on kohdannut väkevämpänsä, voittajansa.

Golgatalla Jeesus ryösti Saatanan lopullisesti, “tyhjensi koko hänen talonsa”. Saatana on jo hävinnyt, Jeesus on voittaja.

Jakeen 28 “totisesti” on alkutekstissä “amen”, joka ei ole kreikkaa, vaan hepreaa, joten sen olisi yhtä hyvin voinut jättää kääntämättä, eihän Markuskaan kääntänyt sitä omille lukijoilleen. Amenta seuraa Markuksella aina lause “minä sanon teille” (Mark 8:12, 9:1,41, 10:15,29, 11:23, 12:43, 13:30, 14:9,18,25,30, KR-1938), jonka uusi Kirkkoraamattu jättää aina kääntämättä. Ilmeisesti lause on tulkittu vain “kaksoispisteeksi”.

Amen on tässä Markuksella ensimmäisen kerran. Se on aina merkki siitä, että sitä seuraava puhe on erityisen merkittävää.

Kysymys Pyhän Hengen pilkasta (jae 29) on vaivannut ja ahdistanut lukemattomia kristittyjä. Moni on pelännyt tehneensä tämän synnin.

Jeesus varoittaa vastustajiaan Pyhän Hengen pilkkaamisesta, koska he olivat nähneet Jumalan toiminnan, mutta epäuskossaan halusivat tehdä siitä Saatanan työtä (jae 30).

Miksi Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi? Ilmeisesti siksi, että ilman Pyhän Hengen työtä on mahdoton tulla parannukseen ja elävään uskoon (katso Room 8:9-11). Kaipuu Jumalan puoleen on mahdollista vain Pyhän Hengen työn kautta. Siksi voidaan sanoa, että ihminen, joka kyselee, onko hän pilkannut Pyhää Henkeä, ei ole sitä tehnyt, koska kysely jo on merkki Pyhän Hengen työstä tuossa ihmisessä.

Pyhän Hengen pilkan seuraus on niin syvä paatumus, ettei ihmistä enää lainkaan kiinnosta Jumala tai uskonasiat.

Jeesuksen oikeat omaiset – Mark 3:31-35

Markus mainitsee Jeesuksen äidin Marian vain kaksi kertaa, jakeessa 21 ja Mark 6:3:ssa, jossa kerrotaan myös Jeesuksen neljästä veljestä ja hänen sisaristaan. Marialla oli siis suuri perhe, vähintään seitsemän lasta.

Jeesusta ympäröinyt väkijoukko esti hänen viemisensä pois väkivalloin (vertaa Joh 7:44-49, 8:20). Jeesus oli sisällä talossa (jae 31).

Rabbien oppilaat istuivat (jae 32) opettajansa jalkojen juuressa).

Jeesuksen vastaus (jakeet 33-35) on synnyttänyt paljon turhia teorioita ja selityksiä. Se, mitä Jeesus halusi sanoa, on varsin selvää: tärkeintä ei ole biologinen sukulaisuus, vaan yhteys elävään Jumalaan. Mikään, ei edes sukulaissuhteet, saa muodostua pelastuksen esteeksi (katso Luuk 12:52-53, Mark 10:29-31, 9:42-48).

Jumalan tahdon tekeminen (jae 35) on tärkeintä, vasta sen jälkeen tulee kaikki muu (Matt 6:33-34). Jumalan tahdon tekeminen tarkoittaa itse asiassa uskoa Jeesukseen (Joh 6:29).

Se, ettei Joosefia mainita tässä yhteydessä - eikä muuallakaan evankeliumeissa lapsuuskertomusten, Matt 1-2, Luuk 1-2, ulkopuolella - on osoitus siitä, että hän oli jo kuollut, kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa.

Simeon oli ennustanut Jerusalemin temppelissä, että Maria tulisi kokemaan myös ahdistusta Jeesus-lapsen takia (Luuk 2:34-35). Marian ei ollut helppo ymmärtää Jumalan Jeesukselle valmistamaa tietä.

Vielä nyt Jeesuksen veljet olivat ulkopuolisia (jae 31, katso myös Mark 4:11), mutta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen heistä tuli myös Jeesuksen uskonveljiä. Jaakob oli Jerusalemin seurakunnan johtaja Pietarin jälkeen (Apt 12:17, 15:13, 21:18), mutta ei siksi, että hän oli Jeesuksen biologinen veli, vaan siksi että hän oli Jeesuksen uskonveli.