Älkää ajelehtiko - Hepr 2:1-4

Jakso on ensimmäinen kirjeen viidestä varoituksesta. Muut neljä ovat:
Hepr 3:7-4:13
Hepr 5:11-6:12
Hepr 10:19-39
Hepr 12:14-29

Heprealaiskirjeessä kehotukset ja varoitukset sekä opettava aines vuorottelevat. Paavalin kirjeissä on "selvempi" jako: ensin opetus, sitten kehotukset, esimerkiksi Room 1-8: opetukset ja 12-15: kehotukset.

Kirjoittajan ajatus on selvä: jos jo enkelien välityksellä ilmoitettua lakia piti noudattaa, paljon suuremmalla syyllä on kuultava itse Kristuksen julistamaa evankeliumia.

Sekä Vanha testamentti (5 Moos 33:2, alanootti; Ps 68:18) että toiset Uuden testamentin kirjoittajat (Paavali Gal 3:19; Luukas/Stefanos, Apt 7:53) puhuvat enkeleistä lain välittäjinä. Myös juutalaisuudessa enkeleiden merkitys kasvoi ja lopulta ajateltiin, että asia oli sitä arvokkaampi, mitä suurempi enkelijoukko sen välittämiseen tarvittiin.

Jumalan tahto on asia, jonka ohi ajaudutaan helposti. Sielunvihollinen antaa meille vääriä päämääriä tai saa meidät ajelehtimaan elämän merellä vailla mitään päämäärää (vertaa Jaak 1:6 ja Ef 4:14). Mitä ankarampi myrsky, sitä vaikeampaa on pysyä oikealla kurssilla. Samoin on hengellisessä vaelluksessa: mitä ankarammin maailma yrittää saada meitä pois Jumalan tahdosta, sitä kovemmin on tehtävä työtä oikealla kurssilla pysymiseksi. On hyvä huomata, että jo muutamia kymmeniä vuosia kirkon syntymisen jälkeen oli tarpeen varoittaa ajelehtimisesta Jumalan tahdon ohi. Kuinka paljon enemmän me tarvitsisimme tällaisia varoituksia!

Jae 3 paljastaa, ettei kirjeen kirjoittaja ole kukaan apostoleista. Ilmeisesti hän on "toisen polven kristitty", joka oli kuullut apostolien saarnoja.

Huomaa myös jakeen 4 "tahtonsa mukaan". Emme me voi määrätä Pyhää Henkeä antamaan meille tiettyjä lahjoja; hän jakaa tahtonsa mukaan sen, mikä on parasta ja ajaa Jumalan valtakunnan asiaa.

Jeesus - veljemme - Hepr 2:5-18

Jakso rakentuu kolmelle Vanhan testamentin lainaukselle:

Ensimmäinen niistä on Psalmi 8:5-7 :

"Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella."

Tähän viittaa Heprealaiskirje 2:6-8:

"Tästä on jossakin kohdassa joku todistanut: -- Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Lyhyeksi aikaa sinä asetit hänet enkeleitä alemmaksi, mutta sitten seppelöit hänet kirkkaudella ja kunnialla, panit kaiken hänen valtansa alle. Jumala siis antoi ihmisen valtaan kaiken, hän ei jättänyt mitään tälle alistamatta. Vielä tosin emme voi havaita, että kaikki olisi hänen vallassaan."

Toinen Vanhan testamentin lainaus on Ps 22:22:

"Silloin minä julistan nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. "

Tähän viittaa Hepr. 2:12:

"Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä."

Kolmas lainaus on Jes 8:17-18

"Minä jään odottamaan Herraa, joka kätkee kasvonsa Jaakobin suvulta, häneen minä panen toivoni. Minä ja nämä lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme tässä, enteinä ja merkkeinä Israelille, Herran Sebaotin merkkeinä -- hänen, jonka asuinpaikka on Siionin vuori."

Tähän viittaa Hepr. 2:17-18

"Hän sanoo myös: -- Minä turvaan Herraan, ja edelleen: -- Tässä me olemme, minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi."

Kirjoittaja haluaa korostaa sitä, että Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa. Vain näin hän pystyi tulemaan myös syntiemme sovittajaksi (jakeet 14-15).

Jakso puhuu Kristuksen ennaltaolemisesta (pre-eksistenssi). Jeesus tuli maailmaan tiettyä tehtävää – ihmiskunnan sovittamista – varten. Palattuaan taivaaseen hänellä on toinen tehtävä: taivaallinen hallinta (Hepr 1:13).

Koska Jeesus oli ihminen, hän pystyy myös auttamaan ihmisiä, veljiään (jakeet 17-18, katso myös Hepr 4:14-16). On hyvä muistaa, mitä tämä merkitsi kirjeen ensimmäisille vastaanottajille, joiden kohtalona oli tulla vainotuksi uskonsa tähden (Hepr 12:4).

Tämä nykyinen maailma ei ole täysin Kristuksen vallassa (jae 18, vertaa myös Matt 4:8-10), vaikka voitto Saatanasta onkin jo Golgatalla saatu (jae 14). Lutherin käyttämä kuva Saatanasta "Jumalan kahlekoirana" on hyvä: Saatanalla on tässä maailmassa tietty, rajattu toiminta-alue. Lankeemuksemme johtuvat siitä, että menemme, ajelehdimme (jakeet 1-4) hänen hallinta-alueelleen. Kahlehditusta vihaisesta koirasta ei ole vaaraa, jos ei mene liian lähelle sitä.

Yksi nykyteologian muotisanoja on "vapautus". Monta kertaa se ymmärretään vain yhteiskunnallisesti: vapautena sortavista voimista ja valloista. Heprealaiskirje (jakeet 14-15) puhuu paljon tärkeämmästä vapautuksesta: Kristuksen työn ansiosta ihminen vapautuu synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Tätä vapautta ihminen ei voi itse saavuttaa, siihen hän tarvitsee Jeesusta. Jos tätä vapautta ei saavuteta, kaikki maallinen vapaus jää lopulta merkityksettömäksi, koska kuolema lopulta riistää ihmiseltä kaiken tämänpuoleisen (jae 15).

Raamantuntulkinnan periaatteita

Kirjoittaja tulkitsee Psalmin 8 jakeita 5-7 ("Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät,...") kahdella tavalla.
Ensimmäinen tapa on "kirjaimellinen": Psalmi puhuu siitä, että tämän elämän aikana ihminen on enkeleitä alempi, tulevassa maailmassa hän taas on enkeleitä ylempi (jae 8). Näinhän tuo Daavidin ajatus on myös heprealaisessa Vanhassa testamentissa.
Mutta toinen tulkinta noudattaa kreikankielisen Vanhan testamentin toista tulkintamahdollisuutta: "vähän" (alempi) voidaan tulkita tarkoittavan myös "vähän aikaa". Jos otetaan jälkimmäinen tulkinta, silloin jakso puhuukin Jeesuksesta (jae 9, vertaa Fil 2:5-11).

Mutta eikö ole väärin ymmärtää sama raamatunkohta kahdella tavalla? Eikö ole vain yksi totuus, yksi oikea tapa ymmärtää tuo raamatunkohta? Monet nykyteologit vaativat tällaista suhtautumista Raamattuun. Mutta Uuden testamentin kirjoittajat näkivät, että Jumalan ilmoitus voi olla monikerroksinen. Joku Vanhan testamentin profetia saattoi toteutua jo profeetan eläessä, mutta lopullisen toteutumisen se saattoi saada vasta Jeesuksen elämässä. Joosefin elämä ei ollut vain yksi ihmiskohtalo toisten joukossa, vaan se oli myös esikuva Kristuksesta.

Myös Uuden testamentin tekstit voivat olla monikerroksisia. Esimerkiksi Gal 2:20 lienee ollut jo ensimmäisille lukijoille sellainen, ettei voitu sanoa sen tarkoittavan vain yhtä asiaa.

On vaikea sanoa, milloin tulkitsija ottaa liikaa vapauksia; milloin hän löytää tekstistä sellaista, mitä siellä ei itse asiassa ole, mutta on selvää, että raamatunkohdat puhuvat eri tavalla eri ihmisille ja eri aikakausille. Ilmestyskirja on toisella tavalla ajankohtainen meille 1990-luvun ihmisille kuin vaikkapa sata vuotta sitten eläneille kristityille.