Messiaan saapuminen Jerusalemiin – Matt 21:1-11

Betfage (jae 1, ”viikunatalo”) oli ilmeisesti Öljymäen itärinteellä. Sen tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Se oli lähellä Betaniaa, Martan, Marian ja Lasaruksen kotikylää. Kidronin laakso erottaa Öljymäen Jerusalemista.

Vain Matteus kertoo kahdesta aasista (jae 2). Hän mainitsee tarkasti ne kohdat, joissa Vanhan testamentin ennustukset täyttyvät (vertaa jae 4 "Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana"). 1 Moos 49:11 on ennustus Juudan suvusta: tuleva hallitsija – jota pidettiin tulevana Messiaana – sitoo aasin ja sen varsan viiniköynnökseen. Matteus selvästi osasi hyvin Vanhaa testamenttia ja osasi yhdistellä sen eri kirjoissa olevia ennustuksia Messiaasta.

Jakeen 5 ennustus on Sak 9:9:stä:

"Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa."

Varsinkin alussa on vaikutteita myös Jes 62:11:stä.

"Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut: -- Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu."

Jeesus ratsasti nimenomaan varsalla. Sen meille kertovat Markus ja Luukas (Mark 11:2, Luuk 19:30). Matteuksen uusi käännös osuu siis harhaan, kun se puhuu aasista jakeessa 7. Kreikassa on vain ”ne” tai ”niiden”. Jotta joku ei luulisi, että Jeesus olisi ratsastanut molemmilla aaseilla, tekstiä on haluttu ”selventää” ja laittaa näkyviin sana ”aasi”. Mutta olisi pitänyt olla vielä tarkempia ja laitaa ”aasinvarsa”. Nyt joku voi luulla, että Matteuksella on eri ajatus kuin Markuksella ja Luukkaalla, mutta ero on vain suomalaisten raamatunkääntäjien luomus.

Vaatteiden paneminen maahan (jae 8) vastaa meidän punaista mattoamme: se oli kunnianosoitus (vertaa 2 Kun 9:13, kun Jehu voideltiin kuninkaaksi, hänelle tehtiin samoin).

Jakeessa 9 on kolme erillistä lausetta. Ilmeisesti ne ovat kokoelma siitä, mitä kansa huusi. Jos vertaamme niitä muiden evankeliumien kuvaukseen, huomaamme, että jokaisessa evankeliumeissa Jeesukselle annetaan erilainen ”arvonimi”: Markus (11:9-10) - ”Hän joka tulee Herran nimessä”, ”isämme Daavidin valtakunta”; Luukas (19:38) - ”kuningas”; Johannes (12:13) – ”Israelin kuningas”. Kansanjoukko huusi eri lauseita, ei se ollut mikään organisoitu kuoro. Jakeen taustalla voidaan nähdä Ps 118:25-26 ja Ps 148:1-2.

Hoosianna (jae 9) on hepreaa ja tarkoittaa ”oi, auta” tai ”oi, pelasta”. Jakeen 9 kreikankielinen sanamuoto edellyttäisi käännöstä ”Daavidin Pojalle”. Jostain syystä kirkolliskokouksen käsittelyssä muodoksi on vaihdettu ”Daavidin Poika”. Daavidin Poika oli messiaaninen arvonimi – olihan Messias Daavidin jälkeläinen.

Kun itämaan tietäjät tulivat Jerusalemiin Jeesuksen syntymän jälkeen (Matt 2:3), kaupunki joutui kuohuksiin samalla tavalla kuin Jeesuksen tullessa sinne viimeisen kerran (jae 10). Ensimmäisellä kerralla tuli vain sanoma Messiaan syntymästä, nyt tuli itse Messias. Myös Salomon ratsastus vastavoideltuna kuninkaana Jerusalemiin sai kaupungin iloitsemaan (1 Kun 1:45). Salomo oli Daavidin ensimmäinen seuraaja, Messias tavallaan viimeinen.

Jeesus oli profeetta (jae 11), mutta ei vain profeetta. Se, että hän oli Jumalan lupaama Messias, veisi hänet pian Golgatan keskimmäiselle ristille ”ristiinnaulitse”-huutojen saattelemana.

Tämä teksti on sikäli poikkeuksellinen Raamatun teksti, että se on meillä Suomessa kahden kirkkovuoden pyhän evankeliumitekstinä: sekä ensimmäisenä adventtina että palmusunnuntaina, jonne se historiallisesti liittyy. Olihan tuolloin (hiljaisen) viikon ensimmäinen päivä eli sunnuntai. Juutalaisen pääsiäisen valmistelussa tuo päivä oli varattu pääsiäislampaan eli uhrilampaan valintaan (2 Moos 12:1-5).

Temppelin oikea käyttö – Matt 21:12-17

Mitä ilmeisimmin Jeesus ei puhdistanut koko temppeliä. Pakanoiden esipihalla oli lukemattomia kauppiaita ja rahanvaihtajia. Mutta ehkä hänen tekonsa sai kaikki kauppiaat ja rahanvaihtajat sulkemaan ”bisneksensä” tuolta päivältä.

Rahanvaihto oli sinänsä tarpeellista, koska temppelissä ei saanut käyttää kuin pyhäkkösekeleitä. Samoin kaukaa tulleiden tuli ostaa uhrieläimiä. Mutta koska kauppa oli ylimmäisen papin suvun hallussa ja monopoli, siihen oli pesiytynyt myös huonoja piirteitä. Ihmisten omia uhrieläimiä ei helposti hyväksytty, vaan pakotettiin ostamaan kovalla hinnalla ”virallisia uhrieläimiä”. Kun kyse oli monopolista, hinnat tietysti kohosivat tavattoman korkeiksi. Uskonnollisen johdon sekaantuminen kauppaan johti myös siihen, että uskonnosta tuli yhä enenevässä määrin bisnestä. Tämä sama vaara uhkaa myös siellä, jossa kirkko joutuu taloudellisesta ahtaalle: on houkutus käyttää yhä suurempi osa ajasta ja voimavaroista talouden turvaamiseen – lopulta koko hengellinen työ voi jäädä syrjään.

Sakarja oli ennustanut, että Messias tuo ajan, jolloin kaupankäynti temppelissä loppuu (Sak 14:21).

"Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä."

Jakeen 13 lainaus on yhdistelmä kahdesta Vanhan testamentin kohdasta:

"he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla."
(Jes 56:7)

ja:

"Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra." (Jer 7:11)

Sokeilta ja rammoilta oli kielletty pääsy temppeliin (2 Sam 5:8). Nyt oltiin siis edelleen pakanoiden esipihalla (jae 14). Jeesus avasi heille pääsyn temppeliin parantamalla heidät – ikään kuin esimakuna siitä suuresta avauksesta, joka tapahtui pitkänäperjantaina: Jeesus avasi tien kaikille ihmisille taivaaseen.

Aiemmin (Matt 16:1) uskonnolliset johtajat olivat vaatineet Jeesukselta merkkiä hänen messiaanisuudestaan. Nyt merkit eivät kelvanneet.

Lapset olivat oppineet uuden huudon. Aikuiset ymmärsivät vaieta kaupungissa, jossa roomalaiset tarkkailivat väkijoukkoja levottomuuksien pelossa, mutta lapset eivät ymmärtäneet politiikkaa ja jatkoivat hoosianna-huutoja.

Ylipappien ja lainopettajien lasten vaientamisvaatimuksiin Jeesus vastaa Psalmin 8:3 sanoilla (jae 16). Sitä pidettiin messiaanisena psalmina. Näin Jeesus keräsi jälleen vastustajilleen lisää aiheita saattaa hänet ”pois päiväjärjestyksestä”.

Jakeen 17 ”jätti heidät siihen” ilmaisee Jeesuksen ja hänen vastustajiensa eroa: yhteyttä ei enää voida löytää, kumpikin kulkee omaa tietään. Jeesus kulkee kohti ristiä vastustajiensa ajamana.

Betaniassa (jae 17, Joh 11:1) oli Martan, Marian ja Lasaruksen koti. Ehkä Jeesus oli siellä yötä. Kylä oli kolmisen kilometriä Jerusalemista kaakkoon, Öljymäen itärinteellä, Jerikon tien varrella. Nimi tarkoittaa ”köyhien taloa”.

Johannes (Joh 2:12-16) sijoittaa kertomuksen temppelin puhdistamisesta aivan Jeesuksen julkisen toiminnan alkuun. Voi olla, että puhdistamisia oli kaksi – Johanneshan kertoo muistakin Jeesuksen Jerusalemin käynneistä, joista muut evankelistat eivät kerro. Tai sitten Johannes halusi teologisista syistä sijoittaa kertomuksen evankeliuminsa alkuun: tämä tulee olemaan Messiaan tehtävä: puhdistaa temppelin jumalanpalvelus ja antaa uhri, joka tekee kaikki muut uhrit turhiksi.

Viikunapuun kuivettuminen – Matt 21:18-22

Eikö Jeesuksella ollut aamulla aikaa syödä vai eikö vieraspaikassa ollut tarjota mitään (jae 18)? Joka tapauksessa Jeesuksella oli nälkä. Tämä pieni yksityiskohta muistuttaa meitä Jeesuksen täydestä ihmisyydestä.

Viikunapuuhun tulivat kevään ensimmäiset raakileet jo ennen lehtiä. Lehdessä olevasta puusta voi siis odottaa löytävänsä raakileita tai kypsiä viikunoita ajankohdasta riippuen. Mutta tämä puu oli hedelmätön.

Puun kiroaminen ja pikainen kuivuminen oli merkki suuremmasta: Vanhassa testamentissa Israelia verrattiin myös viikunapuuhun ja viikunoihin (Jer 8:13, jossa ennustus tuhosta hedelmättömälle viikunapuulle ja Jer 24:1-8, jossa puhe hyvistä ja huonoista viikunoista). Edellä oli kerrottu, kuinka kansan uskonnollinen johto oli hylännyt Jeesuksen ja noussut häntä vastaan. Pian se kokisi tuhon, se kuivuisi. Vielä nyt se oli kaunis ja vihreä, mutta hedelmättömänä sen armonaika oli kulumassa loppuun (vertaa Luuk 13:6-9 ja Matt 7:15-20).

Jeesus lupaa, että Jumala kuulee omiensa rukoukset (jae 21). On tärkeää kuitenkin huomata jakeessa 22 sana ”uskossa” – siis Jumalan tahdon mukaan – rukoiltu saa vastauksen Jumalalta (katso myös Jaak 5:16-18).

Markus kertoo, että viikunapuun kirous tapahtui jo edellisenä päivänä (Mark 11:12-14 ja 20-25). Matteus usein tiivistää Markuksen kertomuksia. Näin voi olla tässäkin. Hän kertoo vain aamun tapahtumista. Länsimaisen ajattelun mukaan Matteus tekee virheen, mutta tuon ajan käsitys historiasta oli erilainen: oleellista Matteukselle oli lopputulos, eivät kaikki yksityiskohdat.

Vastapainoksi monille tiivistetyille kertomuksille Jeesuksen teoista Matteus kertoo paljon Markusta enemmän Jeesuksen puheita. Hänellä on useita pitkiä puhekokoelmia, joita ei ole muissa evankeliumikirjoissa.

Kenen valtuuttama Jeesus on? Matt 21:23-27

Israelissa oli Mooseksen lain mukaan vain yksi ylipappi – niinpä jotkut ovat syyttäneet evankelistoja huonosta historiantuntemuksesta (vertaa jae 23). Mutta jälleen kerran on syytä muistaa, että tuon ajan historiankirjoitus poikkesi meidän aikamme historiankirjoituksesta. Ensiksikin roomalaiset olivat erottaneet ja nimittäneet ylipappeja mielensä mukaan. Niinpä tuohon aikaan elivät sekä erotettu ylipappi Hannas että virassa ollut ylipappi Kaifas. Siksi voitiin hyvinkin puhua ylipapeista monikossa. Mutta taustalla on tuon ajan yleinen sanojen käyttö. Ylipapeilla tarkoitettiin korkeinta papistoa; ylipapin sukua.

Temppelissä saarnaajilla oli yleensä siihen Korkeimmalta neuvostolta eli Sanhedrinilta saatu lupa. Jeesus ei tuollaista lupaa ollut kysynyt, eikä sitä hänelle varmasti olisi annettu. Niinpä kysymys valtuuksista on toisaalta konkreettinen: millä oikeudella opetat temppelissä ja toisaalta laajempi: kuka on antanut sinulle ylipäätään valtuuden opettaa kansaa. Lainopettajat kävivät koulutuksen – kokeneemmat rabbit opettivat – kuuluisimmilla oli suoranaisia kouluja. Yksi heistä oli tuohon aikaan Gamaliel, jonka opissa apostoli Paavali oli ollut (Apt 22:3). Mutta Jeesus ei ollut käynyt mitään rabbiinikoulua.

Jo aiemmin uskonnollinen johto oli kysellyt valtuutuksia Jeesukselta (Joh 2:18-22): silloin Jeesus oli vastannut salaperäisellä puheella temppelin hajottamisesta, jonka hän rakentaisi uudelleen kolmessa päivässä.

Jeesus esittää vastakysymyksen (jae 24), joka ei ole vain väistö, vaan joka johdattaa suoraan asiaan. Jos Johannes Kastaja oli taivaasta – siis Jumalan valtuuttama – silloin tietysti Jeesuskin olisi sitä, olihan Johannes ennustanut hänestä ja sanonut olevansa hänen tiensä valmistaja (Matt 3:11-12). Myös Johannes Kastajalta oli kyselty valtuutuksia (Joh 1:19-28). Taivas (jae 25) tarkoitti samaa kuin Jumala. Niinpä evankeliumeissa puhutaan sekä taivasten valtakunnasta että Jumalan valtakunnasta. Juutalainen karttoi jumalan nimen lausumista, siksi oli helpompaa puhua taivaasta.

Kansan uskonnolliset johtajat olivat paitsi liikemiehiä (vertaa jakeet 12-13) myös poliitikkoja. He eivät kysyneet, mikä on totuus, vaan mitä vastauksesta seuraa. Ilmeisesti heidän tarkoituksensa oli saada Jeesus sanomaan jotakin, josta häntä voitaisiin syyttää roomalaisten edessä (vertaa Matt 22:15-22). Mutta nyt he huomasivat olevansa itse virittämässään ansassa: jos he vastaavat Johanneksen tulleen taivaasta, silloin heidän olisi tietysti pitänyt uskoa ja seurata häntä. Ja se olisi merkinnyt Jeesuksen seuraamista. Se taas ei heille sopinut. Jos taas kiellettäisiin Johanneksen jumalallinen valtuutus, silloin kansa suuttuisi. Sekään ei olisi hyvä asia.

Niinpä uskonnolliset johtajat sanovat, etteivät tiedä vastausta kysymykseen, johon heidän olisi ilman muuta pitänyt tietää vastaus. Olihan uskonnollisen johdon tehtävä arvioida kansan parissa liikkuvia saarnaajia. Samalla he menettävät Jeesuksen vastauksen heidän kysymykseensä.

Ylipappi Kaifas langetti Jeesuksen kuolemantuomion poliittisin eikä uskonnollisin perustein (Joh 11:47-57). Ei hän ollut huolestunut siitä, että Jeesus johdattaisi kansaa väärään uskonnollisuuteen, vaan siitä, että hän synnyttäisi kansassa levottomuutta, jonka seurauksena roomalaiset ottaisivat juutalaisten uskonnolliselta johdolta vallan pois.

Vallan sekoittuminen uskoon on alituinen vaara. Monta kertaa kirkko on menettänyt paljon enemmän vapaissa oloissa kuin vainojen alla. Mukautuminen yleiseen mielipiteeseen on todella kova uhka kirkolle. Tämä tuli näkyviin, kun paavi Johannes Paavali II:lle valittiin seuraajaa: Helsingin sanomat ei laittanut vaalin voittanutta Josef Ratzingeria suosikkien joukkoon, koska hän oli liian konservatiivinen. Lehden toimittajat ilman muuta ajattelivat, ettei edes roomalais-katolinen kirkko voi valita sellaista johtajaa, joka ei kelpaa länsimaiden yleiselle mielipiteelle. Kirkon tulee kuulla, mitä maailma haluaa, eikä sitä, mitä kirkko itse haluaa.

Vertaus kahdesta pojasta – Matt 21:28-32

Tavallaan Jeesus lopulta vastaa kansan uskonnollisen johdon kysymykseen. Vertaus kahdesta pojasta osoittaa, että Johannes Kastajaa – ja sitä kautta Jeesusta – olisi pitänyt kuulla, koska he olivat Jumalan lähettämiä. He olivat siis molemmat ”taivaasta”.

Israel piti itseään ilman muuta Jumalan kansana, hänen lapsinaan (2 Moos 4:22-23, 5 Moos 1:31). Myös viinitarha oli kuva Israelista. Kyse oli siis siitä, kuka halusi tehdä Jumalan tahdon.

Toinen poika (jae 30) kuvaa uskonnollisia johtajia. Suullaan he sanoivat haluavansa seurata Jumalan tahtoa, mutta lopulta he eivät sitä sittenkään tehneet. Erityisesti tämä tuli esiin suhtautumisessa Johannes Kastajaan ja Jeesukseen.

Ensimmäinen poika (jakeet 28-29) kuvaa syntisiä ihmisiä, jotka olivat elämällään rikkoneet Jumalan lain, mutta jotka Johannes Kastajan ja Jeesuksen toiminnan seurauksena olivat katuneet ja muuttaneet mielensä.
Jeesusta oli jo aikaisemmin syytetty liian hyvistä suhteista porttoihin ja publikaaneihin (Matt 9:10-13).

Osassa kreikankielisiä käsikirjoituksia on jakeessa 31 ”jälkimmäinen”. Sitä kautta se on tullut myös joihinkin käännöksiin (mm. Pentti Saarikoski kääntää niin). Myös osa kirkkoisistä, mm. Hieronymus, joka käänsi latinankielisen Raamatun eli Vulgatan, kannatti tätä lukutapaa. Selitys tälle lukutavalle on se, että Jeesuksen vastustajat tahallaan vastasivat väärin, etteivät joutuisi tuomitsemaan itseään.

Mutta mitä ilmeisimmin oikea lukutapa on ”ensimmäinen” tai ”edellinen”. Siihen sopii paremmin myös Jeesuksen opetus jakeissa 31 ja 32 (vertaa myös jakeet 41 ja 46). Jos vastustajat olisivat vastanneet tahallaan väärin, olisi Jeesus varmaan oikaissut heitä ja vasta sen jälkeen antanut opetuksen siitä, mitä vertaus tarkoittaa.

Jeesuksen vastaus lopulta tarkoittaa sitä, että tuo toinen ryhmä ei pääse lainkaan sisään Jumalan valtakuntaan (vertaa Matt 8:11-12). Kansan uskonnolliselle johdolle ei ollut kelvannut Johannes Kastajan saarna. Eikä sille kelvannut Jeesus ja hänen opetuksensa. Mutta ilman uskoa Jeesukseen ei voi päästä taivaaseen (Joh 14:6).

Jälleen jakeessa 29 on Kirkkoraamattu-1992:ssa outo käännös, kun puhutaan ”toisiin ajatuksiin tulemisesta” eikä katumuksesta (KR-1938). Jakeeseen 32 on sentään jäänyt ”katumus”.

Kelvottomat viinitarhurit – Matt 21:33-46

Jeesuksen vastustajille oli itsestään selvää, että Jeesus viittasi vertauksessaan Jesajan kirjan luvun 5 alkuun (jakeet 1-7).

"Ystävästäni minä tahdon laulaa, laulun rakkaasta ystävästäni ja hänen viinitarhastaan. Ystävälläni oli viinitarha hedelmällisellä rinnemaalla. Hän muokkasi sen, perkasi puhtaaksi kivistä ja istutti sinne jaloa viiniköynnöstä, hän rakensi sen keskelle vartiotornin ja louhi kallioon viinikuurnan. Hän odotti makeiden rypäleiden satoa, mutta tarha kasvoi villimarjoja. Ja nyt, Jerusalemin asukkaat ja Juudan miehet, ratkaiskaa minun ja viinitarhani asia! Mitä pitäisi vielä tehdä viinitarhalleni? Mitä jäi tekemättä? Minä odotin siltä rypäleitä, miksi se kasvoi villimarjoja?"... ..."Herran Sebaotin viinitarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi. Hän odotti oikeuden valtaa, mutta kaikki oli mielivaltaa, hän tahtoi vanhurskasta hallitusta, mutta kuuli vain katkeraa valitusta." (Jes. 5:1-5,7)

Mutta Jeesuksen vertaus poikkeaa yhdessä kohdassa merkittävästi Jesajan tekstistä: kun Jesaja valittaa kansan heikkoa uskonnollisuutta – ei tullut kunnon viinirypäleitä, vaan villimarjoja – Jeesus puhuukin kelvottomista viinitarhureista. Jos osaamme hyvin Vanhaa testamenttia, huomaamme myös yhtäläisyyksien lisäksi eroavaisuudet. Näin varmaan Jeesuksen vastustajat tekivät, siihen viittaa jae 46.

Israelia verrattiin Vanhassa testamentissa usein muulloinkin viinitarhaan. Sitä kautta jae 41 saa hyvin profeetallisen sävyn: Jumalan valtakunta otetaan pois juutalaisilta ja annetaan pakanoille. Näin todella tuli tapahtumaan. Apostoli Paavali aloitti julistuksensa uudessa kaupungissa synagogasta, mutta kerta kerran jälkeen juutalaiset käänsivät selkänsä hänelle ja evankeliumin sanomalle. Niinpä Paavali julistikin Jumalan valtakunnan siirtymistä pakanoiden pariin (Apt 13:46-51). Noin sadassa vuodessa kirkosta lähes katosivat juutalaistaustaiset kristityt.

Tuon ajan Lähi-idässä vertauksen kuvaama tilanne oli tavallinen: suuri määrä maatiloista oli muualla asuvien rikkaiden omistuksessa.
Viinitarhan vuokraajat unohtivat, kenen viinitarha oli. He alkoivat pitää sitä omanaan (jae 35). Piestyt ja tapetut palvelijat on selvä viittaus profeettoihin ja muihin Jumalan sanansaattajiin – viimeisenä Johannes Kastaja – jotka juutalaisten uskonnollinen johto oli hylännyt (vertaa Hepr 11:35-38).

Pojan tappaminen (jae 38) on tietysti viittaus Jeesuksen surmaamiseen. Pian se tapahtuisikin. Puhe pojasta johti varmaan monen kuulijan ajatukset Jeesuksen kasteelle, jossa taivaasta kuultiin Jumalan ääni, joka sanoi: ”Tämä on minun rakas poikani.” (Matt 3:17) Juutalaisille ajatus Jumalan pojasta oli tietysti täysin mahdoton.

Jos jonkun maa-alan omistusoikeus oli epäselvä, sen vuokraajat saattoivat vaatia sitä itselleen. Siksi ainoan (ja rakkaan Mark 12:6) pojan tappaminen oli ”järkevää”.

Jeesus tapettiin kaupungin muurien ulkopuolella (jae 39).

"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään."
(Hepr 13:12)

Puhe kulmakivestä (jae 42) voi tarkoittaa kahta eri kiveä rakennuksessa. Toinen vaihtoehto on perustuksessa oleva kivi, jonka varaan koko rakennus rakentuu (vertaa Matt 7:24-27). Sen poistaminen tuhoaa perustuksen ja talo sortuu.
Toisaalta erityisesti jae 42 tuntuisi puhuvan ns. päätöskivestä: kivestä, jonka varassa holvikaari pysyy pystyssä. Jos se otetaan pois, holvikaari ja sitä kautta koko rakennus tuhoutuu. Molemmat tulkinnat antavat järkevän ja luonnollisen selityksen.

Myös Vanhassa testamentissa on ennustuksia siitä, kuinka tuo kulmakivi paitsi hylätään koituu myös hylkääjiensä tuhoksi (Jes 8:11-15, vertaa myös Dan 2:34-35 ja 44-45, jossa kivi tuhoaa Nebukadnessarin unen suuren patsaan). Huomaa, että Vanhassa testamentin Psalmeissa 118:22-23 ja 25-26 kulmakivestä puhutaan juuri ennen ”hoosianna-kohtaa”.

Pietari puhui hylätystä kulmakivestä, kun häntä syytettiin Suuren neuvoston edessä (Apt 4:11, katso myös 1 Piet 2:4-10).

Tälläkin kertaa uskonnolliset johtajat jäävät politikointinsa vangiksi: kansaa pelätessään he taaskaan eivät uskalla tehdä, mitä halusivat (jae 46). Tällä kertaa kansa koitui Jeesuksen pelastukseksi, mutta muutaman päivän kuluttua kansa huusi Jeesuksen uskonnollisten johtajien yllyttämänä ristille.

On tärkeätä huomata, että juutalaisuus tuhoutui tavallaan sisältäpäin: sen johto ei nähnyt Jumalan tahtoa. Samasta apostoli Paavali varoitti Efesoksen seurakunnan johtajia: seurakunnan sisältä tulevat sen suurimmat uhkat. Voimme vain miettiä, mikä on länsimaisen kristillisyyden suurin uhka tällä hetkellä. Kuten eräs muslimilähetyssaarnaaja sanoi: ”Suurin este muslimien kääntymiseksi kristityiksi Englannissa on kirkko. Kun katsovat sitä, eivät he halua liittyä siihen!”