Viinitarhan työntekijät – Matt 20:1-16

Kun Raamattu puhuu taivaasta, se kertoo lähinnä siitä, mitä siellä ei ole. Ne, jotka saivat nähdä taivasta, eivät kyenneet kertomaan siitä meidän vajavaisilla sanoillamme. Taivas ei ole vain ”parannettu painos” tästä maailmasta, vaan paljon enemmän, aivan toisenlainen kuin mitä osaamme kuvitella tai ymmärtää. Siksi kysymys Jumalan valtakunnan luonteesta on aina ollut vaikea. Ihmiset helposti alkavat ajatella, että se on samantapaista kuin tämä maailma. Mutta se on toisenlainen. Siitä yksi esimerkki on tämä Jeesuksen vertaus.

Kirkkoraamattu-1992 on jättänyt jakeen 1 ensimmäisen sanan ”Sillä” kääntämättä. Se heikentää jaksojen yhteenkuuluvuutta. Se, mitä Jeesus nyt kertoo, on myös vastaus Pietarin kysymykseen edellisen luvun jakeessa 27.

Lähi-idän tuon ajan ”tunnin” pituus vaihteli hieman vuodenajan mukaan. Päivä, auringonnoususta sen laskuun, jaettiin kahteentoista hetkeen, tuntiin. Niinpä kolmas hetki (jae 3) vastasi suunnilleen meidän kello 9:ää. 6. hetki oli kello 12 jne. Osa työmiehistä työskenteli siis 12 tuntia, osa 9, osa 6, osa 3 ja viimeiset (jae 6) vain yhden tunnin.

On syytä huomata, että selkeä palkkasumma sovittiin vain ensimmäisten kanssa (jae 2). He olivat kaikkein kiinnostuneimpia rahasta. Muille luvattiin vain kohtuullinen korvaus tehdystä työstä.

Päiväpalkkalaisen palkka tuli maksaa illalla. Sitä ei saanut siirtää seuraavaan päivään (3 Moos19:13, 5 Moos 24:15). Isäntä aloitti palkanmaksun viimeksi tulleista. He saivat työmiehen ja roomalaisen sotilaan päivän palkkaa vastaavan summan eli denaarin (jae 9). Neljällä denaarilla voi ostaa lampaan.

Ilmeisesti vain ensimmäisenä tulleet napisivat outoa palkanmaksua vastaan. Kaikki muut kokivat saaneensa tarpeeksi ja ylikin. Ensimmäiset kuitenkin kokivat, että he olivat tehneet liikaa työtä palkkansa eteen. Mutta juuri heille oli luvattu denaari!
Jos haluaa ansaita pelastuksen, silloin alkaa mitata paitsi omia, myös toisten tekoja Jumalan edessä. Vertaus tulee lähelle tuhlaajapoikavertausta (Luuk 15:11-32).

Ongelma on siinä, että Jumalan valtakunnassa olo ei pitäisi olla raskas taakka vaan suuri ilo. Ensimmäisten olisi pitänyt iloita siitä, että he olivat saaneet niin pitkään olla Jumalan valtakunnassa. Mutta valitettavasti tämä vertaus on varsin totta tänäkin päivänä. Ehkä suuri syy siihen on meidän väärä kuvamme siitä, mitä Jumalan valtakunnasta osallisena oleminen merkitsee: ei taakkaa vaan iloa.

On syytä nähdä, ettei tämä vertaus ole Raamatun tulonjako-oppi, vaan vertaus Jumalan valtakunnasta, sen erikoisesta arvojärjestyksestä. Ristin ryöväri pelastui viimeisellä hetkellä, mutta jo samana päivänä hän sai olla perillä paratiisissa (Luuk 23:39-43). Jos tästä aletaan tehdä tasapalkkamallia kirkkoon tai muualle, silloin olisi otettava myös 12 tunnin työpäivä.

Jae 16 on lähes sama kuin edellisen luvun viimeinen jae: "Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä." (Matt. 19:30). Näin nämä kaksi kertomusta liittyvät selkeästi yhteen.

Kolmas kärsimysilmoitus – Matt 20:17-19

Jerusalemin matkan viimeinen vaihe oli nousu Jerikon laaksosta Jerusalemiin, vuoristoon. Matkaa oli vain 37 kilometriä, mutta sillä matkalla nousu on yli kilometri. Kirjaimellisesti noustiin Jerusalemiin (jae 17).

Kun Jeesus ensimmäisen kerran oli puhunut kärsimisestään ja kuolemastaan (Matt 16:21-23), oli Pietari alkanut nuhdella häntä. Toinen kärsimysilmoitus (Matt 17:22-23) teki opetuslapset surullisiksi. Tällä kertaa ei kerrota mitään opetuslasten reaktioista. Mutta varmaan he olivat jännittyneitä, olihan Jerusalem lähes silmien edessä. Varmaan heidän mieleensä nousi kaksi kysymystä: Miksi juutalaiset hylkäävät oman Messiaansa ja miksi Jumala ei estä tätä pahuutta. Mutta vastaukset niihin he saivat vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen jälkeen.

Mitähän Juudas Iskariot ajatteli? Voi olla, että vasta hiljaisella viikolla ”Saatana meni Juudakseen” (Luuk 22:3) ja hän päätti kavaltaa Jeesuksen.

Huomaa, että Jeesus puhuu kärsimisestään vain kahdelletoista apostolille, ei koko kansanjoukolle. Tällä kertaa Jeesus paljastaa kaksi uutta asiaa: juutalaisten johtajat ovat hänen kuolemansa takana ja hänet annetaan roomalaisten käsiin – ristiinnaulitseminen oli nimenomaan roomalaisten tapa langettaa kuolemantuomio, juutalaisten tapa oli kivittäminen.

Kaikissa kolmessa kärsimysilmoituksessa on myös maininta ylösnousemuksesta kolmantena päivänä. Jeesus halusi antaa opetuslapsilleen paitsi varoituksen tulevasta yllätyksestä, myös lupauksen Jumalan suurista teoista – valmistaa heitä pitkäperjantaihin, mutta myös pääsiäiseen.

Kunniapaikat Jeesuksen valtakunnassa – Matt 20:20-28

Sebedeuksen pojat laittoivat äitinsä asialle. Juutalaisessa kulttuurissa naiselta oli vaikeampi kieltää pyyntöä. Mutta Jeesus vastaa suoraan pojille (jae 22) – hän näki kuvion.

Poikien pyyntö osoittaa, etteivät he olleet ymmärtäneet Jeesuksen puhetta kärsimyksestään. He elättelivät vielä toiveita Jeesuksen maallisesta messiaanisuudesta ja mielessään jakoivat ”ministerinsalkkuja”. Heillä oli varmaan mielessä Matt 19:28, jossa Jeesus puhui kahdestatoista valtaistuimesta: he halusivat parhaat; ne, jotka olivat lähimpänä Jeesusta. Toisten opetuslasten reaktio ei ollut sen hurskaampi (jae 24). Päästä ja olla lähellä Jeesusta on hyvä pyyntö, mutta siihen ei saisi sekoittua vallanhalua.

Malja (jae 22) on Jumalan vihan vertauskuva (Jes 51:17, Jer 25:15, Ilm 14:10, 16:19). Getsemanessa rukoillessaan Jeesus puhui myös samasta maljasta:

"Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."
(Matt 26:39).

Jaakob oli apostoleista ensimmäinen, joka kärsi marttyyrikuoleman uskonsa tähden. Herodes Agrippa teloitti hänet (Apt 12:1-2). Johannes sai ainoana apostoleista kuolla luonnollisen kuoleman hyvin korkeassa iässä, mutta hänkin joutui karkotetuksi Patmos-saarelle. Siellä hän näki Ilmestyskirjan näyt (Ilm 1:1-12).

Vaikka Jaakob ja Johannes lupasivat seuraavansa Jeesusta, hekin jättivät Getsemanessa Jeesuksen ja pakenivat (Matt 26:56). Äiti oli ”sitkeämpi”: hänet mainitaan vielä Jeesuksen ristin juurellakin (Matt 27:56, Mark 15:40 kutsuu häntä Salomeksi).

Jeesus ei suostu jakamaan taivaan arvopaikkoja – se on Isän tehtävä (jae 23). Jumalan valtakunnan arvojärjestys on toisenlainen kuin tämän maailman: ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Mutta se oli vaikea läksy opetuslapsille. Ja on myös meille.

Jakeessa 28 Kirkkoraamattu-1992 on kääntänyt ajatuksellisesti oikein, vaikka käännös on ”sanallisesti väärä”: juutalaisen ajattelun ”moni” tarkoitti tässä kohdassa nimenomaan ”kaikkia” (vertaa Jes 53:11 "Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa.", jossa myös KR-1992 kääntää ”moni”).
Jae 28 on Jeesuksen ensimmäinen maininta sijaiskärsimyksestään. Jo Vanha testamentti opetti, ettei ihminen pysty itse itseään lunastamaan – siihen pystyy vain Jumala.

"Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta."
(Ps 49:8-9)

Viimeinen parannusihme – Matt 20:29-34

Jerikon sokeiden parantamisen jälkeen ei kerrota Jeesuksen tekemistä parannusihmeistä. Viimeinen viikko Jerusalemissa kului ilmeisesti lähinnä kansaa opettaen ja vastustajien kanssa kiistellen (vertaa Matt 22:15-46).

Pääsiäisenä suuret joukot juutalaisia kokoontui Jerusalemiin, niinpä ei ole ihmeellistä, että Jeesuksen seurassa oli paljon ihmisiä. Mutta varmaan mukana oli myös niitä, jotka olivat seuranneet Jeesusta jo pitempään, eivätkä olleet vain satunnaisia matkaseuralaisia.

Sokeat näkivät enemmän kuin monet näkevät: he käsittivät, että tämä oli heidän tilaisuutensa. Toista kertaa Jeesus ei enää kulkisi tuota tietä. Niinpä he jatkoivat huutoaan kansanjoukon kielloista huolimatta (jae 31). Nyt Jeesus ei käskenyt parannettuja vaikenemaan tapahtuneesta. Heistä tuli varmaan melkoisia kuuluisuuksia Jerusalemissa, jonne he Jeesusta seurasivat. Mutta nyt Jeesuksen maallisen vaelluksen päätös oli niin lähellä, että vääristä messias-odotuksista ei enää ollut suurta haittaa.

Miehet näkivät ensimmäisenä Jeesuksen (jae 34). Kunpa mekin osaisimme kiinnittää katseemme oikealla tavalla Jeesukseen.