Lue netti-Raamatusta 2. Korinttilaiskirje luku 5

Katoava vaihtuu katoamattomaan - 2 Kor 5:1-5

Paavali käyttää tässä lyhyessä jaksossa kahta kuvaa kristityn ylösnousemuksessa tapahtuvasta muuttumisesta. Jakeessa 1 hän käyttää kuvaa telttamajan vaihtumisesta ikuiseen asuntoon. Jakeissa 2-5 on kuva riisuutumisesta ja pukeutumisesta.

Jakeessa 1 oleva ajatus maallisesta telttamajasta ei puhu meille yhtä voimakkaasti kuin Paavalin ensimmäisille lukijoille. yhä tänä päivänä voi Israelissa nähdä paimentolaisia: he pystyttävät telttansa sinne, missä karjalle - usein vuohille - on laidunta. Kun on aika lähteä toiseen paikkaan, teltta puretaan ja pystytetään uudelle laitumelle. Paavali ei siis puhu kivitaloista, ei edes puutaloista, vaan todella väliaikaisista teltoista. On hyvä muistaa, että Paavali oli ammatiltaan teltantekijä (Apt 18:3).
　Myös muualla Uudessa testamentissa käytetään samaa kuvaa. Pietari puhuu maallisesta majasta 2 Piet 1:13:ssa. Jeesus sanoi pystyttävänsä taivaallisen temppelin kolmessa päivässä (Joh 2:18-22), jossa on selvä viittaus ylösnousemukseen. Hepr 9:11 puhuu koko taivaasta telttana.

Kuva riisuuntumisesta ja pukeutumisesta (jakeet 2-5) puhuu varsin pitkälti samasta, mistä Paavali puhui 1 Kor 15:35-58:ssa, jossa hän vertasi ylösnousemusta siihen, kun maahan kätketty jyvä kuolee ja samalla synnyttää uuden kasvin. Mekin muutumme ylösnousemuksessa Kristuksen kuvan kaltaisiksi (Fil 3:21).

Miksi Paavali ei halunnut riisuutua (jae 4)? Taustalla ei voi olla kuolemanpelko, koska hän jakeessa 8 sanoo haluavansa jo päästä taivaaseen. Ilmeisesti kysymys on siitä, että Paavali toivoo Kristuksen tulevan niin pian, ettei hänen tarvitsisi kuolla ennen sitä (katso 1 Tess 4:17).

Jakeessa 5 oleva "vakuus" voitaisiin kääntää myös "käsiraha" (katso myös 2 Kor 1:22). Ero saattaa tuntua pieneltä, mutta sanojen välillä on yksi merkittävä ero. Käsiraha on jo osa lopullista kauppasummaa, vakuus ei sitä ole, vaan se palautetaan omistajalleen takaisin vakuudenhaltija saatua maksun. Pyhän Hengen lahja ei ole vain vakuus, lupaus jostakin tulevasta, vaan se on jo osa iankaikkista elämää.

Onko taivasikävää?

Usein vedotaan Karl Marxin sanaan: "Uskonto on oopiumia kansalle", kun väitetään, että kristityt eivät halua ottaa vastuuta tästä elämästä vaan vain haikailevat tulevasta elämästä.
　Se, että on iankaikkinen elämä, ei tietenkään saa merkitä sitä, että väheksyisimme tätä elämää. Kyllä tämäkin elämä on Jumalan lahja. Mutta vielä suurempi tyhmyys on hylätä tuleva iankaikkinen elämä tämän elämän takia. Ei kannata ajaa Mossella, jos voi saada Cadillacin.
　Marxin ajatus perustui siihen, ettei tulevaa elämää olekaan. Mutta jos - ja kun - se on, asiat saavat uuden arvojärjestyksen. Ennen DDR:n sortumista Trabantia sai odottaa monta vuotta, mutta kun kansa alkoi saada länsiautoja, Trabantien valmistus oli pakko lopettaa, koska kukaan ei halunnut ostaa niitä.

Mutta entä jos ei ole taivasikävää?
Paavalilla sellainen oli (jae 2, Fil 1:21-26), mutta hän olikin suuri Jumalan mies. Ehkä yksi selitys Paavalin taivasikävään oli se, että hän oli saanut maistaa taivaan ihanuutta; hän oli saanut ilmestyksessä kokea sellaista, mikä ei yleensä ole ihmiselle mahdollista (2 Kor 12:1-5). Meillä ei välttämättä ole yhtä luja usko tulevaan osaan ja sen onnellisuuteen kuin Paavalilla. Mutta oleellisinta ei ole, kuinka innokkaasti tai varmasti odotamme taivasta, vaan se, ettemme lakkaa odottamasta, emme hylkää Kristusta. Riippumisemme Kristuksessa voi olla heikkoakin, mutta oleellisinta on se, että panemme toivomme Kristukseen, emme johonkin muuhun.

Kuolema on myös mahdollisuus - 2 Kor 5:6-10

Kristittyinä meidän on tärkeää nähdä, että kuolema on myös mahdollisuus. Se ei ole vain vihollisista viimeinen, vaan se on myös portti iankaikkisuuteen. Kuolemattomuus merkitsisi iankaikkista eroa Jumalasta; itse asiassa sitä, että helvetti tulisi tänne maan päälle (jae 6).

Kristityt ovat Jumalan lupausten varassa elävä kansa (jae 7, Hepr 11:1). Siihen liittyy myös turvallisuuden näköala: kukaan ei voi riistää meiltä pelastusta, koska se on tehty valmiiksi asti Golgatalla (Room 8:37-39). Jos pelastus olisi meidän omassa varassamme, me voisimme epäonnistua - ja itse asiassa varmasti niin meille kävisi. Mutta Jumala on jo onnistunut.

Jakeita 9 ja 10 on helppo tulkita väärin, perusteluna tekojen hurskaudelle. On tärkeää tehdä ero: me emme pelastu hyvien tekojen kautta vaan hyviä tekoja varten (vertaa Matt 25:37-39, 44, pelastuneiden ja kadotukseen menevien vastaukset).

Kaikki ihmiset voisivat pelastua Kristuksen sovitustyön kautta, mutta kaikki eivät halua panna turvaansa Jeesuksen Golgatan uhriin.

Paavali - jälleen kerran - korostaa sitä, että kristitylläkin - ja juuri hänellä - on vastuu elämästään (vertaa Room 6:15-23). Elämämme ei saa olla este omalle pelastumisellemme. Synti on "köysi", jolla Saatana vetää meitä eroon Jeesuksesta ja kohti kadotusta. Elämämme ei saa olla myöskään este lähimmäisemme pelastukselle; elämämme tulisi olla kutsu tulla Jeesuksen seuraajaksi. Ja se voi tapahtua vain silloin, jos elämämme edes vähäisellä tavalla heijastelee jotakin siitä, mitä Jeesus omilleen antaa.

Koko maailman autuus - 2 Kor 5:11-15

Moni tulkitsee jaetta 11 siten, että Paavali korostaa siinä ihmisen kelvottomuutta. Mutta asia on juuri päinvastoin: Paavali haluaa sanoa, ettei hän ole sellainen, millaiseksi hänen vastustajansa häntä väittivät. Jumala kyllä tiesi totuuden ja Paavali toivoi, että korinttilaisetkin näkisivät sen (vertaa jae 12).

Jakeissa 12 ja 13 Paavali viittaa häntä vastaa esitettyihin syytöksiin: Paavali on suositellut itseään ja hän on ollut suunniltaan. Itsensä suositteleminen tarkoittanee sitä, ettei Paavalilla ollut suosituskirjeitä (2 Kor 3:1) muilta. Suunniltaan oleminen voisi liittyä kielilläpuhumiseen, mutta sitä vastaan puhuu 1 Kor 14:28, jossa Paavali kieltää julkisen kielilläpuhumisen, jos paikalla ei ole myös tulkitsijaa (katso myös 1 Kor 14:18-19). Voi olla, että kysymys on yksinkertaisesti Paavalin innostuneisuudesta ja ehkä kiivaastakin väittelystä vastustajiensa kanssa.

Paavali muistuttaa jakeessa 12 korinttilaisia siitä, ettei kristillisen uskon ydin ole silmin havaittavaa: ei suosituskirje, ei ympärileikkaus, ei armolahjat, eivät ulkoiset tavat. Kristityn tärkein piirre on se, mikä löytyy hänen sydämestään: usko Kristukseen (katso 1 Kor 2:1-5). Sen näkee vain Jumala, mutta tärkeintä onkin se, mitä Jumala näkee. Me ihmiset arvioimme lähimmäisiämme väärin; milloin liian kielteisesti, milloin liian myönteisesti.

Jakeissa 14 ja 15 puhutaan asiasta, josta evankelisessa liikkeessä on käytetty ilmaisua "koko maailman autuus". Kun Jeesus kuoli Golgatan ristillä, hän sovitti koko maailman synnit (katso 1 Kor 15:3-4).
　Joskus on vaadittu, ettei pidä käyttää tuota ilmaisua, koska se voidaan ymmärtää niin, että kaikki ihmiset pelastuvat. Mutta jos ryhdymme rajoittamaan Kristuksen sovitustyön kattavuutta, teemme jotakin, johon meillä ei ole valtaa eikä oikeutta. Väärä käyttö, tai sen pelko, ei saa estää oikeaa käyttöä. Kaikkien ihmisten synnit on sovitettu, mutta ihminen voi silti mennä kadotukseen, jos hän hylkää Jeesuksen sovitustyön omalla kohdallaan.

Koska synti on sovitettu, kristityn tulee elää voittajan puolella ja taistella syntiä vastaan omassa elämässään (katso myös Room 6). Kristus voitti meidät Saatanalta ja kuulumme Jumalan valtakuntaan. Meidän tulee elää sen valtakunnan tavoitteiden mukaan.

Kuka Jeesus on? - 2 Kor 5:16-21

Jakeen 16 pohjalta on keskusteltu siitä, tunsiko Paavali Jeesuksen hänen julkisen toimintansa aikana. Gal 1:12-16:ssa Paavali sanoo, ettei hän ole saanut oppiaan ihmisiltä, mutta sen ei tarvitse merkitä sitä, ettei hän olisi tuntenut Jeesusta hänen eläessään maan päällä. Jakeessa Gal 1:16 Paavali sanoo, että Jumala antoi Jeesuksen ilmestyä Paavalille Damaskoksen tiellä, mutta sekään ei välttämättä tarkoita sitä, ettei Paavali sitä ennen olisi tavannut Jeesusta (katso myös Apt 9:5). Kysymys siitä, kuinka hyvin Paavali tunsi Jeesuksen hänen eläessään jää avoimeksi.

Mielenkiintoinen kohta on Apt 20:35, jossa Paavali lainaa Jeesuksen sanoja, joita ei löydy mistään evankeliumista: "Autuaampi on antaa kuin ottaa". Mutta siinäkin lienee kysymys vain siitä, että Paavali lainaa kristillistä perimätietoa, joka ei ole tullut mukaan mihinkään evankeliumikirjaan. Kohta ei välttämättä merkitse sitä, että Paavali olisi saanut nuo sanat suoraan Jeesuksen suusta.

Se, mihin Paavali tässä kohdassa viittaa, on se, että hän tunsi ennen Damaskoksen tien kokemusta Jeesuksen vain inhimilliseltä kannalta. Mutta todellinen Jeesuksen tunteminen lähtee Jumalasta, Pyhän Hengen työstä. Tänäkin päivänä on syytä muistaa, että tärkeimmät kristillisen uskon totuudet ovat järjenvastaisia: neitseestäsyntyminen, ristin sovitus, ylösnousemus, Jeesuksen paluu.

Liberaali raamatuntulkinta päättelee jakeesta 16, että historiallinen Jeesus oli Paavalille merkityksetön. Mutta ei Paavali tätä tarkoita. Hän korostaa sitä, ettei ihmisjärki voi ymmärtää Jeesuksen työn todellista merkitystä. Paavali tunsi nimenomaan historiallisen Jeesuksen ennen Damaskoksen tien kokemusta. Historiallisen Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli hänelle merkki siitä, ettei Jeesus voinut olla Messias (Gal 3:13). Paavalin ongelma ei ollut se, että hän tunsi historiallisen Jeesuksen, vaan se, ettei hän tuntenut Jeesuksen työn todellista, hengellistä merkitystä (vertaa Joh 20:30-31). Nyt Paavali haluaa lukijoidensa ymmärtävän, ettei sillä ole merkitystä, kuka tunsi historiallisen Jeesuksen hänen maanpäällisen vaelluksensa aikana - niinhän tekivät fariseukset ja Pilatuskin - vaan se, kuka tuntee Pyhän Hengen valaisemana todellisen Jeesuksen. Ilmeisesti Paavalia vastaan oli esitetty se syytös, ettei hän ollut ollut Jeesuksen opetuslapsi ennen ristiinnaulitsemista. Sen sijaan hänen vastustajillaan oli ilmeisesti suosituskirjeitä alkuperäisiltä apostoleilta.

Luvun loppujakeet ovat yksi kaikkein tiiviimmässä muodossa olevia kristillisen uskon perustotuuksien keskittymiä. Siinä on sanottu evankeliumin ydin: Kristus kuoli, jotta syntinen ihmiskunta saisi elämän. Meidät kristityt on kutsuttu julistamaan tätä kaikille ihmisille.