Tärkein lahja, minkä voi lapselle antaa

Kirjoittaja : 
Jari Rankinen

Rakastamme lapsiamme ja tahdomme heille parasta. Annammeko sitä heille? Parasta ei ole, että tarjoamme lapselle mahdollisuuden harrastaa hyvää harrastusta - niin tärkeitä kuin harrastukset ovatkin. Parasta ei ole sekään, että maksamme lapselle retken tai ostamme hänelle hienoja leluja. Parasta on usko Jeesukseen.

Pitkään uskonasioita lapsille opettanut ystäväni sanoi: "Lapsen sydän on miltei aina kylväjävertauksen hyvä maa." Lapsi on avoin ja ottaa vastaan, mitä hänelle opetetaan. Kun ihminen kasvaa, hän sulkeutuu ja uskonasioiden sisäistäminen on, jos ei mahdotonta - Jumalalle mikään ei ole mahdotonta - paljon vaikeampaa. Tästä syystä juuri lapsille Jumalasta puhuminen on niin tärkeää.

Useimmat niistä, jotka ovat saaneet lapsena kuulla Raamatun opetuksia, uskovat tai palaavat uskon tielle, kun ovat aikansa kulkeneet muita teitä ja huomanneet ne vääriksi. Ehkä vanhemmat eivät ehdi tätä nähdä ja kuolevat sen surun kanssa, että lapsi elää epäuskossa. On sanottu, että uskovan kodin lapsi elää joko uskossa tai huonolla omallatunnolla eikä jaksa taistella omaatuntoa vastaan loputtomiin.

Myös siksi tulee opettaa Raamattua lapsille, että tänä aikana lapsemme oppivat niin paljon muuta: uskonasiat sivuutetaan, ne kielletään, lapsen ajatukset täytetään kokonaan jollakin muulla tai uskomme sotketaan satuihin ja muihin uskontoihin. Etenkin televisio opettaa lapsille tätä.

Mitä usko antaa lapselle?

Meidän Marttia pelotti nukkumaanmeno. Kuulimme vaimoni kanssa pimeästä lasten huoneesta sanat, jotka sanottiin nelivuotiaan vakavuudella: "Hyvä Jeesus, anna minulle hyvä uni." Ja aamulla poika kertoi, ettei häntä ollutkaan niin pelottanut. Usko Jeesukseen antaa pienelle ja isommallekin turvallisuutta: on suuri Jumala, joka on kanssani joka tilanteessa ja pitää minusta huolta.

Usko Jeesukseen antaa elämälle tarkoituksen: en ole täällä sattuman oikusta, olen siksi, että Jumala on luonut minut tänne ja antanut minulle elämän. Jos tämän yksinkertaisen asian tietää ja uskoo, elämä ei koskaan ole turhaa. Monet eivät usko, eikä sitten ole ihme, että ehkä lapsenkin elämästä on kadonnut mielekkyys.

Usko Jeesukseen opettaa parhaiten oikean ja väärän. Oikein on se, mitä Raamattu käskee tehdä, väärin se, minkä se kieltää. Jos lapsi oppii noudattamaan Raamattua, hän välttää monet katkerat itkut. Ja usko Jeesukseen antaa voimaa noudattaa Raamattua.

Lapsi tuntee syyllisyyttä pahoista teoistaan. Syyllisyys ahdistaa, masentaa ja vie halua elää. Paras lääke syyllisyyteen on usko Jeesukseen. Lapselle ei sanota, ettei mitään syntejä olekaan - hän itsekin tietää, että hän on tehnyt pahaa. Mutta lapsi saa Jeesukselta kaiken mahdollisen anteeksi. Ja siitä saa hyvän omantunnon.

Tässä elämässä ei ole mitään niin tärkeää kuin nämä. Näitä annamme lapsille, jos opetamme heille Jumalan sanaa. Näitä vaille jätämme heidät, jos jätämme heidät vaille sitä sanaa, jolla Jumala synnyttää uskon Jeesukseen.

Tämän elämän jälkeen on ikuisuus ja siinä on taivas ja kadotus. Taivaaseen pääsee vain niin, että uskoo Jeesukseen. Tahdommeko, että lapsemme ovat kerran taivaassa, siitä kertoo, opetammeko heille Jumalan sanaa.

Mitä on opettaminen?

Viemme lapset kirkkoon, rukoilemme heidän kanssaan iltarukouksen tai sanomme lapselle joskus jotakin Jumalasta. Tämäkin on tärkeää, mutta ei tämä ole vielä opettamista. Jos opetan lapselle matematiikkaa, istun hänen viereensä ja teen hänen kanssaan tehtäviä. Tätä uskonasioidenkin opettaminen tulisi olla: varaan aikaan, istun lapsen viereen, puhun hänen kanssaan Jumalasta ja kysyn, onko hän ymmärtänyt.

Juho aloitti viime syksynä koulun. Ystäväperheen esimerkin mukaan sovimme Juhon kanssa, että ennen koulun alkua opettelemme kymmenen käskyä, uskontunnustuksen ja Isä meidän -rukouksen. Istuimme keväällä ja kesällä useamman kerran yhdessä, sanoin, miten mikin kohta kuuluu, poika toisti sen kunnes oppi ja sitten juttelimme, mitä tämä tarkoittaa. Kävimme läpi paljon uskomme asioita. Poika kuunteli tarkasti, kyseli ja uskon, että oppikin. Ja poika opetti myös isää. Kun olimme kuudennessa käskyssä ja kysyin, mitä se tarkoittaa, Juho mietti hetken ja vastasi: "No, sitä että jos on saanut vaimon, mutta sitten huomaa, ettei olekaan vaimoon täysin tyytyväinen, silti vaimoa ei saa jättää." Mitä jos ottaisit tehtäväksesi opettaa näin lapselle uskomme keskeiset kohdat? Ja ainakin juttele kaikessa rauhassa uskonasioista lapsen kanssa. Tällä on sekin vaikutus, että uskonasioista tulee lapselle luonnollisia asioita, joista voi puhua kuten muustakin.

Mitä pitäisi opettaa?

Lapsi on rehellinen ja vaatii rehellisyyttä. Mitä on opetettu, ei saa mitätöidä. Jos se mitätöidään, lapsi kysyy mielessään, onko koko usko valetta. Kun on puhuttu, että on kadotus, ei saa sanoa lapselle, että kaikki kuitenkin pääsevät taivaaseen. Juuri tässä asiassa rehellisyys on vaikeaa. En tarkoita, että täytyy sanoa naapurista, joka ei näyttänyt välittävän Jeesuksesta mitään ja sitten kuoli, että hän joutui varmasti kadotukseen. Rehellisyyttä on se, että sanomme: "Emme tiedä, miten hänen kävi. Jätämme hänet Jumalan käsiin ja Jumala tuomitsee hänet niin kuin hyväksi katsoo. Mutta me uskomme Jeesukseen, että pääsemme varmasti taivaaseen."

Lapsellekin tulisi opettaa lakia ja evankeliumia. Kerro, mitä Jumalan käskyt sanovat. Puhu suuresta Jumalasta, joka on pyhä ja vihaa syntiä. Ja kerro, että Jeesus kuoli puolestamme, kaikki synnit saa anteeksi ja Jeesuksen kuoleman takia, sellaisena kuin on, kelpaa Jumalalle. Puhu lapselle Jumalasta, joka rakastaa, armahtaa ja johdattaa kohti taivaan kotia.

Miksi emme opeta?

Pidämme uskonasioiden opettamista lapsille tärkeänä. Kuitenkin opetamme niitä niin vähän. Ehkä näin on siksi, ettei ole aikaa. Päivät kuluvat nopeasti aamusta iltaan ja on niin paljon muuta. Se on Paholaisen työtä, että elämä tulee niin kiireiseksi, ettei ehdi puhua uskonasioista lasten kanssa. Raamattu käskee vastustaa Perkelettä. Vastustaminen on sitäkin, että jättää muun, työn tai siivoukset, vähemmälle ja järjestää aikaa näille tärkeimmille asioille.

Tai emme puhu uskonasioista siksi, että pelkäämme, että lapsi tekee vaikeita kysymyksiä. Varmasti lapset kysyvät vaikeita. Mutta ei tarvitse osata vastata kaikkiin kysymyksiin. Saa sanoa: "En tiedä." Ja lastakin tulee opettaa kumartamaan suurta Jumalaa, josta emme ymmärrä kaikkea. Uskomme elävään Jumalaan, emme jumalaan, jonka me olemme tehneet ja josta siksi tiedämme kaiken. Tämä taito meiltä usein puuttuu. Emme suostu olemaan niin pieniä kuin olemme. Voisiko tätä opettaa myös murrosikäiselle, joka kapinoi uskonasioita vastaan? Jäämme miettimään, mitä Raamattu opettaa, vaikka emme sitä nyt tajua. Ehkä myöhemmin ymmärrämme vähän enemmän. Jos näin teemme, Raamattu vakuuttaa meidät siitä, että se on totta, tavalla, jota emme osaa selittää.

Ehkä puhumme uskonasioista niin vähän siksi, että pelkäämme, että lapselle tulee ristiriitoja - kaikki hänen kaverinsa eivät usko - tai pelkäämme, että lastamme kiusataan sen takia, että hän uskoo. Näin voi tapahtua. Mutta on hyvä kohdata jo varhain se todellisuus, etteivät kaikki usko ja että uskosta joutuu maksamaan. Joka tapauksessa tämän todellisuuden joutuu jossakin vaiheessa kohtaamaan ja siihen täytyy suostua, jos aikoo kulkea taivaan tietä.

Tunnen usein, ettei minusta ole puhumaan lapsilleni Jumalasta: en ole sellainen kuin pitäisi olla, suutun kotona ja sanon niin pahasti. Silti yritän puhua. Ja ehkä juuri tässä onkin se tärkein opetus, jonka lapseni tajuavat myöhemmin: Ei isä ollut mikään pyhimys, mutta Jeesukseen hän uskoi. Niin minäkin teen ja saan tehdä, vaikka olen syntinen ihminen.

Usko on Jumalan teko

Me emme saa ketään uskoon, emme edes omaa lastamme. Jumala antaa uskon kenelle antaa. Usko ristiinnaulittuun Herraan ei ole yksi maailmankatsomus muiden joukossa, joka valitaan ja johon lapsetkin käännytetään. Kristillinen usko on jotain aivan muuta, ja mittaamattoman paljon enemmän. Mutta totta on myös, ettei usko tule jotenkin vain tyhjästä. Jumala luo sen sanallaan. Eikä Jumala tee tätä mitenkään muuten kuin sanallaan. Et voi antaa lapsellesi uskoa, mutta voi antaa hänelle Jumalan sanan. Ja niissä sanoissa, joita puhut - kun luet ja opetat Raamattua - Jumala on ja tekee lapsessasi työtä. Ehkä ne hetket, joissa puhut lapselle Jumalan sanaa, tuntuvat niin vaatimattomilta tai levottomilta, ettet jaksa uskoa tätä. Silti juuri tästä niissä on kyse. Ovatko lapsesi kuulleet Jumalan sanaa?

Hyviä hetkiä

On tärkeää, että niistä hetkistä, joissa puhutaan uskonasioista, jää se muisto, että ne olivat mukavia hetkiä. Se edistää sanan perillemenemistä. Ja se tuskin edistää, jos sanankuulosta jää mieleen ahdistavan painostava tunto.

Ei kai ainakaan vanhempia lapsia voi pakottaa sanankuuloon. Mutta houkutella saa. Ja saa vaikka vähän lahjoakin. Sittenkin Jumalan sana tekee lapsen tai aikuisen sydämessä työtä, vaikka sanankuuloon olisi tullut mistä syystä tahansa.

Iltahartaus

Pidetäänkö kodissanne iltahartaus? Sen ei tarvitse olla monimutkainen tilaisuus. Olohuoneessa tai lastenhuoneessa luetaan kohta Raamatusta, lasten raamatusta tai hartauskirjasta, rukoillaan yhdessä Isä meidän -rukous ja lauletaan laulu. Näissä hetkissä kylvetään sitä hyvää siementä, joka itää aikanaan - silloinkin, kun epäilyttää, meneekö mitään perille. Iltahartauksissa kannattaa varata aikaa myös siihen, että voidaan jutella muutenkin uskosta tai muista päivän asioista. Ja kannattaa kysyäkin luetusta Raamatun kohdasta - lapsilta saa usein yllättäviä ja upeita vastauksia.

Puhu Jumalalle

Ystäväni kertoi: "Isäni oli niin paljon poissa kotoa, ettei hän ehtinyt juurikaan opettaa minulle tätä uskoa. Mutta sen tiedän, että isäni rukoili matkoillaan paljon puolestani. Ja uskon, että isän rukoukset ovat vaikuttaneet niin, että nyt olen uskossa." Kun et syystä tai toisesta voi puhua lapsillesi Jumalasta, puhu heistä Jumalalle. Se vaikuttaa ihmeellisesti.