Viime vuosikymmenien aikana on käyty vilkasta keskustelua seksuaalisuudesta ja kristillisestä etiikasta. Länsimainen elämäntapa näyttää irtautuvan perinteisestä kristillisyydestä, mikä aiheuttaa jatkuvasti ongelmia myös kirkon sisäpuolella.
Nykyajan ihmisen on varmaan hyvä kurkistaa menneisyyteen: Paitsi varhainen Kirkko myös Jeesuksen ajan juutalaisuus joutuivat kohtaamaan heille vieraan maailman ja sen seksuaalimoraalin.

Elämää ilman kuudetta käskyä

Antiikin aika kesti yli tuhat vuotta ja Välimeren maailmassa eli suuri määrä kansoja. On siis virhe käsitellä antiikkia yhtenä kokonaisuutena. Siitä huolimatta sekä kreikkalaiset että roomalaiset kirjoitukset antavat pitkälti yhtenäisen kuvan siitä, millaiseen sukupuolimoraaliin juutalaiset ja kristityt törmäsivät. Kuten nykyäänkin ihmiset seurasivat enemmän tai vähemmän tiukasti opettajiensa antamia moraalisia ohjeita. Ohjeita kyllä annettiin ja käyttäytymiskoodi oli olemassa, mutta siitä puuttui elementti, joka edelleen vaikuttaa jokaisen eurooppalaisen elämään tahtoi hän tai ei. Kuudetta käskyä ei tunnettu eikä seksielämä todellakaan rajoittunut avioliittoon. Sen enempää esiaviollista kuin avioliiton ulkopuolista seksiäkään ei pidetty miesten osalta yleisesti vääränä, ei myöskään homosuhteita. Näin kreikkalais-roomalainen sukupuolimoraali poikkesi ratkaisevasti juutalais-kristillisestä.

Roomalaisen pojan tie

Tunnemme varsin hyvin sen moraalikoodin, joka annettiin roomalaisen miehen seurattavaksi. Nuorella pojalla oli ennen avioitumistaan aika, ludus, jolloin hän nimenomaan etsi sukupuolikokemuksia myöhempää elämäänsä varten. Niistä ei varoitettu, vaan niihin ennemmin kannustettiin. Orjatytöt, orjapojat ja bordellit kuuluivat siis nuoren pojan sukupuoliseen kasvatukseen. Hänen myöhemmänkään elämänsä aikana avioliiton ulkopuolisia hetero- tai homosuhteita ei pidetty väärinä. Tiukka moraali astui kuvaan siinä vaiheessa, kun kyse oli toisen vaimosta: Aviorikosta ei toki hyväksytty. Mutta juuri sen karttamiseksi oli oltava tarjolla orjatyttöjä ja –poikia sekä prostituoituja.

Moraalinen mutta vapaa

Kreikkalaisessa maailmassa kohtaamme hyvin samantapaisen todellisuuden kuin roomalaisessa. Vaikka jotkut filosofit korostivat pidättyväisyyttä – mikä korostui myöhäisantiikin aikana – vapaan miehen seksuaalisuus oli vapaata. Demostheneen puheiden joukossa tallennettu lause muotoilee asian näin: ”Meillä on rakastajattaret nautintoa varten, asuinkumppanit päivittäistä seksuaalielämää varten ja vaimot laillisten lasten saamista varten.” Avioliiton tarkoitus oli antaa laillisia jälkeläisiä. Se ei kuitenkaan estänyt elämistä hetero- tai homosuhteissa sekä ennen avioliittoa että sen aikana. Niillä ei sinänsä ollut mitään tekemistä moraalisuuden tai hillittömyyden kanssa. Niissä eli koko seksuaalisuuden kirjo hellästä rakkaudesta pedofiliaan asti, jota yhteiskunta ei kieltänyt.
Antiikin kirjallisille lähteille tyypilliseen tapaan käsityksemme arkielämästä välittyy vapaiden miesten näkökulmasta käsin. Biologiset syyt eivät sallineet naisille vastaavaa vapaata seksielämää kuin miehelle. Raskauden pelko teki nuoren naisen elämästä varsin toisenlaista kuin nuoren miehen, ja nuoren tytön paikka oli siksi kotona.
Kreikkalais-roomalaisen maailman sukupuolimoraali oli siis valtaosaltaan hyvin erilainen kuin juutalainen ja kristillinen ajatusmaailma. Missä määrin ja miten maailmat törmäsivät toisiinsa?

Enemmistönä Jerusalemissa, vähemmistönä diasporassa

Jeesuksen aikana juutalaiset kohtasivat varsin erilaisen todellisuuden sen mukaan, sattuivatko he elämään Palestiinassa vai diasporassa. On muistettava, että tämäkin on vasta karkea jako: Toisaalta Palestiinassa asui tuohon aikaan myös runsaasti muihin kansoihin kuuluvia ihmisiä ja toisaalta diasporassakin tilanne vaihteli suuresti: Aleksandreian suurkaupungissa eli vahva juutalaisyhteisö, jossa sosiaalinen kontrolli oli ilmeisesti hyvin vahva. Sen sijaan Filipin tapaisessa kaupungissa juutalainen saattoi joutua elämään ilman synagogaa ja joutui tyytymään jokivarren rukouspaikan pikkuyhteisöön (Ap.t. 16).

Juutalaisten opettajien antama sukupuolikasvatus käy ilmi hyvin erilaisista lähteistä. Varhaisten rabbiinisten opetuksessa laki velvoittaa sekä miehen että naisen varhain solmittuun avioliittoon. Suhtautuminen avioliiton ulkopuoliseen seksiin (m.Sot. 9:13) ja homoseksiin (m.Sanh. 7:4) on jyrkkä. Näiden lähteiden ulkopuolella juutalaiset tekstit esittelevät muutamaan kertaan tiivistäen juutalaisen sukupuolimoraalin pakanoille. Vanhan testamentin kertomuksia saatettiin myös kertoa omalle kansalle uudelleen ja uusin painotuksin. Tämän lisäksi tunnemme mielenkiintoisia katekismuksen tapaisia tekstejä, jotka nekin puuttuvat sukupuolimoraaliin.

Vain oma vaimo

Varsin tärkeä juutalaisen sukupuolimoraalin tiivistelmä sisältyy Josefoksen teokseen Apionia vastaan. Tässä teoksessa kirjoittaja käy vastahyökkäykseen juutalaisia mustamaalanneita kreikkalaisia kirjailijoita vastaan. Sen loppupuolella Josefos pyrkii kuvaamaan lyhyesti juutalaista uskoa. Mielenkiintoisen jakson eräässä kohdassa sanotaan näin:

”Millaisia ovat siis meidän sukupuolilakimme? Laki tuntee ainoastaan luonnonmukaisen yhdynnän naisen kanssa ja senkin ainoastaan lasten saamista varten. Miehen yhtymisen mieheen se torjuu jyrkästi, ja sellaisen yrittämisestä on seurauksena kuolema … Aviomiehen on yhdyttävä ainoastaan vaimoonsa ja muu on jumalatonta. Mikään ei pelasta niin tekevää kuolemalta, kävipä hän väkisin toiselle kihlatun neitsyen kimppuun tai vietteli toisen aviovaimon …” (2,199; 201).

Puolustuskirjoituksille tyypilliseen tapaan Josefos esittelee juutalaiset ihanneyhteiskunnaksi, jota vihataan syyttä. Hänen sanansa sukupuolimoraalista kuitenkin heijastelevat epäilemättä sitä todellisuutta, jonka hän kohtasi kasvaessaan ja opiskelleessaan Jerusalemissa.

Joosef ja rouva Potifar

Merkittävä tapa, jota käytettiin kansan oman identiteetin varjelemiseen, oli Vanhan testamentin kertomusten uudelleen kertominen. Tässä kohdassa entisajan raamatunselittäjät olivat toisinaan uskollisia pyhille teksteille korkeintaan hyvin suurpiirteisesti: Kerrontaan liitettiin useinkin aivan uusia elementtejä, joiden tarkoitus oli opastaa kuulijakuntaa senhetkisessä elämäntilanteessa. Niinpä Aleksandreian suurkaupungissa elänyt Filon kirjoittaa tapahtumat Potifarin kodissa uudelleen ja antaa Joosefin valistaa rouva Potifaria juutalaisesta elämäntavasta näin:

Me heprealaiset seuraamme omia lakeja ja tapojamme. Muiden kansojen pojilla on lupa 14-vuotta täytettyään mennä esteettä porttojen ja katunaisten luo ja kaikkien itseään myyvien luo. Meidän keskellämme taas porton ei sallita elää, vaan tätä kauppaa käyvän naisen rangaistukseksi on määrätty kuolema. Ennen laillista yhtymistä emme koskaan makaa naisen kanssa, vaan menemme koskemattomana miehenä koskemattoman neitsyen luo. Emme etsi avioliitosta nautintoa, vaan laillisia lapsia. Tähän päivään mennessä olen pitänyt itseni puhtaana enkä aio ottaa ensimmäiseksi synnikseni aviorikosta” (De Iosepho 42-44).

Lisätessään Joosefin hätääntyneen puheen Raamatun kertomukseen Filon osallistuu oman aikansa juutalaisyhteisön hoitamiseen. Egyptin Aleksandreia oli kreikkalaisten kaupunki ja siellä ihmiset elivät kreikkalaisen sukupuolimoraalin mukaan. Juutalaisyhteisö oli huomattavan suuri, mutta sillä oli jatkuvasti vaarana mukautua kreikkalaiseen elämäntapaan. Erityisen polttava tämä vaara oli sukupuolimoraalin kohdalla. Ainoa mahdollisuus torjua vaaraa oli jatkuva opettaminen. Filon toimi näin jatkuvasti ja torjui paitsi avioliiton ulkopuoliset heterosuhteet myös homosuhteet – siitäkin huolimatta, että hän joutui näin väistelemään myös suuresti arvostamiensa filosofien kuten Platonin käsityksiä.

Juutalaista katekismusopetusta

Tunnemme eri puolilta juutalaista maailmaa vanhoja juutalaisen uskon ja elämän tiivistelmiä, joita käytettiin oman joukon opettamiseen. Muutamat niitä on kirjoitettu runomittaan ja kreikaksi, ja niitä on saatettu tarjota myös ei-juutalaisille. Toiset on kirjoitettu alkuaan hepreaksi, ja niitä on ehkä käytetty pohjana toisissa, eri kielille käännetyissä teksteissä. Nämä teokset ovat varhaiskristillisten katekismusten esikuvia. Sukupuolimoraalin opettamisella on niissä usein keskeinen merkitys.

Eräs tällainen käsikirja on kuuluisan kreikkalaisen Fokylideen nimiin paljon myöhemmin kirjoitettu juutalainen teos. Lukijan vaikutelma on, että juutalaiseksi tullaan elämällä tiettyjen ohjeiden mukaan – uskon ydinkysymyksiä ei teos juuri käsittele. Sukupuolimoraali sen sijaan on esillä useaan kertaan. Esiaviollinen seksi torjutaan voimakkain sanoin – neitsyt on pidettävä lukkojen takana hääpäivään asti (215). Homoseksin torjunta on ehdoton: ”Älä ylitä luonnottomalla yhdynnällä luonnon asettamia rajoja, sillä edes eläimet eivät yhdy koiraat koiraiden kanssa. Nainen ei saa ottaa miehen sukupuoliroolia” (189-191)

Eri puolilla maailmaa eläneet juutalaiset tunsivat siis hyvin kreikkalais-roomalaisen maailman seksuaalietiikan sekä hetero- että homosuhteiden osalta. On joidenkin modernien teologien tarvettansa varten hellimä saippuakupla, että juutalaiset tunsivat homosuhteet vain väkivaltaisesta hurjastelusta (2. Hen. 34:2 puhuu ystävyksistä). Vähemmistön vastaus enemmistön hyväksymään elämäntapaan oli jatkuva oman sukupuolimoraalin opetus.

Juutalaiset tekstit uusiokäyttöön

Kreikkalais-roomalaisen maailman todellisuus sekä juutalaisten tapa vastata siihen omalla moraalillaan asettavat myös Uuden testamentin tekstit uuteen valoon. Ymmärrämme nyt entistä paremmin, millaisen todellisuuden Paavali kohtasi Korintissa. Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen kirjoittamisen aikoihin yksikään seurakunnan kaupungissa kasvaneista pakanakristityistä ei ollut tunnustanut kristillistä uskoa edes viittä vuotta. Vaikka jotkut olivat ehkä saaneet opetusta kaupungin juutalaisilta, Paavalilla oli täysi syy kirjoittaa näin:

Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.
(1. Kor. 6:9-11).

Uuden testamentin opetuksiin pureudutaan tarkemmin muissa esityksissä. Tässä artikkelissa sivuutan nämä kohdat ja luon katsauksen siihen, miten varhainen Kirkko jatkoi juutalaisten alkamaa sukupuolimoraalin opetusta.

Varhaiset juutalaiset katekismukset tulivat hämmästyttävän nopeasti uusiokäyttöön Kirkon piirissä, ja aatehistorian mutkat ovat toisinaan mielenkiintoisia. Pian vuoden 100 jälkeen ilmeisesti Egyptissä kirjoitettu Barnabaan kirje hyökkää ankarasti juutalaisia vastaan, mutta käyttää sanasta sanaan meiltä kadonnutta juutalaista katekismusta moraaliopetuksessaan – tätä emme tietäisi, ellei Didakhen kirjoittaja olisi muokannut samaa lähdettä omaksi kastekatekismuksekseen. Didakhen muotoilemana opetus on tällaista:

”Kuoleman tie on sen sijaan seuraavanlainen. Kaikkein ensimmäiseksi se on paha ja täynnä kirousta: murhia, aviorikoksia, myrkkyjen sekoittelua, ryöstöjä, vääriä todistuksia …” (5:1).

Barnabaan kirje muokkaa samaa opetusta seuraavasti:

”Älä harjoita huoruutta, älä tee aviorikosta, älä häpäise poikia” (19:4).

Vanha juutalainen opetus kahdesta tiestä elää molemmissa kristillisissä teoksissa. Juutalaisesta perinnöstä on nostettu esille myös sukupuolietiikka, sekä avioliiton ulkopuoliset suhteet että homoseksuaalisuuden ankara torjunta.

Yhteinen perintö

Taistelu yhteisestä perinnöstä sai toisinaan kipinät sinkoilemaan juutalaisten ja kristittyjen välillä. Siitä huolimatta juuri tämä perintö myös yhdisti. Kristityt jatkoivat eettistä opetustaan monessa kohdin juutalaisten antamin asein. Ei-toivottujen pikkulasten hylkäämistä ei kielletä suoraan kertaakaan sen enempää VT:ssa kuin UT:ssakaan (ellei ehkä Ef. 6:4 viitata siihen), mutta varhaisimmat kristilliset lähteet seuraavat tarkoin juutalaista opetusta.

Sama pätee sukupuolimoraalin päälinjaan. Vaikka juutalaisten tekstien rinnalle astuivat lähes sanasta sanaan lainatut apostolien kirjoitukset (ks. Polykarpoksen kirje filippiläisille 5:3), kristityt jatkoivat samaa työtä mitä juutalaiset olivat tehneet. Muutama aksentti oli toki nyt toinen: Monet juutalaiset tekstit pitävät avioliittoa ja lasten saamista Jumalan käskynä, jota jokaisen oli noudatettava. Kristityillä sen sijaan naimattomuus oli jo alusta lähtien mahdollista ja vuosisatojen kuluessa se katsottiin yhä useammin avioliittoa paremmaksi vaihtoehdoksi. Sen sijaan avioliiton pyhyys sekä esiaviollisten ja avioliiton ulkopuolisten suhteiden torjuminen yhdisti kaikkia Abrahamin lapsia. Homoseksistä ei tarvinnut VT:n tekstien jälkeen keskustella kummankaan uskonnon piirissä: Varhainen juutalaisuus torjui sen jyrkästi ja varhainen kirkko puhuu samalla päättäväisellä äänellä.

Mitä opimme?

Välimeren maailma oli opettanut juutalaiset elämään vähemmistönä eri puolilla maailmaa. Se merkitsi jatkuvaa haastetta eikä haaste ollut pienimmillään sukupuolimoraalin alueella. Jos yhteisö ei halunnut mukautua jatkuvasti tarjolla olevaan muiden kansojen elämäntapaan, kadottaa identiteettiään ja sulautua muiden joukkoon, sen piti olla jatkuvasti opettamassa omaa sukupuolimoraaliaan.
Juutalaiset vastasivat haasteeseen ja opettivat. Vaikka moraalia esiteltiin toisinaan ylpeästi pakanoille, valtaosa opetuksesta oli suunnattu sisäiseen käyttöön. Vaikka muitakin perusteluja saatettiin käyttää, juutalais-kristillinen moraali perustui Jumalan ilmoituksen todellisuuteen. Rationaaliset perustelut eivät tuossa ympäristössä juuri toimineet.

Emme tiedä, miten opettajat onnistuivat tehtävässään: Timoteuksen äidin tapaisia vastoin lain kieltoa pakanan kanssa avioituneita juutalaisia varmasti oli, ja vähemmistön elämää enemmistön paineessa on varmasti turha idealisoida. Tekstit tekevät kuitenkin selväksi, että juutalaiset yhteisöt yrittivät antaa oman opetuksensa. Yhteisöt säilyivät ja opetus säilyi samana vuosisadasta toiseen. Juutalaisten pääosa ei siis sopeutunut ympäristöönsä milloinkaan. Aivan samoin toimivat varhaiset kristityt, jotka saivat taisteluunsa valmiit aseet äitiuskonnoltaan.

Vähemmistönä eläminen ei ole miellyttävää, mutta se on joskus välttämätöntä. Varhaiset juutalaiset ja varhainen kirkko suostuivat elämään vähemmistönä ja taistelemaan omasta sukupuolimoraalistaan. Länsimainen kristillisyys on nyt tienhaarassa. Moni on jo tosin ehtinyt ottaa monta askelta vieraalla tiellä.