Kirje Titukselle 2 - Oppi ja elämä

Kirjoittaja : 
Pasi Hujanen

Oikea esimerkki - Tit 2:1-10

On tärkeä muistaa, että kristillisessä uskossa on aina kysymys myös elämästä, ei vain puheista tai sanoista. Siksi Paavali ei kehota Titusta vain puhumaan (jae 1) vaan myös antamaan oikean esimerkin (jae 7).

Jakeessa 1 Kirkkoraamattu 1992 on jättänyt kääntämättä kreikankielisessä alkutekstissä olevan vastakkainasettelun: ”Mutta sinä...” (vertaa Kirkkoraamattu 1938: "Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu."). Tituksen tulee toimia eri tavalla kuin luvun 1 lopussa kuvatut harhaopettajat.

Terve oppi (jae 1) on yksi pastoraalikirjeiden keskeisiä teemoja (katso 1 Tim 1:10, 6:3, 2 Tim 1:13, 4:3, Tit 1:9, 2:8). Terveessä opissa voi nähdä useita piirteitä: siitä ei puutu mitään oleellista, siinä ei ole mitään ylimääräistä, siinä ei ole mitään väärää, vaurioitunutta tai viallista.

Paavali antaa Titukselle neuvoja kolmea ihmisryhmää varten: vanhoja miehiä (jae 2), vanhoja naisia (jakeet 3-5) ja nuoria miehiä (jakeet 6-7). Nuoret naiset puuttuvat, sillä heidän opettamisensa annettiin vanhojen naisten tehtäväksi (jae 4). Nykyäänkin on kirkkoja, joissa miehiltä on kielletty (nuorten) naisten opettaminen. Tällä pyritään estämään sukupuolisten kiusausten herääminen.

On suorastaan yllättävää, että sekä vanhoille miehille (jae 2) että naisille (jae 3) korostetaan raittiuden merkitystä. Alkoholi oli myös tuon ajan yhteiskunnassa ongelma (katso myös 1 Tim 3:2,11).

Arvokas ja siveellinen (jae 2) löytyvät pastoraalikirjeiden seurakuntapalvelijoiden vaatimusluetteloista (1 Tim 2:4,8,11: arvokas, 1 Tim 3:2: siveellinen, katso myös 1 Tim 2:2,9,15).
Arvokas jakeessa 3 (jakeessa 2 on kreikankielessä eri sana) on alkukielessä oikeastaan ”pyhiin paikkoihin kelpaava/sovelias” (vertaa Kirkkoraamattu 1938). Esimerkiksi Etelä-Euroopassa kirkoissa on nykyäänkin vaatimus pukeutua riittävän arvokkaasti: pyhää paikkaa tulee kunnioittaa myös ulkoisesti. Kirkkoon tuleminen on samalla Jumalan eteen tulemista.

Huomaa jakeissa 3 ja 4 se, ettei Paavali halunnut kieltää naisilta kaikkea opettamista, vaikka hän olikin selkeästi sitä vastaan, että naiset voisivat toimia seurakunnan johtajina ja opettajina (1 Kor 14:33-40).

Vanhoille miehille annetut ohjeet (jae 2) voisi tiivistää: olkaa hyviä esikuvia nuoremmille.

Vanhojen naisten ongelma näyttää olleen pahan puhuminen toisista (jae 3). Elämänkokemus voi joskus muuttua ylikriittisyydeksi toisia kohtaan.

Ihmisestä voi tulla paitsi viinin (jae 3) myös monen muun asian, orjia. Synti kietoo ja sitoo helposti (vertaa Room 6:16-17).

Paavali ei kehottanut vain naisia rakastamaan miehiään (jae 4) vaan myös miehiä rakastamaan vaimojaan (Ef 5:25).

Kirkkoraamattu 1992 on jakeessa 5 kääntänyt selittäen: ”mukautumaan miehensä tahtoon”. Kirkkoraamattu 1938:n käännös on tarkempi: ”miehilleen alamaisia”. Alamaisuus ei ole suosiossa tänä päivänä, vaikka koko yhteiskunta lopulta rakentuu alamaisuuden varaan; johtaja on johtaja ja työntekijä on työntekijä myös nykyajan yrityksissä.

Elämän todistus (jae 5) on erityisen tärkeä ulkopuolisten ihmisten silmissä. Moni ei jaksa kuunnella puheita Kristuksesta, mutta kristittyjen elämä voi olla niin vahva todistus, että se vetää Jeesuksen luokse (jae 10, katso 1 Piet 3:1).

Nuoret ovat usein innokkaita, joka saattaa johtaa liialliseenkin uudistusmielisyyteen ja perinteiden arvostelemiseen, jopa halveksimiseen (jae 6). Esimerkiksi Australian luterilaisessa kirkossa on käytäntö, ettei uusi työntekijä saa ryhtyä suuriin muutoksiin ennen kuin hän on ollut seurakunnassa vähintään vuoden.

Myös nykyajan maallinen johtajakoulutus korostaa esimerkin avulla johtamista (jae 7). Saman ohjeen Paavali antoi myös Timoteukselle (1 Tim 4:12). Kun tutkittiin sotien veteraaneja ja heidän käsityksiään upseereista, huomattiin, että sellaisia upseereja arvostettiin, jotka olivat miesten mukana, sen sijaan linjojen takaa, esikunnista johtaneita upseereja arvosteltiin.

Paavalia on arvosteltu siitä, että hän vaati orjilta alamaisuutta isännilleen (jae 9). Eikö Paavalin olisi pitänyt vaatia orjuuden lopettamista? Kristinusko sai länsimaissa aikaan muutoksen, joka lopulta merkitsi orjuuden lopettamista, mutta meidän tulee muistaa, että koko Rooman valtakunta oli rakennettu orjuuden varaan; sen yhtäkkinen lopettaminen olisi tuonut mukanaan valtavat ongelmat. Todennäköisesti koko yhteiskunta olisi sortunut. Mekin voisimme vaatia verotuksen lopettamista, koska osa verorahoista käytetään tavalla, jota emme voi hyväksyä. Mutta jos veroista luovuttaisiin, paljon suurempi vahinko sittenkin koituisi hyville kuin huonoille asioille.

Orjien elämä kristittynä oli myös todistus heidän isännilleen (jae 10, vertaa Kol 3:17). Voisi jopa sanoa, että heidän elämässään tapahtunut muutos voisi tehdä heidän uudesta uskostaan isäntien silmissä houkuttelevan, kiinnostavan, puoleensavetävän.

Jo nyt - ei vielä - Tit 2:11-15

Näissä jakeissa on tärkeää huomata, että ilmestyminen-sanaa käytetään kahdessa merkityksessä. Jakeessa 11 puhutaan Jeesuksen tulosta maailmaan ihmiseksi ja jakeessa 13 hänen tulostaan toisen kerran kuninkaana ja tuomarina. Kreikaksi ilmestyminen on ”epifania”, joka on loppiaisen toinen nimitys: silloinhan puhutaan siitä, kuinka Jumalan kirkkaus tuli ihmisten keskelle.

Kristityn tulisi jatkuvasti katsoa toisaalta Jeesuksen työhön Golgatalla - se on uskomme perustus, toisaalta odottaa Kristuksen paluuta ja tämän maailmanajan loppumista - se on uskomme täyttymys.

Usein kristittyjä on syytetty siitä, että he unohtavat tämän hetken: eletään vain menneisyydessä tai vain tulevaisuudessa. Jos näin tapahtuu, ei ole noudatettu Raamatun ohjeita. Näissäkin jakeissa Paavali kehottaa kristittyjä tekemään hyvää kaikin voimin (jae 14): se tapahtuu tässä ajassa, ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa.

Huomaa, että armo on kaiken hyvän tekemisen perusta (jae 11, vertaa Ef 2:10 ja Fil 2:13). Ihminen on itsessään paha, vain Jumalan armo voi tehdä pahasta hyvän. Armo kasvattaa meitä päivä päivältä (jae 12). Tähän kasvatukseen kuuluu kaksi puolta: pahasta luopuminen ja hyvään sitoutuminen (jae 12). Pelkkä itsensä tyhjentäminen ei toimi: tyhjiöt täyttyvät aina jollakin; siksi pahasta luopumista tulee seurata hyvään sitoutuminen (vertaa Matt 12:43-45).

Kristityt ovat aina odottaneet Kristuksen paluuta (jae 13). Tässäkin voidaan kuitenkin mennä äärimmäisyyksiin: kun lukee Paavalin kahta kirjettä Tessalonikan seurakunnalle, huomaa, että toisessa kirjeessä apostoli joutuu hillitsemään liian kiivasta odotusta, jonka ensimmäisen kirjeen kehotukset Kristuksen paluun odottamiseen olivat saaneet aikaan.

Jakeessa 13 on vaikea päättää, tulisiko kääntää ”suuren Jumalamme ja Vapahtajamme” vai ”suuren Jumalan ja Vapahtajamme”. Jos valitaan ensimmäinen vaihtoehto, kuten osa esimerkiksi englanninkielisistä käännöksistä tekee, on jae koko Uuden testamentin selkein ja suorin kohta, joka puhuu Jeesuksen jumaluudesta.

Jakeessa 14 on käytetty kielikuvia, jotka Vanhassa testamentissa liitettiin Israeliin Jumalan valittuna kansana. Kristityt ovat uusi Israel (Gal 6:16), Jumalan oma, valittu kansa.

Jae 15 on tulkittu niin, että myös Titus olisi ollut nuori kuten Timoteuskin (1 Tim 4:12). Oleellista ei sittenkään ole ikä, kokemus tai koulutus, vaan se, että seurakunnan johtaja ja opettaja haluaa sitoutua oikeaan, terveeseen oppiin (jae 1).