Tarvitaanko ympärileikkaus? – Apt 15:1-5

Paavalin ja Barnabaan palattua ensimmäiseltä lähetysmatkaltaan Syyrian Antiokiaan sinne tuli kristittyjä myös Jerusalemista. Luukas ei kerro, tulivatko he tarkoituksellisesti "korjaamaan" Paavalin ja Barnabaan opetusta, vai oliko heidän tulonsa sattuma. Seurauksena oli joka tapauksessa se, että pelastustiestä syntyi riitaa: toisella puolella olivat Paavali ja Barnabas (kannattajineen), toisella puolella Juudeasta tulleet kristityt (kannattajineen). Mistä oikein oli kysymys?

Luukas tiivistää kiistan sanoihin: "Ellette anna ympärileikata itseänne, niin kuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua". Ympärileikkaus ei kuitenkaan ollut mikään yksittäinen, saati irrallinen säädös, vaan se merkitsi juutalaisille alistumista koko lain alle (vertaa Gal 5:1-6). Juutalaisetkin kastoivat käännynnäisiä proselyyttikasteella, mutta vasta ympärileikkaus teki käännynnäisestä juutalaisen.

Kysymys oli siis itse asiassa siitä, oliko ja onko kristillinen usko vain osa juutalaisuutta vai itsenäinen usko. Jos Paavalin vastustajien kanta olisi voittanut, kristillisestä uskosta olisi kenties tullut vain välivaihe juutalaisuuteen kääntymisessä ja juutalaisuuden lahko.

Paavalin kanta sen sijaan merkitsi selvemmän eron tekemistä juutalaisuuden - siis Mooseksen lakiin pitäytyvän lakihurskauden - ja kristinuskon välillä. Se, että Paavalin edustama kanta voitti, merkitsi juutalaisuuden ja kristillisen uskon nopeampaa eroa. Sovinnallisempi kanta olisi varmasti pitkittänyt kehitystä.

Mutta miksi ongelma tuli esiin vasta 40-luvun lopulla (ilmeisesti vuonna 48 j.Kr.). Jo aiemmin olemme havainneet ongelman olemassaolon (Apt 11:1-18), mutta nyt sen teki entistä vakavammaksi se, että pakanoita oli kääntynyt paljon ja Paavalin sekä Barnabaan ensimmäisellä lähetysmatkalla perustamat seurakunnat olivat ilmeisesti taustaltaan pääosin entisiä pakanoita.

Loppujen lopuksi kysymys oli siis pelastuksen perustasta: pelastuuko ihminen omien tekojensa (=lain noudattaminen) vai yksin Jumalan armon kautta. On vain nämä kaksi vaihtoehtoa, kompromissia tai sovitteluratkaisua näiden kahden välillä ei ole.

Ilmeisesti Antiokiassa päästiin yhteisymmärrykseen vain yhdestä asiasta: ongelma oli ratkaistava Jerusalemissa, apostolien läsnäollessa. Antiokian seurakunta lähetti omiksi edustajikseen Jerusalemin kokoukseen Paavalin ja Barnabaan seuralaisineen (jae 2). Matka Syyrian Antiokiasta Jerusalemiin tehtiin tällä kertaa maitse. Näin tarjoutui tilaisuus käydä (Foinikian, Galilean, Samarian ja Juudean) rannikon seurakunnissa.

Kuinka tärkeä tämä kysymys oli Paavalille tulee esiin Galatalaiskirjeessä, jossa Paavali uudelleen joutui taistelemaan ympärileikkausvaatimusta vastaan. Galatalaiskirje on kiivain Paavalin kirjeistä.

Apostolien kokous – Apt 15:6-21

Asia ratkaistiin Jerusalemissa apostolien ja vanhinten kokouksessa, jossa ilmeisesti olivat läsnä kaikki (halukkaat) seurakuntalaiset (vertaa jae 13: "Miehet, veljet...") Juutalaiseen uskonnolliseen keskusteluun ja kiistelyyn liittyi tapa, että ensin puhuivat nuoremmat ja lopuksi vanhemmat. Lopulta tuli Pietarin vuoro. Hän ei viitannut mihinkään teorioihin tai järkiperäisiin selityksiin vaan Jumalan tekoihin.

"Jo aikoja sitten" (jae 7, UTE 1989) Jumala oli ilmoittanut kantansa: Korneliuksen talon pakanat olivat kelvanneet Jumalalle ilman ympärileikkausta, olihan Jumala antanut Pyhän Hengen merkiksi hyväksymisestä (Apt 10:1-11:18). Asia oli siis jo päätetty; se joka ei hyväksyisi Jumalan päätöstä, kiusaisi Jumalaa (jae 10).

Huomaa Pietarin käyttämä ilmaisu "Jo aikoja sitten". Usein ajattelemme Apostolien tekojen tapahtumien tapahtuneen nopeassa tahdissa, toinen toistaan seuraten, mutta tosiasiassa Apostolien tekojen kuvaamat tapahtumat ovat 30 vuoden jaksolta eli vuosilta 30-60 j.Kr. Apostolien kokouksen ajankohta on vuosi 48 tai 49 j.Kr. siis yli 15 vuotta ensimmäisen helluntain jälkeen.

Pietarin puheessa on tärkeä näkökohta: kristillinen usko ei ole juutalaisuuden lahko vaan juutalaistenkin on pelastuttava samalla tavalla kuin muiden: uskon kautta (jae 11). Jos juutalaiset eivät pelastu lain kautta, miksi pakanuudesta kääntyneitä kristittyjä pitäisi rasittaa turhilla vaatimuksilla? Jos usko on pelastuksen perusta kaikille, miksi siihen pitäisi sotkea lakia? Se olisi paitsi turhaa, myös vahingollista, kuten myöhempi kehitys tuli näyttämään.

Judaistit katsoivat, että jokaisen kristityn oli tultava myös juutalaiseksi. Ympärileikkaus oli nimenomaan merkki siitä, että halusi noudattaa koko Mooseksen lakia! Voimme sanoa, että heille usko Kristukseen oli vain tietty välivaihe matkalla pakanuudesta juutalaisuuteen tai juutalaisille tietty lisä vanhaan hurskauteen.

Pietari (ja Paavali kannattajineen) oli taas toista mieltä: kristityn ei tarvitse kääntyä myös juutalaiseksi; voi olla kristitty olematta juutalainen. Itse asiassa Pietari meni jopa pitemmälle: hän vaati juutalaisia tulemaan kristityiksi, siis juutalaisuus ei ole päämäärä vaan vain "välivaihe".

Kun vielä muistamme sen, että Vanhassa testamentissa on moneen kertaan luvattu Israelille erityisasema Jumalan valittuna kansana ymmärrämme, ettei päätöksenteko ollut helppoa. Vaikka kristityt olivatkin ja ovatkin uusi Israel, ei vanhakaan ole menettänyt kokonaan merkitystä.

Voi sanoa, että apostolien kokouksessa törmäsi toisiinsa kaksi mallia lähetystyöstä: juutalainen Israel-keskeinen malli ja kristillinen malli Jerusalemista maan ääriin. Ilmeisesti judaistitkin halusivat pakanoidenkin kääntyvän kristityiksi, mutta halusivat asettaa Israelin etusijalle. Paavali taas näki Israelin jo hylänneen Jumalan (Apt 13:46-48), siksi nyt oli jo aika keskittyä pakanalähetykseen.

Kun Pietari oli päättänyt puheensa - joka on hänen viimeinen puheensa Apostolien teoissa - Paavali ja Barnabas vahvistivat omalla kertomuksellaan Jumalan (uudelleen) hyväksyneen pakanat kristityiksi ilman ympärileikkausta ja lain noudattamista.

Ratkaisu

Ratkaisun teki lopulta Jaakob, Jeesuksen veli - ei siis apostoli Jaakob, joka oli jo kärsinyt marttyyrikuoleman viitisen vuotta aiemmin (Apt 12:1-2). Jaakob antoi ratkaisulle myös Vanhan testamentin perustelun: Aamos 9:11-12 (jakeet 16-18).

Laki ei ollut enää pelastustie, joten se jäisi ulkonaiseksi tavaksi, jota voisi noudattaa tai olla noudattamatta. Tämä ei tietenkään tarkoittanut esimerkiksi 10 käskyn kumoamista vaan nimenomaan juutalaisen seremonialain kumoamista.

Koska seurakunnissa yleensä oli sekä pakana- että juutalaistaustaisia kristittyjä, oli kuitenkin järkevää asettaa tiettyjä rajoja pakanakristittyjen vapaudelle, ettei juutalaiskristittyjä turhaan ärsytettäisi. Jaakob luetteli neljä säädöstä, joista olisi pidettävä kiinni, ettei yhteys seurakunnan kahden ryhmän katkeaisi (jae 20):

1. Kristittyjen tuli karttaa sellaista, minkä epäjumalanpalvelus oli saastuttanut.

2. Samoin oli kartettava haureutta, joka tässä tarkoittaa lähisukulaisten avioliittoja (3 Moos 18:16-18) ja

3. lihaa, josta ei oltu laskettu verta (kirjaimellisesti: "tukehtunut") sekä

4. verta.

Vanhassa testamentissa (3 Moos 17-18) vaadittiin samoja neljää asiaa Israelissa eläneiltä muukalaisilta. Jae 21 vahvistaa johtopäätöstämme: juutalaisuus oli levinnyt laajalle, siksi se piti ottaa huomioon. Kysymys oli kahtalainen: toisaalta ei pitänyt ärsyttää juutalaisia, koska siten heidän kääntymisesnsä kristityksi olisi tullut entistä vaikeammaksi ja toisaalta oli kysymys seurakunnassa olleiden juutalaistaustaisten kristittyjen huomioon ottamisesta.

Vaikka emme näe tämän säädöksen vaikutuksia Apostolin tekojen kuvauksissa Paavalin toiminnassa eikä Paavali mainitse sitä koskaan kirjeissään, huomaamme, että Paavali halusi noudattaa sitä omassa työssään. 1 Kor 10:14-33:ssa Paavali kehottaa Korinton kristittyjä ottamaan syömisessään ja juomisessaan "toisinajattelevat" kristityt huomioon. Se että apostolien kokouksen päätös näkyy vain vähän Paavalin toiminnassa johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että Paavalin seurakuunat olivat pakanaseurakuntia, joissa kysymys juutalaisten kristittyjen huomioonottamisesta oli paljon pienempi ongelma kuin Palestiinan seurakunnissa.

Apostolien kokouksen ohje on yhä voimassa: on turha ärsyttää juutalaisia - tai ketään muutakaan - kristityn vapaudella. Jos kutsuu juutalaisen kylään, ei kannata tarjota verilettuja ja porsaankyljyksiä: oikeaa kristityn vapautta on ottaa toinen huomioon.

Sivuhuomautuksena todettakoon, ettei näiden säädösten noudattaminen onnistu Suomessa, jos haluaa syödä lihaa, sillä kaikki suomalainen liha on sellaista, josta veri ei ole laskettu. Juutalaisilla on Helsingissä oma teurastajansa, joka teurastaa juutalaisille ns. kosher-lihan, jota voi ostaa juutalaisesta lihakaupasta. Kun "tavallisessa teurastamossa" eläin ensin tapetaan ja sitten vasta lasketaan veri ulos, juutalainen teurastustapa on eläimen kaulavaltimon katkaisu, jolloin eläin kuolee verenhukkaan ja lihasta tulee mahdollisimman veretöntä.

Meidän elämässämme näiden neljän kohdan noudattaminen on harvinaista ja poikkeuksellista. Sen sijaan 40-luvun lopulla se oli monin paikoin välttämätöntä, mikäli ei haluttu seurakuntien jakaantuvan kahteen ryhmään.

Pakanalähetys saa jatkua – Apt 15:22-35

Jaakobin ehdotus hyväksyttiin apostolien kokouksen päätökseksi. Päätös lähetettiin kirjallisena Antiokiaan, mutta Paavalin ja Barnabaan mukaan lähetettiin myös Silas ja Juudas Barsabbas, jotka suullisesti täydensivät kirjeen tietoja (jae 27).

Silaksesta tuli myöhemmin - itse asiassa varsin pian - Paavalin läheinen työtoveri (Apt 15:40, 1 Tess 1:1, 2 Tess 1:1). Toisinaan hänestä käytetään muotoa Silvanus.

Juudas Barsabbas jää sen sijaan tuntemattomaksi. Barsabbas tarkoittaa "sapattina syntynyt", kirjaimellisesti "sapatin poika".

Jerusalemin seurakunta sanoutui selkeästi irti niistä kristityistä, jotka olivat aiheuttaneet sekaannusta Antiokiassa (jae 24). Päätös joka kokouksessa tehtiin merkitsi sitä, ettei pakanuudesta kääntyneiltä vaadittu ympärileikkausta ja juutalaisen lain noudattamista. Päätös oli siis selkeä voitto Paavalin edustamalle laista vapaalle evankeliumille.

Jonkun ajan kuluttua Jerusalemin seurakunnan lähettiläät palasivat Jerusalemiin (jae 33). Tosin osassa käsikirjoituksia oli lisätty jae 34: "Silas kuitenkin päätti jäädä heidän luoksensa, ja niin Juudas lähti yksin". Lisäys on yrittänyt selittää sitä, miksi Silas on jo jakeessa 40 takaisin Antiokiassa.

Ilmeisesti apostolien kokouksen ja Paavalin toisen lähetysmatkan välillä on kuitenkin ollut hieman enemmän aikaa kuin ensivaikutelma tekstistä antaa ymmärtää. Jakeen 36 "muutamien päivien kuluttua" on näet Luukkaalle tyypillinen fraasi, jolla hän aloittaa seuraavan jakson, ei niinkään tarkka ajanmääre. Näin sanat on tulkittu myös raamatunkäännöskomitean käännösehdotuksessa: "Jonkin ajan kuluttua". Niinpä Silas on hyvin ehtinyt käydä Jerusalemissa eikä jaetta 34 tarvita tekstin "selventämiseen".

Uudelleen samoihin kaupunkeihin – Apt 15:36-41

Luvun lopussa Luukas kertoo meille, kuinka Paavalin toinen lähetysmatka alkoi ikävissä tunnelmissa. Barnabas olisi halunnut ottaa mukaan myös tällä kertaa serkkunsa (Kol 4:10) Johannes Markuksen. Mutta Paavali ei halunnut häntä, koska Johannes Markus oli palannut Jerusalemiin kesken ensimmäisen lähetysmatkan (Apt 13:13). Paavali ja Barnabas eivät päässeet asiassa yksimielisyyteen ja niinpä edessä oli ero: Paavali otti työtoverikseen Silaan, kun taas Barnabas ja Johannes Markus lähtivät Barnabaan kotisaarelle, Kyprokselle. Ero oli ikävä asia, mutta siitä oli myös hyötyä: nyt työtä teki kaksi ryhmää yhden sijasta.

Tämä on viimeinen kerta kun Barnabaasta kerrotaan Apostolien teoissa. Mutta Paavalin kirjeistä saamme tietää, että myöhemmin sekä Barnabas (1 Kor 9:6) että Johannes Markus (Kol 4:19, Filem 24, 2 Tim 4:11) toimivat Paavalin työtovereina, joten välirikko ei jäänyt pysyväksi.

Paavali lähti Silaan kanssa samoihin kaupunkeihin, joissa hän oli käynyt Barnabaan kanssa ensimmäisellä lähetysmatkalla. Tällä kertaa he tulivat idästä lähteen eikä lännestä itään, kuten edellisellä kerralla.

Vaikka Paavali oli aikonut käydä vain samoissa kaupungeissa kuin aiemmin, saamme tulevissa luvuissa havaita, että Jumalalla oli muita suunnitelmia. Toinen lähetysmatka toisi Paavalin Eurooppaan, mutta siitä enemmän seuraavassa jaksossa.