Toisen Pietarin kirjeen 1. luku luettavissa netissä

Yleinen kirje – 2 Piet 1:1-2

Kirjoittaja esittelee itsensä Simeon (KR-1938, KR-1992: Simon) Pietariksi. Tätä muotoa Pietarin nimestä käytetään vain kaksi kertaa Uudessa testamentissa. Toisen kerran se on Jaakobin puheessa Apostolien kokouksessa (Apt 15:14, KR-1938, KR-1992 siinäkin "yhtenäistää": Simon).

Kristuksen palvelija oli kunnianimi: jo Vanhan testamentin aikana oli kunnia olla Jumalan palvelija (joka voi kreikassa tarkoittaa myös orjaa; Jes 41:8, 49:3, katso myös Fil 1:1, Jaak 1:1, Juud 1, Ilm 1:1).

Pietari sanoo Jeesusta Jumalaksi (jae 1). Uudessa testamentissa on useita kohtia, joissa Jeesusta sanotaan Jumalaksi: Matt 1:23, Luuk 5:20-21, Joh 1:1,18, 5:18, 20:28, Room 9:5, Fil 2:6, Kol 2:9, Tit 2:13, Hepr 1:8, 1 Joh 5:20.

Kirjeen vastaanottajia ei esitellä: he ovat "vain" kristittyjä (jae 1). Kirje on todella katolinen eli yleinen. Kirjeen vastaanottajat eivät ole samoja kuin Ensimmäisen Pietarin kirjeen vastaanottajat, koska Pietari oli käynyt tämän kirjeen vastaanottajien seurakunnassa tai seurakunnissa (2 Piet 1:16), mutta ei Ensimmäisen Pietarinkirjeen vastaanottajien seurakunnissa (1 Piet 1:12).

Kristuksen tunteminen (jae 2) voi viitata seurakuntiin levinneeseen harhaoppiin eli gnostilaisuuteen, jossa korostettiin salaista tietoa (kreikassa: gnosis tarkoittaa sekä tietoa että tuntemista). Tunteminen on kirjeen keskeisiä teemoja: katso 1:3,5 (tieto), 8, 3:18.

Pietari antaa Jeesukselle neljä titteliä, arvonimeä:
1. Jumala
2. Vapahtaja
3. Kristus
4. Herra

On tärkeää nähdä, että Jeesus on näitä kaikkia. Valitettavan usein aletaan valikoida: kyllä Jeesus on Vapahtaja, mutta ei hän ole Jumala jne. Raamatun Jeesus on otettava vastaan kokonaan, ei vain "soveltuvin osin".

Huomaa, että jakeessa 1 uskon sanotaan olevan lahja: "...on suonut..."

Jumalan lahjat käyttöön – 2 Piet 1:3-11

Jakeessa 3 Pietari muistuttaa lukijoitaan siitä, että Jumala on lahjoittanut heille kaiken, mitä kristittynä elämiseen tarvitaan. Jakeessa 4 hän puhuu Jumalan lupauksista, joiden varassa voimme kohdata tulevaisuuden.

Kristittynä elämistä voidaan kuvata käsiteparilla: "jo nyt" - "ei vielä". Jo nyt meillä on kaikki taivaan aarteet, mutta olemme vielä matkalla, emmekä vielä perillä. Missä ei nähdä tätä jännitettä, seurauksena on helposti jompi kumpi kahdesta harhasta:

1. Nykyinen "kristillisyyden taso" on tarpeeksi hyvä, ei tarvitse pyrkiä mihinkään parempaan.
2. Jumalan lupaukset eivät toteudu, ne eivät ole totta.

Molemmissa ongelma on se, että kristillisyyden mittariksi otetaan ihminen ja hänen elämänsä, ei Jumalaa ja hänen lupauksiaan. Kristillisyys lepää aina Jumalan lupausten varassa. Mitään muuta perustaa sille ei voida rakentaa. Jos rakennetaan, rakennetaan samalla uusi usko.

Jakeen 3 lopussa lienee viittaus Kirkastusvuoren tapahtumiin (Mark 9:2-8, katso myös 2 Piet 1:16-18).

Jakeen 4 lopussa on ilmaistu se, mitä tuon ajan mysteeriuskonnoissa tavoiteltiin: osallisuus jumaluudesta. Muualta Uudesta testamentista löydämme vastaavia ajatuksia, mutta niissä ei puhuta osallisuudesta jumalalliseen luontoon: Hepr 3:14, 1 Joh 1:3. Lähelle tätä tulee myös ajatus Jumalan lapseudesta (1 Joh 2:28-3:1). Pietari käytti ilmaisua, joka oli helppo tulkita väärinkin. Täytyy myös muistaa, että ihmisen perussynti on "tulla Jumalan kaltaiseksi" (1 Moos 3:5). Totuus ja harha ovat usein tavattoman lähellä toisiaan. Ne eivät läheskään aina ole toistensa vastakohtia.

Jakeissa 5-7 on lueteltu kahdeksan kristittynä kasvamisen aluetta. Kaikki alkaa uskosta ja päättyy rakkauteen. Välissä olevat kuusi hyvettä olivat tuttuja tuon ajan filosofienkin opetuksista.

Sekä tässä että jakeessa 4 Pietari käyttää tuon ajan tuttuja, maallisia termejä. Se on vaarallista, mutta myös välttämätöntä, jos halutaan saavuttaa "tavallisia ihmisiä". Silloin, kun julistuksessa käytetään termejä, joilla on myös maallinen merkitys, on tuotava selvästi esiin, että kristillisessä uskossa ne saavat uuden, syvemmän merkityksen. Valitettavasti uusi Raamatun käännös on tehnyt juuri päinvastoin. Jakeessa 7 veljesrakkaus (KR-1938) on käännetty kiintymykseksi. Tuohon aikaan veljesrakkaudesta puhuttiin vain perheen piirissä. Se, että apostolit puhuivat siitä seurakunnissa, oli uutta: kristityt ovat yksi perhe, Jumalan perhe.

Jakeen 6 kestävyys tarkoittaa sitä, että halutaan kulkea Jumalan lupausten tie loppuun asti (vertaa 2 Piet 3:4).

Usko ei ole koskaan vain ajatusrakennelma tai filosofia, vaan se on elämää (jae 8, vertaa 5 Moos 29:28, Joh 7:17). Joka ei halua seurata Jeesusta, on unohtanut, mihin hänet on kastettu (jae 9). Jo tuohon aikaan oli niitä, jotka halusivat saada parhaat palat sekä maailmasta että uskosta. Joka yrittää tuollaista, saa huomata, ettei saa lopulta kumpaakaan.

Jakeen 10 "lankeaminen" ei tarkoita lankeamista syntiin, vaan lankeamista pois Jumalan armosta. Synti seuraa meitä koko tämän maallisen elämän (Jaak 3:2). Jos näin ei olisi, ei Pietarinkaan olisi tarvinnut antaa kehotuksiaan (jakeet 5-9).

Huomaa jakeiden 10 ja 11 jännite. Vaikka Pietari vakavasti kehottaa lukijoitaan vaeltamaan uskossa, hän silti puhuu pelastuksesta yksin Jumalan tekona (jakeessa 11: "avatut ovet"). Emme pysty pelastamaan itseämme, mutta pystymme kadottamaan itsemme. Tätä vaikeaa kysymystä Luther käsittelee vaikeassa kirjassaan "Sidottu ratkaisuvalta" (katso myös Hepr 3:12-14).

Tätä jaksoa voisi luonnehtia kehotuksella: "Tulkaa sellaisiksi, mitä jo olette!" Kristityistä tulee täydellisiä, mutta vasta taivaassa. Täällä ajassa jatkuu taistelu syntiä vastaan.

Pietarin testamentti – 2 Piet 1:12-15

Tässä jaksossa Pietari kertoo syyn kirjeensä kirjoittamiseen. Kristinusko perustuu kerran tapahtuneisiin tosiasioihin. Niiden unohtaminen johtaa pian uskon muuttumiseen. Jos perusta muuttuu, muuttuu sille rakennettu uskokin. Valitettavasti jo Pietarin aikana oli käynyt näin, kuten tulemme huomaamaan, kun tutkimme tämän kirjeen toista lukua.

Usko on annettua (jae 12). Tietomme Jumalasta perustuu Jumalan ilmoitukseen.

Jo Vanhassa testamentissa (Jes 38:12) ihmisruumista kutsuttiin majaksi. Näin tekivät myös Pietari (jakeet 13 ja 14) sekä Paavali (2 Kor 5:1). Paimentolaisen teltta oli vain väliaikainen asumus. Laidunten köyhtyessä teltta purettiin ja pystytettiin uuteen paikkaan. Meidänkin tulee muistaa, että meidän ruumiimme on vain väliaikainen asumus. Paimentolaiset olivat tavallaan aina matkalla. Kirkkoakin kutsutaan usein vaeltavaksi Jumalan kansaksi.

Jae 14 voi viitata ylösnousseen Jeesuksen keskusteluun Pietarin kanssa Gennesaretin järven rannalla (Joh 21:18-19), tosin Johannes ei kerro, että tuossa tilanteessa olisi puhuttu mitään Pietarin kuoleman ajankohdasta. Voi olla, että Pietari sai Jeesukselta myöhemmin "lisätietoja" kuolemastaan, mutta tuota myöhempää ilmestystä ei ole säilynyt meille asti.

Kirkkoisä Origenes kertoo, että Pietari kärsi marttyyrikuoleman keisari Neron vainoissa. Kirk-koisä Origenes kertoo, että Pietari ei katsonut olevansa sen arvoinen, että tulisi naulituksi ristille samoin kuin Jeesus, vaan hänet naulittiin ristille pää alaspäin.

Näiden jakeiden perusteella voi päätellä, että tämäkin kirje - kuten Ensimmäinen Pietarin kirje - on kirjoitettu Roomassa. On vaikea ajatella, että joku - vaikka Pietarin opetuslapsikin - olisi voinut kirjoittaa näin Pietarin nimissä.

Kristillinen kirkko on lähtenyt siitä, ettei apostolien jälkeen tule enää uutta, vanhan syrjäyttävää, ilmoitusta (jae 15). Siksi on tärkeää, että meidän päiviimme asti on säilynyt apostolien todistus (jae 15).

Uskonpuhdistaja Martti Luther korosti uskon perusasioiden kertaamisen merkitystä: jos perusta on epäselvä, ei sille voi rakentaa mitään kelvollista ja kestävää (vertaa jakeet 12 ja 15).

Jumala on puhunut – 2 Piet 1:16-21

Jakeissa 16-18 Pietari puhuu "Uudesta testamentista" - jota ei toki vielä tuolloin ollut koottuna yhteen - eli apostolien todistuksesta. Jakeissa 19-21 hän puhuu Vanhasta testamentista.

"Ovelasti sepitetyt tarut" (jae 16) viittaavat harhaopettajien kertomuksiin (vertaa 2 Piet 2:3).

Se, että Pietari puhuu nimenomaan Kristuksen toisesta tulemuksesta (jae 16) johtunee siitä, että vastaanottajia oli pyritty tässä kysymyksessä johtamaan harhaan (vertaa 2 Piet 3:4). Toisaalta on totta, että kysymys Kristuksen paluusta oli ensimmäisille kristityille hyvin keskeinen kysymys (vertaa 1 ja 2 Tess).

Apostolit olivat silminnäkijätodistajia (jae 16, vertaa Apt 1:21-22).

Jakeissa 17 ja 18 puhutaan Kirkastusvuoren tapahtumista (Matt 17:1-8, Mark 9:2-8, Luuk 9:28-36, katso myös Joh 1:14). Jumalan ilmestymisen paikat olivat "automaattisesti" pyhiä paikkoja juutalaisille (jae 18, 2 Moos 3:5, 19:23).

Jakeessa 19 todetaan, että maailma on pimeyden vallassa (Joh 1:5, Room 13:12, Ef 6:12, 1 Tess 5:4, 1 Joh 2:8), mutta Jumalan Sanan valo voi valaista kristittyjen vaelluksen (Ps 119:105). Koin-tähti (jae 20) eli Venus-planeetta on merkki siitä, että aurinko on nousemassa ja yö päättymässä.

Emmauksen tiellä Jeesus osoitti kahdelle opetuslapselleen, että koko Vanha testamentti - Laki, profeetat, kirjoitukset - todistaa hänestä (Luuk 24:27, katso myös Joh 5:39).

Jakeen 20 perusteella roomalais-katolisessa kirkossa on opetettu, ettei Raamattua tule tutkia yksin vaan sitä voidaan ymmärtää vain kirkon opetusviran avulla. Pietari ei puhu suinkaan tällaisesta, vaan siitä, ettei inhimillinen järki voi ymmärtää Jumalan ilmoitusta, sen voi käsittää vain Pyhän Hengen työn avulla.

Erityisesti Jeremialla ja Hesekielillä toistuu "...minulle tuli Herran sana..." (Jer 1:2, Hes 1:3, katso myös Jes 38:4, Hoos 1:1, Joel 1:1, Joona 1:1, Miika 1:1, Sef 1:1, Hag 2:1, Sak 1:1). Jesaja, Jeremia tai joku muu profeetoista ei voinut aamulla herätessään päättää: "Tänään minä saan profetioita!" vaan he olivat riippuvaisia siitä, mitä he saivat Jumalalta (katso 1 Piet 1:10-12).

Jae 21 muistuttaa siitä, että Jumala on puhunut. Se vastaa myös Pietarin ensimmäisten lukijoiden kysymykseen: kumpia pitää uskoa, apostoleja vai uusia opettajia.

Raamattu on kokonaan inhimillinen ja kokonaan jumalallinen, niitä sekoittamatta tai erottamatta. Se, ettei Raamatusta voi erottaa inhimillistä ja jumalallista ainesta toisistaan, johtaa siihen, ettei pelkän inhimillisen järjen avulla ole mahdollista ymmärtää Raamattua oikein. Järjen avulla saadaan selville paljon tietoa tekstistä, mutta ei Sanan syvintä olemusta: Jumalan ilmoitusta, sanomaa kaikille ajoille.

Koko Raamattu todistaa Kristuksesta. Kristus on Raamatun punainen lanka.