Johanneksen evankeliumin kahdennentoista luvun ensimmäiset sanat ("kuusi päivää ennen pääsiäistä") liittävät tapahtumat selkeästi tuleviin tapahtumiin, Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Vaikka jo edellä useat näytökset ovat jo osoittaneet Golgatalle päin, Johanneksen kuvaus kärsimyshistoriasta alkaa tästä jakeesta.

Puhuessaan Jeesuksen kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta neljäs evankelista säilyttää tutuksi käyneen käsittelytapansa ja kulkee omia latujaan. Hän jättää toisaalta kertomatta useita asioita, joista synoptikot puhuvat, toisaalta hän tuo merkittävästi uutta. Kaikessa erilaisuudessaan Johanneksen kuvaus säilyttää kuitenkin yhteyden synoptikkoihin, vaikka vanha materiaali on välillä asetettu uusiin kehyksiin. Hänen esityksensä on erinomainen täydennys kolmen ensimmäisen evankelistan työhön.

Voiteen haaskausta? 12:1-11

Aterialla Betaniassa tapahtuu ihmeellinen näytös. Kaikki evankelistat kertovat naisen, jonka Johannes nimeää Mariaksi, yllättäen ja keneltäkään lupaa kysymättä voidelleen Jeesuksen kalliilla öljyllä.

Öljyä oli noin kolmanneslitra ja se oli käsittämättömän kallista. Työmiehen päiväpalkka oli denari, ja näin oli työläisen vuosipalkka käytetty yhdessä silmänräpäyksessä. Kaikki evankelistat kertovat Jeesuksen opetuslasten harmistuneen tuhlauksesta, sillä rahat olisi voinut antaa köyhillekin.

Jeesus torjuu nuhteet, ilmeisesti viitaten Mooseksen lakiin (5. Moos. 15:11) ja puolustaa Mariaa. Voitelulla on selvästi kaksi tarkoitusta. Toisaalta Jeesus voidellaan näin kuninkaaksi, joka pian tuleekin Jerusalemiin. Toisaalta tapahtuma liittyy toiseen tapaan käyttää kalliita voiteita, nimittäin ruumiin hautaamiseen.

Tässä vaiheessa kärsimyshistoriaa sukeltaa esiin Juudaksen traaginen hahmo, jota tuskin yksikään Kirkon opettaja on käsitellyt niin taitavasti ja järkyttävästi kuin Jumalan suunnitelmien syvyydet luotaava Johannes. Juudaksen roolinsa on selvä alusta lähtien (Joh. 6:70-71), itse asiassa paljon aikaisemminkin (ks. 17:12). Onko yö ollut koskaan niin synkkä kuin silloin, kun Juudas lähti kavaltamaan Jeesusta (Joh. 13:30)?

Kertomus Jeesuksen voitelemisesta on saanut monet raamatunselittäjät ymmälleen. Miksi kaikki evankelistat ovat ottaneet tämän kertomuksen evankeliumeihinsa? Mikä on tämän kertomuksen tarkoitus ja todellinen ydin, josta meidän tulisi oppia jotakin?
　Ehkä puhuttelevinta on, että kertomuksella ei mahdollisesti sellaista ollenkaan ole. On vain yhden naisen syvä ja tuhlaileva rakkaus Jeesukseen, huumaava voiteen tuoksu ja yhteys rakkaaseen kärsimyshistoriaan. Juuri sellaisena tämä kertomus liittää meidät, evankeliumin lukijat, pyhään historiaan, ja siinä on kertomukselle tarkoitusta yllin kyllin.

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin 12:12-19

Kertoessaan Jeesuksen tulosta Jerusalemiin, Johannes seuraa uskollisesti edeltäjiään. Herra sai kuninkaallisen vastaanoton. Aasin tuominen hänelle merkitsi suoraa yhteyttä Sakarjan kirjan ennustukseen (Sak. 9:9). Olemme aikaisemmin nähneet, miten Sakarjan kirjalla ja lehtimajajuhlalla on toisiinsa suora yhteys. Nyt vain Johanneksen mainitsemat palmunoksat, joilla oli sijansa nimenomaan lehtimajajuhlassa, liittävät yhdessä Sakarjan lainauksen kanssa kaiken Jeesuksen kuninkaalliseen saapumiseen: Tässä on odotettu Israelin kuningas!

Uteliaan kansanjoukon virratessa Jeesukselle hurraajien leiriin synkät pilvet jatkavat kerääntymistään. Ihmisen Pojan korottaminen oli lähellä.

Jeesus puhuu kuolemastaan 12:20-36

Johannes kertoo huolellisesti ja yksityiskohtaisesti kreikkalaisten yrityksestä päästä Jeesuksen puheille. He olivat tuskin käännynnäisiä, vaan ns. jumalaapelkääväisiä, siis pakanoita, jotka kunnioittivat Israelin Jumalaa kääntymättä kuitenkaan juutalaisiksi.

Tähän kertomukseen kätkeytyy enemmän kuin me osaamme ymmärtää. Juutalaiset eivät seurustelleet pakanoiden kanssa, eivät syöneet yhdessä heidän kanssa eivätkä muutenkaan pitäneet keskenään yhteyttä sen enempää kuin oli välttämätöntä. Evankeliumit eivät juuri kerro Jeesuksenkaan puhuneen pakanoiden kanssa. Nyt muutamat kreikkalaiset kuitenkin tahtoivat tavata Jeesuksen. Heidän aikeensa epäonnistuu, mutta syynä torjuntaan ei ole heidän syntyperänsä. Nyt Jumalan suuri suunnitelma on liikkeellä sellaista vauhtia, että tilaa uudelle yhteydenotolle ei enää ole. Siksi Jeesuksen merkitys pakanoille tuli selväksi vasta hänen ylösnousemuksensa jälkeen.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus on useaan kertaan aikaisemmin puhunut "hetkestään" (2:2; 7:6). Nyt "hetki" oli tullut. Ihmisen Poika "kirkastetaan", mutta tämä kirkkaus on laadultaan sellaista, että se saa Jeesuksen itsensäkin järkyttymään. Se merkitsee vehnänjyvän tietä, kaiken turvan kadottamista ja kuolemaa. (Tässä on muuten Johanneksen evankeliumissa harvinainen piirre: Yleensä hän vaikenee Jeesuksen vertauksista).

Jakeiden 27-30 on sattuvasti olevan Johanneksen kertomus Jeesuksen Getsemanen taistelusta. Tästähän Johannes ei muualla kerro, mutta hän on selvästi tuntenut tämän perimätiedon. Nyt kerrotussa lyhyessä jaksossa ovat mukana suuren rukoustaistelun keskeinen elementti: Kuoleman edessä vapiseva Jumalan Poika, joka ei kuitenkaan väisty Isän hänelle antamalta tieltä. Toinen synoptikkojen kuvaama tapahtuma, joka tulee lukijan mieleen, on kertomus Jeesuksen kasteesta (Mark. 1:9-11).

Jeesuksen sanat tuovat etsimättä mieleen sen näytöksen, jonka Markus sijoittaa Filippuksen Kesareaan (Mark. 8). Markus kuvaa juuri tässä vaiheessa, Pietarin upean uskontunnustuksen jälleen, Jeesuksen tien kääntyvän alas ristiin ja ahdistukseen. Kuten Markuksella myös Johanneksella liittyy tähän taitekohtaan kehotus hänen omilleen: Hänen omiensa tie on ristin ja ahdistuksen sävyttämä, mutta se on ainoa mahdollisuus seurata Kristusta. Vain näin löytyy tie Isän luokse.

Lyhyen taistelun jälkeen Jeesuksen tie on selvästi viitoitettu. Jumala käy taisteluun ja syöksee vallasta Saatanan. Se tapahtuu karmivasti: Jeesus tullaan "korottamaan maasta", naulitsemaan ristille kaikkien pilkattavaksi. Mutta juuri näin korotettuna hän vetää luoksensa kaikki ihmiset. Jokaisen ihmisen tuomio ratkeaa suhteessa ristiinnaulittuun. Hänessä on elämä, ilman häntä on jokaisen osa kuolema. Uteliaisuuttaan kuhisevien, mutta epäuskoisten ihmisten kysely piirtää Jeesuksen taistelulle mustat kehykset.

"Valo loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei sitä käsittänyt..." 12:37-50

Luvun loppu on suurta yhteenvetoa Jeesuksen toiminnasta maan päällä ennen varsinaista kärsimyshistoriaa. Alkuhymnin sanat ovat nyt toteutuneet täydellisesti. Jeesus oli ollut maailman valona, mutta pimeyden vallassa olevilla ihmisillä ei ollut edellytyksiä ottaa sitä vastaan. Näin toteutui Jesajan profetia (53:1; 6:9-10). Jumala oli paaduttanut oman kansansa ja vuodattanut sen päälle hengellisen sokeuden, joka esti näkemästä Kristuksen kirkkautta. Juuri tässä sokeudessa on syy siihen, että Jeesus joutui ristiinnaulituksi. Oli toki niitä, jotka ymmärsivät, jopa vallanpitäjien parissa, mutta he arkailivat eivätkä uskaltaneet estää oikeusmurhan toteutumista.

Luvun viimeiset jakeet ovat Jeesuksen viimeinen puhe suurelle yleisölle ja samalla voimakas vetoomus kaikille. Jeesus on Isän lähettämä maailman valo ja syntisten ihmisten ainoa pelastaja. Yhteys häneen on syntiselle ihmiselle ainoa mahdollisuus välttää iankaikkinen kadotus. Tuomariksi häntä ei tarvita, sillä Jumalan totuus tuomitsee kyllä jokaisen ihmisen. Sen sijaan häntä tarvitaan aivan välttämättä vapauttajaksi ja pelastajaksi, sillä muuta tietä Jumalan kirkkauteen ei ihmisille ole annettu.