Jeesuksen sukuluettelo - Matt 1:1-17

Markus aloittaa evankeliumikirjansa Jeesuksen julkisesta toiminnasta. Tämä muistuttaa meitä siitä, että alkukirkkoa ei niinkään kiinnostanut Jeesuksen henkilöhistoria kuin hänen työnsä ja sen merkitys. Myöskään Jeesuksen sukuluettelot, jotka sekä Matteus että Luukas (Luuk 3:21-38) ovat sisällyttäneet evankeliumeihinsa, eivät niinkään ole selvitystä Jeesuksen persoonasta kuin siitä, että hän todella oli Vanhan testamentin kirjoitusten lupaama Messias, Daavidin poika. Meille länsimaisille ihmisille tällainen ajatustapa on aika vieras. Meitä kiinnostavat konkreettiset asiat: mitä, missä ja milloin. Ei niinkään miksi tai mitä varten, kuten alkukirkon kirjoittajia.

Matteuksen aloitus liittää hänen evankeliumikirjansa - ja samalla koko Uuden testamentin - Vanhan testamentin yhteyteen. Lukija joutuu kysymään: ketä nämä henkilöt ovat ja missä heistä kerrotaan. Kun varhainen kirkko laittoi juuri Matteuksen evankeliumikirjan Uuden testamentin alkuun, se samalla vahvisti Vanhan ja Uuden testamentin välistä yhteyttä. Ei ole mahdollista ymmärtää Uutta testamenttia ilman Vanhaa testamenttia.

Kristus (jae 1) on kreikankielinen sana, joka tarkoittaa samaa kuin heprean Messias - Voideltu. Matteus ei siis kirjoita kenenkään maallisen suurmiehen historiaa vaan pelastushistoriaa, kertomusta siitä, kuinka Jumala vapahti maailman synnin ja kuoleman vallasta.

Jeesus ei ole vain Daavidin poika - siis tuo luvattu Messias, Israelin kuningas - vaan myös Abrahamin poika (jae 1). On tärkeää muistaa, että Abrahamista polveutui myös muita kansoja kuin juutalaiset. Mutta ennen kaikkea on syytä muistaa se, mistä Paavali puhuu Galatalaiskirjeen 3:15-18 (hän puhuu Abrahamista myös luvussa 4): Abraham pelastui Jumalan armon varassa. Alusta asti Jumalan tarkoitus oli pelastaa ihmiskunta Jeesuksessa tulevan sovituksen kautta. Laki oli vain ”väliaikainen vaihe” (Gal 3:19-4:7).

Tämänkin päivän kuninkaallisten kohdalla kruununperimysjärjestys on oleellinen kysymys. Aina välillä putkahtaa esiin henkilöitä, jotka väittävät olevansa Venäjän vallankumouksen jälkeen murhatun tsaarin laillisia perillisiä ja siten vaativat itselleen Venäjän hallitsijan arvonimeä - tuskin kukaan kuvittelee pääsevänsä hallitsemaan tuota maata.

Matteus ja Luukas haluvat osoittaa, että Jeesus todella oli se messiaaninen hallitsija, jonka Jumala oli luvannut kansalleen. Siksi sukuluettelot kulkevat nimenomaan Daavidin kautta (jae 6).

Luettelossa on Jeesuksen äidin Marian lisäksi mainittu neljä naista, joista jokainen on omalla tavallaan erikoinen hahmo.

1) Jakeessa 3 mainitaan Tamar, joka sai lapsen pettämällä appeansa Juudaa ja makaamalla hänen kanssaan. Juuda luuli Tamaria prostituoiduksi. Kun Tamarin miehet - Juudan pojat - eivät joko pystyneet tai tahtoneet (Onan) antaa hänelle lasta – viimeistä pojista ei enää uskallettu edes antaa hänelle mieheksi, kun aiemmat avioliitot olivat päättyneet miehen kuolemaan - hän turvautui tuohon petokseen. Kertomus on luettavissa 1 Moos 38.

2) Jakeessa 5 mainitaan Rahab, joka lienee nimenomaan se jerikolainen prostituoitu, joka pelasti Joosuan lähettämät vakoojat (Joos 2). Hän oli siis kansansa ja elämäntapansa takia ”epäilyttävä” ja paheksuttava.

3) Jakeessa 5 mainitaan Ruut, joka henkilönä oli mitä miellyttävin ja hyvä ihminen. Mutta juutalaisten kannalta hän oli ongelmallinen: hän oli inhotun Moabin kansan jäsen. Ruu-tin historia löytyy hänen nimeään kantavasta Vanhan testamentin kirjasta.

4) Jakeessa 6 mainitaan Urian vaimo eli Batseba, jonka kanssa Daavid teki aviorikoksen, joka lopulta johti siihen, että Daavid surmautti sodassa Urian peittääkseen tekonsa. Batseban mies oli heettiläinen, joten Batsebakin saattoi olla heettiläinen, mutta varmaa tietoa asiasta meillä ei ole. Jumala lähetti profeetta Natanin nuhtelemaan kuningasta hänen synnistään. Nämä tapahtumat löytyvät Toisen Samuelin kirjan luvuista 11 ja 12.

Nämä neljä naista muistuttavat meitä siitä, että Jumalan on pakko toimia tässä maailmassa meidän vajavaisten ihmisten kautta. Jos hän toimisi vain täydellisten ihmisten kautta, ei hän voisi toimia lainkaan!

Varmaan myös monista sukuluettelossa mainituista miehistä löytyisi elämänkohtaloita, jotka eivät olisi kovin miellyttäviä. Monista luettelossa mainituista kuninkaista annetaan arvio: ”Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä!”

Osasta sukuluettelossa mainituista Jeesuksen esi-isistä tiedämme paljonkin - mm. Iisak, Jaakob, Juuda, Daavid ja Salomo. Osasta tiedämme vain tässä mainitun nimen. Olivatpa he kuuluisia tai vähemmän tunnettuja, he saivat olla lenkkejä ketjussa, joka tähtäsi maailmanhistorian ja pelastushistorian suurimpaan tapahtumaan, Jeesuksen syntymään maailman Vapahtajaksi. Tänäänkin voi elää ihminen, jossa me emme näe mitään erikoista, mutta jolle Jumala on antanut merkittävän tehtävän, joka paljastuu ehkä vasta meidän kuoltuamme. Ikävä kyllä voi olla myös päinvastoin: on ihmisiä, joista tulee suuria Jumalan vastustajia, sellaisia, joista Ilmestyskirja meille kertoo lopunaikojen tapahtumien yhteydessä.

Kreikassa puhutaan kirjaimellisesti siittämisestä - ”Abraham siitti Iisakin” (näin KR-1776) jne. - aina jakeeseen 16 asti, jossa kielikuva muuttuu aivan toiseksi. Siinä puhutaan Joosefista, Marian miehestä. Eikä puhuta mitään siitä, että Joosef olisi siittänyt Jeesuksen, vaan sanotaan, että Maria synnytti Jeesuksen.

Juutalaisessa ajattelussa oli hyvin omituista puhua jostakin miehestä äitinsä poikana. Se tarkoitti, että isän suhteen oli jotain epäilyttävää. Kyse oli lähes loukkauksesta (vertaa Joh 8:41, vertaa myös Luuk 3:23).

Avioliitto Joosefin kanssa liitti Jeesuksen laillisesti Daavidin sukuun.

Iisai (jae 6) on tärkeä lenkki: Jesaja ennusti, että Messias syntyisi Iisain suvusta (Jes 11:1-2).

Sukupolvien määrä (kolme kertaa 14) voi olla viittaus Jumalan salattuun johdatukseen. Daavidin hepreankielisen nimen lukuarvo on 14 (4+6+4, hepreassa kirjaimia ovat oikeastaan vain konsonantit, vokaaleja ruvettiin merkitsemään vasta vuosisatoja myöhemmin; toinen selitys: 14=2x7 eli täydellisyyden luku).

Ensimmäinen jakso päättyy suurkuningas Daavidiin, yhteen keskeisimmistä lenkeistä tässä ketjussa. Toinen jakso kuvaa lähinnä Juudan ja Israelin (eteläisen ja pohjoisen valtakunnan) ajanjaksoa ja kolmas jakso pakkosiirtolaisuuden jälkeistä aikaa. Keskimmäinen jakso on noin 250 vuotta ja viimeinen jakso noin 600 vuotta. Tämä paljastaa, ettei sukuluettelo voi olla täydellinen: viimeisen jakson sukupolven iäksi tulisi keskimäärin 42 vuotta, joka tuona aikana on ollut käytännön mahdottomuus; ensimmäinen lapsi syntyi yleensä huomattavasti nuoremmalle isälle. Onkin syytä muistaa, että ”isän-käsite” on juutalaisessa ajattelussa laajempi kuin länsimaisessa ajattelussa: isiksi saatettiin kutsua isoisiä tai jopa heidän isiään - me puhuisimme esi-isistä. Ilmeisesti Matteus on ”valikoidut” nimiä pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen; ehkä hän halusi saada siihenkin tuon 14 nimeä.

Valitettavan usein Raamatun sanankäyttöä on arvosteltu ja jopa väitetty vääräksi omasta kulttuuristamme lähtien. Jos me ”maallikot” selittäisimme vaikkapa ydinvoimalan toimintaperiaatetta, alan asiantuntija voisi sanoa, että ”eihän se ollut läheskään oikein”. Ja toisaalta, kun tuo asiantuntija selittäisi saman asian aivan oikein, me joutuisimme toteamaan, ettemme ymmärtäneet yhtään mitään. Jumala käytti sen ajan käsitteistöä ja kulttuuria, jotta ihmiset olisivat ymmärtäneet hänen sanomansa. Meidän tulisi nähdä se vaiva, että tutustumme sen ajan kulttuuriin, että oikein ymmärrämme kirjoitetun sanoman. Toki ongelmia tulee vain harvoin. Ja voisi sanoa, että niitä tulee lähinnä vain ”liian viisaille”, eli niille, jotka haluavat tieteen valossa ja keinoin tutkia Raamattua.

Viimeisessä jaksossa nimiä on vain 13, mutta myös Jekonja (eli Jojakin, 2 Aikak 36:9, jae 12) kuuluu pakkosiirtolaisuuden jälkeiseen aikaan, hänet lienee laskettu mukaan myös viimeiseen ryhmään. Toinen selitys voisi olla Jojakimin laskeminen mukaan (2 Aikak 36:5-8), jonka lisäksi luettelosta puuttuu myös hänen edeltäjänsä eli Joahasin (2 Aikak 36:1-4) nimi. Näin huomaamme, ettei luettelo ole täydellinen (meidän ajattelumme ja kulttuurin mukaan) eikä sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Jojakimin putoaminen jossain vaiheessa pois luettelosta olisi helppoa ymmärtää, onhan se hepreassa lähes sama kuin Jojakin eli Jekonja. Tämä puhuisi sen puolesta, että tämä luetteloa on (tietysti) aluksi ollut hepreaksi, jolloin tuollainen kopioijan virhe voisi syntyä hyvin helposti.

Luukkaan esittämä sukuluettelo poikkeaa paljon Matteuksen esittämästä. Onkin esitetty, että se olisikin itse asiassa Marian sukuluettelo. Kun meillä ei ole riittävästi aineistoa tuolta ajalta, ongelma jää vaille yksiselitteistä vastausta.

Jeesuksen syntymä - Matt 1:18-25

Kihlaus (jae 18) oli ensimmäinen vaihe avioliitossa. Jos se purettiin, purkaja oli velvollinen maksamaan korvauksia tai esittämään pätevän syyn kihlauksen purkamiseen. Kihlaus oli itse asiassa avioliittolupaus tai -sopimus (jae 19), johon liittyi ”morsiamenhinnan maksaminen” (5 Moos 22:28-29).

Liiton vahvistaminen (jae 18) tarkoitti häitä ja morsiamen muuttamista sulhasen kotiin asumaan, siis varsinaisen avioliiton alkamista. Kihlaparia voitiin hyvin kutsua myös mieheksi ja vaimoksi. Jos mies kuoli kihlausaikana, naista pidettiin leskenä.

Joosef kuvitteli tietysti Marian tehneen huorin, rikkoneen avioliiton/avioliittolupauksen, mutta ei aikonut häpäistä häntä julkisesti, vaan purkaa kihlauksen salassa, poissa julkisuudesta (jae 19).

Neitseellinen syntymä ei ole meidän järkemme mukaista eikä meidän järkemme sitä tule koskaan hyväksymään, siksi Joosefkin tarvitsi sanan suoraan Jumalalta, enkelin välityksellä (jae 20, vertaa Saarikosken käännös jakeeseen 18: ”huomattiin Marian olevan selittämättömästä syystä raskaana”). On hyvä muistaa, että kaikki kolme uskontunnustusta puhuvat nimenomaan Jeesuksen neitseellisestä syntymästä. Se ei ole mikään ”vähäinen sivujuonne”, joka voidaan joko hyväksyä tai hylätä.

Teologisesti neitseestäsyntymistä on pidetty merkkinä siitä, ettei Jeesus ollut perisynnin alainen, koska hänen syntymänsä ei tapahtunut ”normaalin kaavan mukaan”. Huomaa, että kreikassa on sama ”siinnyt” -sana kuin puhuttaessa muista sukupolvista; mutta nyt ”siinnyt Pyhästä Hengestä”, ei ihmisestä.

Jeesus-nimi on kreikkaa ja sen taustalla on heprean Joosua, joka tarkoittaa ”Herra pelastaa”. Jälleen kerran voimme roomalaisten tavoin sanoa: ”Nomen est omen!”, ”Nimi on enne”.

Jae 21 on Jumalan ohjelmanjulistus Jeesukseen liittyen: ”Hän pelastaa kansansa sen synneistä”. Siksi Jeesus syntyi ihmiseksi.

Matteukselle on tyypillistä korostaa, että Jeesus täytti Vanhan testamentin ennustukset, joissa puhuttiin tulevasta Messiaasta (jae 23): Jeesuksen syntymä täytti Jesajan (Jes 7:14) ennustuksen neitseestäsyntymisestä.

Ilmeisesti Jeesusta ei koskaan maallisen vaelluksensa aikana kutsuttu Immanueliksi, mutta kun luemme Matteuksen evankeliumikirjan viimeisen jakeen, näemme, että Jeesus eli todeksi tuonkin nimen. Eikä vain apostolien aikana, vaan kaikkina aikoina senkin jälkeen, aina maailman loppuun asti.

Jae 24 puhuu varsinaisen avioliiton alkamisesta. Luukas käyttää Mariasta Jeesuksen syntymän yhteydessä edelleen ”kihlattu” -sanaa (Luuk 2:5-6). Emme tiedä, missä vaiheessa avioliitto alkoi. Muutenkin voi sanoa, että Matteuksen ja Luukkaan kuvaukset Jeesuksen syntymästä ovat erilaiset, mutta eivät ristiriitaiset. Ilmeisesti selitys on se, että he ovat saneet tietonsa eri lähteistä. Voi olla, että apostoli Paavalin matkaseurueeseen ilmeisesti kuulunut Luukas käytti Paavalin (ainakin) kahden vuoden vankeusajan haastattelemalla Jeesuksen tunteneita ihmisiä, mitä ilmeisimmin myös Jeesuksen äitiä Mariaa. On myös hyvä muistaa, että Jeesuksen veli Jaakob oli Jerusalemin alkuseurakunnan johtajana ilmeisesti 40-luvulta vuonna 62 jKr. tapahtuneeseen marttyyrikuolemaansa asti. Onkin sanottu, että Matteuksen kuvaus tapahtumista on Joosefin näkökulmasta kirjoitettu, Luukkaan kuvaus on taas kirjoitettu Marian näkökulmasta.

Jae 25 on ristiriidassa roomalais-katolisen kirkon ”Marian ikuinen neitsyys” -opin kanssa. Uusi testamentti antaa kuvan, että Jeesuksen syntymän jälkeen Maria ja Joosef elivät tavallista avioelämää. Niinpä Mark 6:3:ssa mainitut Jeesuksen veljet ovat todella hänen veljiään eikä serkkuja, kuten roomalais-katolinen teologia haluaa kohdan selittää.