Profeetan vaiheet ja henkilökuva

Profeetta Jeremia oli kotoisin Anatotista, muutama kilometri pohjoiseen Jerusalemista. Kylä sijaitsi Benjaminin heimon alueella. Hänen isänsä oli Hilkia ja he kuuluivat Jumalan kiroamaan Eelin pappissukuun (Jer 1:1, 1 Sam 3:10-14, 1 Kun 2:26-27). Nimi Jeremia tarkoittaa mahdollisesti ”Herra korottaa”.

Jeremia toimi profeettana Jerusalemissa Juudan valtakunnan viimeisinä vuosikymmeninä. Jumala kutsui hänet profeetaksi Juudan kuningas Josian kolmantenatoista hallitusvuotena eli 626 eKr. (Jer 1:2). Hän toimi profeettana aina Jerusalemin tuhoon asti (586 eKr.) ja vielä jonkin verran sen jälkeenkin eli kaikkiaan yli 40 vuotta. Jeremian aikalaisia olivat Hesekiel, joka toimi pakkosiirtolaisten parissa, ja Habakuk, Sefanja, ja Daniel (joka toimi Persiassa, pakkosiirtolaisuudessa). Jeremia toimi siis profeettana Luvatun kansan kohtalon vuosina, ennen eteläisenkin valtakunnan eli Juudan asukkaiden joutumista pakkosiirtolaisuuteen.

Jeremian kirja on Psalmien ja Jesajan kirjan jälkeen pisin Raamatun kirjoista. Eräässä vuoden 1992 Kirkkoraamatun laitoksessa Psalmien kirjassa on 99 sivua, Jesajassa 82 ja Jeremiassa 79 sivua. Jakeita on vastaavasti: Psalmit 2527, Jesaja 1291, Jeremia 1363.

Luvatun kansan kohtalon vuodet

Jeremian kirjan historiallinen tausta löytyy 2 Kun 18-25:stä ja 2 Aik 29-36:sta. Seuraavassa en anna tarkempia raamatunkohtia - se, mitä kerron, löytyy näistä kahdesta historiakirjojen jaksosta.

Pohjoinen valtakunta eli Israel koki tuhonsa vuonna 721 eKr. (2 Kun 17:1-23), kun Assyrian joukot valloittivat sen pääkaupungin Samarian ja veivät kansan pakkosiirtolaisuuteen Kaksoisvirtainmaahan.

Myös eteläinen valtakunta eli Juuda joutui Assyrian uhan alle. On löydetty Assyrian vasalliluettelo vuodelta 672 eKr., ja siinä mainitaan myös Juudan kuningas verojen maksajana. Tuohon aikaan Juudaa hallitsi vanhurskas kuningas Hiskia (715-686 eKr.) ja Jumala pelasti Juudan ja Jerusalemin tuossa vaiheessa.

Hiskian jälkeen Juudan kuninkaaksi nousi Manasse (686-641 eKr.), josta voidaan sanoa, että hän oli isänsä vastakohta. Hän oli Juudan historian jumalattomin hallitsija. Hän hallitsi pitkään, 45 vuotta. Hänen aikanaan Jumala julisti, että hänen syntinsä takia kansa joutuu pakkosiirtolaisuuteen.

Manassen aikana palattiin Hiskiaa edeltäneeseen epäjumalanpalvelukseen. Hän jopa pystytti Astarten patsaan Jerusalemin temppeliin, uhrasi Ben-Hinnomin laaksossa poikansa Molokille, harjoitti taikuutta ja tappoi häntä vastustaneita Jumalan profeettoja. Elämänsä loppupuolella hän joutui pakkosiirtolaiseksi Babyloniin, jossa Manasse nöyrtyi ja palattuaan Juudaan puhdisti maata epäjumalanpalveluksesta.

Valittavasti hänen poikansa Amon, josta tuli Juudan kuningas Manassen jälkeen (641-639 eKr.), oli yhtä jumalaton kuin isänsä hallituskautensa alkupuolella.

Näyttää siltä, että pysyvä muutos kansan uskonnollisuudessa vaatii yhden sukupolven ajan. Voidaan sanoa, että kirkon tulevaisuus lähtee lapsista.

Amonin jälkeen kuninkaaksi tullut Josia (640-609 eKr.) oli vain kahdeksanvuotias tullessaan kuninkaaksi. Ilmeisesti hänellä oli hyviä ja hurskaita neuvonantajia. Josia oli Juudan viimeinen hurskas kuningas. Hän alkoi puhdistaa Juudaa epäjumalanpalveluksesta. Vuonna 621 eKr. temppelin korjauksen yhteydessä sieltä löydettiin kirjakäärö. Tutkijat kiistelevät siitä, mikä löydetty kirja oli. Se oli tuskin koko 5 Mooseksen kirjaa – kuten juutalainen traditio katsoo - sillä se luettiin ilmeisesti varsin nopeasti kuninkaalle. Ehkä kirja oli 5. Mooseksen kirja tai osia siitä.

Kun kuningas kuuli kirjaan kirjoitetut uhkaukset, mitä kansalle tapahtuisi, jos se luopuisi elävästä Jumalasta ja alkaisi palvella epäjumalia, kuningas kauhistui ja kysyi neuvoa naisprofeetta Huldalta. Hänellä oli hyvin synkkä sanoma: Ennustettu tuho tulee, mutta koska Josia on etsinyt Herraa, se tulee vasta hänen kuolemansa jälkeen. Voimme siis sanoa, että Josian hurskas valtakausi viivytti Jumalan tuomion täytäntöönpanoa, mutta ei estänyt sitä.

Josia uudisti Jerusalemin temppelin jumalanpalveluksen, uudisti liiton Jumalan kanssa ja julisti pääsiäisen vieton, johon hän kutsui myös pohjoisen valtakunnan Israelin kymmenestä heimosta jäljelle jäänyttä jäännöstä.

Jeremia julistikin, että tuomio on väistämätön – Babylonia tulee voittamaan Juudan ja viemään sen pakkosiirtolaisuuteen. Joka taistelee sitä vastaan, taistelee itseään Jumalaa vastaan (Jer 25:8-11). Alistuminen Babylonian vallan alle säästäisi kansan sodan kauhuilta (Jer 27:4-11).

Assyrian kuningas Assurbanipal kuoli vuonna 627 eKr. Se osaltaan selittää Josian uudistukset: Assyrian voima heikkeni, kun maassa käytiin sisäistä valtataistelua. Mutta samalla se merkitsi ulkoisen valtataistelun alkua, johon Juudakin tuli väistämättä vedetyksi mukaan.

Vielä Josian aikana Assyrian valtakunta romahti. Siitä irtautuivat Media ja Babylon, jotka valloittivat vuonna 614 eKr. pääkaupunki Assurin ja 612 eKr. suurimman kaupungin Niniven. Viimeisenä kukistui Harran vuonna 610 eKr. Juuda käytti tilaisuutta hyväkseen ja laajentui pohjoiseen, Israelin alueelle.

Egypti oli ollut noin sata vuotta heikko sisäisten erimielisyyksien ja jopa sisällissotien takia. Assyrian romahtamisen aikana faraona oli Neko (610-594 eKr.), joka yritti käyttää hyväkseen tilaisuutta ja valloittaa itselleen Syyrian. Kuningas Josia ei halunnut sitä, koska se olisi mitä todennäköisemmin merkinnyt myös Juudan joutumista Egyptin vallan alle. Niinpä hän lähti taisteluun egyptiläisiä vastaan. Hän haavoittui Megiddon taistelussa vuonna 609 eKr. ja kuoli matkalla Jerusalemiin. Egypti alisti myös Juudan valtansa alle ja määräsi sen maksamaan veroa sata talenttia hopeaa ja talentin kultaa.

Josian jälkeen Juudan kuninkaaksi tuli Joahas (609-608 eKr.), mutta hänen hallitusaikansa jäi vain kolmen kuukauden mittaiseksi. Sitten Neko erotti hänet ja vei hänet pakkosiirtolaiseksi Egyptiin, jossa hän kuoli.

Juudan seuraavaksi kuninkaaksi Neko asetti Joahaksen vanhemman veljen Jojakimin (608-598 eKr.). Jojakim vietiin myöhemmin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan.

Egypti valloitti Syyrian ja eteni aina Eufrat-virralle asti, mutta vuonna 605 eKr. Karkemisin taistelussa Nebukadnessarin – jonka isä Nabopolassar oli tuolloin Babylonian kuningas – johtamat Babylonian joukot voittivat egyptiläiset. Tuo tappio merkitsi Egyptin suurvalta-ajan lopullista päättymistä.

Nebukadnessar jatkoi valloituksiaan kohti länttä, vuonna 604 eKr. valloitettiin filistealaisten rannikkokaupunki Askelon. Ilmeisesti myös Jerusalem valloitettiin tässä yhteydessä ja osa kansansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Tässä vaiheessa Daniel olisi voinut joutua pakkosiirtolaisuuteen. Se sopisi myös Jeremian ennustukseen Babylonian 70 vuoden vallasta Juudan yli (Jer 25:8-14, Persiahan kukisti Babylonian vuonna 539 eKr., johon tulee noin 70 vuotta). Tutkijat kiistelevät tästä ensimmäisestä pakkosiirrosta. Mutta se ainakin on varmaa, että tuossa vaiheessa Juudasta tuli Babylonian vasallivaltio eli se joutui maksamaan veroja nyt Babyloniaan.

Nebukadnessar oli jo Egyptin rajoilla, kun hän sai viestin isänsä kuolemasta ja niin hän palasi mahdollisimman nopeasti pääkaupunkiin Babyloniin vahvistamaan kuninkuutensa, ettei kukaan anastaisi valtaa hänen ollessaan kaukana sodassa. Hän toimi Babylonian kuninkaana 604-562 eKr.

Jojakimia seurasi kuninkaana Jojakin (598-597 eKr.). Egyptin kannattajat kehottivat Jojakinia nousemaan kapinaan Babylonia vastaan. He odottivat Egyptin auttavan Juudaa. Jeremia varoitti kapinoinnista, mutta tietenkään häntä ei kuunneltu. Vuonna 597 kaldealaiset joukot valloittivat Jerusalemin ja veivät kansan parhaimmiston pakkosiirtolaisuuteen ja tietysti myös sotasaalista. Ajatus oli, ettei jäljelle jäänyt ”alempi kansa” enää pystyisi nousemaan kapinaan Babyloniaa vastaan.

Myös Jojakin vietiin Babylonian pakkosiirtolaisuuteen ja hänen jälkeensä kuninkaaksi tuli Jojakinin eno Sidkia, joka jäikin Juudan viimeiseksi kuninkaaksi (597-586 eKr.). Hän oli heikko hallitsija eikä pystynyt vastustamaan ”Egypti-puoluetta”. Jeremia varoitti taas kerran luottamasta Egyptin apuun (Jer 37:1-10, 38:14-28), mutta taaskaan häntä ei kuultu, vaan vielä kerran noustiin kapinaan Babyloniaa vastaan. Ymmärrettiin, että toista kertaa kapinaan noussutta kansaa odottaisi kova kohtalo, jos Babylon valloittaisi Jerusalemin. Niinpä orjat vapautettiin ja määrättiin armeijaan. Kaupungin taloja revittiin, jotta saataisiin materiaalia kaupungin muurien vahvistamiseen. Puolisentoista vuotta kestettiin, vaikka kaupungissa oli lopulta kova nälänhätä. Jeremialla oli ”sama vanha neuvo”: antautukaa (Jer 38:17-18)

Jeremia julisti koko ajan, että pitää alistua Jumalan tahtoon ja lopettaa turha kapinointi. Kansan päämiehet syyttivät Jeremiaa taistelutahdon tuhoamisesta, niinpä Jeremia vangittiin ja lopulta hänet heitettiin liejuiseen kaivoon kuolemaan. Sieltä hänet pelasti nubialainen hoviherra Ebed-Melek (Jer 38:1-13). Tämän jälkeen Sidkia kysyi Jeremialta neuvoa, mutta vieläkään se ei hänelle kelvannut (Jer 38:14-28).

Vuonna 586 eKr. Babylonian joukot valloittivat Jerusalemin. Sidkia pakeni kaupungista, mutta hänet saatiin kiinni lähellä Jerikoa ja hänet vietiin Riblahiin Syyriaan, jossa Nebukadnessarilla oli tuohon aikaan päämaja. Sidkian pojat tapettiin hänen edessään, hänet sokaistiin ja vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan.

Kuukautta myöhemmin kuninkaan henkivartiokaartin päällikkö Nebusaradan meni Jerusalemiin, otti sotasaaliiksi arvoesineet kuninkaan palatsista ja temppelistä ja ne vietiin Babyloniaan. Kaupunki sytytettiin tuleen ja sen muurit revittiin.

Jeremia sai valita, lähteekö hän pakkosiirtolaisuuteen vai jääkö asumaan Juudaan. Hän jäi asumaan Mispaan, kuten Babylonian nimittämä käskynhaltija Gedaljakin (Jer 40:1-6). Kolmen kuukauden kuluttua Gedalja murhattiin (Jer 41:1-3) ja murhaajat pakenivat Egyptiin ja veivät mukanaan Jeremian ja hänen kirjurinsa Barukin vastoin heidän tahtoaan. Egyptissä Jeremia ennusti, että Nebukadnessar tulee valloittamaan myös Egyptin (Jer 45:24-30).

Juutalainen perimätieto kertoo, että Nebukadnessar olisi vienyt Jeremian Egyptin valloituksen jälkeen Babyloniaan, jossa hän kuoli. Kirkkoisien (mm. Tertullianus) mukaan juutalaiset kivittivät profeetan noin viisi vuotta hänen Egyptiin viemisensä jälkeen Tahpanheessa, Egyptissä.

Profeetan henkilö

Jeremian kirjassa on enemmän kertovaa ainesta kuin muissa profeettojen kirjoissa. Niinpä tiedämme hänestä enemmän kuin mistään muusta kirjaprofeetasta.

Jeremia sai kutsun profeetaksi jo nuorena (Jer 1:6). Itse asiassa Jumala oli valinnut hänet profeetakseen jo ennen hänen syntymäänsä (Jer 1:5). Tämä johti lopulta siihen, että Jeremia kirosi syntymäpäivänsä (Jer 20:14-18). Vain se, että hän ei olisi syntynytkään, olisi vapauttanut hänet tuosta raskaasta tehtävästä. Ilmeisesti hän oli 20-25-vuotias aloittaessaan profeetantehtävänsä.

Jeremia oli ”vain” Jumalan äänitorvi .

"Niin Herra sanoi minulle:
"Älä sano: 'Minä olen nuori', vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua."
(Jer 1:7)

"Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: -- Minä annan sanani sinun suuhusi." (Jer 1:9)

Jumala lupasi olla hänen kanssaan ja suojella häntä:

"Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra."
(Jer. 1:8)

Vaikka Jeremia oli suuri isänmaanystävä (Jer 8:18-19), hän joutui julistamaan kansalleen tuhoa ja tuomiota. Sanomansa takia häntä pidettiin maanpetturina, eikä se ole ihme, sillä olihan hän aina sitä vastaan, mitä kansan johtajat halusivat tehdä. Jeremia halusi vaieta, mutta se ei ollut mahdollista. Hänen piti julistaa, minkä Jumala oli antanut hänelle sanottavaksi (Jer 20:7-13). Hän yritti vaikuttaa Juudan politiikkaan ja ilmeisesti hurskaan kuningas Josian aikana jonkin verran onnistuikin siinä. Mutta myöhemmät Juudan kuninkaat eivät halunneet kuulla hänen neuvojaan.

Vasta Jerusalemin tuhon jälkeen hänen sanomastaan tuli hieman valoisampi: nyt kansa oli kokenut syntiensä takia päälleen vetämän tuomion – nyt Jumala voisi armahtaa sitä. Jeremia näki, että kansan oli kuljettava ”pohjan kautta”, muuten se ei suostuisi nöyrtymään ja kääntymään.

Jeremia halusi rukoilla kansansa puolesta, mutta aina Jumala sanoi, että kansan kohtalo on jo määrätty - sen puolesta on turha rukoilla (Jer 6:16-20, 7:16, 11:14, 14:11). Kansan on lopultakin kohdattava ja hyväksyttävä syntiensä seuraus.

Jeremia näki kuitenkin syvemmin: jos kansa on halukas kestämään kurjuutta ja Babylonian herruutta Jumalan säätämän ajan, sitten tulevat paremmat ajat.

Jeremia ei saanut ottaa itselleen vaimoa (Jer 16:1-4) eikä hän saanut mennä suru- eikä häätaloon (Jer 16:5-9).

Jeremia joutui taistelemaan vääriä profeettoja vastaa, jotka julistivat kansalle sitä, mitä se halusi kuulla, eli hyvää tulevaisuutta. Erityisen vaikuttava on Jeremian ja Hananjan kohtaaminen (Jer 28).

Pappi Pashur laitatti Jeremian jalkapuuhun Benjaminin portille, josta tullaan temppeliin (Jer 20:2). Myöhemmin Jeremialta jopa kiellettiin pääsy Jerusalemin temppeliin (Jer 36:5).

Jeremia joutui kärsimään paljon. Lopulta hän kuvaa elämäänsä kuin teuraaksi vietävän karitsan elämäksi (Jer 11:19). Jumala on taivutellut häntä ja hän on taipunut (Jer 20:7). Hänet aiottiin tappaa hänen sanomansa takia, mutta muutamien Juudan vanhinten muistutus historian opetuksista pelasti hänet (Jer 26:1-19). Hänen aikalaisensa profeetta Uria haettiin jopa Egyptistä tapettavaksi (Jer 26:20-23), mutta kirjuri Safan, joka oli mukana löytämässä lain kirjaa Jerusalemin temppelistä, suojeli Jeremiaa (Jer 26:24, 2 Kun 22:12).

Jeremian sanoman pääpiirteet

Jeremia julisti, että kansan ei pidä luottaa Jerusalemin temppelin pelastavan heidät. Temppelistä oli tullut tietynlainen taikakalu, amuletti: ”Niin kauan kuin temppeli on pystyssä ja uhrit toimitetaan, Jumala varjelee meidät!” Mutta Jerusalemin temppeli tulee tuhoutumaan samalla tavalla kuin Silon temppeli aikaisemmin (Jer 7:1-15). Jeremia vaati ihmisiltä sisäistä sitoutumista Jumalan tahtoon (Jer 7:16-26).

Jeremia kyselee myös sitä, miksi jumalattomat saavat menestyä, mutta Jumalaa seuraavat – kuten hän itse – usein joutuvat monenlaisiin vaivoihin ja vaikeuksiin (Jer 12:1-6). Jopa Jeremian oman kylän asukkaat juonittelivat häntä vastaan. Hänet koettiin häpeäpilkuksi, joka pilasi koko kylän maineen ikävillä ennustuksillaan (Jer 11:18-23).

Jeremian sanoman pääkohtana voidaan pitää kutsua parannukseen. Se toistuu yhä uudelleen ja uudelleen hänen puheissaan (Jer 3:12-13,19-25, 18:11). Vaikka kansa on luopunut Jumalasta (Jer 2:13), Jumala vielä kutsuu sitä parannukseen.

Pelastushistoriallisesti tärkeä on ennustus uudesta liitosta (Jer 31:31-34):

"Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
(Jer 31:31-34)

Tämän Jeesus sanoi toteutuneen, kun hän asetti ehtoollisen. On tärkeää huomata, että Jeremian kirjassa puhutaan siitä, että Jumala tekee uuden liiton. Kohta on yksi niitä, jotka puhuvat siitä, että Jeesus oli Jumala, ei vain Jumalan sanansaattaja tms.

Messias-ennustuksia kirjassa ei ole kovin paljon. Monessa kohdassa voimme nähdä Jeremian Kristuksen esikuvana – mm. hänen kärsimisensä ja se, ettei häntä kuultu. Jer 23:5-6:ssa on ennustus ”Vanhurskaasta Versosta”, jonka nimi on ”Herra on meidän vanhurskautemme”, hänen valtakuntansa on ikuinen valtakunta (Jer 33:14-22).

Erilaisia tunnustekoja Jeremia teki useita: pellavavyö ja viiniruukut (Jer 13:1-14), saviruukun särkeminen Ben-Hinnomin laaksossa (Jer 19:1-13), ies (Jer 28:10-14) jne. Yksi tunnusteko oli se, että Jeremia osti kotikylästään Anatotista pellon aikana, jolloin kylä oli Jerusalemia piirittävien babylonialaisten hallussa. Teollaan hän halusi osoittaa, että tulee aika, jolloin Jumala armahtaa kansaansa ja jälleen ostetaan ja myydään peltoja (Jer 32).

Eräänlainen tunnusteko oli myös Jeremian kirje pakkosiirtolaisuuteen joutuneille israelilaisille. Väärät profeetat julistivat, että pakkosiirtolaisuus päättyy pian ja saadaan palata kotiin. Jeremia julisti juuri päinvastoin: te ette tule meidän luoksemme, vaan me tulemme teidän luoksenne (Jer 29)

Jeremia myös vaati oikeudenmukaisuutta (Jer 22:13-17).

Jeremia puhui myös Jumalan rakkaudesta (Jer 31:3):

"Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi: -- Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti."
(Jer 31:3)

Kaikesta huolimatta Jumalalla on rauhan eikä tuhon ajatukset, hän antaa kansalle tulevaisuuden ja toivon (Jer 29:11).

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."
(Jer 29:11)

Mutta ennen kaikkea Jeremia oli sanan profeetta. ”Minulle tuli tämä Herran sana…” (Jer 1:4), ”Kuulkaa Herran sana…” (Jer 2:4), ”Näin sanoo Herra…” (Jer 3:1), ”Ilmoittakaa tämä Jaakobin heimolle, kuuluttakaa näin Juudassa…” (Jer 5:20), ”Herra puhui minulle…” (Jer 11:6), ”Herra sanoi minulle…” (Jer 13:1) toistuvat yhä uudelleen kirjassa.

Kansa ja sen johtajat eivät halunneet kuulla Jeremian sanomaa (Jer 6:10), häntä syytettiin valehtelijaksi (Jer 43:2) ja isänmaanpetturiksi (Jer 38:4).

Juutalaisen perimätiedon mukaan Valitusvirret on Jeremian kirjoittama. Siksi sen paikka on Raamatussamme Jeremian kirjan jälkeen.

Juutalaiset odottivat ennen Herran päivän tuloa Jeremian ilmestymistä toisen kerran. Siksi jotkut pitivät Jeesusta toisena Jeremiana (Matt 16:14).

Tapahtumia ei ole kerrottu aikajärjestyksessä, vaan koko ajan liikutaan ajassa eteen- ja taaksepäin. On syytä muistaa, että kuningas Jojakim poltti kirjan ensimmäisen version, kun se oli luettu hänelle (Jer 36). Jeremia kirjoitti kirjan uudelleen – tai itse asiassa saneli sen kirjurilleen Barukille – ja lisäsi siihen kuningas Jojakimille henkilökohtaisen tuomion ennustuksen. Ilmeisesti kirja on saanut lopullisen muotonsa aika pian profeetan kuoleman jälkeen, viimeistään 520-luvulla.

Kirjassa on muutamia kohtia kahteen kertaan: esimerkiksi 6:22-24 ja 50:41-43, 10:12-16 ja 51:15-19, 15:13-14 ja 17:3-4, 23:19-20 ja 30:23-24. Tämä ei ole ihme, sillä profeetta toimi yli 40 vuotta ja varmaan toisti keskeisiä ajatuksia moneen kertaan.

Jeremian opetuksia

Jeremian kirja osoittaa, että ns. menestysteologia ei ole raamatullista. Jeremia epäonnistui kerta toisensa jälkeen, mutta silti hän teki Jumalan tahdon. Menestys ei ole oikea mittari siihen, kuinka hyvin seuraamme Jumalaa ja hänen tahtoaan. On aikoja, jolloin Jumalan tahdon seuraaminen voi johtaa meidät suuriin vaikeuksiin ja epäsuosioon.

Usein näytti jopa siltä, että Jeremia oli väärässä – viipyihän hänen ennustamansa tuho 40 vuotta. Meillä tulisi olla kärsivällisyyttä. Kiirehtiminen voi johtaa meidät pois Jumalan valmistamalta tieltä.

Jumalaa on seurattava siksi, että hän on Jumala, ei siksi, että siitä on hyötyä. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että Jumalan tahto on ”elämän oma laki”, jonka noudattaminen ennemmin tai myöhemmin tuo mukanaan myös siunauksen.

Jeesuksen esikuva

Jeremia on Joosefin ja Mooseksen rinnalla merkittävä henkilöesikuva Messiaasta.

• Vanhan testamentin suuri kärsijä
• Valittiin ennen syntymää
• Rakasti omaa kansaansa
• Ymmärrettiin väärin - maanpetturi
• Tahdottiin tappaa sanomansa takia
• Marttyyrikuolema